Tyhjä ihminen tietokoneensa ääressä istuu.
Hän luhistuu.
Kohtalon johdattamana sinut kohtasin.
Rakastin.
Lähtiessäsi veit samalla osan ihmisestä.
Jotain sisältä.
Tiedän.. et tahallasi tekoa suorittanut.
Silti olen kuihtunut.
Nyt tyhjä ihminen vain odottaa paluutasi.
Sinun rakkauttasi.
Sä mut huumasit, sä mun sydämen veit.
Sen sä sun tunteillas, rakkaudellas teit.
Haluan sydämeni takaisin,
se vain kuolee sun käsissä.
Kun et siitä pidä enää huolta,
kun et siitä enää välitä...
Niin monesti on sydämeni särjetty,
että pelkään sinun liikkeitäsi.
Niin monesti on sirpaleita jätetty,
että pelkään sinun tekojasi.
Niin monesti on minut petetty,
että pelkään sinun sanojasi.
Niin monesti olen vain tykännyt,
että olen parantunut haavoistani.
Mutta nyt kun Sinä olet korvaamaton,
pelkään, että arvet ovat parantumattomat...
En osaa runoilla,
en purkaa tunteita tekstiksi.
Liikaa ajatuksia,
liikaa mietteitä viestiksi.
Miten sen sanoisin,
miten kertoisin sulle?
Olisin jälleen onnellinen,
jos vain kuuluisit mulle.
(PS: Sovitaaks Toni ettet luulis ittestäs liikoja, O.K.??! -,- Kaikki ei pyöri sun sormen ympärillä.)