IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Maanantai 03.05.2010 02:47

Jokainen tarvitsee jonkun, jota ajatella ja ikävöidä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka välittää ja huolehtii.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka pitää kiinni eikä päästä irti.
Jokainen tarvitsee jonkun, jolle ei osaa olla vihainen minuuttia pidempään.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka toivottaa hyvää yötä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka saa tuntemaan itsensä tärkeäksi.
Jokainen tarvitsee jonkun, jolle sanoa "rakastan sua".
Jokainen tarvitsee jonkun, jota heittää lumipallolla silloin kun mieli niin tekee.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka vuoksi tekisi mitä tahansa.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa voi olla oma itsensä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka opettaa uusia puolia elämästä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka tekee elämästä kokonaisen.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka kuuntelee.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka ei pelkää jättävän tai pettävän.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa oppia uusia puolia itsestään.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa seikkailla ja kokea uutta.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa riidellä ja sopia.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka kertoo sinun olevan tärkein asia hänen elämässään.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka potkaisee persuksille silloin kun olet antamassa periksi
Lisää tämä päiväkirjaasi tai menetät elämäsi tärkeimmän ihmisen.

normaalia?Lauantai 01.05.2010 16:56

m: mitä työ oikein leikitte täällä ku ovi on kiinni?
j: no ei mittää, myö ollaan leikitty tätä miun toisenkii kaverinkaa!
e: nooo, kerrotaan nyt mitä myö leikitään!
j: no myö leikitään et myö ollaan baarissa! laita nyt ovi kiinni.

.Maanantai 26.04.2010 00:59

Olen:
[ ]Ala-Asteella
[x]Ylä-Asteella
[ ]Lukiossa
[ ]Amiksessa
[ ]Jossain muussa
[x]Ihastunut
[ ]Rakastunut
[x]Sinkku
[ ]Varattu
[ ]Blondi
[x]Brunette
[ ]Punapää
[ ]Jokin muu
[ ]Alle 150 cm
[ ]150-160 cm
[x]160-170 cm
[ ]Yli 170 cm
[/]Pitkähiuksinen
[ ]Lyhythiuksinen
[/]Puolipitkähiuksinen
[ ]Kiharahiuksinen
[x]Suorahiuksinen
Omistan:
[ ]Poikaystävän
[ ]Tyttöystävän
[ ]Pikkuveljen
[x]Pikkusiskon
[ ]Isoveljen
[x ]Isosiskon
[]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[ ]Bestiksen
[x]Oman huoneen
[x]Oman tietokoneen
[x]Oman teeveen
Pidän:
[x]Huippumalli Haussa -ohjelmasta
[x]Salkkareista
[x]Mean Girlsistä
[x]Titanicista
[ ]Kaunasta
[ ]Liskoista
[]Marsuista
[]Hamstereista
[]Hiiristä
[ ]Rotista
[ ]Lähes kaikista eläimistä
[x]Pojista
[]Keväästä
[ ]Talvesta
KAUPUNGIT:
Syntymäkaupunkisi? - sln
Missä kaupungissa asut tällä hetkellä? - sln
Missä haluaisit asua? - jossain muualla
Missä kaikkialla olet asunut? - pitkin savonlinnaa
Missä et missään nimessä haluaisi asua? - punkaharjulla
KUMPI:
Kahvi vai tee? - tee
Linja-auto vai henkilöauto? - henkilö
Uinti vai pyöräily? - uinti
Suklaa- vai kaurakeksit? - suklaa
Hedelmäkarkit vai salmiakki? - hedelmä
Aamu vai ilta? - ilta
Makaronilaatikko vai spagetti ja jauhelihakastike? - toka
Metsässä vai Helsingin keskustassa? - no toka
Kesä vai talvi? - kesä!!!<3
MITÄ MIELTÄ:
Suurkaupungeista?
- jees8)
Makaronilaatikosta?
- iha hjuvaa
Pahoinpitelyistä?
- väärin!
Joulusta?
- ihana!<3
Uudenvuodenlupauksista?
- ei pysy ikinä
Osaatko lasketella?
- en:D
Hiihdätkö vapaaehtoisesti?
- en
Syötkö paljon purkkaa?
- jep
Tilataanko sinulle mitään lehtiä?
- joo
Oletko koskaan virkannut?
- joo
Mitä laitonta teit viimeksi?
- en muista
Oletko koskaan nolannut itseäsi todella pahasti?
- no oon..viimeks viimeviikon lauantaina
Milloin olet viimeksi syönyt jäätelöä?
- eilen
Tykkäätkö enemmän uida meressä vai järvessä?
- en oo ikinä uinu meres
Onko sinulla mitään mahdollisuutta seota lopullisesti päästäsi?
- on:D
Onko sinua koskaan seurattu/varjostettu/vakoiltu?
- on
Koska viimeksi puhuit englantia?
- eilen
Mitä mieltä olet yhden illan jutuista?
- entiiä
Ketä olet halannut tänään?
- en varmaa ketää
Mitä tekisit, jos löytäisit maasta 5 000 euroa?
- iida tarjoo!8)
Milloin kirjoitit viimeksi?
- nyt
Milloin itkit viimeksi?
- viime viikolla
Onko sinua koskaan luultu ikäistäsi nuoremmaksi/vanhemmaksi?
- jep,useesti
Mitä tekisit jos olisit ulkomailla ja päähäsi lentäisi 30 cm torakka ja se takertuisi sinuun?
- saisin sydärin
Syötkö aina lautasesi tyhjäksi?
- en
Perinteiset tulitikut vai sytkäri?
- sytkäri
Oletko unikeko?
- njoo!
Kännykkäsi kolmas viesti?
- meen tupakalle:p
Oletko riippuvainen ihmisistä?
- joo
Milloin olit viimeksi käsittämättömän iloinen?
- tänää:)
Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi?
- en nyt tiiä
Oletko harkinnut alkavasi käyttää huumeita?
- en ole.
Ketä haluaisit halata nyt?
- ;)
Onko mielestäsi mahdollista että kuolet huomenna?
- no on jos saan sen kortin :D
Mitä tapahtuu huomenna?
- koouluuun -.-
Olen horoskoopiltani:
[ ] Kauris
[ ] Vesimies
[x] Kalat
[ ] Oinas
[ ] Härkä
[ ] Kaksonen
[ ] rapu
[ ] Leijona
[ ] Neitsyt
[ ] Vaaka
[ ] Skorpioni
[ ] Jousimies
Luonteeltani olen:
[x] Puhelias
[] Ujo
[x] Itsenäinen
[x] Seurallinen
[x]Tulinen
[x] Rauhallinen
[] Optimisti
[ ] Pessimisti
[ ] Realisti
[ ] Idealisti
Kuuntelen :
[x] Räppiä
[x:D] Iskelmää
[x] Poppia
[ ] Klassista
[ ] Heviä
[x] Vähän kaikkea

[Ei aihetta]Torstai 22.04.2010 23:43

/ = tosivähän
x= vähän
xx= kohtalaisesti
xxx= paljon
A
[xx] Achluophobia - Pimeän pelko
[xxx] Acrophobia - Korkeiden paikkojen pelko
[xx] Agliophobia - Kivun pelko
[ ] Agoraphobia - Avointen paikkojen tai väkijoukon pelko
[ ] Aichmophobia - Turhien tai terävien esineiden pelko
[ ] Amaxophobia - Autolla ajamisen pelko
[ ] Androphobia - Miesten pelko
[x] Anginophobia - Kurkkutulehduksen tai tukehtumisen pelko
[ ] Anthrophobia - Kukkien pelko
[ ] Anthropophobia - Ihmisten tai yhteiskunnan pelko
[ ] Aphenphosmphobia - Koskettamiseksi tulemisen pelko
[xxx] Arachnophobia - Hämähäkkien pelko
[ ] Arithmophobia - Numeroiden pelko
[x] Ataxophobia - Sekasorron tai siivottomuuden pelko
[ ] Atelophobia - Epätäydellisyyden pelko
[xx] Atychiphobia - Epäonnistumisen pelko
[xx] Autophobia - Yksin olemisen pelko
B
[x] Bacteriophobia - Bakteerien pelko
[ ] Barophobia - Painovoiman pelko
[ ] Bathmophobia - Rappusten pelko
[ ] Batrachophobia - Sammakkoeläinten pelko
[ ] Bibliophobia - Kirjojen pelko
[ ] Botanophobia - Kasvien pelko
C
[x] Cacophobia - Rumuuden pelko
[ ] Catoptrophobia - Peilien pelko
[ ] Chionophobia - Lumen pelko
[ ] Chromophobia - Värien pelko
[ ] Chronomentrophobia - Kellojen pelko
[xxx] Claustrophobia - Ahtaiden/ suljettujen paikkojen pelko
[x] Coulrophobia - Klovnien pelko
[ ] Cyberphobia - Tietokoneiden pelko
[ ] Cynophobia - Koirien pelko
D
[ ] Dendrophobia - Puiden pelko
[xxx] Dentophobia - Hammaslääkärin pelko
[ ] Domatophobia - Talojen pelko
[xxx] Dystychiphobia - Onnettomuuksien pelko
E
[ ] Ecophobia - Kodin pelko
[x] Elurophobia - Kissojen pelko
[ ] Ephebiphobia - Teinien pelko
[ ] Equinophobia - Hevosten pelko
[ ] Egofobia - itsepelko
F
[ ] fagofobia = nielemisen pelko
[ ] fonofobia = äänien pelko
[ ] fotofobia = valokammo
G
[ ] Gamophobia - Avioliiton pelko
[ ] Genuphobia - Polvien pelko
[ ] Gynophobia - Naisten pelko
H
[ ] Heliophobia - Auringon pelko
[xx] Hemophobia - Veren pelko
[xxx] Herpetophobia - Matelijoiden pelko
[ ] Homophobia - Homoseksuaalisuuden pelko
[ ] Hydrophobia - Veden pelko
I
[xx] Iatrophobia - Lääkärien pelko
[xxx] Insectophobia - Ötököiden pelko
K
[ ] Koinoniphobia - Huoneiden pelko
L
[ ] Leukophobia - Valkoisen värin pelko
[x] Lilapsophobia - Tornadojen ja hurrikaanien pelko
[ ] Lockiophobia - Lapsen syntymän pelko
M
[ ] Mageirocophobia - Kokkaamisen pelko
[ ] Melanophobia - Mustan värin pelko
[ ] Microphobia - Pienten asioiden pelko
[ ] Mysophobia - Lian tai alkioiden pelko
N
[xx] Necrophobia - Kuoleman ja kuolleiden asioiden pelko
[ ] Noctiphobia - Yön pelko
[xx] Nosocomephobia - Sairaaloiden pelko
O
[ ] Octophobia - Kahdeksikon pelko
[ ] Ombrophobia - Sateen pelko
[xxx] Ophidiophobia - Käärmeiden pelko
[x] Ornithophobia - Lintujen pelko
P
[ ] Papyrophobia - Paperin pelko
[xxx] Parastitaphobia - Loisten pelko
[xx] Pathophobia - Sairauksien pelko
[ ] Pedophobia - Lasten pelko
[ ] Philophobia - Rakkauden pelko
[xx] Phobophobia - Pelossa olemisen pelko
[ ] podophobia - Jalkojen pelko
[ ] Porphyrophobia - Violetin värin pelko
[ ] Pteridophobia - Saniaisten pelko
[xxx] Pteromerhanophobia - Lentämisen pelko
[x] Pyrophobia - Tulen pelko
S
[ ] Scolionophobia - Koulun pelko
[ ] Selenophobia - Kuun pelko
[ ] Somniphobia - Nukkumisen pelko
T
[ ] Tachophobia - Vauhdin pelko
[ ] Technophobia - Tekniikan pelko
[xx] Trypanophobia - Ruiskeiden pelko
VWXZ
[ ] Venustraphobia - Kauniiden naisten pelko
[ ] Wiccaphobia - Noitien ja noituuden pelko
[ ] Xenophobia - Vieraiden pelko
[x] Zoophobia - Eläinten pelko

:)Tiistai 20.04.2010 10:32

Talk Talk Talk talk talk talk
I'm sick and tired of hearing all about my life,
from other bitches with all of your lies,
wrapped up so tight, so maybe you should shut your mouth shut your mouth
Shut your fucking mouth!

Honestly, I think its kinda funny that you waste
your breath talking about me,
Got me feeling kinda special really (so this is what your all about)

You are such a backstabber,
Oh you're such a shit talker
And everybody knows it

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.04.2010 22:08

Every morning she rubbed fairy dust to her wings
so that she could fly even in the headwind.
She had had a rough time,
but who would believe that there's sad fairies?

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.04.2010 13:46

joooooo

-Lauantai 17.04.2010 01:41

MINÄ & MINÄ
Nimesi? - iida
Mitä haluaisit juuri nyt? - hjuvaa seuraa!
Haluatko puutarhan? - tota noin, en
Entä miehen? - kylhän tuo kelpais(:
Oletko mustasukkainen? -jos on tarve:o
Inhottava tunne, vai mitä? - jep
Oletko nainen vai mies? - nainen
Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? - ähmph en
Mikä on mielestäsi paras osa itsessäsi? - en tiiä
Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten? - varmaan kun tipuin konin selästä joskuuus
SEURUSTELU & SUHTEET
Miten rakkauselämäsi sujuu? - siinähän se
Kuinka monta ystävää sinulla on? - sopivasti<3
Entäs kaveria? - niitäki löytyy(:
Ikävöitkö ketään? - joo!
Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? - en toivottavasti :D
Haluatko ketään ihmistä nyt palavasti? - ehkäpäää
Onko ihastuksesi/rakkaasi saanut sinut itkemään? - totaa
POJAT
Kumpi, vaaleat vai tummat hiukset? - tummat, mut vaaletki jees:p
Millaiset hiukset? - semmoset kivasti laitetut,ettei mikkää armoton hevariletti
Minkäväriset silmät? - suklaasilmät;) nojoo melkeinpä sama (:
Entä minkä tuoksuinen? -hyvän tuoksunen tottakai!
Luonne? - semmoinen ihana:>
Mamis vai vittuileva? -ei kumpikaan. ehkä jostain siintä välistä :D
Romanttinen vai neutraali? - riippuu mikä on neutraali:D
Nuorempi vai vanhempi? - vanhempi
TULEVAISUUS
Haluatko joskus lapsia ? - joskus sit tulevaisuudes
Montako? - en oo miettiny:D
Tyttö vai poika? - grrrrl
Unelma-ammattisi? - varmaaan joku maailmanhallitsija
Unelmatalo? - varmaan joku kultanen linna
Aiotko jäädä asumaan Suomeen? - uskoisin
Jos et, minne? -
Kumpi, olisit kuuluisa vai rikas? - rikas
Millaisessa talossa haluaisit asua (omakotitalo, kerrostalo, rivitalo jne.) - omakotitalo
KENEN...
- Vieressä viimeksi nukuit? - ööö varmaan jennan
- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - tingsun
- Hiukset haluaisit itselle? - piiitemmät ja mustat :p
- Puhelimen viestejä oot viimeksi lukenu? - inkan :D:D:
- Vanhempia oot viimeksi halannu? - totanoin öö
- Luona oot viimeksi ollu yötä? - veikkaisin et jennalla
TÄÄ VAI TOI
- Lumi, aurinko vai sade? - aurinko!!
- Komediat vai kauhuelokuvat? - molemmat
- Kivi, sakset vai paperi? - paperi
- Kesä vai talvi? - KESÄ!!<3
- Makea vai kitkerä? - makee
- Muta- vai kivipaini? - muta
- Murtomaahiihto vai lumilautailu? - lumilautailu
SITÄ SUN TÄTÄ
- Millainen olo sinulla on juuri nyt? - nice:>
- Mikä paita sinulla on päälläsi? - tämmmmöinen musta
- Miltä hiuksesi näyttävät? - meni ullkona sekasin ja silleeen
- Mitä kuuntelet nyt? - kesha - blah blah blah
- Mitä söit viimeksi? - mynthoneita:D
- Millainen sää siellä on? - aika pimmmeetä ja märkää
- Viimeisin uni, jonka muistat? - jenna varmaan muistaa:'D esan paksut viikset
- Paljonko kello on? - 22:37
- Puhelinnumerosi 2 viimeistä numeroa? -17
- Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit? - violetti
- Millä paikkakunnilla oot asunu? - vaan tääl paskassa
- Oletko koskaan voittanut palkintoa? - nojoo8)
- Tulevaisuutesi? -tota asun rikkaan miehen kaa isos talos ja ollaa onnellisii ja saan kaiken mitä haluun , oisko mitä?
- Mitä shampoota käytät? - tresemmeee vai mite se oli
- Mitä pelkäät eniten? - korkeita paikkoja
- Omistatko oman kännykän? - nojoo?
- Oletko koskaan katkonut luitasi? - khyl

<3Torstai 15.04.2010 23:52

TEE TÄMÄ SISKOSTASI TAI VELJESTÄSI TAI MUUTEN TULEE MAAILMANLOPPU
1. Millä kirjaimella hänen toinen nimensä alkaa? - p
2. Seurusteleeko hän? - jep
3. Kuinka monta vuotta teillä on ikäeroa? - 8 tai 9
4. Pidätkö hänestä? - nojoo!<3
5. Korvaisiko kukaan toinen häntä veljenä / siskona? - ei!
6. Näytättekö samoilta? - ei
7.Onko hän kiltti? - jep:)
8. Mikä hänen nimensä on? - janica
9. Oletko velkaa hänelle? - voi olla:D
10. Soittaako hän jotain instrumenttia? - ykää
11. Millaista musiikkia hän soittaa / kuuntelee? - semmosta mistä en tyggee;p
12. Onko hänellä irc-galleriaa, nick? - on
13. Osaako hän muokata kuvia? - osaahan tuo ainaki joten kuten
14. Oletko matkustanut hänen kanssaan? - suomen sisällä joo:D
15. Sano jotain hyvää hänestä? - MISS U!
16. Minä vuonna hän on syntynyt? - 1986

Janica

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.04.2010 02:48

tummenna kohdat jotka on totta
Olen alle 155cm
Ajattelen joskus olevani ruma
Minulla on monia arpia
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Olen epävarma ulkonäöstäni
Minulla on / on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
Minulla on pisamia
Olen karannut kotoa
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden vuoden ikäinen sisar
Haluan isona lapsia
Minulla on lapsia
Olen koulussa
Olen töissä
Olen nukahtanut koulussa / töissä
Teen lähes aina läksyt
Olen ollut poissa koulusta yli viikon
Olen reputtanut ainakin kaksi ainetta yhden vuoden aikana
Olen saanut potkut
Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut vakavaan leikkaukseen
Minulla on ollut vesirokko
Olen eksynyt omassa kaupungissani
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä
Olen juonut yhden tölkin maitoa tunnin sisällä
Olen ajanut kolarin autolla
Olen suudellut sateessa
Olen ollut hiihtämässä
Olen ollut näytelmässä
Olen ottanut suullani kiinni lumihiutaleen
Olen nähnyt revontulet
Olen istunut talon katolla

Olen huijannut jotakuta
Olen ollut taksissa
Olen syönyt sushia
Olen ollut laskettelemassa
Olen sinkku
Olen varattu
Olen kihloissa
Olen naimisissa
Olen ollut sokkotreffeillä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan
En ole ihastunut / rakastunut tällä hetkellä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa pois
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
Olen huijannut kokeessa
Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Minut on pidätetty
Juon säännöllisesti
Olen sammunut
Olen sammunut viimeisen kuuden kuukauden aikana
Olen käyttänyt huumeita
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan noin viisi pilleriä kerralla ilman ongelmia
Minulla on ollut todettu masennus
Minulla on paniikkihäiriöitä
Olen masentuessani sulkeutunut
Käytän masennuslääkkeitä
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Joku läheiseni onnistui itsemurhassa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Avaudun helposti muille
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö ja ilta henkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Rakastan urheilua
Kiharran hiuksiani joskus
Käyttäjätunnuksessani on x
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen punainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
Osaan ampua aseella
Olen rakastunut rakkauteen
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Nauran omille vitseilleni joskus
Syön pikaruokaa joka viikko
Uskon yliluonnolliseen
Olen koneella 24/7
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan valkosuklaata
Pelaan joskus konsolipelejä
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääri