IRC-Galleria

jonssii

jonssii

vois varmaaaa poistaaaaaa tänki paskan

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Perjantai 17.07.2009 21:14

↯! Elämä antaa, elämä ottaa
↯! se kantaa ja voi pudottaa
↯! jos jotai haluut nii älä jää odottaa
↯! koska hetken voi kadottaa

!Sunnuntai 12.07.2009 00:55

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

!Lauantai 11.07.2009 05:31

ainiii

tein torstain traguksen ! <jännä>

!Lauantai 11.07.2009 03:07

PÄÄSIN ASUUUN TAVASTIALLE PUNAPORTTIIIN ! &lt;nam&gt;&lt;sydän&gt;
HAHAAA, ET MORO PASKOILLE ! &lt;vink&gt;

TAVASTIA, JOONAS NYT AINASKI COMING ! &lt;hymy&gt;

ps. nurkkalan ukko koittaa hoitaa sit ittensä punaporttii ! &lt;hymy&gt;

!Torstai 09.07.2009 23:18

OHHOH ! &lt;ihme&gt;

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200907090185012_uu.shtml

ps. tää oli uutisis
ppss. oon hengis vielä

pppsss.
KYLÄLLE KATTOON MIKÄ TILANNE MO !
JA MEEN KATTOON KU KIRKONKYLÄ RÄJÄHTÄÄ MAANTASALLE !

♥ !Torstai 09.07.2009 22:33

♥ sä oot valo mun pimeydessäin
♥ loistat kirkkaana edessäin
♥ ja aivan kun olisit lähelläni
♥ tunnen kätes kädelläin
♥ sun odotan vielä palaavan
♥ vielä kerran mua halaavan
♥ ja jossain taivaan takana taas
♥ sydämemme tapaavan

ps. pidä musta kii, älä päästä koskaan .

BUSTAAN SUT VIERASKIRJAST ! samperin siili .Keskiviikko 24.06.2009 00:37

1. Anna arvosana ulkonäölleni asteikolla 4-10 ?
2. Halaisisitko minua ?
3. Jos heräisit vierestäni, mitä sanoisit ?
4. Voisitko koskaan satuttaa minua ?
5. Voisitko koskaan rakastaa minua ?
6. Mitä sanoisit jos muuttaisin pois ?
7. Mitä tekisit, jos seisoisin ovesi takana ?
8. Mitä tekisit, jos kuolisin ?
9. Välitätkö minusta ?
10. Kopiothan tämän itsellesi, että pääsen kostamaan?

hannasd- ♥Tiistai 23.06.2009 06:11

Olen nähnyt kun hän:
[x] itkee
[x] nauraa
[x] juo alkoholia
[x] tanssii
[ ] käy tarpeillaan
[x] ui
[x] syö
[x] nukkuu
[x] röyhtäisee
[x] aivastaa
[x] kaatuu
[x] loukkaantuu
[x] ottaa aurinkoa
[x] on todella surullinen
[x] on todella iloinen
[ ] on oppitunnilla
[x] ottaa kuvia itsestään
[x] kiukuttelee vanhemmilleen
[x] kiukuttelee jollekkin muulle kuin vanhemmilleen
[x] suutelee
[x] halaa vastakkaisen sukupuolen edustajaa
[x] ostaa jotain
[x] on paniikissa
[x] hyppii trampoliinilla
[x] meikkaa
[x] herää
[x] nukahtaa
[x] laulaa
[x] tekstailee
[x] pesee hampaansa
[x] polttaa tupakkaa
[x] suuttuu SINULLE
[x] shoppailee
[x] haaveilee
[x] puhuu vierasta kieltä
[ ] luistelee
[ ] hiihtää
[x] pesee meikit
[x] soittaa jotain soitinta
[ ] pyöräilee
[x] heiluu alusvaatteisillaan
[x] katsoo televisiota
[x] ahmii jotakin herkkua
[xxxxxxxx] tapaa poikaystävänsä
[x] tunnustaa jotain
[x] hikoilee

Oletteko kovin läheisiä?
- kovinkovinkovinkovin läheisiä ! ♥

Onko hän kenties paras ystäväsi?
- ei, vaan paljon enemmän ! ♥

Et varmaan koskaan haluaisia luopua hänestä?
- en luopuis, vaik ois pakko ! ♥

Kuolisitko hänen puolestaan?
- tottakai ! ♥

Kerro lopuksi jokin inside-vitsinne, jonka vain te ymmärrätte.
- haukka -judu ! ♥

@Sunnuntai 21.06.2009 21:30

LOL ON KIVA KUSETTAA, SHOGI GEGET ! &lt;virne&gt;

sori jätkät, meikä vei ! <jännä>

Sunnuntai 21.06.2009 02:26

hannasd-pepefruit

I need you like a heart meeds a beat ♥
cause of you I can finally live my dreams now ♥
cause of you there's a rainbow in my sky ♥