IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

:(Torstai 20.11.2008 13:32

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

Blondi --mmari-Torstai 13.11.2008 15:28

Mari luuli että Suomessa kasva banaaneja ja viinirypäleitä ja että Lapissa kasvaa palmuja.
Ja nyt se vetoo johonki ajatusvirheeseen :D

;PTorstai 13.11.2008 14:59

Eilen käytii kullan kanssa kattoo uusii sormuksii.
Sain uuden hienon sormuksen ;p<333

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.11.2008 11:31

KETÄ/MITÄ SINULLA ON?
☆ Ikävä - Markoa :)<3
☆ Taskuissasi - ei mitään!
☆ Hiuksissasi - Lakkaa ja kaks pinniiiii.
☆ Huoneessasi - oon koulussa :S
☆ Mielessä - Marko <33;)

OLETKO?
☆ Ihastunut - Rakastunu<3
☆ Kipeä - joo -.-''
☆ Särkenyt jonkun sydämmen - Oonko?
☆ Valvonut koko yön - Juuu :)
☆ Lähettänyt yli 100 tekstaria päivässä - Joka päivä :D
☆ Katunut tekojasi - Joo :S
☆ Ilkeä - Silloin tällöin :/

ONKO?
☆ Joku ihastunut sinuun - Make oot sä? No nii se väittää.<3
☆ Joku särkenyt sydämmesi - joskus
☆ Joku kehunut ulkonäköäsi - joo -.-''
☆ Lyönyt sinua - joo
☆ Ahdistellut sinua - jooo :S
☆ Kivaa - Joo kuule, istun koulussa. Mitäs luulet et onko?

YLEISTÄ:
☆ Lempipaikka? - Oma huone kullan kallis :D
☆ Mitä pelkäät? - Pimeet :D hämiksii
☆ Haluatko mennä naimisiin? - en vielä. Tulevaisuudessa joo.
☆ Pitääkö kukaan sinusta? - Pitääkö?
☆ Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - Joo, pienenä Pikku Kakkosessa :D
☆ Oletko pitänyt jostain henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - jooo
☆ Kolme asiaa joita teet päivittäin? Huudan, nauran ja syön.
☆ Oletko yksin juuri tällä hetkellä? - en

MITÄ JOS...
☆ ... ihastuksesi pyytää sinua ulos huomenna? - Kivaaa<3
☆ ... voittaisit lotossa miljoonan? - Haluun shoppaileee
☆ ... joku kosisi sinua? - Wuhiiiii, ei kiitos ihan viellä. Oon vasta 16 weee.

TURHAMAISUUS:
☆ Kuinka monta kertaa katsot päivässä peiliin? - Usein.
☆ Hyväksytkö plastiikkakirurgian? - jos on huippu ruma

RAKKAUS/SUHTEET:
☆ Oletko himoinnut kaverin kumppania? - Olen :S:D
☆ Oletko laittanut ilmoitusta deittipalstalle? - en!
☆ Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? - ei voi mitään
☆ Minkälainen olisi ihanteellinen kumppani? - Marko<3

VIIMEISIN:
☆ Henkilö jonka näit? - luokka
☆ Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Marko<3
☆ Henkilö jota halasit? - Marko<3
☆ Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Marko<3
☆ Kappale jonka kuuntelit? - en meinaan muista
☆ Asia jota mietit? - Haluuuun syömään<3

HALUAISIN:
☆ Olla - pidempi
☆ Syödä - RUOKAAA<3
☆ Saada - rahaa :D
☆ Juoda - kaikki käy :p

MISSÄ VIIMEKSI:
☆ Kävin - Ulkona
☆ Söin - Linkussa
☆ Nauroin - Kotona
☆ Join - kotona

OLETKO:
☆ Itsepäinen - Olen
☆ Ilkeä - Olen
☆ Viisas - todellakin
☆ Hyvä koulussa - En
☆ Tylsä - aina
☆ Huutanut jollekkin kaverillesi & katunut - ehkä mut tuskin

ONKO:
☆ Vika tietenkin aina sinussa - nnoEI
☆ Sinulla lainkaan tapoja - no on!!

Oli Pakko :DKeskiviikko 12.11.2008 11:09

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppu elämän.

Kivaa olla kipeenä!Sunnuntai 09.11.2008 13:19

Kaula turvoksissa ja kurkku kipee.
-.-''

Oon vanhus :D 20wee tai vanhempi ;pLauantai 08.11.2008 18:24

Alle 10-vuotias:
[ ] leikit vielä nukeilla
[ ] mielestäsi äidilläsi on mielenkiintoisia purkkeja
[ ] menet aina kuuliaisesti kotiin
[ ] teet läksyt kiltisti
[ ] olet aina hieman etuajassa koulussa
= 0

11-vuotias:
[ ] mielestäsi 5-luokkalaiset ovat jo melkein aikuisia
[ ] hiketät koulussa
[ ] mielestäsi 7-luokkalaiset ovat cooleja
[x] luet kokeisiin
[x] syöt kouluruokaa
= 2

12-vuotias:
[ ] venytät itsesi täyteen pituuteen ekaluokkalaisen nähdessäsi
[ ] haluat olla yli 170 senttinen
[ ] kiusaat mielelläsi pienempiäsi
[ ] värjäät hiuksiasi ahkerasti
[ ] olet tunneilla kiltisti
= 0

13-vuotias:
[ ] käytät paljon meikkiä
[ ] tupakointi/alkoholin juonti on coolia
[ ] ylästeella on makeeta
[x] koulu-uinti on kamalaa
[ ] peilailet koulussa vähintään kaksi kertaa päivässä
= 1

14-vuotias:
[x] meikkaat säännöllisesti
[x] käytät hiuslakkaa
[/] et kuuntele tunneilla tarkasti
[/] suoristat aina hiuksesi
[/] vittuilet opettajille
= 3½

15-vuotias:
[ ] odotat peruskoulun jälkeistä elämää
[/] tiedät jo tulevan ammattisi
[ ] tiedät, menetkö lukioon vai amikseen
[/] aikasi tuhraantuu kaikkeen muuhun kuin kouluun
[/] yrität tosissasi nostaa numeroitasi
= 1½

16-vuotias:
[x] Olet käynyt jo riparin
[/] Koulu ei kiinnosta ollenkaan
[x] Vietät aikaasi mieluiten kavereitten kanssa
[ ] Vanhempasi eivät ymmärrä sinua ollenkaan
[ ] Et tiedä mitä haluat tehdä tulevaisuudessa
= 2½

17-vuotias:
[x] Olet kokeillut alkoholia
[x] Sinulla on tyttö/poikaystävä
[/] Haluaisit muuttaa nopeasti pois kotoa
[x] Elät juuri nyt elämäsi parasta aikaa
[x] Odotat kovasti, että täytät 18v
= 4½

18-vuotias:
[x] Olet käynyt jo baarissa
[x) Haluat pian ajokortin
[x] Olisi kiva muuttaa omaan kämppään
[ ] Koulu on jo takana
[ ] Sinulla ei ole kiire seurustelu-suhteeseen
= 3

19-vuotias:
[x] Asut vielä kotona
[x] Autot on kivoja
[x] Kuuntelet paljon musiikkia
[ ] Harrastat jotain itsepuolustuslajia
[ ] Sinulla on oma tietokone
= 3

20-vuotias tai vanhempi:
[x] Tiedät mitä haluat elämältäsi
[x] Sinulla on lemmikki
[x] Olet töissä
[x] Illalla lähdet ulos
[x] Kaipaat huomiota
= 5

[Ei aihetta]Torstai 06.11.2008 22:59

Tosi mukavaa olla kuumeessa -.-''
Make luuli näkevänsä unta ku soitin sille kuudelta aamulla et oon kipeenä.
Ei meinannu uskoa todeks :D<sydän>
On se vaan niin sulonen, koulun jälkee Make tuli meille, se oli ostanu mulle namii ja kukkii. &lt;hymy&gt;&lt;pusu&gt; Laav ju!

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.11.2008 11:50

Merkitse jokaisen kirjaimen kohdalle kännykästäsi ensimmäisenä löytyvä nimi ja vastaa kysymyksiin.

a: Attte<3
b:
c:
d: DanseNana
e: Eetu<3
f:
g:
h: Hape
i: Iinu<3
j: jaakko
k: Kaisa
l: Laura Pranovi
m: Maaria
n: Niklas
o:
p: Paulasaari
q:
r: Roosa
s: Saana
t: Teemu
u:
v: Valtteri
w: Wille
x:
y:
z:

L. Mikä oli ensivaikutelmasi hänestä?
- Mukava. :)

A. milloin näit hänet viimeksi?
- Ei voi muistaa, niin pitkä aika. :/

S. voisitko kuvitella hänet lapsesi kummiksi?
- En :D

G. voisitko käyttää samanlaisia vaatteita kun hän?
-

Y: onko ystäväsi nimi kenties yrjö?
-

C: oletteko hyviä ystäviä?
-

M: lähtisitkö hänen kanssaan ulkomaille?
- Vois ehkä ajatella.

U: Oletteko samanlaisia?
-

B: onko hän ulkomaalainen?
-

H: milloin uskot näkeväsi hänet seuraavan kerran?
- Harvemmin, tuskin ees pitkään aikaan :D

F: Ketä hänen perheeseensä kuuluu?
-

X: Voisitko kuvitella seurustelevasi hänen kanssaan?
-

T: Tiedätkö missä hän asuu?
- Orimattilassa

K: Voisitko yöpyä hänen luonaan?
- En oikeestaan.

D: oletko koskaan vieraillut hänen luonaan?
- En ole.

V: onko hänellä tyttö/poikaystävää
- Ööö? tuskinpa on. Ei oo paljoo tullu juteltuu :D

E: Kauan olet tuntenut hänet?
- Kasiluokasta lähtien :)

R: onko hänellä lemmikkieläimiä?
- On. Koira :)

N: miten tutustuitte?
- Riparilla :)

I: Onko teillä yhteisiä salaisuuksia?
- Onko? Onhan meillä muistaakseni ;)

O: oletteko koskaan suudelleet?
-

J: Oletteko koskaan riidelleet?
- Joskus pientä jtn. Harvemmin :)

P: Millainen on hänen unelma miehensä?
- MIES?! :o No jos se sattuu olemaan homo ni mikäs siinä sitten.

Q & Z: Jos ystäväpiiriisi kuuluu näillä kirjaimilla alkava ihminen olet kyllä ihme tyyppi!

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.11.2008 11:09

pojat sanoo: tykkään susta mutta tarkoittaa: susta + 15 muusta

pojat sanoo: kiva paita sulla mutta tarkoittaa: oisit kivempi ilman!

pojat sanoo: mennäänks meille kattoo leffaa? mutta tarkoittaa: toivottavasti saan hänet sänkyyn

pojat sanoo: tämä on meidän salaisuus mutta tarkoittaa: meidän + 10 kaverini

pojat sanoo: rakastan sua aina mutta tarkoittaa: ..kunnes löydän toisen..