Oisko ens yönä taas painajaisia painajaisten perään?
Tänäkin yönä sängyn välissä kaks isoo alligaattoria jotka yhtäkkiä onkin kaikkialla? Ja hiukset jotka lyhenty kun joku tiimalasi josta kuluu aikaa.
Tahtoisin nukkua, mutten tahdokaan kun pelkään tulevaa aamua, että sitten kun vaan annan periks ja jään makaan koko ensviikoks. Ja sitäseuraavaks. Sitä periks antamista mä nyt pelkään. Pitäis jaksaa tän vaiheen yli, ja antaa vaikka kesällä sit kaiken nousta pintaan mutta nyt ei yksinkertasesti aika riitä, tai voimat riitä tehdä kaikkee samaan aikaan. Jotenkin huvittavaa kun kuuntelin just yhen hienon artistin biisin "till i collapse" :D Ylidramaattista ja mitälie, mutta mä oon syntyny kai luomaan muiden elämää vaikeemmaks ja kaikkein eniten omaani. Mä en edes huomaa kuinka kehitän kaikesta ongelman vaan ne vaan ilmestyy. Ja silti ne on aina liian helppoja, ois joskus jotain oikeeta. Oon jossain mielenperukoilla pahoillani jollekkin jonka yhteydenottoihin en jaksa vastata mutta en vaan jaksa. Ehkä voisin olla muuta, kun täysidiootti, ja olla sen sijaan idiootti ja laittaa viestin, etten nyt vaan jaksa puhua kellekkään.
Herra ylpöt soimaan ja jos nukkuakkin.