A: A kertoo siitä että jokin alkaa, siitä ettei kaikki ole vielä ohi. Siksi A:n sana on Aamu.
B: B:n omistaa se eräs. Hänen nimensä voisi olla Bill, Benjamin tai vaikkapa Brandon. Ei. Hänen nimensä on Bar. Ja kirjain B on omistettu hänelle koska hän ansaitsee sen.
C: C-kirjain on Cecilian omaisuutta. En koskaan nähnyt häntä, mutta hän kosketti sydäntäni. Siksi C on hänen.
D: Dead. Se on Englantia ja tarkoittaa kuollutta. Hiukan niinkuin minun kukkamaani. Jos se vaikka heräisi vielä henkiin.
E: Englanti. Siksi että se on maailman kaunein kieli.
G: Joku kerran kertoi että oman suojelusenkelin nimi on se mikä tulee ensimmäisenä mieleen. Gabriella, kirjain G on vain ja ainoastaan sinua varten. Kiitos.
H: Hattu, jottei sinun päätäsi koskaan palelisi.
I: Idiootti, siksi että heitä on ihan liikaa.
J: Jossittelu. Koska siitä ei ole oikeasti mitään hyötyä.
K: Kesällä on aikaa uida, juosta ja nauttia elämästä. Siksi K-kirjain on omistettu Kesälle.
L: Ensimmäisenä tulee mieleen LOVE, rakkaus. Mutta koska tämä runo ei kerro rakkaudesta, L:n sana on Liioittelu, koska siinä minä olen hyvä.
M: Minä. Minäminäminä. Aina vaan minä, eikä koskaan sinä. Tiesitkö että Englannin kielen käytetyin sana on I, minä?
N: N-kirjain kuuluu Nuohoojalle, sillä ilman häntä, en voisi nauttia takkatulen lämmöstä.
O: Ongelma. Koska ne eivät ikinä lopu, kuten ei O-kirjainkaan.
P: Puhelin. Puhelimen keksi Alexander Graham Bell vuonna 1876
Q: Question, kysymys. Miksi Q-kirjaimella alkavia sanoja on niin vähän?
R: Rasvahappo. En tiedä niistä mitään, ne vain asustavat päässäni tällä hetkellä.
S: Satu, koska ilman niitä, en minä osaisi kirjoittaa kauniita runoja.
T: Tahmatassu, koska ne veivät ilkeän orpokodin johtajattaren mukanaan.
U: Uinti. sillä minä elän siitä.
V: Vesi koska ilman Vettä en voisi uida, ja minä elän uimisesta.
W: Wanhan ajan vaniljajäätelö, koska se kertoo siitä että kesä on tullut.
X: XXXL on suurin koko mitä VeVe:n tuulipukuja myydään. Minä varmaan tarvitsisin sen.
Y: Yhdessä, ikuisesti. Niin kliseinen lausahdus, mutta niin paljon sanomaa vain kahdessa pienessä sanassa.
Z: Zero, koska en löytänyt Wiktionarysta ainoatakaan sanaa joka alkaisi Z-kirjaimella, paitsi tuon, joten oikeastaan sen pitäisi olla One, mutta kun se ei ala Z-kirjaimella.
Å: Åbo, Turku. En ole koskaan käynyt siellä, mutta rakas ystäväni opiskelee Turussa.
Ä: Äkäinen. Koska Roope Ankka on siinä paras.
Ö: Öitä, koska ikinä ei saa mennä vihaisena nukkumaan.