IRC-Galleria

Miten voi suhtautua elämään jossa jo nuorena sut on alistettu maahan, meinattu tappaa, hakattu ja haukuttu. Kuka haluaa elää elämää joka on jo alusta asti ollut perseestä? Eikä mulla riitä usko että tää elämä yhtäkkii muuttus paremmaks, voi sitä odottaa mut välil joutuu kattoo todellist maailmaa silmiin, eikä se ole kaunista katsottavaa.
Ihastumme jo pieninä, mutta onnellisia siitä ettemme tiedä että joudumme elemämme loppuun asti vielä itkemään kun rakkauteemme ei vastatakkaan samoilla tunteilla. Se sattuu ja tappaa hitaasti sisältä.
Olen kuvitellut olevani vahva, mutta epäilys vakavasta masennuksesta ei kuulosta kovin vahvalta. Melkee joka päivä tuntuu ettei mun elämässä oo enää mitää jäljellä, mutta en halua luovuttaa. Kaipaan mun elämään jonkun joka ei lyö, ei valehtele, ei petä vaan jonku joka ymmärtää ja joho voin luottaa. Mä tykkään sanoa asiat suoraan joten mullekki voi sanoa...