Kiitoksia vain Lappeenrannan keskussairaalan henkilökunnalle, kyllä siellä ollaan taas saatu rampata... Aamulla mentiin katsomaan äitiä ja sitten kuljeteltiin kepeillä kiikkuvaa Sannaa ympäriinsä ja sain toimia kantojuhtana. Siitäkös rakas hermovika riemastui ja alkoi kiukutella vihlovan kivun muodossa.
Aikani jaksoin sitä katella mutta loppujen lopuksi päädyin turvautumaan ystäväni panacodin puoleen jälleen kerran.
Ennen lähtöä käytiin vielä sairaalan kautta sanomassa heipat äiskälle. Jotenkin alkoi olla melkoisen erikoinen olo...
Eipä aikaakaan kun huomaan makaavani päivystyksessä paareilla keskellä käytävää. Hienoa!
Muisti pätkii ihan kiitettävästi mutta kertoman mukaan olen kaiketi uhannut pyörtyä jonkun varaosaliikkeen pihalle ja puhunut mielenkiintoisia asioita. (Taustalla täsmennetään että ei sitä kyllä puheeksi ole voinut kutsua... :D )
Parin tunnin seurannan ja parin luovutetun veriputkilon jälkeen sitten miut pakattiin autoon ja takasin Vantaalle.
Mie en taida olla ihan terve. Mutta ei kyllä tunnu olevan muutkaan. Ei kyllä hirveesti lohduta. Vää!
Hassu nuuhkii miuta <3
Kai mie oon jotain hyvää joskus tehnyt... :)