IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Hevosleikkiä
Hakiessani maanantaina Joonaa tarhasta, totesi hoitotäti, että teillä on
viikonloppuna leikitty hevosleikkejä. Kummastelin asiaa ja totesin ettei
olla leikitty. Hoitotäti lisäsi, että Joona heittäytyi leikkitunnilla
selälleen patjalle ja pyysi tyttöjä tulemaan päälleen ratsastamaan, ja
Joona sitten sitten hevosena hirnui ja huusi että minä tulen.
Kyllä äitiä siinä Joonan vierellä nolotti.


Peli-ilta
Olin bussissa 11 v. poikani kanssa, ja ehdotin illaksi monopolin peluuta
ja vähän karkkia vain me kaksi. Poika hihkasi isoon ääneen joo, äiti,
pidetään vaan kimppakivaa. Vain me kahdestaan. Kyllä oli noloa siinä
sitten selittää,että kimppakivalla on toinenkin merkitys, selitin sen
olevan aikuisten pussailujuttuja.


Tarhassa
Neljä vuotias tyttäremme oli alottanut uudessa tarhassa ja ekan viikon
jälkeen perjantaina hain häntä kotiin. Hoitaja kysyi tytöltä minun
odottaessa että hän pukeutuu:
-Mitäs meinasitte tehdä viikonloppuna?
Fiksu tyttäreni vastasi tähän neljävuotiaan arvokkuudella ja viisaasti
kuin mikäkin:
-En mä tiedä vielä. Äiti ja isi juo tänään ja huomenna viinaa ja mä olen
varmaan omassa huoneessa. Niin meillä on joka viikonloppu.
Tytär jatkoi pukemista ja hoitaja katsoi minua siitä eteenpäin
jokseenkin pahalla silmällä. Kyse oli siitä, että meillä oli tapana
ottaa
viikonloppuisin ruoan kanssa viiniä ja tyttäremme kutsui sitä viinaksi
eikä suostunut ymmärtämään eroa.


Orava
Meillä mummi keräsi ensin sellaset pienet oravat tyttärilleni. Lapset
nimittivät niitä orkuiksi sitkeesti kielloistani huolimatta. Aloin
keräillä niitä hiton merkkejä tosissani koska halusin itselleni
sellaisen ison oravan, kuuskyt merkkiikö siihen tarvittiin. No, kerran
kaupassa talouspaperiosastolla muksut hokas et siellähän ois merkkejä
pilvin pimein pusseissa. "Sais äiti vihdoin sen haluamansa ison orkun",
kailotti 4-vuotias...
ja arvatkaa oliko monta kuulijaa ja äiti punanen. Siinä kaupassa ei
kehdattu hetkeen käydä.


Lapset pois parisängystä
Kotona opetettiin muksuja nukkumaan omissa sängyissään, iskän ja äidin
sängyssä kun tahtoi olla ahdasta jos kolme muksua änkesi yöllä sinne
nukkumaan. Sopimuksesta pidettiin aika hyvin kiinni, paitsi silloin kun
iskä oli työmatkalla. Asiasta puhuttiin ja muistutettiin muksuja, että
jos nyt kuitenkin nukuttaisiin omassa sängyssä, vaikka isi olisikin yötä
poissa. Eräällä kauppareissulla, tuollaisen työmatkan jälkeen nuorin
tytöistä ilmoitti kovaan ääneen:
"Isi, isi. Kukaan ei ollut nyt äidin sängyssä kun sä olit poissa!"


Lihatiskillä
Poikani oli kuusivuotiaana isänsä kanssa kaupassa ja sanoi lihatiskillä
kovaan ääneen,että kato isä, tuossa on ihan samanlainen jortikka kuin
sulla. Ympärillä ihmiset hiljenivät, ja isä helotti punaisena kun he
ensin katsoivat pojan osoittamaan suuntaan nähdäkseen, että millainen
"jortikka",ja sitten vaivihkaa vilkaisivat isää nähdäkseen että
millaisella miehellä.


Vielä kun..
Olin hakemassa poikaani (3 v) tarhasta kotiin. Kysyin hoitajilta, että
miten päivä oli mennyt. Lounaalla oli Jani syötyään ensin sanonut, että
olipa hyvää ruokaa ja samaan hengenvetoon todennut...vielä kun pillua
sais. Voitte kuvitella, että pikkaisen alkoi iskän poskia kuumottaa.


Salaisuus
Olimme lähikaupassa vaimoni ja tyttäremme, 4v kanssa. Kävimme siellä
usein ja tyttärellä oli tapana jutella kassatädin kanssa. No, tällä
kertaa hän sanoi kassalle, että hänellä on salaisuus. Kassa pyysi, että
kertoisitko minullekkin. Tyttöpä tietysti kertoi sellaisella
äänenvoimakkuudella, että koko kauppa kuuli salaisuuden: "Minäpäs näin
eilenillalla, kun äiti pussasi isin pippeliä". Kävimme sitten vähän
aikaa toisessa kaupassa...
Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

1. Papa roach- Blood

2. Apocalyptica&Sandra Nasic- Path2

3. Kaija Koo- Sankarit

4. Queen- We will rock you

5. Seal- Kiss from the rose

6. Yö- Pelkkää helinää

7. Lauri Tähkä- Hurpales

näinpä... Sunnuntai 05.02.2006 20:43

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

maija perkele.... :DKeskiviikko 01.02.2006 13:15

Haaste

TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Listaan haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. pakkomielteenä kuivata sääret suihkun jälkeen, muulla kropalla ei sitte niin oo väliä...

2. pasianssin pelaamistahan ei voi mitenkää lopettaa, ellei viimenen peli mee läpi tietyllä pistemäärällä.

3. kaikki "ylimääräset" kolikot kuuluu erilaisiin pelikoneisiin...

4. en pysty juomaan salmaria.

5. kynsien nyppiminen...


ja mukaan on pakko haastaa... :
HeiRi
heiska-nen
anni_ka
|kristiina|
heiku|

terkkuja rukalta...Maanantai 16.01.2006 18:40

Päästiin ehjänä kotiin!!!! :)
oli sitte niin mielettömän hauskaa, kiitos siitä koko perheelle. :D ja tietysti jusulle, joka hommas meille mökin (tai siis vai olikos se nyt sitte se kelokki vaiko lissula??) :D
hirmuinen ikävä on ehtiny olla kaikkia, vaikka aika onki kulunu hippasen nopeesti ottaen ja laskien, tietty myös meidän omas liukuri mäes, josta tuli sitte niin eriit hyvä viimeistään sen torstai yön urakan jälkeen.... :D
kellekkää ei ees sattunu mitn isoja vahinkoja rintees (paitsi ny ehkä maken kylkiluut....) vaikka viis miestä paineliki niillä ihme pyörähässäköillä... :D

noh... loma loppu ja kouluhommiin.....

ja varokaa ettei ensiokäämi mee.... xD

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!!Lauantai 31.12.2005 16:38

Mä juhlistan sitä laihialla, mut kaikille jotka ei oo sielä mun kans,
oikein hyvää ja mahtavaa uutta vuotta 2006, ja tietty vuoden loppua 2005!!!!
jatketaan tästä sitte ensvuonna....

<sydän> Kiitti kaikille vuodesta -05!!!! <sydän>

.stairway to heaven.Maanantai 28.11.2005 20:13

There's a lady who's sure all that glitters is gold
And she's buying a stairway to heaven.
When she gets there she knows, if the stores are all closed
With a word she can get what she came for.
And she's buying a stairway to heaven.

There's a sign on the wall but she wants to be sure
'Cause you know sometimes words have two meanings.
In a tree by the brook, there's a songbird who sings,
Sometimes all of our thoughts are misgiven.
It makes me wonder.

There's a feeling I get when I look to the west,
And my spirit is crying for leaving.
In my thoughts I have seen rings of smoke through the trees,
And the voices of those who stand looking.
It really makes me wonder.

And it's whispered that soon if we all call the tune
Then the piper will lead us to reason.
And a new day will dawn for those who stand long
And the forests will echo with laughter.

If there's a bustle in your hedgerow, don't be alarmed now,
It's just a spring clean for the May queen.
Yes, there are two paths you can go by, but in the long run
There's still time to change the road you're on.
And it makes me wonder.

Your head is humming and it won't go, in case you don't know,
The piper's calling you to join him,
Dear lady, can you hear the wind blow, and did you know
Your stairway lies on the whispering wind.

And as we wind on down the road
Our shadows taller than our soul.
There walks a lady we all know
Who shines white light and wants to show
How everything still turns to gold.
And if you listen very hard
The tune will come to you at last.
When all are one and one is all
To be a rock and not to roll.

And she's buying a stairway to heaven.

*mä sitte niin rakastan tätä!!!*

Nasusta.Torstai 17.11.2005 23:25

....Sillä välin Nasu oli palannut taloonsa ja noutanut I-haan ilmapallon. Hän puristi sitä lujasti itseään vasten, jotta se ei karkaisi häneltä ilmaan, ja hän juoksi niin nopeasti kuin saattoi ehtiäkseen I-haan luo ennen Puhia, sillä hän tahtoi antaa lahjansa ensimmäisenä, aivan kuin hän itse olisi keksinyt sen, kenenkään sanomatta. Ja nyt hän juoksi ja ajatteli, kuinka I-haa ihastuisi, eikä ollenkaan katsellut eteensä... ja yht'äkkiä hän pisti jalkansa kaniininreikään ja kierähti päistikkaa maahan.

PANG!!!???

Siinä Nasu makasi ja ihmetteli, mitä oli tapahtunut.
Ensin hän luuli, että koko maailma oli räjähtänyt ja sitten hän luuli, että ehkä se oli vain metsä, ja sitten hän luuli, että ehkä vain h ä n i t s e ja että hän mahdollisesti oli aivan yksin kuussa tai jossakin, ja ettei hän enää koskaan saisi nähdä Risto Reipasta tai Puhia tai I-haata.

Ja sitten hän ajatteli: "vaikka nyt olisinkin kuussa, niin ei kai hyödytä mitään olla nenällään maassa iän kaiken."Ja niin hän nousi varovasti istualleen ja alkoi katsella ympärilleen.
Hän oli vielä metsässä!

"Sepä kiperää" ajatteli hän. "Mistähän pamahdus tuli? Ei kai myöskään voinut lähteä tuollaista ääntä vain siitä, että minä kierähdin nurin? Ja missä on ilmapalloni? Ja mikä märkä riepu tuo on?"
Se oli ilmapallo.
......
"minulla on kunnia onnitella!" sanoi Nasu. ..."olen tuonut sinulle ilmapallon."
... "niin mutta, I-haa, -olen pahoillani- kun minun piti juosta tänne, menin nurin."
"Voi I-haa, ilmapallo halkesi!"

...Ja hän antoi I-haalle pienen kostean rievun.
-Kiitoksia, Nasu, sanoi I-haa. Et kai pahastu, jos kysyn, minkä värinen oli ilmapallo - kun se oli ilmapallo?
"Punainen."
-Minä vain ajattelin... punainen.... mutisi hän itsekseen. Minun lempivärini... Kuinka iso se oli?
"Osapuilleen minun kokoiseni."
-Minä vain ajattelin... Osapuilleen Nasun kokoinen, sanoi hän surullisena itsekseen. Minun lempisuuruuteni.

Nasu tunsi olevansa aivan epätoivoissaan eikä tiennyt mitä hänen piti sanoa. Hän oli juuri avannut suunsa sanoakseen jotakin ja sulkenut sen jälleen, koska se ei sopinut, kun hän kuuli huudon toiselta rannalta, ja siellä oli Puh.
-Minulla on sinulle lahja, I-haa. Se on käytännöllinen purnukka, sanoi Puh.
Kun I-haa näki purnukan, ihastui hän suuresti.
-No mutta, sanoi hän, luulen, että Ilmapallo juuri parahiksi mahtuu siihen!
Katso, Nasu.

Ja kun Nasu kääntyi katsomaan, näki hän, kuinka I-haa nosti Ilmapallon hampaillaan ja laski sen varovasti purnukkaan, otti sen ulos ja pani maahan ja otti sitten jälleen ylös ja pani varovasti takaisin purnukkaan, onnellisempana kuin koskaan ennen.....
- Vanhemmat »