IRC-Galleria

ahaaTiistai 02.02.2010 17:24

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

OMG : OSunnuntai 29.11.2009 00:17

Vuonna 2002 amerikkaan muuttanut nuori suomalaistyttö murhattiin raa'asti hänen taloonsa tunkeutuneen murtovarkaan toimesta, kun tyttö oli menossa hakemaan jäätelöä pakastimesta. Murtovaras löi tyttöä muovisella joulupukilla, tunki croissantin tämän korvaan, raiskasi tytön ja laittoi lopulta kuolleeksi luulleensa tytön talon pakastimeen, mutisten hiljaa sanoja "holy *** santa claus".
Aamulla tytön vanhemmat löysivät kuolleeksi jäätyneen tyttärensä pakastimesta. Pakastimen kannen sisäpuolella oli raapimajälkiä tytön epätoivoisista yrityksistä päästä ulos pakastimesta. Hän oli myös kirjoittanut kanteen sanat "i *** santa claus"
Nyt kun olet nähnyt, ja toistanut mielessä tytön viimeiset sanat, tulet tapaaman tämän murhatun tytön. Ensi yönä, juuri kun olet nukahtanut, tulet herämään pakastimen hurinaan ja huomaat että huoneessasi oleva peili on täysin huurussa. Kun menet katsomaan peiliä lähempää (älä yritä, teet niin kuitenkin ) huomaat että siihen on kirjoitettu sanat "i *** holy santa claus" ja näet tytön peilissä. Tämän jälkeen huoneesi lämpötilä laskee miinuksen puolelle, ja kuolet hypotermiaan, kuten tämä pieni tyttö.
Jos kopioit tämän tarinan omaan päiväkirjaasi, tyttö jättää sinut rauhaan, ja pelastut.
Kannattaa ottaa tämä tarina tosissaan.
Tämä pieni tyttö on ollut todellinen uhka internetin käyttäjille jo vuodesta 2002!
Tuhannet meediot ovat ajan saatossa todenneet tämän viestin sisältävän yliluonnollisia voimia.

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.11.2009 00:04

valitse viisi kaveria : Jenna, ella, jami, iida teuta
kenet olet tuntenut kauiten? - iida
kuka tietää sinusta eniten? - jenna
juoko teistä kaikki alkoholia? - ei
kuka juo useiten(alkoholia)? - hmm Jenna x )
kuka on urheilullisin? - jami
kenen hymystä pidät erityisesti? - jennan ja teutan
ketä tapaat vähiten? - teutaa
kenen kanssa jutustelet useiten vastakkaisesta sukupuolesta? - ehk jennan ?
kuka on känkkäränkkä? - emmmttt sama ehk ku jennal ? : P
ketä teistä on paras koulussa? - jami kai
kuka seurustelee? - eipä taida kukaa ; )
kenellä on suurimmat jalat? - jennal ?
kenellä on pienimmät jalat? - iidal
kenen kanssa vietät useiten aikaa kahdestaan? - jennan
kenen luona yövyt useiten? - jennan
kenen kanssa juhlit useiten? - jennan
kenellä on hienoin tyyli? - kaikil on omansa ; )
kenen kanssa naurat turhaan? - Hmmmm emt ..
kenen kanssa joudut hankaluuksiin? - en oikee kenenkää
kenellä on hienoin kampaus? - vaihtelee
kuka on vanhin? - jenna tai ella
ja nuorin? - iida
kenen kanssa puhut yleensä puuta heinää? - jennan (misli) xD
kenellä on värikkäin vaatemaku? - Ellal
kuka on päivänsäde? - kaikki ; )
kenen kanssa riitelet useiten? - no comments
kenet esittelisit ystävättärenäsi mummollesi? - Jennan ja ellan ? emmttt?
kenellä on hienoin huone? - ellal ehk ? emtt kaikil on hienot : D
kuka on kaikista paras kaveri? - Jenna 1# Ella 2#

jeeeLauantai 17.10.2009 00:43

ollaa ellan kaa tääl jennal yötä :D

Helppo : )Keskiviikko 12.08.2009 14:02

PYSTYN .

pystytkö lukemaan tämän ?
vain jotkut pystyy.

tätä on hanlka lukae koksa kijraiemt on eri pakioissa.
mtuta tätä ei voi lueka jos aklu ja lpopu kijraimet ei ole okielila paiokilla.
jos sinä oelt yksi niitsä joka psytyy luekmaan tämän vaiavtta niin liäsä tämä
omaan päviäkijraan
kiiots

;OMaanantai 10.08.2009 00:34

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

TapaturmaKeskiviikko 29.07.2009 14:08

Mulle kävi pikkune onnettomuus ja mun isoveli soitti 112 ja siitä mä sit lähin ambulanssil klinikalle hoitoon.. ja huomen taas ku ne hoitajat tarkistaa tän haavan/vamman, tiputukseski olin ; (

ja tuli toisen asteen palovamma eli toisiks vaarallisin ; (

Ja huomen taas onks jo 4 kerta huooh ; ( ja tää on iha pikkase kipee vielki ; ( en pysty kävelemäääään hyvin ; ( PRKL!

Ja huomen 5 kerta huooh ;(


Kävin yhteensä 6 tai 7 kertaa siel : S enää se ei oo kipee mut kauheen näköne vielki :(

Huvilalle ! <33Keskiviikko 01.07.2009 13:38

Jipii!

Huomen lähetään jennankaa meijän kamun huvilalle : ) meil on kosto suunniteltu xD me tönästään se vaatteet päällä veteen : P (maybe) ja me ollaa siel 2 yötä : )


Tää on sit mun 3 kerta ku käyn siel : )

Etsi ja toivo : )Tiistai 23.06.2009 13:52

Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaas

Vastaa : )Torstai 18.06.2009 15:23

1. Kumpaa halaisit mielummin: minua, vai puuta?
2. Missä näistä nukkuisit kanssani mieluiten: sängyssä, sohvalla vai lattialla?
3. Jos nukkuisimme kaksistaan yön, missä nukkuisit: päällä, alla, vieressä vai omassa pedissä?
4. Kumpaa tekisimme yöllä: nukkuisimme, valvoisimme ?
5. Jos minulla olisi kylmä niin saisitko minut lämpiämään? Miten?
6. Kerro paras ulkonäöllinen ja henkinen piirteeni?
7. Mistä pidät minussa?
8. Kuvaile minua kolmella sanalla.
9. Oonko sun kaveri ?
10. Haluaisitko tavata minut ?
11. Jos niin miksi ?
12. Pistätkö tämän omaan blogiisi, että voin vastata sinulle ?