IRC-Galleria

11 syytä miksi äitiys on ihanaaTorstai 26.03.2009 21:38

1.)PYSYT VIREÄNÄ.
Aivosi saavat kaivattuja virikkeitä, koska tavarat
eivät milloinkaan ole
siellä, minne ne laitoit, vaan
haastavasti hyvinkin
luovissa piilopaikoissa.

2.)TAJUNTASI LAAJENEE.
Koskaan aiemmin ei mieleesi
olisi tullut katsoa tai
puolella korvalla kuunnella
1457 kertaa samaa
ohjelmaa, mutta Teletappien
kohdalla se ei tuota
ongelmia.

3.)OPIT ERIKOISTAITOJA.
Esimerkiksi pizzan tekeminen
yhdellä kädellä ei ole
pikkuvauvan vanhemmalle
temppu eikä mikään. Erityisen
hienoa on oppia
bravuuri, eli kuinka juusto
raastetaan lapsi sylissä.

4.)OPIT SOSIAALISEKSI.
Sinun ei tarvitse käydä
yksin edes vessassa.

5.)SAAT UUDEN SISUSTUKSEN.
Kun ennen keittiösi pöydän
alla ei ollut mitään, nykyään
siellä on kolmesta viiteen
kiloa erilaisia
ruuantähteitä, eikä
auta, vaikka imuroisit kaksi
kertaa tunnissa.Pöytä
erittää murusia.

6.) OLET AINA SEN NÄKÖINEN
KUIN OLISIT LÄHDÖSSÄ
LOMALLE.
Vauvan kanssa tarvitset
tunnin kyläreissulle
kutakuinkin yhtä paljon
tavaroita kuin normaalille
kahden viikon etelänlomalle.

7.)OPIT KOMMANDOKSI.
Pystyt toimimaan niin hiljaa
ja taitavasti, että onnistut
riisumaan nukkuvan
ihmisen & vaihtamaan hänelle
vaipat, pukemaan
hanskat, haalarit, sukat & kengät
sekä siirtämään hänet
paikasta A paikkaan
B - ilman että hän herää.

8.)SAAT EXTREME-ELÄMYKSIÄ
HALVALLA.
Base-hyppy ei ole mitään
verrattuna siihen, että saat
juoda kokonaisen
kahvikupillisen rauhassa. Et
kylläkään saa.

9.)ELÄMÄ TUNTUU PITKÄLTÄ.
Yksinkertaisinkiin
asioihin, kuten lähtemiseen,
saat helposti menemään hyvin
piiitkän tunnin.

10.)MAAILMA MUUTTUU
JÄNNITTÄVÄKSI.
Samastut James Bondiin, sillä
sinunkin elinympäristösi on
täynnä
kuolemanvaaroja: tuoleja, joille voi kiivetä, legoja ja
peukalonpään kokoisia
ruoka-aineita, joihin voi
tukehtua.

11.)KOET ENEMMÄN IHMEITÄ
KUIN OPETUSLAPSET.
Kuten että on täysin
mahdollista tunkea molemmat
jalat tuolin
selkänojapinnojen välistä,
vaikka jalka on puolet
paksumpi kuin pinnojen väli;
tai ettei ole temppu eikä
mikään tunkea nenään herne,
vaikka sierain on niin
pieni, ettei sieltä pääse
edes räkä valumaan esteettä,
mikä estää nukkumisen. Siis
vanhempien nukkumisen.

netta 9kk Sunnuntai 22.03.2009 16:00

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.03.2009 00:19

sain lotossa 5oikein :)

pää hajooLauantai 21.03.2009 21:31

Koko päivän siivonnu, pessy pyykkii ja kuunnellu noitten kahen tappeluu ja huutoo, sit vielä iski hirvee migreeni tulis jo se janne kotiin

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.02.2009 19:02

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.02.2009 16:24

imuroin tänään olkkarissa ja netta makas keittiön lattialla ja kun käännyin takas nettaa päin nii neiti oli menny ite istumaan

eilenMaanantai 23.02.2009 10:08

netta rakas jo 8kk kohta se täyttää vuoden

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.02.2009 17:56

Jos sinulla on ruokaa jääkaapissa, vaatteet ylläsi, katto pääsi päällä ja paikka, missä nukkua, olet rikkaampi kuin 75% maapallon ihmisistä.

Jos sinulla on rahaa pankkitilillä ja kukkarossa, sekä muutama ylimääräinen kolikko lippaassa, kuulut maailman väestön 8% rikkaan joukkoon.

Jos heräsit tänä aamuna terveempänä kuin sairaampana, olet onnekkaampi kuin ne miljoona ihmistä, jotka eivät selviä tästä viikosta hengissä.

Jos et koskaan ole kokenut pelkoa sota-alueella, vankilan yksinäisyyttä, kidutuksen kamaluutta tai nähnyt nälkää, olet saanut enemmän kuin 500 miljoonaa muuta ihmistä maailmassa.

Jos voit mennä kirkkoon tai hengelliseen kokoukseen ilman pelkoa häirinnästä, pidätyksestä tai kuolemasta, olet onnekkaampi kuin kolme miljardia muuta ihmistä.

Jos luet tämän viestin, olet saanut yltäkylläisesti, sillä kaksi miljardia ihmistä maailmassa ei osaa lukea

näinkö se menee? Sunnuntai 15.02.2009 13:04

näinkö se menee? :D

Poika kysyi isältä: "Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niiku toimii ja mitä siihen kuuluu?"
Isä istahti pojan viereen ja vastasi: "No, otetaampa esimerkiksi tämä meidän perhe:
Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, nin hän on hallitus.
Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.
Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.
Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."

Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.
Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.
Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen: "Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun."
Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."
Ja poika vastasi: "Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa.