vika biisi soi ja sit kotiin...olipas jännittävän erikoista olla ihan keskenään juomassa.
oon miettiny et ois ollu vaan parempi kun ei ois ollenka parantunu, tää vaan on niin harvinaisen puuduttavaa ja ahdistavaa. Kukaan ei aitoile tai oo muuten mukana elämässä. Sen jälkeen sitä vasta osais arvostaa, kun tajuaa et se on jo menetetty. Missä oon tunnin/viikon/kuukauden/vuoden päästä, ei väliä. Kunhan se oikein oivaltaa. Oikee enkeli ja kaikki muutokset, positiivista. Jaksais taas.