IRC-Galleria

sataa
kiviä on taivas mustanaan
ja mihin kuljenkin ne
niskaani piiskaavat

taakkani on kantaa
pilviä harteilla
pilviä jotka itkee
kivistä sadetta

miksi te minua seuraatte
missä olen, tekin olette
aina synkkinä kohti aamua
miksi te minua seuraatte
missä olen, tekin olette
aina synkkinä kohti aamua

ei taivaan painoa
kukaan kantaa jaksa
ihmisen pojalle
on taakka liian raskas

Luonnonlapsi emonsa helmaan hakentuu.
Toinen maatuen, paikoilleen kaatuen...

Jäädä ei voi aloilleen.
Pihkankatkuiset kuusikot kutsuen!

Kuin metsä tuntematon voi miehen viedä
Saa metsä koskematon miehestä eläimen.
Matkan määränpää ei löydy vielä täältäkään.

Villi luonto villiä kutsuu.
Pedon vaistot herättää.
Saalistaja ihmisessä.

Luonnonlapsi emonsa helmaan käpertyy
Halu neulaspeitteen omakseen, käpertyy.

Juurakot, kuusikot, ihmislasta tuudittaa,
Ja vastahan matka on alkanut...

Iänet aeroen raahoo rikkoo
Ee sootajilla ohta hikkoo
Sumuhunnun harsoo puhkoo
Musta taevas piällä uhkoo

Järven pintaan
Pyörteet piirtää
Aerot venneen
Tuoneen männeen

Tuonen tuppaan uallon viemät
Kynsin mustin uiskoo vievät
Kohti käävät järven kohtoo
Jossa koetti elon ehtoo

Järven pintaan
Aerot piirtää
Kasvot sievät
Ualtoen viemät

Löe laeneet yli laetaen
Kiänty köli korkeuksiin
Mänj' masto maeninkeihin
Sortu soutajat syvvyyksiin

Raivo se raju rankoo, rankoo se maata,
vihavirrat vihmoo verta, vihmoopi verta
taivahankannet paukahtavat,
rajuilmat raiskaelevat.

Käyvät tähdet tanssimahan,
kelluu kivi vetten päällä,
kuuhun vallan kuumettuvi,
terhen alta vetten paisteleepi

Suuri pakkan polttaa maailmaa.
Hyhmä hukkuva on osa minua.

Ennen uskoin: "Ei se tule"
nytten näjen: "Loppu tuli"
Suljen silmät, kaaun maahan,
luonto ottavi omansa.

Mustuu taivas, meri velloo,
soat syttyvät kaikkialla.
Nälkää parkuu kaikki kansat,
tautiin kuolee heikot heimot.

Kaiken tappaa taisteluki,
lopunajan lumovoima.
Eipä auta itku ennää!
Isku pitkästä ilosta!

Suuri pakkan polttaa maailmaa.
Hyhmä hukkuva on osa minua.

Ennen uskoin: "Ei se tule"
nytten näjen: "Loppu tuli"
Suljen silmät, kaaun maahan,
luonto ottavi omansa.
Ennen uskoin: "Ei se tule"
nytten näjen: "Loppu tuli"
Tuoni tuiskii tapparalla,
musta kuolo päähän koppaa!

Where forest stream went through the wood
And silent all the stens there stood
Of tall trees, moveless, hanging dark
With mottled shadows on their bark

As faint as deepest sleeper's breath
An echo came as cold as death
Long are the paths, of shadow made
Where no foot's print is ever laid

Refrain:
No moon is there, no voice, no sound
Of beating heart; a sigh profound

Once in each age as each age dies
Alone is heard. Far, far it lies

The Land of Waiting where the Dead sit,
In their thought's shadow, by no moon lit

Choir:
Upon the plain, there rushed forth and high
Shadows at dead end of night and mirrored in the sky

Far far away beyond might of day
And there lay the land of the dead of mortal cold decay

Heimdall ikuisuuden vahti kotia jumalten
Asgardian portteja väsymättä puolusti

Määrättiin jumalten maata vahtimaan jättien varalta
Ja viimeisen taistelun koettaessa muita varoittaa

Gjallar silloin soisi muut jumalat herättäisi
Taisteluun viimeiseen jätti joukkoa vastaan

Silloin myös kuolleet nousee vastaamaan
Kutsuun torven jota Heimdall puhaltaa

“Einherjerit marssivat nyt kohti kunnian kenttää
Ilman toivoa voitostaan pahaa vastaan kerran vielä
Käyvät urheaan taistoon lopulliseen kuolemaansa matkaavat
Mutta kunnial mies viimein lähtee ilman pelkurin mainetta”

Nyt Vigrid verellä punaiseksi värjäytyy
Valhallan sotureilla pyhittyy tämä kenttä kunnian

Jätit, Jumalat ja soturit toisensa tappavat
Ei ketään eloon jää Ragnarökin jäljiltä

Surtur tulellaan maailman puuta pyyhkäisee
Saaden sen vajoamaan ikuiseen mereen

Yggrasilin mukana koko maailma luhistuu
Jättäen jäljelle vain Ginnungagadin ikuisen...

Raba tumma turma
tarmu tundja
Vadrakate vilu
vaikiv varju

Punaharja pärga
Sinisoosiugu
Tuletaiu tooja
Loolindu

Küükivi kulda
Arbuja adu
Hõbehelme hoidja
Silmasäädja

Küdikivi kandja
Siusilma
Laanelehe lapsi
Madumeeli

Vii vette verda
Kanna kalda kahja
Soosilma jätku
rabavette rammu

Ale, aima aega
Kodu, kuula kaimu
Nurme, nõua niitu

Sookirja sinine
maakirja punane
kuukirja kullane
küü.

Lommens sorgsna rop, dör stilla ut.
Rimfaxes fradga faller, på Nerthus svala hy.
Nattsvart, frustande, skrider han fram.

Svaga glimrande ljus, från bergens vrår.
Dimmfolket samlas, över äng och myr.
Trädens skuggor vaknar, i nattligt sken.

Ur högarnas fuktiga djup, under himlens blick.
Till vargars ekande yl, träder klarhet fram.
Ur nattens källa, strömmar de åter fram.

Nattväsen, urväsen från skogarnas djup.
Gråbens vandring i korpögas blick.
Nattväsen, skuggväsen från jordens djup.
Nattens eviga urkraftÂ…

Nattväsen, urväsen från himlens djup.
Stjärnklädda skepnader sveper ned.
Nattväsen, skuggväsen från havets djup.
Drivna av evig hungerÂ…

Nattväsen, urväsen från bergets hall.
Stenars skimmer i dimmornas land.
Nattväsen, skuggväsen drar snart stilla hän.
Vid Dellings svallande skenÂ…

Tie
maan povesta tie, taivasta vasten tie
Vie
valtasanoja vie, myrrysten tie mailmasta

Nousevasta taiasta kutsuvat
Kyyt vihan yöhön kasvavat
Naulittuna käärmevyöhön maa
viimein rankansa kumartaa

Kohti noitaa, käärmeen kantajaa!

Tuo turman tullessaan
pohjoiseen viekas valta
Polttaa kylät, polttaa
Petosten tuli palaa

Käy pimeään maahan
uhmaamaan arvaamatta
vaaraa, yön vaaraa
noitaluomaa, kiroamaa

Nostavi noitakansa, Kalevan kansa pohjoinen
maansuonet mahdillansa, luiset kivet luvuillansa
lauluilla loitsujen

Nostavi noitakansa, Kalevan kansa pohjoinen
tulimyrskyt tahdollansa, jäiset viimat vimmallansa
voimalla kyyvöiden

Nouset huurrepeto nouset
nielet kyymyrkyt nielet
kielet kuurasta kielet
nuolet sanoista nuolet
mielet noidan mielet
syljet taian syljet
ylle ihmisten ylle
ylle ihmissaastan ylle!

Pannut noitakansa, pakottanut kansa pohjoinen
väärävalat valheinensa, vihamiehet verkkoinensa
suohon ylpeyden

Nostanut noitakansa, kostanut kansa pohjoinen
puolustanut kunniaansa, vapauttanut villin maansa
Vuoksi petoksen uhrien

Maan syvä hengittää
hankeen kuolleiden kuuraverta
Verikostossa vuodatettu
Nielee kuolleiden kuuraverta
Veripuita kasvattaa
Käärmeessä myrkky kiertää
Maan povessa viha
Noidankierto
Ikuinen tie

Kuun katseen helmyt ylle käy
ja lyö itsensä levolle
Syvässä sylissä veden morsiamen
uinuu menneen sielu

Yksin nousee halla seisovista joista
ja soittaa huurteista huiluaan

Kuun katseen kohdatessa
halla nousee tanssimaan
Nämä vedet eivät hopeaa heijasta
vain taivas tähtyeitä huokaa

Yön hämärtäjä, päivän himmentäjä
matkaa taivaalla
Hiljainen hetki unenvirran luona
mieli pilvissä käy

Yksin nousee halla seisovista joista
ja soittaa huurteista huiluaan