IRC-Galleria

kardemarde-

kardemarde-

♥lady ♥ & ♥tytti ♥

pakko lukee!!Keskiviikko 09.09.2009 23:33



Pojista tietoa:

- HE OVAT KUIN VESSOJA: AINA VARATTUJA TAI TÄYNNÄ PASKAA
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys!

[Ei aihetta]Tiistai 08.09.2009 00:19

joo mä hukkasin mun pyörän ja kaapin avaimen <xD>
täytyis varmaa alkaa ettii sitä &lt;itku&gt;

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.09.2009 23:10



jos sinulla on pokkaa , sano nämä mesessä :

ensimmäiselle meselistallasi :
" oot tosi söpö ja seksikäs "
mitä vastasi ? - Grr'

kolmannelle meselistallasi :
" läheks mun kaa tänään sienestämään ? "
mitä vastasi ? -en taija ny keretä ;/ ja joo tottakai XD

viidennelle meselistallasi :
" voinko tulla teille yöks koko loppu vuodeks ? "
mitä vastasi ? - yöks vuodeks


seitsemännelle meselistallasi :
" moikka , oisko sulla mitää vinkkejä miten sais takamusta kiinteytettyy ? =) "
mitä vastasi? - punttikselle :) jalkakyykkyä, askelkyykkyä jne


yhdeksännelle meselistallasi :
" hei mä sain tänään uudet sukat :) sori oli pakko kertoa jollekkin ku oon niin onnellinen ! "
mitä vastasi? - okei

yhdennelletoista meselistallasi :
" MOI OON MOHIKAANI JA MUN NIMI ON MONNI "
mitä vastasi? - ei mitäää -.-


[Ei aihetta]Sunnuntai 06.09.2009 01:10

kukaa ei välitä.. &lt;itku&gt;

[Ei aihetta]Lauantai 05.09.2009 21:38

lääkäriii &lt;itku&gt;

illalla mesee kaikki &lt;pusu&gt;

haluun jutella &lt;vink&gt;

[Ei aihetta]Lauantai 05.09.2009 19:18

miksei ajassa vois palata taakse päin..

[Ei aihetta]Lauantai 05.09.2009 17:57

meidän on pakko jutella!!
oikeesti!!

[Ei aihetta]Lauantai 05.09.2009 17:55



SINULLA ON 5MIN AIKAA KOPIOIDA TÄÄ !

Voisitko seurustella jonkun kanssa? - no mä suekkaan jo
Pussaisitko uudestaan viimeksi pussaamaasi ihmistä? - joo <3
Ajattelet jotakuta, eikö niin? - no joo
Jos juot alkoholia, mitä haittaa luulet siitä sinulle olevan? - no joo siit ei puhuta..
Onko sinulla outoja tapoja tai fetissejä? - no on
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - ei oikee mitää
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - en
Kännykkäsi viides viesti? - miks mun piti soittaa sulle eiilen?
Viimeisin unesi? - no en muista
Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi? - en
Onko parempi että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? - tottakai
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten? - omassa
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - kaks
Ikkuna- vai käytäväpaikka? - ikkuna
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan ? - öö.. ria <3
Luotatko helposti ihmisiin? - en
Kenelle puhuit viimeksi messengerissä? - janskulle <3
Väsyttääkö? - nojoo
Onko joku ihastunut sinuun? - joo on.. ainaki luulen niin
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - eii mitää.. kirjan paris vaa.. ja ratsii
Pyysikö sinua elämässäsi eniten satuttanut henkilö sinulta anteeksi? - ei
Onko joku jota et koskaan unohda? - on
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - on
Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa M:llä? - joo -.-
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä ? - ei..
Missä olet kahden tunnin päästä ? - ratsimas varmaa tai jotai
Oletko nyt ihastunut? - joo
Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - jeren
Tyypillisin tapasi viettää juhannusta? - no ei mitää erikoista.. turengis
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - no en tosiaa
Kuka viimeksi soitti sinulle? - öö..jere
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - jere
Millainen olet aamuisin? - no tuu kattoo
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - joo &lt;pusu&gt;

on meillä hienot keskustelut.. -.-Perjantai 04.09.2009 21:05

jerehar@windowslive.com lähetetty 4.9.2009 17:57:
nii
karsu sanoo:
nii
jerehar@windowslive.com lähetetty 4.9.2009 17:58:
ni
karsu sanoo:
n
jerehar@windowslive.com lähetetty 4.9.2009 17:59:
nn
karsu sanoo:
...
jerehar@windowslive.com lähetetty 4.9.2009 18:00:
....
karsu sanoo:

jerehar@windowslive.com lähetetty 4.9.2009 18:01:
.
karsu sanoo:
..
jerehar@windowslive.com lähetetty 4.9.2009 18:03:
...
karsu sanoo:
joo
Jere sanoo:
nii
karsu sanoo:
mä meen syömää
karsu sanoo:
moikka
Jere sanoo:
moi8kka

[Ei aihetta]Perjantai 04.09.2009 20:58

joo ette ikinä arvaa..
mut tota mä eksyin mettää..TAAS..
ja nyt mun pää on täynnä noit vitun hirvikärpäsii &lt;itku&gt;

enkä saa niit pois.. &lt;itku&gt;

^^nii siis tytil