IRC-Galleria

hetkeni<3Torstai 22.01.2009 14:07

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.01.2009 21:00

kuka mua kiusaaa :'(((((( haluun ne!!!

sohvin päiväkirja joskus<3Keskiviikko 21.01.2009 19:59

sofia sanoo:
"heidi yrittää jyrii. se on kyl oikeesti yrittäny sitä mut heidi ei myönnä sitä "

[Ei aihetta]Tiistai 20.01.2009 23:04

sun silmät mut mun väri ja sun suu mut mun nenä!
ei voi olla kaksoset ku muute menee myttyyn, joten isosisko(==

[Ei aihetta]Maanantai 19.01.2009 19:08

I can tell you
It's mine

emmi ei pysy väreissä;)Lauantai 17.01.2009 00:22

oon ollu tänää jokapuolel ja ostin leffan:o

[Ei aihetta]Perjantai 16.01.2009 00:57

MIKS TE KIUSAAATTE MUAAAAAAAAAAAA

R.I.P masa matalaTorstai 15.01.2009 13:39

jeehyppy! tanaa oli kiva päivä

[Ei aihetta]Tiistai 13.01.2009 23:16

kiusari!!!!