IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.11.2008 00:47



Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

Jenna Ja Huspa :)Tiistai 11.11.2008 18:17

Jenna : Oi että ma haluasin ne ukit tuolta kaupasta tieksää,..
"huspa keskeyttää"
Huspa : Ukit? Miks et samantien osta mummoja :D


Kiitoksia huspa, -.-

näin on miehet :)Tiistai 11.11.2008 18:13

MIKSI ON HIENOA OLLA MIES:
Perseesi ei ole arvosteluperuste työhönottohaastattelussa.
Orgasmisi ovat aitoja. Aina.
Autotalli on kokonaan sinun.
Kukaan ei salassa mieti, nieletkö?
Hätävalmistelut hoitavat itse itsensä?.
Voit pitää valkoista paitaa vesipuistossa.
Automekaanikot kertovat sinulle totuuden.
Et välitä hevon helvettiä, vaikka joku huomaisikin uuden hiustyylisi.
Sama työ... enemmän palkkaa.
Ryppysi lisäävät charmia.
Ihmiset eivät tuijota rinnuksiisi, kun puhut heille.
Uudet kengät eivät katko jalkojasi.
Pornoleffat on suunniteltu sinua silmällä pitäen.
Voit harrastaa huippuseksiä, vaikket pitäisikään naisesta.
Kaverisi eivät koskaan kysy sinulta: "No, huomaatko mitään uutta?"
Olet aina samalla tuulella.
Kännissä saat koheltaa.
Saat olla aina oikean kokoinen, nälkäinen ja etenkin painoinen.
Sinun ei tarvitse ikinä hävetä itseäsi uimarannalla.
Vaatteesi ovat aina sopivia, istuvia ja muodikkaita.

MUTTA ON NIIN PALJON KIVEMPAA OLLA NAINEN...
Voit säikytellä miespuolisia työkavereita selittämällä poissaolot mystisillä gynegologisilla ongelmilla.
Jos ostat vibraattorin, se on jännittävää ja villiä. Kun mies ostaa puhallettavan nuken, se on säälittävää.
Näytät hyvältä poikaystäväsi vaatteissa. Miehet näyttävät idiooteilta sinun vaatteissasi.
Et ole koskaan himoinnut sarjakuva- tai tietokonepelihahmoa.
Et näytä sammakolta tehosekoittimessa kun tanssit.
Voit halata ystäviäsi ilman että he miettivät oletko hinttari.
Tiedät totuuden siitä, onko koolla väliä.
Jos harrastat seksiä jonkun kanssa etkä soita hänelle seuraavana päivänä, et ole kusipää.
Sinun ei tarvitse kouraista jalkoväliäsi tasaisin väliajoin tarkistaaksesi onko sukukalleutesi vielä tallella.
Osaat pukeutua hyvin ihan itse.
Sinulla on tekosyy olla totaalinen narttu ja hirveä ainakin kerran kuussa.
Pystyt juttelemaan vastakkaiselle sukupuolelle ilman että samalla kuvittelet heidät alasti.
Jos menet naimisiin itseäsi 20 vuotta nuoremman kanssa, olet itsekin tietoinen siitä, että näytät idiootilta.
Ystäväsi eivät pidä sinua outona jos kysyt onko sinulla pinaattia hampaiden välissä.
On hetkiä jolloin suklaa todella ratkaisee kaikki ongelmat.

LISÄKSI ELÄMÄÄ SUUREMPIA TOTUUKSIA:
1. Mukavat miehet ovat rumia.
2. Komeat miehet eivät ole mukavia
3. Komeat ja mukavat miehet ovat homoja.
4. Komeat, mukavat ja heteromiehet ovat naimisissa
5. Ei niin komeilla, mutta mukavilla miehillä ei ole riittävästi rahaa
6. Komeat, mukavat ja rikkaat miehet kuvittelevat, että me jahtaamme heidän rahojaan
7. Komeat miehet kenellä ei ole rahaa, jahtaavat meidän rahojamme
8. Komeat, ei niin mukavat ja edes jotenkin heteromiehet eivät pidä meitä tarpeeksi kauniina
9. Miehet jotka uskovat meidän olevan kauniita, heteroja, jotenkin edes mukavia ja rikkaita, ovat pelkureita.
10. Miehet jotka ovat edes jotenkin komeita, jotenkin mukavia ja omistavat jonkun verran rahaa ja jumalan kiitos ovat heteroita, ovat ujoja EIVÄT KOSKAAN TEE ALOITETTA !!!
11. Miehet jotka eivät koskaan tee aloitetta,automaattisesti menettävät mielenkiintonsa kun me teemme aloitteen.

niinpä! (:Sunnuntai 09.11.2008 15:30

...................................tytöt......................................
.........................ovat kuin omenoita..........................
....................Parhaimmat ovat puun ylä....................
..................osassa. Pojat eivät meinaa ylet-..............
...............tää hyviin omeniin, sillä he pelkäävät..........
.............putoavansa ja satuttavansa. Sen sijaan.......
.........he ottavat huonoja omenoita, jotka eivät ole....
..........niin hyviä, mutta helppoja. Joten omenat.........
.............puun ylä osassa luulevat, että heissä ...........
............on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa..........
..................he ovat ihmeellisiä. Heidän vain ..............
......................täytyy odottaa oikeaa poikaa,.............
.............................joka on tarpeeksi.........................
....................................rohkea .................................
.....................................kiipeä- ................................
......................................mään .................................
.....................................ylös asti...............................

Kuka tuntee mut parhaite?Lauantai 08.11.2008 14:49

1. Mikä on oikea etunimeni?(1 p.)
2. Millä paikkakunnalla asun?(2 p.)
3. Monennellekko luokalle menen?(1 p.)
4. Montako sisarusta minulla on?(5 p.)
5. Millaisessa talossa asun? (Kerrostalo, rivitalo, omakotitalo,paritalo,yms.)(4 p.)
6. Onko minulla lemmikkejä?(3 p.)
7. Mitä inhoan kovasti?(6 p.)
8. Olenko ihastunut johonkuhun?(4 p.)
9. Seurustelenko jonkun kanssa?(1 p.)
10. Mitä harrastan?(3 p.)
11. Minkä väriset silmäni ovat?(4 p.)
12. Onko minulla lävistyksiä? Missä?(2 p.)
13. Minkälaisesta musiikista pidän?(1 p.)
14. Millaisista elokuvista pidän?(1 p.)
15. Mikä on toinen nimeni?(1 p.)




**
Tessa 35p
Janette Raineri 37 p

KIITOKSIA TESMA!Perjantai 07.11.2008 21:28

EKA :
Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!



TOKA:
Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!



KOLMAS:
Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!



NELJÄS:
Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!


VIIDES:
Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!



thessa

[Ei aihetta]Perjantai 07.11.2008 20:35



mene kännykkäsi listalle.

Nimi 1:
Onko hän hauska? hmm, nnoo onhan se :D
Oletko halannut häntä? kkyllä.
Joku muisto hänestä? kkyllä, :)

Nimi 5:
Missä tapasitte ensimmäisen kerran? Kaupungilla pari kuukautta sitte
Onko hän sinulle tärkeä? no onhan se jotenki
Hänen nimensä viimeinen kirjain? A

Nimi 8:
Tyttö vai poika? Nainen. ;)
Rakastatko häntä? Todellakin, mulle kun omas sisko
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa? Joo,

Nimi 10:
Kuinka kauan olette tunteneet? Vuosi
Oletko ikinä suudellut häntä? öö, pusu poskelle

Nimi 16:
Onko hän kaunis/komee? Horo jos suoraa sanotaan. XDD
Tunnetko hänet hyvin? ihan tarpeeks hyvi
Onko hän varattu? ei ole

Nimi 18:
Onko hän sukua sinulle? Ei, se on tummaihonen. xDD vähä väri eroo. :P
Millainen hän on luonteeltaan? Aivan ihana<3
Tunnetko hänet hyvin? Todellakin. ;)<3

Nimi 20:
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä? en
Onko hän tyttö? on
Onko hän samassa koulussa kuin sinä? ei

Nimi 23:
Minkä ikäinen hän on? 16
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? ei
Vihaatko häntä? en

Nimi 26:
Oletko käynyt hänen luonaan? Olen
Onko hän hauska? Joo
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? D

Nimi 27:
Oletko halannut häntä? Kyllä
Oletko nähnyt hänet humalassa? Kyllä
onko hän sinua vanhempi? No onhan se samana vuonna syntyny, mutta kaks kuukautta vanhempi. :)

Nimi 29:
Onko hän kaunis? On. :)
Joku muisto hänestä? Kaikenlaisii. x))
Onko sinulla hänen mese? TOTTA HELVETISSÄ!! :OO<33

Nimi 32:
Onko hän läheinen sinulle? öö, ei xD
Oletko koskaan halannut häntä? en todellakaan
Oletko ollut ihastunut häneen? herääs nyt! xDD

Nimi 36:
Yksi sana, joka kuvaa hänen luonnettaan? Lapsellinen paska! -.-
Asuuko hän pääkaupunkiseudulla? ikävä kyllä
Oletko nähnyt hänestä unta? ikävä kyllä

Nimi 40:
Kuinka vanha hän on? 18
Vihaatko häntä? een. :)
Pidätkö hänestä? kkyllä. :)

Sitten mene saapuneisiin viesteihin

EKA VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Minä vuonna tämä henkilö on syntynyt? - 92
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? - On. :)
Onko kyseinen henkilö enemmän komea vai kaunis? -IHAN SIKA KOMEEE<33333 NAMI<33

NELJÄNNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Ovatko hänen vanhempansa eronneet? Ei
Entä mitä he tekevät työkseen? Omat yritykset
Tunnistavatko hänen vanhempansa sinut kun tulet heitä vastaan? ei, ONNEKS. :DD

VIIDENNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Voiko hän luottaa sinuun? toivottavasti
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? een :)
Tietääkö hän viimeisen seurustelukumppanisi (jos sellaista on)? Tietää. :s
35 raksia ja sinä olet hemmoteltu.


[ ] Omistat auton
[1] Kännykkä
[2] Oma puhelinliittymä
[3] Poikakaveri/tyttökaveri
[ ] Oma pesuhuone
[4] Oma huone
[ ] nukkekoti
[ ] Uima-allas
[5] Vierashuone
[ ] Pelihuone
[6] Tv huoneessasi
[7] Parisänky
[8] Enemmän kuin 20 paria kenkiä
[9] Suunnittelijan tekemiä huonekaluja
[ ] Parhaimmat numerot
[ ] Dior aurinkolasit
[ ] louis vuitton laukku
[ ] iPod
[10] XBOX
[ ] PS2
[11] Mp3 soitin
[ ] Mercedes Benz
[ ] BMW
[12] Koripallo kotona
[13] Jääkiekko peli
[ ] Biljardipöytä
[ ] Ping pong pöytä
[ ] Trampoliini
[ ] Järvimaisema
[14] Omat sukset
[ ] Omat lumilautailu välineet
[ ] Omistat veneen
[ ] Omistat laskuvarjon
[ ] Rantamökki
[ ] Ainut lapsi
[15] Stereot makuuhuoneessa
[16] DVD soitin makuuhuoneessa
[17] 100+ dvd
[18] Saat rahaa 50euroa joka kuukausi ylimääräistä
[19] Menet shoppailemaan joka kuukausi...tai joka viikko
[ ] Shoppailet Stockmannilla
[ ] Talviaikaan- menet lumilautailemaan joka viikonloppu
[20] Meikkaat
[21] Käytät hajusteita/hajuvettä
[ ] AIM
[22] MSN
[ ] Yahoo
[ ] 5+ palkintoa
[23] Omistat kameran
[24] Vaatehuone
[25] Skootteri
[ ] Monttupyörä
[ ] Kuorma-auto
[ ] Kitara/rummut
[ ] Riippumatto
[ ] Matkustellut ulkomailla
[ ] Kuntosali
[ ] Oma personal trainer
[26] kalliita koruja
[27] Tavannut julkkiksia
[28] Suoristus/ kiharrin rauta
[29] Käydä kampaajalla/kynnet laittamassa/kylpylässä
[ ] Olit oppilaskunnassa koulussa
[ ] Oma tappelukehä
[ ] 100euroa lompakossa nyt
[ ] Maksettu käyttäjätili netissä
[30] 1 paras ystävä
[ ] Ollut karibian saarilla
[ ] Ollut ranskassa
[ ] Ollut havajilla
[ ] Ollut New Yorkissa
[31] Shoppaillut laivalla
[32] Syönyt laivalla tilauspöydällä
[ ] Ollut Eifel tornissa Pariisissa
[ ] Ollut Vapauden patsaassa New Yorkissa
[ ] Kaksikerroksinen talo
[ ] Mennyt matkalle kun täyttänyt 16
[ ] Ajokortti
[33] Muuttanut 3+ kertaa
[ ] Urheiluauto
[ ] Pore-allas kotona
[34] Lemmikki
[ ] Terassi
[35] Olet saanut Stipendin
[36] Tietokone skanneri/kopiokone
[ ] Ollut 5 paikkakunnalla ulkomailla
[ ] Työtön
[37] 100 Kaveria messengerissä
[38] Herätyskello
[39] Kotiruokaa joka päivä
[ SOMETIMES 40 ] Syö ulkona joka päivä
[ ] Ollut limusiinissä
[41] Omistaa videokameran
[ ] Oma läppäri

IHANA ANNI<3Torstai 06.11.2008 15:34

-ANNI lähetetty 5.11.2008 22:47:
jennaaa pennaaa papanaaa istui annnin takanaaaa siellää oli mukavaaaaa .. vaikka vähän tukalaaaa. jennalta pääsi pisu, housusta löytykin kisu. jenna antoiii sille nimeksi misu.. vaik sillä oli vaan mielessä jennan iso tisu.<3

http://irc-galleria.net/view.php?nick=%C4NNNI

Sain 88 p. tulos : 80-90, rauhotu!Torstai 06.11.2008 00:56

kovis testi..


alle 10, olet nössö.
alle 20, olet tylsä.
20-40, rohkeutta!
40-50, olet järkevä.
50-60, olet teini.
60-80, olet pahis.
80-90, rauhotu!
yli 90, olet nuorisorikollinen.

Olen...

Maistanut tupakkaa
Polttanut vakituisesti
Pöllinyt yli vitosen edestä
Pöllinyt yli satasen edestä
Lintsannut koulusta
Haukkunut opettajia selän takana
Haukkunut opettajia päin naamaa
Väärentänyt nimikirjoituksen
Ollut jälki-istunnossa
Ollut yli kuudessa jälki-istunnossa

Yhteensä: 10 :(

Juonut alkoholia
Juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
...tai uutta vuotta
Varastanut rahaa
Ollut opettajan puhuttelussa
Ollut rehtorin puhuttelussa
Rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
Soittanut pilapuheluita
Saanut rikosrekisterin
Ansaitsisin rikosrekisterin

Yhteensä: 9

Pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
Tullut petetyksi
Kuunnellut heviä
Häiriköinyt suurta tapahtumaa
Päässyt rikkeilläsi lööppeihin
Lukenut salaa jonkun viestejä
Lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
Käynyt pornosivuilla
Heittänyt ihmistä kivellä
Uhannut jotain puukolla

Yhteensä: 7

Levittänyt juorua
Pukeutunut mustaan
Valehdellut vanhemmillesi
Katsonut tv:stä/ elokuvista jotain salaa jota et saisi
Katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
Katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
Leikkinyt sytkärillä
Sytyttänyt tahallisesti tulipalon
Harrastanut nettiseksiä
Raiskannut

Yhteensä: 8

Rikkonut lakia
Joutunut tarkkikselle
Kävellyt päin punaisia
Ajellut pillurallia
Meikannut
Leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
Yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
Kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
Tappanut
Ampunut tahallisesti

Yhteensä: 7

Puukottanut
Soittanut seksilinjalle
Matkustanut jäniksenä
Liftannut tuntemattomille
Ollut käyttämättä kypärää
Käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla
Pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
Oksentanut alkoholin vuoksi
Syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi
Saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?

Yhteensä: 8

Ollut häirikkö
Haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
Lyönyt jonkun silmän mustaksi
Lähettänyt pilakirjeitä
Valehdellut ikäsi
Joutunut poliisikuulusteluun
Katsonut pornoa
Käyttänyt bikineitä
Laittanut herutuskuvia
Kuvannut tiettyjä elimiäsi

Yhteensä: 8

Etsinyt netistä seurustelukumppania
Tanssinut rock tansseja
Koputellut oviin ja häipynyt paikalta
Huudellut rivoja ohikulkijoille
Floodannut
Stripannut
Ärsyttänyt tositarkoituksella
Saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
Piirtänyt pervoja
Puhunut pervoja

Yhteensä: 9

Ollut opettajan silmätikku ( OON OLLU AINA! :D )
Kiroillut
Haukkunut jotain päin naamaa
Piirtänyt graffitteja
Sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
Haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
Hulissut tunneilla
Puhunut pahaa selän takana
Saanut jonkun itkemään
Kokeillut spiritismiä

Yhteensä: 10

Ajanut mopoa alaikäisenä
Hakannut jonkun sairaalaan
Piirrellyt pienenä salaa seinille
"Parturoinut" kaveriasi
Vilautellut
Rikkonut jotain tarkoituksella
Heittänyt jotain jollakin
Lyönyt
Repinyt jotain hiuksista
Piilottanut joltain jotakin
Palvonut saatanaa
Lukenut kauhukirjoja
Imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
Mennyt salaa jonnekin

Yhteensä: