IRC-Galleria

kardemarde-

kardemarde-

♥lady ♥ & ♥tytti ♥

:(((Sunnuntai 01.02.2009 19:12

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :

n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, mmii--, hanoi`,
jjennimo , emmiä` , p-pinja , [saana , laursq, arasmaringo, maaam, piXXX, -ponyboy, Tiukuliina, KiimaKelly, -ssonja, MarjAri, raparpi, makeit, emmhatesyou, AARGH, Dr_Crane, UNCONTROL, Johhcu, 3lli_,karsu_

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.02.2009 18:50

LUETTELE 10 ASIAA JOTKA OVAT HUONEESI LATTIALLA
1. matto.
2. laatikko
3. paperia
4. roska
5. paita
6. housut
7. vihko
8. kaijutin.. <3
9. suppari <3
10. koulukirjoi

LUETTELE 9 MIELI PUUHAASI:
1. ratsatus <33
2. miran kaa olemine <3
3. jeren kaa oleminen <3
4. riehuminen <3
5. ratsatus <33
6. miran kaa olemine <3
7. jaren kaa oleminen <3
8. riuhuminen <3
9. ratsastus <33


LUETTELE 5 ASIAA MITKÄ SINUN PITÄISI TÄLLÄ HETKELLÄ OSTAA:
1. karkkia
2. huppari
3. karkkia
4. karkkia
5. huppari

LUETTELE 4 MIELI VÄRIÄSI:
1. ruskee
2. musta
3. punanen
4. vaaleen sininen

LUETTELE 3 LUONTEENPIIRRETTÄ JOTKA OMISTAT:
1. tyhmä
2. ääliö
3. seko

LUETTELE 2 ASIAA JOITA ET VAIHTAISI NYT MIHINKÄÄN:
1. mira <33
2. tytti <33
veera <33
jere <33
LUETTELE 1 HENKILÖ JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
1. mira <333

MINUSTA ?
syntymäaika : 94
silmien väri : sinine.
hiusten väri : vaalee
tyyli : kauhee??
perhe : paska
nukkumaanmenoaika : 11-12 aikaa
oikea- vai vasenkätinen : oikee
kaupunki : paska kuru
harrastukset : ratsastus <33 ja sekoilu
opiskeletko vai teetkö töitä : opiskelen :(

MIKÄ MIELLYTTÄÄ ?

mikä väri : ruskee
mikä vuorokaudenaika : emt
mikä vuodenaika : kesä <33
mikä kappale : emt
mikä live-esiintyminen : emt
mikä mainos : emt
mikä elokuva : emt
mikä tv-sarja : salkkarit :)
mikä herkku : karkki <33
mikä kaupunki : joku isompi ku kuru
mikä juoma : emt
mikä ruoka : makaronipata
mikä työ : älä kysy noi vaikeita..
mikä nimi : ei ainakaan karita
mikä asuste : farkut ja huppari
mikä tapa : emt
mikä taideteos : emt
mikä sanonta, lausahdus tai mietelause : emt

MITÄ MIELTÄ ?

yleiset kulkuvälineet : hyvä juttu
eläinkokeet : hyi helvetti..
sota : iha jees kunha mä en oo sie
prostituutio : nii siis mikä?
tarja halonen : kurppanaama
homosuhteet : :D
politiikka : emt
michael jackson : -.-
alkoholi : hyvä
huumeet: paskoja

TÄLLÄ HETKELLÄ ?
mitä on päälläsi : lökärit ja huppari
miten hiuksesi ovat : auki
mitä syöt : en mitää
mitä ajattelet : jeree <33 ja miraa <3
kenelle puhut : eiku ittekseni täs puhelen..
mitä katselet : näyttöä
mitä kuuntelet : musaa
mitä toivot : hepat kotiin..
mitä haaveilet : este kisoist
mitä haistat : en mitään

OLETKO VIIMEISEN VUOROKAUDEN AIKANA ?
itkenyt : en
nauranut : jep
laulanut : en
peseytynyt : juu
tutustunut uuteen ihmiseen : en oisinkin
kirjoittanut jotain : juu
siivonnut huonettasi : joo
ajanut jollakin kulkuneuvolla : en.
tehnyt sellaista mitä kadut syvästi : en
valehdellut : en kai

MIKÄ SAA SINUT ?

iloiseksi : mira <33 ja jere <33
surulliseksi : ärsyttävä mira
itkemään : emt
huutamaan : vaik mikä
pelkäämään : vihainen mira
tanssimaan : musa
nukahtamaan : emt

OLETKO KOSKAAN ?

ollut niin humalassa, ettet muista eilisestä mitään : en
jättänyt menemättä kouluun, väsymyksen takia : joo
ollut liikenneonnettomuudessa : kyl jos sitä ny voi sanoo sellaseks
potenut sydänsuruja : kyllähän niitä on ollu
pitänyt sinulle uskottuja salaisuuksia : juu <3
omistanut mielikuvitusystävää : juu joskus 5 v
ihastunut kaveriisi : joo
itkenyt elokuvan aikana : en kai?
rakastunut opettajaasi : no hyi en.
luntannut kokeessa : joo eks muka ite oo??
ihastunut fiktiiviseen henkilöön : mikä se on?
ihastunut julkisuuden henkilöön : en
harrastanut seksiä yhden illan tuttavuuden kanssa : öö..en
rikkonut lakia : en kai..ainakin toivon niin..

tylsää oli..Sunnuntai 25.01.2009 21:23



Oletko maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa?
- kaippa??

Käytösnumerosi?
- 8

Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
- 11

Juotko kahvia?
- en

Onko sun kynnet lakattu tällä hetkellä? Jos on millä värillä?
- eipä oo

Entä varpaankynnet?
- ei

Missä nukuit viimeyönä?
- sängys

Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi?
- 2

Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt?
- saldoo

Muistatko mitä unta näit viimeksi?
- en

Asutko kotona?
- missäs muuallakaan

Katsotko telkkaria joka päivä? Edes vähän?
- en

Kenelle annoit viimeksi numerosi?
- varmaan jerelle??

Käytätkö talvella pipoa, jos et niin miksi?
- joo

Mietitkö usein mitä muut sinusta ajattelevat?
- aika usein

Oletko riidoissa kenenkään tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä? Onko se turha riita?
- en

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuunnellut?
- en

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- en kai

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- juu

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- riippuu

Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?
- mira <333

Oletko rauhallinen ihminen?
- en oikeen

Seuraatko BB:tä?
- en

Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
- en ikinä

Onko sinulla karkkivarasto?
- ei ku en pysty pitään sitä

Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
- en tosiaan

Koska viimeksi nauroit niin että vatsalihaksiin sattui?
- torstaina

Mikä oli lempisatusi lapsena?
- luuleks et ny sitä muistan??

Millainen olit kymmenen vuotta sitten?
- joku ruma niinku vieki

Oletko optimisti, pessimisti vai realisti? Miten se ilmenee?
- emt.

Tuletko hyvin toimeen ihmisten kanssa, jotka ovat horoskoopiltaan härkiä?
- emt?

Millaisilla kengillä kuljit tänään?
- öö..ratsatuskengil

Häpeätkö liikkua äitisi/isäsi kanssa julkisilla paikoilla? Miksi/miksi et?
- todellakin ne on sellasii noloja =D

Mitä bändejä/artisteja kuuntelit 2 vuotta sitten?
- jotai en muista

Oletko löytänyt ystäviä netin kautta? Jos olet, kauanko olette tunteneet?
- en muistaakseni

Paleletko helposti?
- joo

Mitä kotityötä et millään jaksaisi tehdä?
- no siivota

Ärsyttääkö sinua median luoma kuva siitä, että kaikkien pitäisi olla hyvännäköisiä?
- älä multa kysy..

Mikä sai sinut tänään hymyilemään?
- öö...tytti

Tiedätkö ketään, kuka olisi syntynyt 20.päivä?
- en muista

Minkä tv-ohjelman tahtoisit takaisin telkkariin?
- emt??

Uskallatko koskaan väittää vastaan kenellekään?
- JOO

Oletko sinkku vai varattu?
- varattu

Onko sinulla hyvät välit perheeseesi?
- kaippa

Onko sukupuolella väliä ystävyydessä?
- ei

Onko sinulla enemmän tyttö- vai poikakavereita?
- tyttöi tietty

Oletko ihastunut tällä hetkellä?
- joo

Oletko saanut suukon?
- joo

Tupakoitko?
- en

Kuunteletko musiikkia?
- tottakai

Millainen hiirimatto sinulla on?
- joku ihmeen punanen

Entäs hiukset?
- vaaleet

Matto?
- ei oo mattoo tällä hetkel :(

Millaiset housut sinulla on juuri nyt?
- farkut

Puhelin?
- toooosiiii paska


Ketä halasit viimeksi?
- mira <3

Ketä ajattelit viimeks?
- sitä en kerro hehheheh

Minkä värinen puhelin sulla on?
- toine ruskee ja toine hopee/musta.

Minkä väriset alusvaatteet sulla on nyt päällä?
- tarviiiks sun tietää kaikki??

Kenelle perheen jäsenelle puhuit viimeksi?
- varmaan isälle ku se sattu viemään tallille =)

<33Sunnuntai 25.01.2009 21:03

21 kysymystä (rakkaudesta).

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä.
Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä,
tee se silti!
Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

1) Nimet, joilla sinut tunnetaan:
- karita
2) Neljä asiaa ylläsi?
- sukat, alkkarit,farkut, paita

3) Seurusteletko?
- joo

4) Oletko ikinä saanut ruusua?
- en kai?

5) Oletko ikinä nuollut jalkaasi?
- en tosiaan

6) Oletko ollut rakastunut?
- kaippa

7) Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani?
- voipi olla

8) Ongelmasi juuri nyt?
- öööö..

9) Onko sydämesi ollut särkynyt?
- juu

10) Mitä mieltä olet etäsuhteista?
- ei oikein toimi..tylsii..

12) Kuinka monta lasta haluat?
- en yhtään..??

13) Lempivärisi?
- ruskee tai musta

14) Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran?
- ehkä?

15) Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä?
- todellakin on.. :)

16) Kuvittele olevasi 40-vuotias ja puolisosi kuolisi. Menisitkö uudelleen naimisiin?
- voisin mennäkkin
17) Missä iässä aloit huomata toisen sukupuolen?
- ööö..oisko 12 wee

18) Minkä laulun haluaisit soivan häissäsi?
- öö..mist mä ny sen tietäisin..

19) Tykkäätkö kenestäkään erityisesti?
- joo

20) Luuletko, että hänkin tykkää sinusta?
- kyllähän se taitaa tai ainaki väittää nii..

21) Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle?
- joo

hhehehhehLauantai 24.01.2009 21:01

Kun heräät aamulla, mitä teet ensimmäiseksi?
- mietin mitä tänää tekisin

Jos saisit matkustaa minne vain maapallolla, niin minne menisit?
- ETELÄÄN

Onko sinulla parasta kaveria?
- on tietty

Unohdatko aina unesi?
- en aina

Mitä ostaisit satasella?
- uuden kännyn

Haluatko aikuisena perheen ja lapsia?
- no empä usko

Onko sinulla joku sairaus?
- ei

Itketkö usein?
- en kai

Minne menet kun sinulle tulee paha mieli?
- jonnekkin missä saan olla rauhassa

Onko koulussa kivaa?
- no joskus iha ok

Onko sinulla lemmikkejä?
- on <333

Onko vanhempasi eronneet?
- ei oo

Nauratko usein?
- joo

Onko sinulla tyttö- tai poikaystävää?
- on

Onko elämä ihanaa vaiko typerää?
- nyt ainaki ihanaa

Jos maailmanloppu tulisi, mitä tekisit viimeisenä päivänä ennen sitä?
- emt..tapaisin varmaan kaikkein tärkeimmät ihmiset

Onko sinulla pikkusisaruksia?
- ei :)

Onko Guns N' Roses hyvä?
- ei?

Missä kännykkäsi on nyt?
- pöydäl

Minkä värisen hammasharjan omistat?
- sininen

Onko rakkautta olemassa?
- tietty

Pidätkö kahvista?
- empä oikeestaan

Mitkä 1-6 juttua ottaisit mukaan autiolle saarelle?
- vaatteet, uikkarit,miran <33,koirat,hepat ja kaippa jeren :)

Mihin yleensä käytät rahasi?
- hevosiin ja karkkiin

Oletko varakas?
- no en tosiaan

Mikä on lempivärisi?
- ruskee?

Mikä nimesi on?
- karita

Oletko vasenkätinen?
- en

Minkä väriset hiukset sinulla on?
- vaaleet

Mitä näät oikealla?
- seinä

Missä huoneessa olet nyt?
- omas.

Tykkäätkö lävistyksistä?
- en oikeen tai riippuu

Käytätkö aina jotain tiettyä kaulakorua?
- välil

Millaisen kihlasormuksen haluat?
- semmosen hienon

Pidätkö tanssimisesta?
- no joskus

Mikä on lempivaatekauppasi?
- emt..

Mitä asioita haluaisit vaihtaa itsessäsi?
- melkei kaiken

Onko ihminen, jonka kanssa puhuit viimeksi puhelimessa, sinulle tärkeä?
- kyll <3333

Mitä kuuntelet nyt?
- musiikkii

Onko sinulla hiljaista kaveria?
- emt..

Mikä on mielestäsi parhain treffipaikka?
- enmä vaan tie

Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?
- emt..??

Oletko omistavainen?
- emt?

Onko mahdollista rakastua ensisilmäyksellä?
- on. :)

Oletko syönyt tänään ruisleipää?
- en

Millaiset housut sinulla on juuri päälläsi?
- farkut

Käytätkö tavallista lyijykynää vai lyijytäytekynää?
- tavallista

Oletko koskaan ollut Puuhamaassa?
- en

Oletko koskaan kävellyt unissasi?
- en?


Onko unelmamiehelläsi kiharat hiukset?
- no ei kai

Oletko pitkä?
- en tosiaan

Pitäisikö tyttöjen käyttää vain hameita?
- ei

Mikä on lempipelisi?
- emt

Mikä on horoskooppimerkkisi?
- vaaka


Käytkö kesäisin jäätelökiskalla?
- juu joskus


Mitä tv-sarjoja seuraat?
- salatut ja jotain muita

Kuunteletko radiota?
- jooo

Poltatko päivittäin?
- en

Soitatko kitaraa?
- en

Onko sinulla kuvia netissä?
- ei tietenkään :)

Juotko joka viikonloppu?
- en tai kyl muutenhan kuolisin janoon.. :)

Oletko huijannut poliiseja?
- en

Onko sinulla pitkä koulumatka?
- vähä

Tykkäätkö halailusta?
- joo <3

Habotatko, käytkö siis habbossa?
- en

Mitä teet yleensä arki-iltaisin?
- oon koneel.

Pidätkö piirtämisestä?
- joo.

Pidätkö punaisesta?
- riippuu

Mikä on paras kirja?
- emt.

Tykkäätkö imuroimisesta?
- en tosiaan

Kuinka monta kertaa olet muuttanut?
- en kertaakaa

Rakastatko suklaata?
- kyllä <3

Mitä haluat seuraavaksi
- tytille varsan

Minkä väristä kynsilakkaa kynsissäsi on?
- ei mitään nyt

Onko sinulla sukset?
- kyllä ny ne aina löytyy


Pyydätkö usein anteeksi?
- jos on pakko

Keikutko tuolilla?
- välil

Käytätkö sinistä ripsiväriä?
- no en tosiaan


Oletko heppatyttö?
- jooooo

Oletko koskaan hypännyt järveen vaatteet päällä?
- en kai?

Mitä kaikkea olet suunnitellut kesäksi?
- uimaa,kilpaileen,shoppailee

Kuinka peset farkkusi?
- pesukonees.

Oletko koskaan saanut matikankokeesta täyttä kymppiä?
- enenkä saakkaan

Tykkäätkö pingviineistä?
- en kai

Oletko tyytyväinen nimimerkkiisi?
- kai

Asutko kerrostalossa?
- en

Mikä on parasta juhannuksessa?
- emt

Kiroiletko liikaa?
- kyllä

Käytkö joskus yökävelyllä?
-empä oikeestaan


Katseletko usein tähtiä?
- joskus jos ei oo muuta tekemist

mira <3333Perjantai 09.01.2009 17:45


teen tämän:
kaveristani [x]
sisaruksestani [ ]
tyttö/poikaystävästäni [ ]

. Missä hän asuu ? - kurus
. Missä kuussa hän on syntynyt ? - 31.5
. Miten kuvailisit häntä ? - kiva
. Milloin hän itki viimeksi ? -öö.emt
. Mikä hänet saa yleensä itkemään ? - riippuu vähä
. Miten hän pesee hampaansa ? - lukitun vessanoven takan.
. Onko hänen vaatekaappinsa siisti ? -ehkä?
. Katsooko hän omaa peilikuvaansa aina kun saa tilaisuuden ? - no aina

. Rakastaako hän ketään tällä hetkellä ? - ei kai..
. Mikä on asia, mistä hän pitää todella paljon, mutta ei kerro sitä kenellekkään ? - en mä vaan tie
. Miten hän oli pukeutunut kun tapasitte ensimmäisen kerran ? - öö. en ees muista ku oltiin niin pienii sillo
. Miten hän pukeutuu nykyään ? - kivasti

. Milloin näet hänet seuraavan kerran ? - maanantaina <333 kai?
. Osaako hän tehdä ruokaa ? - emt
. Onko hän hyvä koulussa ? -no iha hyvä
. Mitä teette yleensä ? - riehutaan ja nauretaan
. Oletteko riidelleet kertaakaan ? - OLLAAN ikävä kyl
. Nostavatko kalliit lahjat hänen eroottisia haluja ? -ei kai
. Polttaako hän ? - .Ei :) ainakaan vielä
. Kuka on hänen paraskaveri ? -no minä tietty
. Minkä maan kulttuurista hän pitää erityisen paljon ? - älä multa kysy

1. Kuka hän on ? - mira
2. Mikä on hänen kengännumeronsa ? - 40?
3. Onko hän pitkä ? -ainaki 160
4. Hänen silmiensä väri ? - öö..jotkut siniset muistaakseni
5. Jos hänellä on sisaruksia tiedätkö heidän nimensä ? - tiia
6. Hänen lempivärinsä ? - pinkki
7. Millainen hänen musiikkimakunsa on ? - hyvä
8. Milloin viimeksi näit häntä ? - eile ;((
9. Seurusteleeko hän ? - ei tietenkää
10. Parasta hänessä ? - se sellanen en osaa sanoo
11. Mitä hän vihaa ? - sitä ku toiset vittuilee ja arvostelee
12. Mitä hän rakastaa ? - mua tietty
13. Mikä on hänen tämänhetkinen olinpaikka ? -jennil se kai on
14. Oletko nukkunut hänen vieressään koskaan ? - joo <33
15. Syökö hän mitä tahansa ? -ei
16. Mikä on hänen lempiharrastuksensa ? - Dataaminen ja meikkaminen ja tietty kylällä riehuminen
17. Osaako hän laulaa ? - ei se oikeen laula ni paha sanoo
18. Mitä lehtiä hän tilaa ? - mis mix ja jotai muuta?
19. Mikä saa hänet raivostumaan ? - valehtelu
20. Omistaako hän puhelinta ? - joo ei se vois melkeimpä elää ilme sitä
21. Mitä lemmikkejä hänellä on ? - ei mitään
22. Juoko hän alkoholia ? - joskus
23. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua ? - jos sil ittel on rahaa
24. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta ? - joo todellakin
25. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi ? - ei sse uskalla ettei se saa tartuntaa mut sit joskus se tulis
26. Mikä on hulluin muistosi joka liittyy häneen ? - no eihä sitä voi kertoo
27. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä ? - joo kait?
28. Oletko ikinä ollut hänen kanssa samalla luokalla ? - jo ja oon vielki
29. Mitä mieltä hän sinusta on ? - Se pitää ma iha hulluna
30. Millainen hän on humalassa? - en oo nähny
31. Mikä on hänen lempi ohjelmansa tv:ssä ? - ei se enää kato oiken telkkuu
32. Miksi hän pitää sinusta ? - ei tullu kysyttyy
33. Osaatko hänen numeronsa ja osotteensa ulkoa ? - e
34. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä ? -ei olla kai?
35. Mikä on hänen lempiasentonsa sängyssä ? - emt?
36. Mikä on hänen mielestä tärkeintä seurustelukumppanin luonteessa ? - Luottamus ja ulkonäkö
37. Missä ulkomailla hän on käynyt ? - ei kai missään
38. Onko hänellä lapsia ? - no ei
39. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi hänelle ? - kai?ainaki on antanu

jebaPerjantai 09.01.2009 17:15


KUKA ON LUOKKASI

Viisain? - no antti tietty.
Tyhmin? - matti ja krista
Äänekkäin? - kaikki
Hiljaisin? - krista
Iloisin? - jansku
Surullisin? - en tie
Ujoin? - krista
Hauskin? - jansku
Mukavin? - no mira tietty <333
Ilkein? - varmaan joku pojist mut emt.
Rohkein? - no jarla
Pelokkain? - krista
Taiteellisin? - kaikki muut tytötö paitsi mä,aino ja krista
Huonoin piirtäjä? - mä
Tyttömäisin poika? - aapo


KENELLÄ ON

Hienoimmat vaatteet? - tatu,jansku ja mira <33
Paras ääni? - emt en oo kuunnelllu
Oudoimmat jutut? - vähä kaikill : D
Hyvä matikkapää? - antil
Paras musiikkimaku? - emt
Paras nauru? - miral

KENELLÄ ON PARHAAT/PARAS

hiukset? - miral
kulmakarvat? - ei o tullu katteltuu
otsa? - emt
nenä? - jollai?
paras perse? - hmm.en tie

KUKA

Vittuilee? - mika
Keikkuu aina tuolilla? - mira <33 ja mika
Kaatuu aina tuolilla? - minä tietty
Istuu oudosti? - emt.varmaan joku matti?
Ottaa kouluun mukaan aina karkkia/ruokaa yms? - aino ja ilari
Syö aina purkkaa? - mira <33
Tekee aina läksyt? - krista ja antti
Jättää läksyt tekemättä? - kalle
On aina mesessä?- jansku

<333333Keskiviikko 31.12.2008 16:38



Poika: Pidän hänestä niin paljon...

Tyttö: Puhu hänelle!

Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.

Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.

Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.

Tyttö: Sitten kerro hänelle.

Poika: Minäkö?

Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?

Poika: Hän ei pidä minusta...

Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?

Poika: Minä vain voin.

Tyttö: No kerro hänelle.

Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?

Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!

Poika: Minä kerron sen päivittäin.

Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?

Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.

Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.

Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.

Tyttö: Kyllä tykkää.

Poika: Mistä sinä tiedät...?

Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?

Poika: Sinä.

Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.

Poika: Rakastan sinua myös.

Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?

Poika: Juurihan minä puhuin.

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantainan suudelman elämäsi rakkaudelta.

ÄLÄ RIKO KETJUA!!

Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta

vauLauantai 20.12.2008 19:17

`````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````` ````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````_IKqqqX``````````````````` `````````````````KqqdqdqqqE_````````````````````````````````````````````````````FHqqqqqqqqqqK````````````````` ````````````````NqqqqqqqqqqqqqX_`````````````````__i__TT____`````````````````FNqqqqqqqqqqqqqqi```````````````` ```````````````dqqqqqHBBqqqqqqqqqX````````iYHqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqBFi``````_BqqqqqqqNA___KqqqdE```````````````` ```````````````NqqqN______iRqqqqqqqqi`IqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqTYqqqqqqqBT_______HqqqN```````````````` ```````````````NdqqI__________HqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB__________RqqqR```````````````` ```````````````NqqqI____________Fqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqc____________qqqqB```````````````` ```````````````_qqqd___________cqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqA__________Fqqqq_```````````````` ````````````````Nqqqc_________qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqY________BqqqH````````````````` ````````````````Iqqqq_______Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqd______Xqqqq_````````````````` `````````````````dqqqd_____NqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqI____qqqdK`````````````````` `````````````````_qqqqh___BqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqF__qqqqq``````````````````` ``````````````````cqqqqF_KqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqYNqqqqX``````````````````` ```````````````````dqqqqNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqH```````````````````` ```````````````````_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq````````````````````` ````````````````````iqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_````````````````````` `````````````````````iqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB`````````````````````` `````````````````````Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_````````````````````` `````````````````````qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdc````````````````````` ````````````````````Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdddqqqqqqqqqqqqqqqqq````````````````````` ````````````````````KqqqqqqqqqqqqqqqdBFYXdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE``````_qqqqqqqqqqqqqqT```````````````````` ````````````````````Nqqqqqqqqqqqdq``````````Bqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_```````````NqqqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqqqT`````````````qqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````````cqqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqqi```````````````qqqqqqqqqqqqqqqq_``BRKi`````````NqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqB````````Tqqqqq``AqqqqqqqqqqqqqqB`EqqqqqK`````````qqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqF````````dqqqqqB`FqqqqqqqqqqqqqqE`qqqqqqd`````````qqqqqqqqq_```````````````````` ````````````````````KqqqqqqqqqF````````qqqqqqB`cqqqqqqqqqqqqqqd`EqqqqqR````````_qqqqqqqqqBBqqqqqBEci`````````` ````````_HNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqd````````iqqqqN``ddqqqqqqqqqqqqqq_`TENHF`````````dqqqqqqqqNFT____iiFXhNB```````` ````````__```````````BqqqqqqqqqK``````````````cqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````````Bqqqqqqqqq`````````````````````` ``````````````````````qqqqqqqqqqH````````````IqqqqqqqNcRhqqqqqqqdX``````````Fqqqqqqqqqq_`````````````````````` ``````````````````````_qqqqqqqqqqdNi``````_XqqqqqqqqAccccAqqqqqqqqdqYi__iFNqqqqqqqqqqqB``````````````````````` ```````````````````````IqqqqqqqqqqqqdqqqqqqqqqqqqqqdcccccXqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB```````````````````````` ````````````````````````RqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqNcABRdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqA```````````````````````` ```````````````````````Fdqdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_YqqdY````````````````````` ````````````````````INqqN_`YqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqT`````FqqqHI````````````````` ````````````````_BqqNE_``````_dqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdqN_``````````_RqqqdH````````````` `````````````NqqqK_`````````````FhqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE```````````````````iF````````````` ```````````````````````````````````_cqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqddqHi````````````````````````````````````` ````````````````````````````````````````TBNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdNH_````````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````````HdTiiiccRREhhEKEcYFiiTTBqq_````````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````````qqqqqXTTTTTTTTTTTTTTTYqqqqqqB```````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````TqqqqqqqqqqqhRRRRRRhqqqqqqqqqqqq_`````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````XqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqNqqqi````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````TqqqYddqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqBRqqqA```````````````dqh`````````````````` `````````````````````````````````````qqqq`qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdTqqqqB`````````````qqqd`````````````````` ````````````````````````````````````dqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqidqqqqY```````````dqqqT`````````````````` ```````````````````````````````````Bqqqqq`qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`NqqqqN``````````BqqqK``````````````````` ``````````````````````````````````iqqqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`qqqqqq`````````NqqqK```````````````````` ``````````````````````````````````iqqqqqqKRqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqRFqqqqqq````````dqqdF````````````````````` ```````````````````````````````````qqqqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqIdqqqqqT``````iqqqq``````````````````````` ````````````````````````````````````IdqqdF`FdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE_ii_``````iqqqdh```````````````````````` ````````````````````````````````````````````AqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqAF__iIKqqqqqF````````````````````````` ````````````````````````````````````````````TqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdK`FdqqqqqqqqqqqdT``````````````````````````` ````````````````````````````````````````````Yqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`````_XNdNhT``````````````````````````````` ````````````````````````````````````````````qqqqqqqqqqqIKqqqqqqqqqqd`````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````BdqqqqqqqqqqEKqqqqqqqqqqqK````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````qqqqqqqqqqqqBHqqqqqqqqqqqd````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````NqqqqqqqqqqqiHqqqqqqqqqqd`````````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````````````FKqqqqqqXi``TcAKHcXF_```````````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````
Auta kissaa valloittaa irc-galleria
lisäämällä tämä sinun päiväkirjaan <3

haLauantai 20.12.2008 19:16

3520 euroo, kuka haluu ostaa? ; DD

Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[ ] kiharat (200e)
[ ] suorat (100e)
[x] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)


Silmien väri:
[ ] ruskea (50e)
[x] vihreä (75e)
[ ] sininen (50e)
[ ] tammenterhon väriset (100e)
[ ] joku muu (15e)


Pituus:
[ ] Yli 210cm (200e)
[ ] 200-209cm (175e)
[ ] 182-199cm (150e)
[ ] 165-181cm (75e)
[x] 144-164cm (45e)
[ ] Alle 144cm (45e)


Juotko alkoholia?
[x ] Enpä oikeastaan (400e)
[ ] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[ ] Joskus (215e)
[ ] Kyllä (200e)
[ ] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen päivä (50e)
[ ] Kerran päivässä (15e)
[ ] Elän pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta)


Autosi väri (tai perheesi auto)

[ ] pinkki (2000e)
[x] tumman punainen (800e)
[ ] kulta (700e)
[ ] harmaa (600e)
[ ] sininen (900e)
[ ] valkoinen (475e)
[ ] musta (450e)
[ ] punainen (400e)
[ ] vihreä (350e)
[ ] hopea (300e)
[ ] purppura (250e)
[ ] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[ ] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[ ] ei autoa (0e)


Kengänkoko:
[ ] 48 (300e)
[ ] 46-47 (200e)
[ ] 44-45 (700e)
[x] 38-43 (500e)
[ ] Alle 38 (550e)

Kolme lempiväriä:

[x] vihreä (750e)
[ ] punainen (600e)
[x] musta (100e)
[ ] keltainen (475e)
[ ] sininen (300e)
[x] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[ ] valkoinen (400e)
[ ] turkoosi (350e)
[ ] oranssi (300e)
[ ] pinkki (100e)
[ ] joku muu (50e)


Käytitkö laskuria tähän?
[ ] Kyllä (0e)
[ ] En (1000e)
[x] Joihinkin kysymyksiin (750e)