Weekender-updatet jäi kirjoittamatta, mutta tiivistelmänä lauantaipäivästä mainittakoon maakellarissa käynti, vuorelle kiipeäminen, tyhjän paperin tuijottelu, sähikäiset, musan diggailu pimeässä ja karjalanpiirakoiden valmistumisen odottelu. Eli huisin kivaa oli!
Tänään satoi pirusti lunta. Mun piti käydä ruokkimassa kaverin kissaa Kiskossa, ja olikin jännää ajaa noita pikkuteitä kun lunta oli paljon eikä sitä oltu aurattu pois. Tuli ihan Juha-Kankkunen olo. Meinasin kerran tömäyttää penkkaankin mutta autokoulun liukkaan ajon harjoittelusta oli jäänyt kai jotain selkäytimeen ja tiukka ohjausliike pelasti! Muuten on kyllä kivan näköistä kun on lunta. Olispa kamera.
Muuten sit ei kuulu mitään erityistä, huomenna meno taas HESAAN sopimaan joulukuun töistä ja lauantaina on keikka Taidekoulu Maan pikkujouluissa. Yöpaikkoja saa tarjota välillä torstai-sunnuntai, mieluiten tietty söpön tytön vierestä.