IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 01.01.2009 16:01

ULKONÄKÖ
[ ] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[x] Minulla on siniset silmät
[x] Minulla on mustat hiukset
[x] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[x] Minulla on useita korvalävistyksiä
[/] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[x] Minulla on pitkät etuhiukset
[/] Minulla on leveät hartiat
[ ] Uskon, että olisin todella laihana kaunis
[x] Minulla on paljon arpia käsissä
[x] Ulkonäössäni vihaan eniten lantioni seutua
[ ] Oikea hiusvärini on blondi

LUONNE
[x] Olen ailahtelevainen
[x] Olen aamuisin yleensä äreä
[ ] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[x] Saan ihmiset nauramaan
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[ ] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[ ] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[ ] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[/] Kadehdin laihoja ihmisiä
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

PERHE/SUKU
[ ] Minulla on ainakin neljä lemmikkiä
[ ] Perheessäni on lemmikkien lisäksi äiti, isä ja isoveli
[ ] Jotkut lemmikeistäni on vähän erikoisempia kuin yleensä, kotilo, lisko, käärme tms.
[ ] Isä hemmottelee minua
[x] En siedä pikkuveljeäni/siskoa
[x] Minulta on kuollut läheisiä ihmisiä
[x] Sukuni on molemmin puolin vähän outo.

IHANAT
[x] Olen itkenyt sateessa
[ ] Olen käynyt lempibändini keikalla

RAKKAUS
[x] Olen tällä hetkellä korviani myöten ihastunut
[x] Piilottelen usein ihastumistani
[ :ooo EN! ] Olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
[x] Minulla on ollut ainakin yksi naurettavan lyhyt suhde
[x] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

Tunnustan, että olen:
[x] luntannut kokeessa
[x] ajanut mopolla/autolla kännissä
[x] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[ ] saanut arestia
[ ] kävellyt päin seinää
[x] kiusannut tarkoituksella
[x] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[x] epävarma
[x] lintsannut
[x] vittuillut
[ ] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[x] saanut nelosen jostain kokeesta
[x] valehdellut


Missä säilytät kännykkääsi?
[x] Housujen etutaskussa
[x] Housujen takataskussa
[x] Repussa / laukussa
[x] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[x] Takin sivutaskussa
[x] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin


Voisitko koskaan harkita muuttoa ulkomaille?
[ ] En
[ ] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[x]Kyllä, 2-5 vuodeksi
[x] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[x] Kyllä, pysyvästi
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen jo asunut


Minkä väriset hiukset sinulla on?
[ ] Harmaat
[x] Mustat
[ ] Punaiset
[x] Ruskeat
[ ] Siniset
[ ] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju

Missä säilytät kotiavaimiasi?
[ ] Avainnauhassa
[x] Housuntaskussa
[x] Laukussa
[x] Lompakossa
[x] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kotiavaimia


Mitä aineita vihaat/vihasit koulussa?
[ ] Biologia
[ ] Ranska
[x] Fysiikka
[ ] Historia
[x] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[ ] Musiikki
[x] Ruotsi
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Jokin muu aine


Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?

[x] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[ ] Sininen
[ ] Vaaleansininen
[x] Valkoinen
[ ] Vihreä
[x] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?

[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[x] 06-07
[x] 07-08
[x] 8-9
[ ] 9-10
[ ] 10-11
[ ]11-12
[ ] Myöhemmin
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?

[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[ ] Internetistä
[ ] IRC-Galleriasta
[ ] IRC:stä / chateista
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[x] Rakkaudesta
[x] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[x] Tiedosta
[ ] Tietokoneesta
[ ] Tietokonepeleistä
[x] Tupakasta
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] Urheilusta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?

[ ] Kyllä
[ ] En
[x] Vain onnettomuuden, palovammojen jne jälkeen
[ ] En osaa sanoa


Kuinka vastaat puhelimeen?

[x] "Haloo"
[x] "Moi"
[ ] "Mo"
[x] "Niin?"
[x] "Joo?"
[x] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[ ] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen


Mihin tosi-TV-kilpailuun voisit osallistua?

[x] BB
[ ] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[x] Hurja muodonmuutos
[x] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[x] Popstars
[x] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[x] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[x] Tanssii tähtien kanssa
[x] Unelmakämppä
[x] Unelmien poikamies
[ ] Unelmien poikamiestyttö
[x] Viettelysten saari
[x] Talent
[x] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä
[ ] Vihaan tosi-TV-kilpailuja


Millainen olet juuri nyt?

[ ] Ahkera
[x] Iloinen
[ ] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[ ] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[ ] Unelias
[ ] Vihainen
[x] Väsynyt

Oletko liukastunut kuluneena talvena?

[ ] En ole
[x] Olen
[ ] En muista

Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?

[ ] Kyllä
[x] En
[ ] En osaa sanoa


Kuinka usein halaat toista ihmistä?

[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[x] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[x] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[ ] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin
[ ] Vaihtelee
[x] Äiti halailee mua
[x] Viimeksi tänään

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?

[x] Avaan oven tuntemattomille
[x] En aloita syömistä ennen kuin naapurissa istuneet ovat saaneet annoksensa
[/] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[x] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[x] Päästän mummon istumaan bussissa

Sanotko ruokailun jälkeen kiitos?

[ ] Ei
[x] Kyllä
[ ] Riippuu tilanteesta
[ ] Toivottavasti
[ ] En osaa sanoa

Suru & henkinen tuska

[x] Itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
[x] Itkenyt silmäsi turvoksiin
[x] Itkenyt pääsi kipeäksi
[ ] Halunnut vahingoittaa itseäsi
[x] Tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
[x] Itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
[ ] Itkenyt viikon putkeen (samalla periaatteella kuin edellinenkin)
[x] Kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

Viha

[x] Inhonnut jotakuta
[x] Vihannut jotakuta
[x] Oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
[x] Haukkunut jotain päin naamaa
[ ] Hakannut jonkun sairaalakuntoon
[x ] Pettynyt johonkin ihmiseen
[x] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[x] Halunnut kostaa
[x] Itkenyt vihasta

Fyysinen tuska

[x] Saanut pahan tällin päähäsi
[x] niin pahan, että muut kyselivät sinulta "mikä nimesi on"-kaltaisia kysymyksiä
[x] Tuntenut todella kovaa fyysistä kipua
[x] Kaatunut
[x] Hypännyt jostain korkealta ja satuttanut itsesi
[ ] Tullut pahasti hakatuksi
[x] Ajatellut "milloin tämä kipu loppuu?"

Kummasta itket helpommin?

[ ] Fyysinen tuska
[ ] Henkinen tuska
[x] riippuu

Sanamuunnoksia - MunasaannoksiaKeskiviikko 31.12.2008 01:47

Tunkkaset messut - Menkkaset tussut

Rusasella tankkaamassa - Tasasella runkkaamassa

Sokkelin kivitys - Kikkelin sovitus

Ralli kukkuloilla - Kulli rakkuloilla

Kuukerin nelli teki lasikukon - Neekerin kulli teki kusilakon

Shellin kuivaus - Kullin sheivaus

Hillitön kurvi - Kulliton hirvi

Kuiskatti ralli - Raiskattu Kulli

Eristetty käsinahka - Käristetty esinahka

Sumpit pihisee - Pimpit suhisee

Kermat jonossa - Jormat kenossa

Ruskaa pakkasella - Paskaa rukkasella

Toskaa parvella - Paskaa torvella

Pennuille jaffaa - Jannuille peffaa

Tuskan parahdus - Paskan turahdus

Pehmeä jänis - Jähmeä penis

Pippurihylly - Hyppyripillu

Vellu pirinen - Pillu verinen

Kunnanhallitus - Hannankullitus

Timanttiset rossit - Romanttiset tissit

HAISTAKAA HELVETTI!<3Maanantai 29.12.2008 14:51

Annie on huorahtava naama. anniealexandra
Jessica on karvaton luuseri. Jes-sica

Jenna on hitaanpuoleinen himovemputtaja.Maanantai 29.12.2008 14:48

[Ei aihetta]Maanantai 29.12.2008 14:45

http://servut.us/ZuiGe/Misc./insulter/

1. Jay on härski Mauriantero.
2. Huspa on angstaava tuiskufani.
3. Hedi on puolialaston vapaajazzodysseija.
4. Shoqar on kertakäyttöinen rinssi.
5. Ellu on lahjaton pulsu.
6. Muhis on perverssi eunukki.
7. Jonna on homohtava teinixi.
8. Nea on pahamaineinen hoppari.
9. Jeanette on rajoitettu jortikka
10. Annie on huorahtava hippi.

Ihkuu! :DMaanantai 29.12.2008 02:45

Tykkääks se susta!? -testi ♥

Rastita ne jotka pitää paikkaansa !

[x] Poika juttelee mesessä
[ ] Itseasiassa se lisäs mun meseosotteen
[x] .. ja alottaa usein keskustelut
[x] Sillä on numeroni
[x] ..koska se joskus sitä kysyi
[x] Poika on tekstannut mulle
[x] ..useinkin
[x] Poika katsoo mua usein
[ ] ..mutta hämmentyy ku katson takaisin
[ ] Sen kaverit välillä tönii sitä just kun olen lähellä
[x] ..ja sen kaverit muutenkin virnuilee mulle
[x] Se on pyytäny mua johonkin
[x] Se kehuu mua usein
[x] ..ja vihjailee söpöjä
[x] Sen kaverit on soitellu outoja puheluita mulle
[x] ..ja niitten viestitkin vähän erikoisia
[x] Monet ajattelevet että olette "pari", vaikkette olisikaan
[x] Poika laittaa usein hiuksiaan kun tulen vastaan
[x] ..ja muutenkin yrittää keksiä jtn tekemistä
[x] Ollaan oltu yhessä jossain
[x] .. ja silloin poika oli vähän hiljanen
[x] Poika usein kertoo omista saavutuksistaan ylpeänä
[x] Se myös kysyy usein mitä mulle kuuluu
[x] Se tietää musta sellastakin, mitä en oo koskaan kertonu
[x] Se yrittää keksiä puheenaiheita oudoistakin jutuista
[x] ..ja menee hiljaseks jos mainitsen toisen pojan
[x] ..tai jopa suuttuu !
[ ] Ennen poika ei tykännyt OC:sta, mut kun kerroin et rakastan ohjelmaa, yhtäkkiä se on tosi selvillä Ryanin ja MArissan suhdesotkuista
[ ] .. samaa pätee elokuviin
[ ] .. ja moneen biisiin
[x] Poika muistaa mun syntymäpäivän
[ ] ..ja nimipäivän
[x] ..ja myös onnittelee
[x] Se muistaa millon mulla on kemian koe
[x] .. ja kysyy miten se meni
[x] Poika rohkasee mua
[x] Se tietää missä asun
[x] ..ja on käynyt katsomassa taloa ihan vaan "sattumalta"
[ ] Poika on lähettänyt synttärit-, joulu- tai/ja matkakortin
[ ] Se kyselee musta mun kavereilta
[x] Laittaa sydämiä mesessä/tekstareissa
[x] ..ja käyttää "kultamurusöpö" -nimityksiä musta


35-42 rastia: Ihastukseni on täysin rakastunut suhun! Mutta taidat tietää sen itsekin.. Ellette oo jo onnellisesti yhdessä, nyt on aikasi toimia!

30-34 rastia: Poika tykkää susta! Näytä omat tunteesi hänelle!

15-30 rastia: Poika on ainakin kiinnostunut susta, ehkä jopa ujo tykkää! Kai olet tehnyt jotain asian eteen?!

5-14 rastia: Okei, voi pojalle olla jotain tunteita! Ehkä hän on vain ujo...

Alle 5 rastia: Poika ei taida ainakaan vielä olla kovin kiinnostunut... Tai sitten hän on nyhveröistä nyssyköin. Toimi tai luovuta, nainen!

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.12.2008 16:18

vuonna 2008 olen..

[x] saanut uuden kaverin
[x] suudellut miestä
[x] suudellut naista
[x] syönyt grillimakkaraa
[ ] uinut meressä
[ ] uinut joessa
[x] kalastanut
[x] kirjoittanut postikortin
[x] ollut lentokoneessa
[x] käynyt lääkärissä
[x] sairastanut flunssaa
[x] lukenut harry potteria
[x] lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon
[x] palellut
[ ] kerännyt simpukoita
[x] syönyt ravintolassa
[x] palanut olkapäistä
[x] kävellyt paljain jaloin asfaltilla
[x] ostanut kengät
[x] tuhlannut yli 200e vaatteisiin
[x] käynyt kahvilassa
[x] matkustanut autolla yli 300 km
[ ] rullaluistellut
[x] tappanut ampiaisen
[x] puhunut mummolleni
[x] ollut häissä
[ ] käynyt hammaslääkärissä
[x] ostanut farkut
[ ] käynyt helsingissä
[x] uinut alasti
[x] patikoinut metsässä
[x] ollut kuumeessa
[x] vahtinut lapsia
[x] kastellut kukkia
[x] ajanut nurmikkoa
[x] ollut piknikillä
[x] käyttänyt lacosten paitaa
[x] suuttunut kaverille
[x] ihastunut
[ ] ollut vaahtokylvyssä
[x] syönyt herneitä
[x] käynyt naapurin pihalla
[ ] käynyt espanjassa, kreikassa tai italiassa
[x] käynyt yöuinnilla
[ ] matkustanut ratikalla
[x] käyttänyt korkokenkiä
[x] leiponut
[x] saanut uuden puhelimen
[x] viettänyt synttäreitäni
[x] ollut mustasukkainen
[x] ollut krapulassa
[x] ostanut demi kalenterin
[x] marjastanut
[x] kävellyt unissaan
[x] puhunut tyhmiä humalassa
[x] oksentanut
[x] karannut kotoa
[x] ajanut mopolla
[x]ollut ulkona kavereiden kanssa yli 01:00
[x] ruskettunut selkeästi
[x] antanut hyttysen pistää
[ ] ajanut autoa
[x] nähnyt hirven
[ ] nähnyt kyyn
[x] pelännyt pimeää
[x] katsellut tähtiä
[x] kiikaroinut
[ ] ollut stadikalla uimassa
[x] valokuvannut
[x] katsonut conan o'brienia
[ ] sammunut
[x] myöhästynyt junasta
[ ] juossut yli 5km putkeen
[x] hengästynyt
[x] rikkonut lakia
[x] käynyt turvatarkastuksessa
[x] hukannut avaimeni
[x] käynyt ruokaostoksilla
[x] pelannut pelikoneella
[x] hävinnyt vedonlyönnin
[x] pelannut koripalloa
[x] valehdellut
[x] lukenut jotain koulukirjaa
[x] saanut syvän haavan jalkaan
[x] ostanut minihameen
[x] syönyt irtojäätelöä
[x] pelästyttänyt kaverini
[x] laittanut uusia kuvia galleriaan
[x] ampunut vesipyssyllä
[x] heitellyt vesi-ilmapalloja
[x] ollut onnellinen
[ ] ollut masentunut
[ ] soittanut nuortenpuhelimeen
[x] kirjoittanut päiväkirjaan
[ ] ollut kuumailmapallon kyydissä
[ ] käynyt serenassa
[x] soittanut hätänumeroon
[x] syönyt banaanin

[Ei aihetta]Lauantai 27.12.2008 02:15

1. pidätä hengitystäsi.
2. odota 1min
3. kopioi tämä merkintä.
4. mene päiväkirjaasi.
5. lisää tämä merkintä.
5. jos et saanut tehtyä tätä, olet tyhmä läski paska joka ei ikinä onnistu elämässään.

[Ei aihetta]Perjantai 26.12.2008 02:02

Koska luit tämän viestin,sinä kuolet perjantaina rakkaimpiesi edessä,

ellet jatka tätä viestiä laittamalla sitä päiväkirjaasi 50 sekunnin aikana,

mikään muu sinulle luvattu asia ei voi pelastaa sinua!

NIIN MÄKIN SUA<3Perjantai 26.12.2008 00:47