Tajusin taas kerran, lukiessani Marilyn Mansonin "elämänkertaa", että olen ihan puhdasverinen satanisti.
Se on pelottavaa, koska en ole oikeasti koskaan edes ottanut selvää koko elämäntavasta. Olen vain.
Toinen pelottava asia on se, että tulen vallan mainiosti toimeen ilman ihmisiä. En ole enää sosiaalisesti riippuvainen. Olen sisäänpäin kääntynyt paskiainen.
Kuten kuka tahansa voi tästä merkinnästä huomata, olen taas Tällä Tuulella, olo on melankolisen vittuuntunut, suhteellisen luova mutta turha.