IRC-Galleria

OLI KIVAA TAAS PITKÄSTÄ AIKAA!

MINÄ HANDE JA SANNA JUORUTTII PENKIL VARMAA PARI TUNTII.
KU ISTUIN SIIHEN OLIN SELVÄ JA KU NOUSIN NI EN OLLUKKAA :D

KAADUIN PYÖRÄLLÄ! (TAI SIIS TAVALLAA EN, YRITIN NOUSTA SEN PÄÄLLE NI KAADUIN)

KIITOSKIITOSKIITOS <3

Mä halusin laittaa tän uudestaa tänne ku tää oikeestikki laittaa ajattelemaan, ei ehkä mikää pääkirjotuksen veronen aine mut tää on silti ihana :)

Eilen mietin, et onko elämä minkään arvosta, jos ei nää tai kuule. Jos en olis koskaan nähnyt kuinka sininen taivas on tai kuinka tähdet loistaa tai kuinka kaunista on talvisin ku hanki kimaltaa, ni olisko elämä mitään? Jos en ois koskaan kuullut musiikkia, tai mulle tärkeitten ihmisten ääniä tai naurua! On ihan kamalaa ajatella kuinka paljon sokeet ja kuurot menettää. Tai jos näkee elämästään ekat 10 vuotta ja sit sokeutuis ja ei sais nähdä koskaan miltä näyttää aikuisena, tai kuinka kaverit muuttuu. Mua ihan itkettää ku kirjotan tätä. Mä en tiedä kuinka joku selvii siitä. Mä osaan onneks nauttia pienistä asioista. Muistan yhen päivän, kuukausia sitten, ku kävelin pipun kaa, ku tuli yhtäkkii sellanen olo et voi hitsit täällä on kaunista. Katoin ympärilleni ja hymyilin, nauroin. Tai se yks päivä Marilla ku maattiin trampoliinilla ja katottiin tähtiä. Se oli aivan mielettömän ihanaa nähdä kuinka suuri avaruus on siinä silmien edessä. Tai sillon hymyilyttää ku kuulee vaikka oman ihastuksensa äänen, siitä tulee sellanen jännän ihana olo. Mut entäs jos ei koskaan kuulis sitä. Entä jos ei koskaan kuulis kavereitten naurua tai näkis niitten hymyä! Tai tuntis sitä jännää tunnetta, ku joku josta sä välität kattoo sua suoraan silmiin ja kertoo kuinka tärkee sä oot. Et vaikka oot pieni ihminen, merkitset sille enemmän ku mikään muu. Mieti jos et sais koskaan katsoo auringon laskua tai täysi kuuta. Joskus mä pistän kauniin ja hitaan kappaleen soimaan ja katon ulos. Sillon tulee just sellanen olo et voi ku on kaunista. Kattokaa peiliin ja hymyilkää! :) Siellä on jotain kaunista <3

mut onhan elämä elämää, vaikka ei näkis eikä kuulis. Sanotaan et jokainen elämä on ainutlaatuinen, mut onko sen sanoja koskaan ollut sokea?

taas on sen anemian takii veto pois - olo..
ei oo kivaa tämmönen, en jaksa tehä oikeesti yhtään mitää. en jaksa ees nostaa kättä.
ja ku nousin yhen kerran ylös ni silmissä pimeni ja äkkii vaa istuu ku taas meinasin pyörtyy. jei

menispä tää jo ohi :<

"Anemian oireita ovat väsymys, huimauksen tunne ja hengenahdistus"

oon töissä ja koneel! uusii puolii tästki hommast :P

kaikki alko siitä ku lähin töihin ajaa ja tuntu et oisin ollu ihan kännis ku tutisin ja kaikki näky kaksinkertasena ja ajotyyli oli sellanen ihanan horjuva.

sit vedin sii pihal röökin jonka sain just ja just syttyy ku kädet tärisi sii vaihees jo ihan mahdottomasti.
sain tehtyy puol yhtee asti töitä iha hirveel energial, tuntu ku ois juonu 10 batteryy.
sit alko ahdistaa,oksettaa,huimaa ja kädet tärisi jo sillee etten saanu mistää kunnon otetta. Äkkii istumaa ku alko pyörryttää ja meinasin jo pyörtyy.
Ku pääsin ylös ni menin sanoo siit hoitajille ja ne passitti mut ensiapuu. Siel sit makasin vähä yli kaks tuntii ja mulle tehtii vähä kaikkii kokeita. Piikit uppos ja johdot meni solmuu.
Tärinä onneks lakkas melkee kokonaa mut sitku otettii ranteest verta ni se alko taas.

Kolmen aikaa pääsin kotii lähtee ja anto pari päivää saikkuu.

Ei mulla ollukku anemia ja sit joku stressi juttu tai jotai.

mut nyt ihan sama olo ku päiväl eli takas nukkuu -->

kiva ku kaikki muut vaa juo tänää ja on kavereitten kaa :( mut mä oon yksin kotona ja meen koht nukkuu ku huomen töihin..

mul on ihan selvä burnautti. meni nii hermo tohon työhön et vajosin 5-vuotiaan tasolle ja heitin rätin maahan, istun alas ja aloin itkee. Eli kiukuttelin.
no okei, ehkä vähän liiottelin. Jatkoin kyl töitä mut silmät kostu ihan väkisin. Ja seki johtu siitä et siel huonees mitä siivosin oli niin vahva kusen haju et silmii kirveli. mut hermot meni ja kunnol. raaputin puol tuntii jotai puuron jämii seinist ja sängyst -.-

Kauhee päivä oli siis kaiken kaikkiaan. ei kiitos näitä enempää.

mä haluun kouluun!

sain tänää tietää et mut on adoptoitu.

isä sano et se ottaa tatuoinnin...!
eli en millää voi olla samaa sukuu sen kaa.

no, tulipahan seki sit selville, vaik aina mä oon sen kuitenki jotenki aavistanu.

jos saan viel yhenki teknisen laitteen lähelleni mikä ei toimi ni heitän sen ulos ikkunasta -.- sen verran menee hermo.

eka mun uus känny hajos, no tänää vein huoltoo ja sano et menee yliviikko. eli viikko ilman musaa!
sit ne anto sielt kännykän tilalle. no pääsin kotii ni se ei toimi.
isä "sai korjattuu mun koneen" mut kas kummaa, ei sekää toimi enää!
ja sit aattelin kokeilla jos saisin mun muistikortin toimii toises kännykäs, no arvatkaa mitä, SEKI ON RIKKI!
no toivoo ei oo menetetty. muistin rakkaan ämpeekolmoseni. pistin sen kiinni koneeseen ja... EI OO TOTTA. laitetta ei löydy -.- vaikka kaikki ohjelmat on ihan oikei asennettu sun muuta paskaa...

pakko mennä viikoks jonnekki mettän keskelle, eihän tätä kestä

p.s mun skootteriski on vikaa (:S;AJSQIDIJ=JJ!!!



ja viel yks pikku pyyntö, käyttäjäs ei oo sit mitn vikaa! :D

Mä tiedän sä et käsitä mut en mä siihen pyrikkään
mä tiedän et voi koskaan tunteen samaa mut voin
yrittää saada sut tajuamaann sen mist sullei oo hajukaan
ja totuus on et onnellinen loppu on saduissa vaan..
Sisältä pehmee vaik ulkopuolelta kova toisinkin on ollu
kun kelaa toisinaan aikoja ala-asteella vuon 93 sillon
11 vuotta sillon mä olin yksin ilman ketään kehen luottaa.
Aamul ku heräsin tiesin heti mitä edes
aamupäivällä kouluun ja takas kotiin naama veressä
tiesin mitä odottaa silti aina pakko jaksaa
jatkaa samaa tietä kouluun ottaa samat iskut vastaan
fyysisii tai henkisii lopulta mitä eroo niil on
oisin voinu kostaa kaikille mut vedin eron siihen
etten halunnu tulla samanlaiseks kun ne koskaan
5 vuot ei kouluu vaan kidustuslaitosta
kipu ei koskaan lakkaa se vaan kytee ja kasvaa
tappaa kaiken ilon ja jättää tuskan ainoastaan
oli aikoi jollon mietin kantsisko vaan hukkuu hankeen
hankkiutua eroon muista vaan viiltää ranteet..

Ei koskaan enää , ei tätä paskaa enää
Ei koskaan enää voi tänään rauhas herää
Ei koskaan, ei koskaan, ei koskaan, ei koskaan
En mä voi antaa olla, enkä koskaan unohtaa

Ja korkeintaan oisin vaan halunnu jäädä sänkyyni nukkumaan
antaa kaiken kivun ja unohduksen hukkua
yksin itkin yöt mun sängys ku vaan halusin paeta
tuskaa ja muiden syöttämiä ikuisia valheita ("kyl sä pääset eroon
siitä jos vaan itse haluut") Kun ensin verta pitää valua ennen ku
kukaan tajuaa, Sit vast kun jotain tapahtuu sit vasta aukee
silmät kun sokeet ihmiset ei suostu näkeen totuut millään.
en kellekkään kertonu en kellekkään valittanu
pelko kostosta piti vaan itteni parissa mut
niinhän mun kasa frendejä jotka ymmärsi mitä mä teen
VETÄKÄÄ KÄTEEN EI TARVI ENÄÄ KELLEKKÄÄN PÄTEE!
vaik nykyään aikuinen ja täysin omillaan
en vieläkään voi rauhottuu ja rauhassa vaan chillaa
demonit vaivaa siihen asti kunnes mut haudataan
mut en mä pelkää, vaan sit oon todella vapaa..

Ei koskaan enää...

vielkin arvet on näkyvillä mun sielussa
päivittäin se tie musta elämänilon vie musta.
oon tehny melkein kaiken et pääsisin tuskaa pakoon
käyny melkein tuolla puolen
oon melkein kuolematon
ainakin sen perusteella
miten lähellä on käynyt
mun elämä melkein päätty
taivaanportitkin oon nähny
vaeltanu pimeydessä
kauan ilman määränpäätä
160 vauhtii ilman vöitä vaik tiellä on jäätä
keksit ihan mitä tahansa oon varmaan tehny senkin
oon käyny rajal asti mut silti jääny henkiin
jou en usko et haluut ees tietää kaikkee
kaikesta huolimmatta siit kertominen on vaikeet
avata solmut nousta maasta jälleen pystyyn
ja ehkä jonain päivänä mä vielä siihen pystyn..
en tänään haluisin vaan unohtaa täksi illaksi
vedän pipon syvemmälle ja suljen silmät hitaasti..


katri's strory (: