IRC-Galleria

Mulla on ollut tänään niin järkyttävän ja siirappisen hyvä päivä, että itteänikin melkein ällöttää -- ja tää tuleva sepustus ällöttää vielä enemmän, haha.

Eilen mua jo hymyilytti aina sillon tällön ilman mitään syytä ja lenkilläkin kuuntelin itsesäälimusan sijaan kaikkea sellasta mieltä-piristävää-i-can-do-it-musaa (koska musiikki on mulle terapiaa ja vaikuttaa mielialaan NIIN paljon)

--- mut tänään on vaan ollut vielä parempi olo. Ollut jotenkin sellainen outo päivä, ettei mikään ole ottanut päähän; mikään ei ole harmittanut, siis ollenkaan. Kaikki viisi lasta nukahti ilman suurta häslinkiä (vaikka sitkeitä osaavatkin olla, piruperkeleet), sain jotain jopa tehtyä töissä (kuten tyhjennettyä astianpesukoneen KAHDESTI! 0______0), sain kahvia (mulla tuli Espanjassa ikävä kahvia) ja jaksoin olla ja tehdä muksujen/muksun kanssa koko illan ilman, että piti paeta hetkeksi keittiöön repimään hiuksia irti päästä. Ja! Tästä ihmeestä palkitsin vielä itseni ja viimeisen kakaran jäätelöllä... tai siis, tein sen tietenkin ihan vaan lapsen auringoisuuden takia :D Tollasia iltoja lisää, kiitos! Lenkille lähtö oli yllättävän helppoa eikä kylmyyskään haitannut kun kuunteli epppsanjan kielistä rappia ja hiphoppia, mwuahaha. Pakko jatkaa kielen opiskelua, se on ainaski fakta.

Niin, ja ne asiat jotka meinas melkein alkaa harmittamaan katos aika äkkiä, kun ruvin miettimään asioita taas vähän eri kannalta:

SO WHAT?! Okei, eli kaikki asiat ei ole menneet, ei nyt eikä menneisyydessä, ihan niinkuin niiden piti (eihän ne ikinä, koskaan, milloinkaan?) ja vielä on pitkä matka ennen kuin olen siinä pisteessä mihin haluan, mut tänään tulin vaan taas nukuttaessani niitä kakaroita töissä ajatelleeks, että onhan mulla sentään aika hyvä ruutu mistä lähteä taas eteenpäin...

Mulla on loistava työporukka (oikeastaan käsitän noi hullut enemmän ystävikseni kuin työkavereiksi, jeh), joka näyttää kestävän mua aina silloinkin kun olen pahalla (kireällä?) tuulella ja kiukuttelen; aina ne osaa piristää kun piristystä kaipaan. Eikä ne vedä mua kuonoon, joka kerta kun "kuittailen" (ne väittää, että mä kuittailen töissä kaikista eniten???? MITÄH?! Mitään en myönnä, saatana) jostain, vaikka joskus ehkä ansaitsisin pienen läväytyksen. Tai vähän suuremmankin... Mulla on perhe, jonka tiedän tukevan ja auttavan oli hätä minkälainen tai kenen aiheuttama tahansa. Mulla on kaks "muy guapaa" siskoa joiden kanssa tulen toimeen ja joiden seurasta jopa nautin ja hei, kappas, löytyy vielä läheisiä ystäviäkin! Wooooot?!

Ja ainakin tällä hetkellä on vielä työpaikka ja asuntokin x)

Joten noin niinkus asiaa ajatellen, kai sitä huonomminkin vois mennä, vai? Näköjään ilman kasvatustakin pärjää :D (mua kun kuulemma ei ole kasvatettu ollenkaan, eh) Noh, aina ei voi voittaa. Paitsi jos huijaa.