IRC-Galleria

jjuuMaanantai 22.02.2010 15:16

Naisen tarina:
Kun tulimme kotiini hän himmensi romanttisesti makuuhuoneen valon puolipimeäksi. Sitten hän kiusoitteli minua riisumalla vaatteeni todella hitaasti. Hän ei rynnännyt sisääni vaan käytti kauan käsiään ja suutaan tyydyttäen minut useaan kertaan. Kun hän lopulta tuli sisääni, hän työskenteli kauan ja rauhallisesti, kiusaten minua pikku tauoilla ennen kuin hänkin tuli.
Miehen tarina:
Ei olisi pitänyt vetää kaksin käsin viinaa valomerkkiin asti. En saanut sen muijan kämpässä edes valoja sammuksiin ja enkä känniltäni meinannut saada häntä edes riisutuksi. Ja sitten ei ottanut pitkään aikaan eteen, oli pakko keksiä muita juttuja ettei hän olisi huomannut noloa tilannetta. Loppujen lopuksi pääsin pukille, mutta nalli ei meinannut palaa ollenkaan, taisin jopa torkahtaa kesken aktin ennen kuin sitten loppujen lopuksi sain homman pelatuksi kotiin.

[Ei aihetta]Lauantai 20.02.2010 17:55

Hän on ollut joskus nuori nainen.
Käyttänyt aineita spiidistä tinneriin.
Maanantai aamut vain yhtä tuskaa.
Näin eilisen muistot vierellään, hän on herännyt
tuntien kipeää. Yksin jäämisen tunteen häpeää.


Hän on nahkatakkinen tyttö
Se sama tyttö on nähnyt helvetin
Nahkatakkinen tyttö
Se sama tyttö on uskonut ihmisiin

;<<<<<<<<<Perjantai 19.02.2010 21:49

> ajattele jotain ihanaa ihmistä jota et saa mielestäsi pois.
> ajattele jos hän tulisi luoksesi nyt, miltä se tuntuisi?
> eikös se olisikin ihanaa?
> mutta kuvittele, että jos häntä ei olisi, tai jos hän lähtisi pois kokonaan tästä maailmasta.
> miltä se tuntuisi?
> et varmaan halua tuntea sitä tunnetta, joten kopioi tämä päiväkirjaasi 1min sisällä niin sinulle
kaikista rakkain ihminen ei tule KOSKAAN häipymään elämästäsi, mutta jos et kopioi tätä, se kaikista rakkain, ihanin ja tärkein ihminen unohtaa sinut ja et tule tapaamaan häntä enää koskaan

[Ei aihetta]Perjantai 19.02.2010 21:36

nyt ehkä joutuu ottaa skidii etäisyyttä,
ehkä tää kaikki ei ollukaa omaa tyhmyyttä.
nöyrät pahoittelut ja siihen vielä lisään
et otan vastuun kaikest mutten muuta siitä mitään.
KOPIOI TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI 10 MINUUTISSA JA RAKKAUSONNESI ON HYVÄ!
♥ Seurusteletko? - ju
♥ Haluaisitko? - en toki
♥ Oletko ihastunut? - kylläh
♥ Koska ihastuit henkilöön ? - sillo joskus. (--:
♥ Voisitko saada häntä omaksesi? - ehen :'D
♥ Oletko suudellut jotain kaverilistaltasi? - ketä en ois
♥ Kuinka monen kanssa olet seurustellut kaverilistaltasi? - muutama
♥ Pidätkö kun sinua syleillään? - ju
♥ Oletko rakastunut? - ju
♥ Kuinka kauan olet ollut sinkku, jos olet? - haha hajotkaa
♥ Pidätkö pusuista? - juu
♥ Haleista? - joo
♥ Haluaisitko kihloihin? - juu
♥ Oletko mustasukkainen? - toisinaan
♥ Kun läheisesi kuolee, suretko kauan? - ju
♥ Kuka ihana sinuun viimeksi koski? - minä itse
♥ Miksi? - koskettelen itseäni. no jaa-a
♥ Kauneinta mitä sinulle on sanottu? - ohanniitä
♥ Ikävöitkö ihastustasi? - emt
♥ Vaihdatko ihastustasi kuin sukkia? - e
♥ Olisiko hienoa saada ihminen helposti, kenet on aina halunnut? - ehkkkkä
♥ Ihana biisi? - titanic song
♥ Pituutesi? - 165
♥ Pidätkö pojista? - pidänn
♥ Tytöistä? - niistäkin
♥ Antaisitko ihastuksellesi suudelman? - joo

[Ei aihetta]Lauantai 13.02.2010 21:22

Ego niin suuri ettei meinaa mahtuu ovistakaa
Tänää joristaa vaa, en rupee sua omistamaa
mut silti toistekin upeet sua olis tapaa

NOLLALauantai 13.02.2010 13:40

alle kymmenen: Kohtalaisen köyhä
yli kymmenen: Normaalituloinen
yli viisitoista: Kohtalaisen rikas
kaksikymmentä tai yli: Öky

() Sinulla on oma televisio
() Sinulla on oma tietokone
() Sinulla on oma lemmikki
() Puhelimesi maksoi yli 200 euroa
() Onko sinulla yli 50 cd-levyä?
() Kun lähdet kaupungille, tietävätkö kaverisi heti, että sinulla on rahaa?
() Saatko oman skootteri/crossin kun täytät 15?
() Saatko uuden puhelimen joka toinen vuosi?
() Oletko lähdössä ulkomaanmatkalle ensi kesänä?
() Löytyykö huoneestasi mitään muuta elektroniikkaa kuin tietokone?
() Kaikki mitä omistat, on parasta mahdollista laatua?
() Onko sinulla iPod?
() Omistatko mitään yli 500 euron tavaraa/esinettä?
() Onko sinulla trampoliini?
() Kun kaverisi pyytävät sinulta rahaa, suostutko?
() Vaatekaapistasi löytyy yli 50 erilaista vaatekappaletta?
() Saatko kaiken mitä haluat?
() Jos pyydät äidiltä/isältä rahaa antaako hän yleensä enemmän kuin 10 euroa?
() Saatko rahaa aina kun tarvit sitä?
() Saatko kuukausirahaa enemmän kuin 30 euroa?
() Saatko viikkorahaa enemmän kuin 5 euroa?
() Löytyykö huoneestasi kitara?
() Löytyykö huoneestasi rummut?
() Asutko omakotitalossa?
() Maksoiko pyöräsi yli 400 euroa?
() Onko puutarhassasi suihkulähde

NOLLA nolla NOLLA jee jihuu..
Valkoinen ihminen sanoi: ”Värilliset ihmiset eivät saa olla täällä”.
Musta mies kääntyi ympäri ja sanoi:
”Kuuntele nyt… Kun synnyin, olin MUSTA.
Kun kasvoin,olin MUSTA.
Kun olen sairas,olen MUSTA.
Kun menen ottamaan aurinkoa,olen MUSTA.
Kun minulla on kylmä, olen MUSTA.
Kun kuolen, olen MUSTA
Mutta sinä…
Kun synnyit, olit VAALEANPUNAINEN.
Kun kasvat, olet VALKEA.
Kun olet sairas, olet VIHREÄ.
Kun otat aurinkoa, muutut PUNAISEKSI.
Kun sinulla on kylmä, olet SININEN.
Kun kuolet, muutut KALMANKALPEAKSI.
Ja vielä kehtaat sanoa minua värilliseksi?”

parast heeiMaanantai 08.02.2010 02:29

Selaa koneeltasi kuvia vuosien varrelta ja vastaa annettuihin aiheisiin niihin sopivilla kuvilla. Aiheita on 7
.
.
.
.
.
.
.
___________________________________________________
1. Vuosi sitten näytin tältä.

_______________________________________
2. Kuva, joka on otettu kesäisenä ja lämpimänä päivänä.

____________________________________
3. Toisinaan osaan olla hyvin edustava.

____________________________
4. Näistä kuvista tulee aina hyvälle tuulelle.

_________________________________________
5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsoessani.

______________________________________
6. Tahtoisin elää nämä hetket uudestaan.

_______________________ _________________________________
7. Tämä ihminen on huipputyyppi

no vista. kyl mä tiesin oikeestiLauantai 06.02.2010 13:34

Oli ongelmii koneen kans..
Selitin ne sit jerelle ja sitte


Jere sanoo (11:26):
onks sul vista vai xp?
jenny sanoo (11:27):
emmätiedä :'D