IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 15.07.2010 17:25

jos välität ihmisestä, jota et koskaan halua menettää,lisää tämä blogiisi minuutissa

[Ei aihetta]Torstai 15.07.2010 17:25

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta.

=)Perjantai 18.06.2010 05:41

Suudelma vatsaan = "tule suihkuun kanssani"
Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
Suudelma korvaan ="Olen kiimainen"
Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
Suudelma käteen = "Palvon sinua"
Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
Suudelma huulille = "Rakastan sinua" tai "haluan sinut"
Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"

Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
Pidellä tiukasti = "Älä päästä irti"
Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
Kädet lantioilla ="Rakastan liikaa päästääkseni irti"
Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"

Neuvo -
Älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
Olet varmasti rakastunut

[Ei aihetta]Perjantai 18.06.2010 05:41

"Otat sen suuhusi kovana.
Imet,puret ja lutkutat sitä,
kunnes se on antanut
mehunsa. Otat sen pois
velttona ja kurttuisena.
Kyllä purkka
on hyvää !"

Jos sait päähäsi jotain muuta kuin purkkaa, lisää päiväkirjaas

[Ei aihetta]Perjantai 18.06.2010 05:36

01. Kun tyttö kävelee pois luotasi vihaisena
-> seuraa häntä


02. Kun tyttö tuijottaa suutasi
-> suutele häntä


03. Kun tyttö tönäisee tai lyö sinua
-> halaa tiukasti, äläkä päästä irti


04. Kun tyttö alkaa kirota sinua
-> suutele ja kerro rakastavasi häntä


05. Kun tyttö on hiljainen
-> kysy häneltä, mikä on hätänä


06. Kun tyttö ei ole huomaavinaan sinua
-> anna hänelle huomiota


07. Kun tyttö lähtee luotasi
-> vedä hänet takaisin viereesi


08. Kun näet tytön pahimmillaan
-> kerro hänelle, että hän on kaunis


09. Kun näet tytön alkavan itkemään
-> pidä häntä vain sylissäsi ja älä sano sanaakaan


10. Kun näet tytön kävelevän
-> hiivi hänen taaksensa ja halaa tiukasti takaapäin


11. Kun tyttö on peloissaan
-> suojele häntä


12. Kun tyttö nojaa päänsä olkapäitäsi vasten
-> nosta hänen päänsä ja suutele häntä


13. Kun tyttö on ottanut lempipaitasi
-> anna hänen pitää se ja pidä sitä itse öisin


14. Kun tyttö kiusoittelee sinulle
-> kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan


15. Kun tyttö ei vastaa puheluihisi pitkiin aikoihin
-> vakuuttele hänelle, että kaikki on kunnossa


16. Kun tyttö katsoo sinua epäillen
-> seiso suorassa


17. Kun tyttö sanoo rakastavansa sinua
-> hän todella rakastaa sinua, enemmän kuin voit uskoakaan


18. Kun tyttö tarttuu kiinni käteesi
-> pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan


19. Kun tyttö tönäisee sinua
-> tönäise takaisin ja laita hänet nauramaan


20. Kun tyttö kertoo sinulle salaisuuden
-> pidä asia omana tietonasi


21. Kun tyttö katsoo suoraan silmiisi
-> älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa


22. Kun tyttö kaipaa sinua
-> häneen sattuu


23. Kun särjet tytön sydämen
-> tuska ei koskaan katoa


24. Kun tyttö sanoo sen olevan ohi
-> hän haluaa sinun olevan edelleen omansa


25. Kun tyttö laittaa tämän eteenpäin
-> hän haluaa sinun lukevan tämän

26. Kun olette puhelimessa ja hän ei sano sanaakaan, älä silti lopeta puhelua

27. Kun hän on vihainen, halaa lujaa äläkä päästä irti

28. Kun hän sanoon olevansa ok, älä usko, vaan puhu hänen kanssaan

29. Koska 10 vuotta myöhemmin hän muistaa sinut...

30. Soita hänelle keskiyöllä hänen syntymäpäivänään kertoaksesi, että rakastat häntä

31. Soita hänelle juuri ennen kuin nukahdat ja heti kun olet herännyt

32. Kohtele häntä, kuin hän olisi ainoa, mikä merkitsee sinulle jotakin

33. Kiusoittele häntä ja anna hänen kiusoitella takaisin

34. Valvo hänen kanssaan koko yö, kun hän on sairas

35. Katso hänen kanssaan hänen lempielokuvaansa tai lempiohjelmaansa, vaikka pitäisit sitä typeränä

36. Anna hänelle maailmasi

37. Anna hänen pitää vaatteitasi

38. Kun hän on tylsistynyt tai surullinen, vietä aikaasi hänen kanssaan

39. Tee hänelle selväksi, että hän on tärkeä

40. Suutele häntä kaatosateella

41. Kun hän tulee luoksesi itkien, sano ensimmäisenä:
"Kenelle annan turpii, kulta?"

42. Soita hänelle

43. Suutele häntä

44. Kerro hänelle, että rakastat häntä, mutta älä liian usein, ettei sanat menetä merkitystään

45. Tekstaa hänelle

[Ei aihetta]Perjantai 18.06.2010 03:02

kopioi tämä päiväkirjaasi,
niin saat tänään tekstiviestin, josta olet aina haaveillut.
jos et lisää, rakkausonnesi on huono seuraavat 50 vuotta.

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.06.2010 20:20

Jos sinulla on joku ihminen jota ikävöit,
jonka kanssa haluaisit viettää yhden päivän kahdestaan jos saisit,
jota katsoessasi et edes huomaa muita,
jonka kanssa tahtoisit jakaa naurut ja surut,
jonka vierellä nukkuisit mielellään yösi,
jota tahtoisit halata, etkä ikinä enää päästää irti,
lisää tämä blogiisi !

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.06.2010 18:22

* Ekan kerran kun näin sut. - ihastuin.
* Ekan kerran kun juttelin sinulle. - rakastuin.
* Ekan kerran kun lähdit. - jäin kaipaamaan.
* Ekan kerran kun ajattelin sinua. - en saanut sinua mielestäni.
* Ekan kerran kun jäit mieleeni. - tajusin et oot mun koko elämä.
* Jos ajattelit yhtä henkilöä tässä tekstissä, lisää tämä päiväkirjaas

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.06.2010 18:21

Ajattelen sinua koko ajan vaikket sitä tunnekkaan, kaipaan sinua koko ajan enemmän ja enemmän, vaikka ehkä ajattelet ettei sinua kaipaa kukaan, mutta minä välitän sinusta niin paljon että osa maailmastani romahtaisi, jos sinulle sattuisi jotain ikävää. Lisää tämä päiväkirjaasi, jos joku on sinulle todella tärkeä ihminen.. ♥

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.06.2010 18:20

Elämä on liian lyhyt katumiseen, eli rakasta ihmisiä, jotka kohtelevat sinua hyvin. Unohda ne jotka eivät, usko että kaikella on tarkoituksensa. Jos saat toisen mahdollisuuden, tartu siihen kaksin käsin, jos se muuttaa elämääsi, anna sen muuttaa. Kukaan ei ole sanonut, että elämä on helppoa, mutta se on elämisen arvoista. Kopioi tämä päiväkirjaasi, jos olet samaa mieltä.