IRC-Galleria

Kolme päivää oon taas ollut täällä Malesian pääkaupungissa, ja kuten kuukausi sitten, vettä sataa ja ukkostaa. Ei vähän, ei ookoosti, vaan paljon. Tosi paljon. Nyt kuitenkin aurinko tuli piilostaan. Outoa.
Huomenna lähden karkuun pohjoiseen, Penangiin. Paistaisikohan siellä edes vähän enemmän?

Kiitos mukaville suomalaisvaihtaritytöille, jotka majoititte mut melkein penthouse-kotiinne. En kyllä oota ollenkaan huomista bussimatkaa. En todellakaan tän luksushotellin jälkeen. Ens viikolla Koh Taolle, josko vihdoin löytäisin paratiisisaaren. Bali nyt ei ollut paratiisia nähnytkään. Saattoi johtua ihan mustakin, ja siitä, että kuukausi kului Kutalla hölmistellen kaiken maailman "transport, cheap cheap?" -tyyppejä.

Kiinalaiset arvokkaan näköiset miehet neuvottelee kovaäänisesti tossa vieressä. Toisessa pöydässä on jotain brittiliikemiehiä, kaikilla puku päällä. Mä dataan shortseissa ja släpäreissä. Oon lomalla, ja juntti suomalainen.

Kertokaa joku! Miten voi hikoilla näin paljon? Ei voikaan, varmasti näen unta.

In your face, kaikki. Oon BALILLA, ja on SIISTIIII!!!

Olin tänään kuuluisa, sain mun 15 minutes of fame -kokemuksen:

Kävelin muina miehinä Kuala Lumpurin Convention Centren puistossa, kun iso porukka indonesialaisia tuli vetämään mua kädestä. Ne halusi, että tulen niiden kanssa kuvaan. Tein tyotä käskettyä, ja olin mallina varmaan viisitoista minuuttia yhteen menoon, kainalokaveri vain vaihtui tasaisin väliajoin. Yritin kysyä niiltä kaikenlaista, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt englantia. Olin aluksi vähän epävarma, mutta kun kuvia oli otettu puolen sataa, homma alkoi olla jo niin sanotusti hanskassa. Indonesialaiset halusivat vielä kaikki kätellä ja toivottaa "thank you, misterit".

Lähdin siitä sitten hiljakseen kävelemään eteenpäin, mutta ehkä vain noin kolmen metrin päässä matkani pysähtyi uudemman kerran. Uusi porukka, tällä kertaa en tiedä minkä maalaisia, halusi samanlaisen setin. Tilanne oli koominen, mutta minkäs teet. Ihmiset olivat silminnähden innoissaan. Valehtelematta noin sadan kuvan jälkeen, sain jatkaa matkaani. Mutta eihän siitä tullut mitään, peli oli nyt lopullisesti avattu, ja puiston jokaiselta nurkalta alkoi valua ihmisiä juuri siihen, missä minä milloinkin olin. Menin sitten suosiostani ihmettyneenä istumaan kivetykselle, ja aloin piirtää maailmankarttaa ja Suomea, jotta voisin englantia osaamattomille kertoa, mistäpäin tulen. Näytin myos heidän Nokioistaan, että "same country, same country"

Istuin siinä piirrellessäni, ja nyt juna meinasi suistua raiteiltaan kertakaikkiaan. Siihen mun eteen tuli jumalauta JONO!! Siis ei voi olla totta, olin kuin joku kiertopalkinto, tai harvinainen nähtävyys. Istuin siinä, ja kymmenen sekunnin välein tyyppi vaihtui vieressä. Siihen tuli kauniita tyttojä, rumia tyttojä, hunnutettuja tyttojä, minihametyttojä, miehiä, INTIALAISIA VANHOJA MIEHIä, <--- WTF? ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Hieman ahdistavaa oli, kun ihmiset alkoivat kilpailla siitä, kuka saa kaikista parhaimman kuvan. Tämä ilmeisesti tarkoitti sitä, kuka saa minut lähemmäksi itseään, ja kenen karvakädet koskettavat eniten valkoista ihoani. Olo oli kieltämättä hieman vaivaantunut, kun karvaisen miehen vielä karvaisempi käsi (Erfanille terkkuja) laskeutui paljaalle polvelleni. Tai kun samannäkoinen käsi (eri tyypin) etsi paikkaansa lanteiltani. No, kauhukokemukset sikseen, oli se kieltämättä kiva kokemus, vaikkakin vähän tällaisella ujolla suomalaispojalla menee pasmat sekaisin, kun parhaillaan siinä oli kolme tyttoä kainalossa, ja kolme tyttoä, jotka kuvasivat SAMAAN AIKAAN!! Olo oli kuin Hugh Hefnerillä Oscar-gaalassa. Salamavalot vilkkuivat keskellä päivää. Sekopääaasialaiset.

Homma olisi jatkunut varmasti huomiseen, jos ei olisi alkanut sataa. Kiitin siitä, koska enhän mä olisi voinut pettää fanejani.

Siis, kaikki jotka haluaa olla filmistaroja, mutta ette osaa näytellä, tai se puoli tähtenä olemisesta ei kiinnosta, matkustakaa Malesiaan. Mieluiten yksin, koska silloin teitä uskalletaan lähestyä.

Mitä helvettiä, Malesia? Nyt on Ramadan OHI (kaikille karvakäsille tiedoksi, SE LOPPUI EILEN) eli vittu nyt ne kaupat ja safkamestat auki, helvetti!

Nälkäänhän täällä kuolee.

Siis oikeesti, kaupunki on päivisin AIVAN kuollut, ja sotkuinenkin. Tehkää joku nyt jotain duunia, perkele.

Terveiset Kuala Lumpurista. Tämä viikko menee täällä ihmetellessä, ensi viikolla Balille.

Miracle Berries, ja sitruuna maistui appelsiinilta!!! Huomenna pitkälle matkalle maailmalle. Moikka!

Tänään alkoi yhdeksän (9) viikon loma!! Töihin takaisin vasta joulukuun 1. Flamenkoon kolme-äffään ---->

Sain tänään työeläkeotteen, vai mikä se oli. Siinä oli mielenkiintoisia tietoja mun työhistoriasta, tai oikeastaan palkkahistoriasta. En todellakaan esim. muistanut, että sain vuonna 2000 ensimmäisen palkkani mainosten jaosta, tai siis muistan kyllä, että sain palkkaa, mutta en sitä, kuinka paljon. Ja tässä ne oli tietenkin laskettu euroissa.
Ensimmäinen palkkani sain Helsingin Jakelu-Expertiltä syyskuussa 2000. Se oli hurjat 39,20e, iso raha silloin 13 vuotiaalle, vai oliko? Lokakuussa sainkin jo 49,67e. Tästä palkkani kasvoi aina kesäkuuhun 2001, jolloin sain jo 113e. Jaoin mainoksia melkein vuoden, ja kokonaisansio oli mahtava 568 euroa.
Mietin kyllä jo silloin, että lapsia käytetään häikäilemättä hyväksi mainosten kotiinsaamiseksi. Onhan se tietty hyvä, että teineillekin löytyy jokin mahdollisuus tienata vähän omaa rahaa, ja mihin 13 vuotias tarvitsisikaan satoja euroja? Mutta joka tapauksessa vajaa 600 euroa on "suht" vähän 10 kk duunista.

Olen näemmä ollut vuodesta 2000 lähtien joka vuosi vähintään kaksi kuukautta töissä, kesätöissä siis. Viime vuodet sitten ihan "oikeissa" töissä. Laskin piruuttani, paljonko olen tienannut koko tänä aikana. 55 578 euroa. Onko se nyt paljon, vai vähän vai sopivasti? Riippuu vähän mistä roikkuu. Siitä ajasta olen ollut kokopäiväisesti töissä 30 kk, eli keskikuukausiansio on ollut 1852e. Siihen tosin on laskettu mukaan myös esimerkiksi vuoden 2001 kesätyöpalkka tiputtamaan keskiarvoa. Tuolloin sain tunnilta ehkä 35 markkaa, ja tein kuuden tunnin työpäivää. Se oli ensimmäinen kesätyöni, ja varmasti ikimuistoisin. Työkaverit olivat kaikki vähintään puolet vanhempia, suurin osa alkoholisoituneita nelikymppisiä. Työpäivät aloitettiin parilla lonkerolla, ruokatauolla juotiin parit keppanat, ja töistä pois lähdettäessä korkattiin koskenkorvat. Vähän kärjistetysti, mutta vain vähän. Tutustuin myös paremmin (vähän vastentahtoisesti) hieman ylivilkkaaseen työkaveriin, Markoon, joka käytti työaikana amfetamiinia (!!!) Enhän mä pienenä poikana sitä kunnolla ymmärtänyt, tai siis heti päältäpäin huomannut. Marko nyt vaan oli vähän "outo". Kerran satuin tulemaan työmaakonttiin (taukotupa) päivällistä nauttimaan, kun Marko oli piikittämässä. Marko hätävalheili sairastavansa diabetestä. Se verran kuitenkin tiesin jo silloin, että insuliinia ei ihan heti piikitetä viiden sentin neulalla taipeeseen. Sellaista se oli vuonna 2001.

Nyt kun katson tota paperia ja mietin, mitä kaikkea kahdeksaan "työvuoteen" on mahtunut, kuinka monta hikipisaraa on kadonnut taivaan tuuliin, ja paljonko mulla siitä kaikesta on jäänyt säästöön pankkitilillä pyöriteltäväksi, tulee mieleen, miksi tätä hommaa jaksaa. Siis en mä tätä kelaa mitenkään masistellen, ihan vaan funtsin. Välillä on ihan fiksua katsoa vähän taaksekinpäin. Seuraavaksi tutkiskelen kuitenkin tulevaisuutta. Nyt mun nimittäin pitäisi saada 4000 euroa syyskuuhun mennessä kokoon, että voisin toteuttaa vähän pidemmän (silti liian lyhyen) reilun kahden kuukauden matkan kaakkois-Aasiaan. Lentoliput mulla jo on. Suunnitelmia vielä aika vähän.

Mä en päässyt aivan sisään yliopistoon tänä vuonna. 2,5 pistettä jäi vajaaksi. Tämä työeläkeote oli taas yksi hyvä eye-opener lisää. Mä tein pienenä kesät duunia ja lomailin kesällä ehkä viikon. Päätin jo silloin, että en aio loppuelämääni paiskoa paskahommia. Nyt on taas se sama tunne. Siksikin haluan nähdä myös muita juttuja, siis opiskelua joo, mutta sen maailman.