Mä en jaksa elää. Mä en vaan enää jaksa.
Antakaa mulle anteeksi jos mua ei ole ensi viikolla. Mä en vaan halua elää, kun muhun sattuu näin paljon. Mä en halua elää ilman mun unelmiani, jotka kuolivat loputkin tänään.
Mä olen aina nauranut ihmisille, jotka tappavat itsensä, kun eroavat poika/tyttöystävistään. Nyt mua enää huvittaa sellainen.
Kiitos kaikille, jotka jättivät mut yksin.
Kiitos kaikille, jotka satuttivat.
Kiitos kaikille, joille mä yritin olla ystävä, mutta joita ei kiinnostanut paskaakaan.
Kiitos kaikille, jotka kävelivät ohi kun itkin.
Mulla ei ole mitään. Ei mitään.
Reea, sä olet ainoa ihminen, joka enää pitää muhun yhteyttä ja jonka kanssa voin puhua.
Kiitos.
Mutta sä et riitä, mä tarvitsen muitakin, varsinkin, koska sun kanssasi me ei vaan koskaan nähdä, ja silloin kun nähdään, ei ole aikaa.
Mä luulin kuukausi sitten, että mulla on ystäviä.
Mulla ei oikeasti ole ketään.
Mulla on yksi, jonka kanssa puhun peleistä.
Yksi, jota rakastan, ja jota en voi saada.
Siinä se.
Mä en jaksa enää. Tällä maailmalla ei ole mulle kuin kipua annettavana, enkä mä kiitos vaan halua sitä. Jos en saa itseäni huomenna ylös sängystä harkkoihin, sanokaa Lauralle, että mut voi ihan vapaasti potkia ulos. Mä en vaan välitä.