istuin autossa ja ihmettelin.
ihmettelin, että missä pyöräilijäperheen poika on, kun ei polkenut heidän joukossa hurjassa.
kehittelin kovat mielikuvat asiasta samalla kun äiti kertoi kakkupohjan valmistusohjeen ja varmisti kaksi kertaa, että kuuntelin, vaikka ajatukseni liikkuivatkin vain automme mahdollisuudesta ajaa edessä kulkevan auton perään, jos jarrutus myöhästyisi. Pyöräilijäcollegepöksypoika oli toinen ajatukseni viejistä.
ehkä hän oli vain kipeä?
tai matkoilla kavereidensa kanssa kiertämässä finreilillä. extemporematka, viimeisen tilaisuuden liput takataskussa kunnon alennuksella. mukana vain koff-merkkinen festarituoli ja retkireppu täyteenahdattuna tavaroista. suurin rikkonainen vetoketjutasku olisi suljettu hakaneulalla, joka pamahtaisi auki ainakin 3 kertaa päivässä.
tai riita? EI! KRAPULA!
eilen oli mennyt pitkäksi ja jätkä oli ihan naatti aamusti, äiskä ei jaksanu patistella poikaa ylös ja poika sai jäädä homer-boksereihinsa kotiin ajelemaan partaansa ja sovittelemaan uusia collegehousujansa. aamupalaksi hän söi real-leipää kahdella aamupala-juustosiivulla haarukalla ja veitsellä. voin hän levitti täsmällisesti reunasta reunaan ja takaisin. täsmällistä.
lähtenyt ketjut? eiii.
kesätöissä? raataa perheelle rahaa, jotta saisivat auton hankittua. punanen toyota, sellaisen he hankkisivat. takapenkillä koirankarvoja ja 1500 palainen palapeli, josta puuttuisi harmittavat 3 palaa, juuri kohdasta, jossa mustahameisen tytön kasvot piirtyisivat kunnolla näkyviin. poika ei ollut nähnyt tytön kasvoja yli 9 vuoteen ja 3 kuukauteen.
äiti oli päässyt reseptin viimeisiin vaiheisiin, jossa taikina levitettäisiin pellille tasaisesti nuolimen avulla ja uuniin 200-225 asteeseen. mansikoilla koristelu olisi sekin hommani.
pyöräilijäpoika polki vastaan.
ei hän ollutkaan kipeä?
krapulassa?
matkoilla?
missä sitten?
ehkä hän vain myöhästyi ja oli jo polkemassa veren maku suussa saadakseen siskonsa ja äitinsä kiinni urheilupyörällänsä. oli myötätuuli.