IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

kiristääkö pipoasi-testiMaanantai 16.04.2007 19:47

Hupsista! Sinullahan ei ole pipoa ollenkaan vaan tuuli on puhaltanut hiuksiisi harakanpesän, joka hetken aikaa vain näytti päähineeltä. Tuulihatut ovat onneksi niin ilmavia, ettei niissä huoletkaan ehdi kauan hautua. Kävelet elämääsi ultrakevyin askelin, etkä juurikaan mietiskele valintojasi etukäteen, aika harvoin jälkikäteenkään. Suurin murheesi saattaa tänään olle se ettet kuolemaksikaan muista sen tyypin nimeä jonka vierestä heräsit, mutta huomennahan et muista enää koko tyyppiäkään !

Mikäpä siinä, elämäsi on omasi ja oman tyylinsä valitsee jokainen. Huoleton turhamaisuutesi on itseasiassa aika hurmaavaa noin ohimennen katseltuna. Pidemmäksi aikaa seuraasi ei kukaan kovin vakavissan pyrikään, liiallinen keveys käy nimittäin ennenpitkää yllättävän raskaaksi.

Vai olisikohan sittenkin niin, että joku tunteistasi on ollut liian raskas kohdattavaksi ja siksi teeskentelet ettei sinulla tunteita olekaan? Sekin saattaa käydä elimistölle ajan myötä raskaaksi. Tarkista ainakin tupakointisi ja alkoholin käyttösi määrä, niitäkin aika paljon käytetään tunteiden turruttamiseen. Uskalla sanoa ei myös itsellesi ja mieliteoillesi.

Seuraavan kerran kun menet shoppailemaan kokeile sittenkin paria pipoa. Ei sen pidä yhtään kiristää, mutta saatat yllättyä siitä miten mukava sittenkin on kun kaikki -tuulikaan- ei mene toisesta korvasta sisään ja toisesta heti suoraan ulos...

[Ei aihetta]Tiistai 28.11.2006 20:11

Jos haluut mennä ethän taas
joskus palaa?
Voi oloani helpottaa jos ei
nähdä enää milloinkaan..

Yritä ymmärtää..
ei se mitään jos et rakasta
tai välitä..
ei se mitään jos sua ei
olekaan.
Kun vain pysyt kaukana etkä
ikinä tule mun uniini,
etkä milloinkaan saavu
ovelleni.. älä kutsu mua
nimeltä.
Ei se mitään jos et rakasta,
sellaistahan tapahtuu, mutta
yritä ymmärtää;
jos et välitä, älä koskaan
enää palaa elämääni.
Ei se särje sydäntäni jos sä
et enää välitä
ei se saa mua itkemään jos
en enää koskaan sua näekään.
Aika kuluu ja mennyt unohtuu
ja jonain päivänä en muista
nimeäsikään.
Mutta.. jos mä en ole se
oikea ja jos sä et rakasta..
niin älä edes ajattele mua
enää ja jos kohdataan käänny
pois
ja säästä mut siltä kivulta.
Mä voin elää ilman sua,
mutta kokonaan ilman sua.
Ei yhtään sanaa milloinkaan.
Jos mulla ei ole sua; ei sua
ole mulle olemassakaan."

On my own nowTiistai 31.10.2006 00:53

Toisen kanssa lensin taivaisiin
Leijuin kauneimpiin uniin
Toinen taas mukanaan veti mut helvettiin
Silti kadu en kumpaakaan

by pelkotilat.org ryyppykaverit!Maanantai 05.06.2006 19:10

Henriikka ja Marika:
Henriikka intoutuu riisuutumaan seudun ainoassa kyläbaarissa onnistuen järjestämään molemmille porttikiellon, mistä Marika ei ilahdu.

Ramona ja Henriikka :
jakkaralla tasapainoileva Ramona kaatuu esityksensä päätteeksi baaritiskille. Henriikka yrittää tietenkin pelastaa paukkunsa, mutta ne kaatuvat ja syttyvät kynttilästä tuleen. Palovaurioista seuraa iso lasku.

Karoliina ja Henriikka:
Henriikka hokaa valtavan hauskan baarireissun jälkeen sammuneen teinipoppoon ja näiden vartioimattoman jättipussin alkoholijuomia, ja kekkerit jatkuvat pitkälle seuraavaan iltapäivään.

Sarianna ja Henriikka :
Yökerhon tanssilattialla he saavat päähänsä suihkutella kovalla rahalla ostetun kuohuviinin muiden joraajien päälle kuin formulakuskit konsanaan. Tulos: Hukkaan mennyttä alkoholia ja vihaisia ihmisiä.

Kirta ja Henriikka:
Hoiputte kännissä tiellä, olutrekka ajaa ojaan väistäessään, ja juotavaa on sitten tarjolla kuin sieniä sateen jälkeen.
- Vanhemmat »