IRC-Galleria

ihmisotuksilla on tapana joskus kokoontua katselemaan semmosta merkillistä laatikkoa jossa on
ikkuna ja jossa näkyy kaikenlaisia kuvia ja kuuluu kaikenlaista meteliä.
ne sanovat sitä televisioksi.
kun minä olen salaa katsellut sitä heidän televisiotaan olen oppinut uusia asioita
yksi ihmisotus siellä televisiossa lukee uutisia. Se tietää kamalan paljon asioita mutta
eipäs osaa pitää niitä omana tietonaan vaan lörpöttelee ne kaikille.
Niinkuin esimerkiksi senkin kun valtion päämies ja pääministeri asuvat pääkaupungissa.
Hmm..päämies...ja pääministeri. Niillä on varmaan hirmuisen suuri pää.. mutta jos ne asuvat
pääkaupungissa niin missäs niiden jalat sitten on? niiden täytyy olla hirmuisen
suuria pääihmisä joiden pää on kaupungissa ja jalat jossain kaukana maaseudulla
HUI KAMALA!
sitten siellä televisiossa kerrottiin että ihmiset käyvät äänestämässä.
siellä on varmaan hirveä metele kun kaikki äänestävät yhteen ääneen.
Siten siellä on sellaisia kaikenlaisia hallituksia ja ministereitä ja kanistereita
haha sisä ministeri tekee ilmeisesti nämä sisätyöt ja kaikki. Tiskaa ja luutuaa lattiat ja
ulkoministeri sitten tekee ulkotyöt. haravoi lehdet ja.. niin sen täytyy olla.





[Ei aihetta]Keskiviikko 24.09.2008 18:51

Nykyhetki;

Mitä sinulla on juuri päällä? - kaulahuivi,pipo,villasukat,alusvaatteet,huppari,toppi,alusvaatteeet,farkut
Millä tuulella olet juuri? - hyvällä
Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? - olenolen
Miten hiuksesi ovat juuri? - ihan ok

Tulevaisuus;

Mitä aiot tänään vielä tehdä? - nuotalla,ehkä tasolle,tehä läksyt,dataa jne
Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? - istua klubihetkessä nuotalla

Nyt;

Oletko ihastunut? - tietysti juu<3
Tietääkö ihastuksesi? - no kai se nyt tietäää :DD

Viime kuun aikana oletko;

Ostanut jotakin? - oon
Ollut sairas? - en
Ollut halattavana? - juu
Tuntenut itsesi tyhmäksi? - joop
Ikävöinyt jotakuta? - juuu<3
Saanut kokeesta nelosen? - eeen
Tanssinut? - ööö..en mä muista

Random;

Saatko kosketettua kielellä nenääsi? - en
Osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi? - en
Osaatko katsoa kieroon? - osaan
Petaatko sänkysi päivittäin? - en

Oletko koskaan;

Sanonut 'rakastan sinua'? - olen!<3
Antanut rahaa hyväntekeväisyyteen? - öööö en muistaa :)
Katsellut yöllä tähtiä? - oleen

Tavat/random;

Teetkö kotitöitä? - pakkohan se on
Omistatko koiran? - eeeen
Käytätkö rahasi viisaasti? - noe
Pidätkö uimisesta? - juu
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle? - joskus

Kumman valitsisit;

Kukkia vai suklaata? - suklaata
Harmaa vai musta? - musta
Värikäs vai musta-valkoinen? - värikäs
Viha vai rakkaus? - rakkaus
Auringonnousu vai lasku? - lasku
M&M vai Skitlesit? - m&m
Myöhään valvominen vai aikaisin herääminen? - Myöhään valvominen
Kuuma vai kylmä? - Kuuma
Oikea vai vasen? - Oikea
Aurinko vai sade? - aurinko

Oletko koskaan;

Nukkunut sängyssä vastaavan sukupuolen kanssa? - ooleen
Nukkunut alasti? - ¨penenä kai .)
Ollut yksinäinen? - joo
Huijanut pelissä? - joo
Laulanut suihkussa? - joo
Katunut sitä että olet satuttanut ystävääsi? - nojoo
Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? - en...
Ollut todella iloinen? - joo!!

Milloin viimeksi juoksit?
- ÖÖÖÖei muistaaa :)

Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
- joo tosi

Millaiseen poikaan/tyttöön yleensä ihastut?
- semmoseen ihanaan<3

Oletko koskaan ollut ristiäisissä? (omia ei lasketa)
- oon

Miten reagoit, jos joku kertoo pervon vitsin?
- nauran

Mitä ajattelet ihmisestä, joka vaihtaa seurustelukumppania usein?
- ei oo mun asia

Iloitsisitko ystäväsi menestyksestä jos hän menestyisi hyvin Idolsissa?
- no iloitsisin tietenki

Halaatko?
- jooo?

Oletko tekstiviestiriippuvainen?
- en

Saako sua halata?
- tietenki

Tykkäätkö jostain tytöstä ?
- kaverina tietty<33

Menikö taas vituiks?
- ei menny

Saatko naurukohtauksia?
- juuu :)

Eikö kukaan ymmärrä sua?
- juu hanna ja anu ;D

Voiko yksi halaus poistaa tuhat murhetta?
- voi<3

Omistatko lävistyksiä?
- juu

Kuka on paras kaverisi?
-hanna ja anu


[Ei aihetta]Keskiviikko 24.09.2008 17:27

*suudelma vatsaan
"harrastetaan seksiä"
*suudelma otsalle----"olet ikuisesti minun"
*suudelma korvaan---"olen kiimainen"
*suudelma poskelle---"olemme kavereita"
*suudelma käteen---"palvon sinua"
*suudelma kaulalle---"me kuulumme yhteen"
*suudelma olkapäälle---"haluan sinut"
*suudelma huulille---"rakastan sinua" tai "haluan sinut"
*pitää kädestä---"voimme oppia rakastamaan toisiamme"

*läppäistä perseelle---"tuo on minun"
*leikkiä korvan kanssa---"en voi elää ilman sinua"
*pidellä tiukasti---"älä päästä irti"
*katsoa silmiin---"älä päästä irti"
*leikkiä hiuksilla---"sano että rakastat minua"
*kädet lantoilla---"rakastan liikaa päästääkseni irti"
*nauraa vaikka suutelee---"olen täysin rento kanssasi"

--neuvo--
*älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
*jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
olet varmasti rakastunut (tai vahvasti ihastunut)

NEGATIVE SAATANA<333


VITTU NEGATIVE!!!!

tästäkin on jo liian kauan :<<<<Maanantai 22.09.2008 12:46

http://www.youtube.com/watch?v=52y43dkZ-7Q

I am the one, no longer petrified
Who's seen the lights in the blackest night
You wanna know if mind just purify
Can clarify this whole life
So see that these things are pretentious
And just take my hand


Break away
From this never-ending wheel
That's spinning on and on
Break away
Their backs against the wall
Break away

Break away

I set you free and you'll forever see
That to your heart it has no fear
You bear alone the loss of all those years
But all the loneliness and pain
Now I see that those heroes were cheaters
So just take my hand

Break away

Break away (3x)

idolssssssSunnuntai 21.09.2008 23:06

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.09.2008 22:33

Mitä tekisit nyt jos koneesi sammuisi yhtäkkiä?
- käynnistäsin uuestaan jos jaksaisin

Oletko koskaan lyönyt vetoa?
- nosiisleikillä

Kuunteletko nyt musiikkia?
- juu

Mitä siinä viimeksi sanottiin?
- ai täs biisissä?

Mikä biisi se on?
- alice in videoland-cut the crap

Osaatko mielestäsi laulaa?
- no EN

Millaisia unia näät?
- :DDD

Kenen vieressä haluaisit nyt olla?
- miikkan<3

Kun mietit jotain asiaa kovasti, onko suusi usein mutrussa?
- sitä en tiä

Pidätkö vanhempiesi kanssa samallaisesta musiikista?
- no iskän kans juu

Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi?
- melkosen

Mistä pidät itsessäsi eniten?
- en misssää

Jos saisit antaa nyt viisi vuotta nuoremmalle itsellesi ohjeen, mitä sanoisit?
- ööö ei hajuakaan

Onko kukaan koskaan suudellut sinua niin että tuntuu kuin jalat lähtisi alta?
- ooonnn

Punastutko helposti?
- en mä kai

Onko se söpöä?
- no tavallaan

Teetkö koskaan extra-tehtäviä arvosanojen nostoa varten?
- noe

Paras bändi?
- sturmikset ja nega

Mikä on nöyryyttävin kokemuksesi?
- ööö niit on aika monia ;D

Seurusteletko?
- juuu

Luokitteletko ihmisiä enemmän ulkonäön vai persoonan mukaan?
- öö en

Mitä teit viime uutenavuotena?
- julian kanssa vaasassa<3

Entä vappuna?
- aloin miikkan kans<3

Mikä on yleisin sana jonka sanot puhelimessa?
- no en mie tiiä

Mitä sinulla on päälläsi nyt?
- lökärit,musta huppari,sininen toppi ja alusvaatteet ja villasukat

Miten luokittelet yleissivistyksen?
- öö

Osaatko tehdä puolivoltin?
- en

Ja tulet jaloillesi alas?
- no en vittu osaa sitä volttiakaan

Onko sinusta kirjoitettu laulua?
- eipä olla taiettu

Mikä on seuraava CD jonka aiot hankkia seuraavaksi?
- sudin uus varmaan

Ketä ajattelet nyt? (mainitse nimi)
-callea

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- silmänkääntäjä

Milloin viimeksi nauroit kunnolla? Mille?
- öö eilen ku empun ja hannan kans istuttiin suolla :D

Pelkäsitkö pienenä pimeää? Pelkäätkö yhä?
- juuu pienenä ja edelleen

Oletko hymiöiden liikakäyttäjä?
- enpä kai.

tulikin 11 :)Perjantai 19.09.2008 19:47

1. Listaa asioita 10 eri ihmisille, joita haluat sanoa, mutta et uskalla.
2. Älä paljasta keitä he ovat.(mutta mie haluan paljastaa:))
3. Voitte kommentoida, mutta en saa vastata arvuutteluihinne. Nauttikaamme mahdollisista väärinkäsityksistä.

1.olet mulle tärkein ihminen maan päällä... rakastan sua niin ettei sitä voi pukea edes sanoiksi. rakastuin suhun heti ku näin sut ensimmäistä kertaa ja ollaan oltu nyt yhessä jo puoli vuotta<3
olet mun oma kultakimpale enkä päästä susta koskaan irti<3 rakastan sinua koko sydämmestäni<3
olet ihaninta mun elämässä<3 M1ssu

2. tuntuu että elämässäni on tyhjä aukko ilman sua...olit mulle todella tärkeä mutta minun hankala antaa anteeksi sitä mitä mulle teit...rakastan sua siitä huolimatta ja toivon että vosimme vielä sopia..
sinulle on niin helppo puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä.. anteeksi minunkin puolesta ja toivottavsti voimme vielä puhua asiat selviksi.. MieMMa

3 &4 olette parhaita mun elämässä! rakastan teitä niin valtavasti! paljon ollaan koettu 9 vuoden aikana ja edelleen olemme parhaita kavereita. rajuja riitojakin on ollu mutta niistä on aina selvitty.
olette mulle kuin toinen perhe<3 enkä päästä teistä ikinä irti! ANUNU ja HNNNAA

5.mun oma pikku kulta<3. tapasimme noin vuosi sitten ja tuntuu kun olisimme tunteneet koko pienen ikämme. olet mulle kultaakin kalliimpi enkä luopuis susta ikinä! toivottavasti olemme ystäviä vielä mooonneeen vuoden päästä <3 olet mulle kuin sisko<3 Bädi-

6.ei olla tunnettu vielä kovin kauaa mutta olet mulle silti ihan älyttömän tärkeä<3
sun iloisuus tarttuu aina muihinki vaikka olisikin paha päivä :) lauramariia

7. olet myös mun oma pieni ilopilleri <3 9 vuotta kans ollaan tunnettu ja niin paljon naurettu :)
kahteen vuoteen ei pahemmin nähty mutta nyt olet taas meiän kanssa joka päivä<3 :)) f_nni

8. pikku palleroinen jolla on maailman ihanin nauru!<3 en ikinä unoha tätä kesää ja kemijärvellä vietettyä juhannusta<3 ja nyt pikku palleroinen meni jo kihloihin<3 SaastanKehto

9,10 ja 11 olette ihania<3 rakastan myös teitä :) teille jaksaa aina nauraa ja olette melkein aina ilosia:) paaukku , tuuli ja MDJ

rakastan teitä kaikkia<3 :))

mietiskelypäiväSunnuntai 14.09.2008 17:35

on suuri mietiskelypäivä. silloin menen suurelle kivelle miettimään suuria asioita kuten norsunkorvia ja siirtolohkareita.
onko avaruudessa mustikoita ja sieniä jos on niin miksei ne tipu niskaan?

lähdin tämmöiselle mietiskelymatkojen järjestämälle lomamatkalle. tämä oli hyvin edullinen.
lähdin nyt mietiskelymatkalle. etsin mielenrauhaa. etsin totuutta tai jos se ei kiinosta niin poimin vaika puolukoita.