IRC-Galleria

Näppäilytaito on ihanaa. o.OKeskiviikko 08.11.2006 12:59

Moni pieni ihminen tuntee itsensä jatkuvasti epäonnistuneeksi. Kun tekee jotain hyvin, kukaan ei huomaa. Mutta auta armias, jos jotain vähänkin menee pieleen. Voi sitä huutoa. Vaikka jokainen tietää, että huuto kuuluu kaikkein huonoimmin. Huuto herättää kiukkua ja uhmaa sekä pilaa ilmapiirin pitkäksi aikaa. Joku saa jatkuvasti kuulla huonoista arvosanoistaan.

Vanhemmat, jotka kenties itse menestuovät hyvin koulussa, vaativat vähintään samaa lapseltaan. Eräät vanhemmat odottavat lastensa kautta tasoitusta omista epäonnistumisistaan. Lapselle, joka ei pysty täyttämään häneen kohdistettuja odotuksia, kehittyy helposti kehno itsetunto.

Epäoikeudenmukaisuus ja liiat odotukset masentavat. Kun kaikki kuitenkin menee pieleen, niin mitäs turhaan ponnistella. On tärkeätä antaa lapselle kiitosta aina, kun hän sen ansaitsee. Lapsen ei tarvitse saada kymppiä englannin kokeissa. Kiitoksen voi antaa ihan pienestä asiasta.

Moitteet on osattava antaa rakentavasti. Vihaisena on asiasta turha puhua. Mykkäkoulu on julma ase, joka voi saada lapsen tuntemaan itsensä täysin hylätyksi. Jatkuva pikkuasioista motkottaminen aiheuttaa ohjeiden ja kieltojen inflaation. Lapsen pitää oppia itse päättämään omista asioistaan. Se on ainoa tie itsenäistymiseen.

Sopuisassa kodissa viihtyy niin aikuinen kuin lapsikin. Kodin ilmapiiri on tärkeämpi asia lapsen kehityssuunnalle kuin perheen rakenne; yksinhuoltaja tai molemmat vanhemmat kotona. Lämmin suhde vaikka vain toiseen vanhemmista luo turvallisuuden tunteen, jolla on hyvä rakentaa. Ilmapiirin luomiseen voimme vaikuttaa vain me itse. Huumori on aina paikallaan. Huumori ei ole toisen virheille tai huonoille vitseille nauramista, vaan asioiden tarkastelua pieni pilke silmäkulmassa.


-näppiksen ekakurssin koe.-

Etana-ElliLauantai 28.10.2006 21:10

Etana-Elli kannolla kelli, katseli kuuta ja ajatteli aivan muuta. ;)

[Ei aihetta]Lauantai 28.10.2006 21:09

On tuskastuttavaa sairautta hoitaa terveyttään liikaa.

[Ei aihetta]Lauantai 28.10.2006 21:08

On niin paljon sanomattomia sanoja. Ihmissuhteet eivät kestö sanoja.

[Ei aihetta]Lauantai 28.10.2006 21:07

Ennen kuin ryhdyt arvostelemaan jotakuta kulje ensin kilometri hänen kengissään.
Sitten kun ryhdyt arvostelemaan häntä, oletkin kilometrin päässä hänestä - ja sinulla on hänen kenkänsä.

-joku kirja-

[Ei aihetta]Tiistai 24.10.2006 02:40

What does it take to make you people happy?

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.10.2006 16:31

BUFFY: Alone at last.
XANDER: Buff, give me a heart attack!
BUFFY: Oh, I'm gonna give you more than that.
XANDER: Buff, for the love of God, don't open that raincoat.
BUFFY: Come on! It's a party! Aren't you gonna open your present?

<3

angst.Lauantai 07.10.2006 22:15

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.09.2006 22:57

lopetan norah jonesin shoot the moon biisin kuuntelun aivan juuri. ja joudun lähtemään mummolle. hyvää yötä



NORAH JONES - SHOOT THE MOON

The summer days are gone too soon
You shoot the moon
And miss completely
And now you're left to face the gloom
The empty room that once smelled sweetly
Of all the flowers you plucked if only
You knew the reason
Why you had to each be lonely
Was it just the season?

And now the fall is here again
You canÂ’t begin to give in
It's all over

When the snows come rolling through
You're rolling too with some new lover
Will you think of times you told me
That you knew the reason
Why we had to each be lonely
It was just the season

Will you think of times you told me
That you knew the reason
Why we had to each be lonely
It was just the season

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.09.2006 19:25

pattijoki hävis kullan. masennus alkoi. no ei. :)
saadaan olla ylpeitä että eka kertaa meni viidenteen loppuotteluun asti. oli tiukkaa. :) mutta sotkamo oli parempi. <3 :( :/

<3

Tuomas Tervonen
Marko Rasinkangas
Jarkko Kokko
Sami Ahola

<3

Onnea hopeaan.