IRC-Galleria

jasuuuh

jasuuuh

elämä ei mee aina niiku toivot mut, silti kannattaa toivoo <3:/

hyi vittuTorstai 08.07.2010 01:25

17:44 Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?

Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta
menkää kuuntelee youtubest : arttu wiskari mökkitie vittu toi on parhasssss ja saa puhua ku on vitun tylsää rakkaat <3333333 hahahahahahahahahah ???????






http://www.youtube.com/watch?v=FysfAPZ3Jj8

[Ei aihetta]Maanantai 28.06.2010 01:15

Lupaan tämän vuoden sisässä halata kaikkia , jotka kommentoivat tähän "HALI"
Lupaan tämän vuoden sisässä pussata kaikkia , jotka kommentoivat tähän "PUSU"
Kopioi tämä blogiisi jos uskallat ottaa haasteen vastaan

huudanMaanantai 21.06.2010 02:27

meen huutaa sen jätkän eteen kenen nimi sanotaan 10 sanon sille et oot ihan vitun söpö ja johku on todistaja rakkaaat :DDDDD<33333

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.06.2010 00:52

5 ensimmäistä jotka kommentoivat tähän ''MINÄ'' ,
niin kirjoitan heidän nimensä käteeni tussilla ,
ja annan nimien olla niin kauan kun ne pysyvät siinä.
Kopioi tämä blogiisi jos uskallat

JOHKUBBROLTSunnuntai 20.06.2010 00:18

sano '' KUVA ''
niin kommentoin kuvaan,
jossa olet mielestäni kaunein/komein,
sitten lisää blogiisi

sanokaa nopsaaKeskiviikko 16.06.2010 22:51

Eli se kuka kirjottaa ekana "MINÄ" niin joudun laittaa hänen nimen/nimimerkkinsä nimimerkkini perään ja pitämään viikon.
keksikää mullle ihan vitun hyvä nick oikeesti oikeesti hyvä hyvä ??? :DDD<33333333333333333

voi vittu aaron nyt pelkään :I(((Torstai 10.06.2010 01:32

vuonna 2002 suomeen muuttanut nuori nina murhattiin raa'asti hänen taloonsa tunkeutuneen murtovarkaan toimesta, kun tyttö oli menossa hakemaan jäätelöä pakastimesta. Murtovaras löi ninaa tietokoneen hiirellä, tunki webkameran tämän korvaan, raiskasi ninan ja laittoi lopulta kuolleeksi luulleensa ninan talon pakastimeen, mutisten hiljaa sanoja "holy shit im jesus". Aamulla ninan vanhemmat löysivät kuolleeksi jäätyneen ninansa pakastimesta. Pakastimen kannen sisäpuolella oli raapimajälkiä ninan epätoivoisista yrityksistä päästä ulos pakastimesta. Hän oli myös kirjoittanut kanteen sanat "i <3 irc galleria" Nyt kun olet nähnyt, ja toistanut mielessä ninan viimeiset sanat, tulet tapaaman tämän murhatun ninan. Ensi yönä, juuri kun olet nukahtanut, tulet herämään pakastimen hurinaan ja huomaat että huoneessasi oleva peili on täysin huurussa. Kun menet katsomaan peiliä lähempää (älä yritä, teet niin kuitenkin ) huomaat että siihen on kirjoitettu sanat "i <3 irc galleria" ja näet tytön peilissä. Tämän jälkeen huoneesi lämpötilä laskee miinuksen puolelle, ja kuolet hypotermiaan, kuten tämä pieni nina.
Jos kopioit tämän tarinan omaan päiväkirjaasi, nina jättää sinut rauhaan, ja pelastut.
Kannattaa ottaa tämä tarina tosissaan.
Tämä pieni nina on ollut todellinen uhka internetin käyttäjille jo vuodesta 2008
Tuhannet meediot ovat ajan saatossa todenneet tämän viestin sisältävän yliluonnollisia voimia