IRC-Galleria

Alla aalloin, vuossa vetten,
laulavaistel lainehien,
laataa luaja syvänköjen,
Ahti vallas valomerten.

Ahtim parta, vettej jouhi,
verka tarkka, vihriäine,
rannal' laskee, liival' liikkuu,
raapii rosokiveljöitä.

Ahtin kurkku, tuhti turpa,
vahella on avaununna,
aukiaiseks avannoksi,
kurjaks on kurimukseks.

Ahtin nokka, salaluato,
umpikari uppumaton,
tossa ol' likel' näkösällä,
pikku saari pinnan päällä.

Ahtist' muu ei sitten näykkä,
tuiki on tiarottomassa.
Merem metsis, aalloin korves'
ei riitä inehmoj järki.

Korven katveessa karjalaisessa savusaunassa
savun peitossa saunavastalla vanha pakana
vihtosi yön, vihtosi koin, vihtosi viimein
vihaisten henkien vainot ja houreet...

"Tulta!
Herra varjelkoon meitä!
Tulta, perkele!
Herra varjelkoon meitä!"

Ääni sodasta, kuolevasta Karjalasta
Ei kuule, (ei) vastaa, herra taivahasta
Iskee saunavasta
Kaatuvasta vainajasta
taas houreen vastaanottaa katkerasta

Valtaa!
Kasvaa ihmisen valta
Kasvaa!
Taas saatana kasvaa
Maan raiskaa ihmisen valta
vaan taivaasta koston aika alkaa...

Vavahtaa Karjalan maa!
Vavahtaa maailma!

"Mikä mieletön rähinä se korvessa pauhaa?"
pakana huutaa saunassa vaatien rauhaa

Alas valo, taivainen palo!
AURINGONHAUTAAN!
Paloon saasta, ihmissaasta!
AURINGONHAUTAAN!
Saastan valta, koneiden valta!
AURINGONHAUTAAN!

Sitä ei ennustettu, kirjassa kirjoitettu
Pohjoiselta taivaalta lopun aika alkaa

Avaruuden ajanvalta
anna ahjon pudota
anna valo taivaalta
taika ilman kannelta
Ihmiskunnan tajunta
taika ilman toivoa
Aika luodun kadota
Aika lopun alkua!

Alas valo taivainen palo!
AURINGONHAUTAAN!
Paloon saasta, ihmissaasta!
AURINGONHAUTAAN!
Saastan valta, koneiden valta!
AURINGONHAUTAAN!
Kumarra emoa, vanha pakana, aikasi kaatua
AURINGONHAUTAAN!

Kulkija rauhaa etsien
Kynsistä petojen haavoja sain
Katveeseen, suojaan metsien
Kiirii laulu isien kaikuna ain
Laulu isien kaikuna ain

Taistelun huuru verinen
Ovilla kolkuttaa seuraten vain
Rannoille, yli vesien
Kiirii laulu isien kaikuna ain
Laulu isien kaikuna ain

Lyhyt on taival maallinen
Ei tuntea tarvitse pelkoa lain
Merten taa, loppuun aikojen
Kiirii laulu isien kaikuna ain
Laulu isien kaikuna ain

Kuulen sanoja, kaipaan hentoa
kitinää kieron katajan.

Mielin maata, tahdon taivahan
alle kaataa kehnon kehoni.

Ihmisten ilmoilla, kylän kujilla,
siellä ei ole minulle mitään.
Hopeisen hongan oksalla
en ole ikinä yksin.

Kaarna kelpaa kengikseni,
tuohi tuuleen suojakseni,
mätäs märäksi pediksi.

Siksi lähdin metsään!
Siellä ystäviäni ovat puut.
Hopeisen hongan oksalla
en ole ikinä yksin.

Pavinaa harmaan haavan,
pilkettä piukan petäjän
huminaa hopeisen hongan,
kitinää kieron katajan.

Kaivan koloni kovaan maahan.
Paljain käsin, kovaan maahan.
Kädet mullassa ja savessa,
hamuan emoni poveen.