siitä on aikaa mutta jostakin syystä
en voi päästä yli , liian kaua oon ollu erossa ystäväst ,
joka aina kuunteli ei lakannu ymmärtämäst .
mua sattuu silti paljon hyvää tässä nään,
yks on etten ikin enää päästä sua lähellekkään
sä saat mut taas murtuu yksinää palasiks, siks en sua sääli
en puhu sulle vaikka sisimmässään haluisin,
mä monesti meinasin, mut päätin ain et katuisin
mä oon tehny virheit ja nehän täs nyt vituttaa
mä tarviin sua varmistun siitä vaa enemmä
miks meidä pitäs elää täs maailmas erillää
tää aika tekee mut hulluks, päässä heittää
kun ei enää vaa olekkaa mitää "meitä"
kyynel valuu, valuu toinenki
tää kusi vaik tosissaa koitinki
kaikki sanoo et pitäs vaa jaksaa
mut miks vitus mä joudun taas maksaa
olit mun ainoo, se syy miks elän
mite pystyit vaa kääntää selän?