IRC-Galleria

jadesmus

jadesmus

ei se siitä vittu.

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Perjantai 09.06.2006 18:16

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

[Ei aihetta]Perjantai 09.06.2006 17:41

Vastaa kysymyksiin itse, ja sen tehtyäsi lähetä tämä KOLMELLE ystävälle/kaverille, jotta hänkin saa vastata kysymyksiin ja haastaa taas seuraavat kolme ystävää.
Laita haastettujen nimimerkit tehtävän loppuun & käy kommentoimassa heille tästä haasteesta. (Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.)

KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET
1. jade
2. mc ripatti
3. taija?

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI
1. piirustuskäsi
2. tucca joskus
3. paska huumori

KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI
1. hidastelu?
2. strrrressaus
3. että karvat ei kasva siellä missä pitäis.

KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA
1. Korkeat paikat.
2. sukulaistädit - omat ja muiden.
3. hiuslisäkkeet.

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI
1. aamukahvi.
2. aamukakka.
3. ööääh.. olen vaatimaton?

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT
1. henkselipöksyt
2. roman dirge -paita
3. sukkikset joista meni jo haarat.

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI (NYT)
1. 7 year bitch.
2. kardia.
3. otep.

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE
1. murtauduin ikkunasta talon yläkertaan sammumaan, koska olin liian kuosissa fillaroimaan kotiin asti.
2. olen käynyt solariumissa.
3. pissasin slipknotin keikalla housuun.

KOLME ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT
1. simmut.
2. sarkasmi.
3. lantio. hm.

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT
1. tehdä aamukahvia.
2. käydä aamukakalla.
3. väistellä villiintyneitä koiria oven takana.

KOLME URAA, JOITA HARKITSET
1. jeesus.
2. paris hilton.
3. rokkitähti.

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA
1. joensuu.
2. porvoo.
3. mäntyharju.

KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI
1. nähdä matti nykäsen keikalla.
2. reilata.
3. mennä hanurin kanssa baariin.


blöää vai haastaa..

no atemybrain

ei mulla ole kavereita.

[Ei aihetta]Torstai 08.06.2006 02:25

jos olet katsonu näistä yli 70, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ!!!

(1) Rocky Horror Picture Show
(2) Grease
( ) Pirates of the Caribbean
( ) Boondock Saints
( ) The Mexican
(3) Fight Club
( ) Starsky and Hutch
( ) Blazing Saddles
( ) Airplane
( ) The Princes Bride
( ) Young Frankenstein
( ) AnchorMan: The Legend of Ron Burgandy
( ) Napoleon Dynamite
( ) Saw
( ) White Noise
( ) White Oleander
( ) Anger Management
( ) 50 First Dates
( ) Jason X
(4) Scream
(5) Scream 2
(6) Scream 3
( ) Scary Movie
( ) Scary Movie 2
( ) Scary Movie 3
( ) American Pie
( ) American Pie 2
( ) American Wedding
( ) Bootcamp
(7) Harry Potter
( ) Harry Potter 2
( ) Harry Potter 3
( ) Harry Potter 4
(8) Resident Evil
( ) Resident Evil 2
( ) The Wedding Singer
( ) Little Black Book
( ) The Village
( ) Donnie Darko
(9) Lilo & Stitch
( ) Lilo & Stitch 2: Stitch has a Glitch
( ) Finding Nemo
( ) Finding Neverland
( ) 13 Ghosts
( ) Signs
( ) The Grinch
(10) Texas Chainsaw Massacre (The Original)
( ) White Chicks
( ) Butterfly Effect
( ) 13 Going on 30
( ) I, Robot
( ) Dodgeball: A True Underdog Story
( ) Universal Soldier
( ) Lemony Snicket's A Series Of Unfortunate Events
( ) Along Came Polly
( ) Deep Impact
( ) KingPin
( ) Never Been Kissed
( ) Meet The Parents
( ) Meet the Fockers
( ) Joe Dirt
( ) A Cinderella Story
( ) The Terminal
( ) The Lizzie McGuire Movie
( ) Passport to Paris
(11) Dumb & Dumber
( ) Dumb & Dumberer
( ) Final Destination
( ) Final Destination 2
(12) Halloween
(13) The Ring
( ) The Ring 2
( ) Harold & Kumar Get the Munchies (H&K go to white castle)
( ) Practical Magic
(14) Chicago
( ) Ghost Ship
( ) From Hell
( ) Hellboy
( ) Secret Window
( ) I Am Sam
( ) The Whole Nine Yards
( ) The Day After Tomorrow
( ) Child's Play
( ) Bride of Chucky
( ) 10 Things I Hate About You
( ) Just Married
( ) Gothika
(15) Nightmare on Elm Street
( ) Sixteen Candles
( ) Remember the Titans
( ) Coach Carter
( ) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
( ) Joy Ride
(16) Se7en
( ) Oceans Eleven
( ) Ocean's Twelve
( ) Lone Star
( ) Predator
( ) Predator II
(17) Independence Day
( ) Cujo
( ) A Bronx Tale
( ) Darkness Falls
( ) Christine
(18) E.T.
( ) Children of the Corn
( ) My Boss' daughter
( ) Maid in Manhattan
( ) Frailty
( ) Best Bet
( ) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) She's All That
( ) Calendar Girls
( ) Sideways
(19) Mars Attacks
( ) Event Horizon
( ) Ever After
(20) Forrest Gump
( ) Big Trouble in Little China
( ) X-Men
( ) X2
(21) Spider-Man
(22) Spider-Man 2
( ) Sky High
( ) Jeepers Creepers
( ) Jeepers Creepers 2
( ) Catch Me If You Can
(23) The Others
( ) Freaky Friday
( ) Reign of Fire
( ) Cruel Intentions
( ) The Hot Chick
( ) Swimfan
( ) Miracle
( ) Old School
( ) The Notebook
( ) K-Pax
(24) Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring
(25) Lord of the Rings: The Two Towers
(26) Lord of the Rings: The Return of the King
( ) A Walk to Remember
( ) Boogeyman
( ) Hitch
(27) The Fifth Element
( ) Star Wars Episode I The Phantom Menace
( ) Star Wars Episode II Attack of The Clones
( ) Star Wars Episode III Revenge of The Sith
(28) Star Wars Episode IV A New Hope
(29) Star Wars Episode V The Empire Strikes Back
(30) Star Wars Episode VI Return of The Jedi
( ) Troop Beverly Hills
( ) Swimming with Sharks
(31?) Airforce One
( ) For Richer or Poorer
(32) Trainspotting
( ) People Under the Stairs
( ) Blue Velvet
( ) Sound of Music
( ) Parent Trap
( ) Parent Trap Re-make
( ) The Burbs
(33) The Terminator
(34) Terminator 2
( ) T-3
( ) Empire Records
( ) SLC Punk
( ) Meet Joe Black
(35) Nightmare Before Christmas
(36) The Silence of the Lambs
(37) Red Dragon
(38) Sleepy Hollow
( ) I Heart Huckabees
(39) 24 Hour Party People
( ) Blood In Blood Out
( ) Neverending Story
( ) Bedazzled

elämäni tarina.Perjantai 26.05.2006 17:35

Mene http://www.pikkupaprika.com/soppa/2/igweb.htm ja syötä nimesi kenttään. Lisää tarina päiväkirjaasi.


Jade päätti bornata maailmaan eräänä pilvisenä päivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli kuuluisa ja he söivät vain hedelmiä. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä kiusattiin nenästään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään kassien kantaminen, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli laamat.

Jade kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin rivoksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä valkoiset silmät.
Jakomielitautisuudestaan johtuen hän oli suuresti ihastuttava. Lempiruokaansa näkkileipäsoppaa hän sai työskennellen rispaantuneiden kumien entisöijänä.

Jade tupakoi päivittäin mutta ei käytä nuuskaa. Alkoholia hän juo kannibaalikutsuilla.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.05.2006 22:11

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.




1. Mikä minun nimeni on?
Pietari.

2. Missä asun?
Savitaipaleella.

3. Mikä olen?
Olet Rooman keisari, vaikka toki ymmärrät etten voi koko totuutta sinulle kertoa.

4.mikä on neljäs kysymys?
tämä.

5. Kuka olen?
Mysteeristäsi tunnettu, salaisuudestasi arvostettu.

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni?
Elottomuus.

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
Pessimismi.

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
Kysy jotain henkilökohtaista, nuo löytyy tietosanakirjastakin.

9. Miltä näytän?
Hieltä.

10. Miltä tunnun?
Kissanpissalta.

11. Miltä maistun?
Rikiltä.

12. Miltä tuoksun?
Raikkaalta.

13. Missä minun kuuluisi olla?
Ei sitä ole oikeasti olemassa ollenkaan, se on vain virtuaalinen otus.

14. Mikä minun kuuluisi olla?
Kanada!

15. Mistä minut löytää?
Torniosta.

16. Miten minut tavoittaa?
No ei melkein mitenkään.

17. Mikä on minun ikäni?
Kirjallisuus, huolimatta siitä kuinka paljon aikaa pistät asian muuttamiseen.

18. Sukupuoleni?
En kyllä tajunnut mitä yritit selittää.

19. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän?
Kyllä minun mielestä, mutta sinun kaverisi ovat toista mieltä.
- Vanhemmat »