IRC-Galleria

Kerran sankari mätkähti
tarinastaan, satukirjasta
arkeen vaan.. Outoja
katseli maisemiaan.. Kun
ei linnaa näy ainuttakaan.
Lohikäärmeitä kreivit ei
ratsastaneen, eivät
neitoja pelastamaan.
minneppä saapuikaan hän
matkaallaan? Näki työtä ja
touhua vaan.. Ihmisten
silmissä tuikkivan sen,
näki lämpöään hehkuvan
innostaen.. Läpi aikuisten
huolten ja haasteiden..
Näki rakkauden.. Ja hän
tunnisti sen.. Yö -
Satukirjan Sankari

Nainen haluaa, että yksi
mies tyydyttää hänen
kaikki tarpeensa. Mies
haluaa, että kaikki naiset
tyydyttävät hänen yhden
tarpeensa.

kuinka vakava ongelma ihmisellä pitää olla että siihen suhtaudutaan vakavasti??

Monet meistä kaipaavat
kaikkein eniten toista
ihmistä,
joka saisi meidät tekemään
sen mihin pystymme.

R.W. Emerson

mitään et täältäs mukaasi
saa. Käärinliinoissa kun
ei
ole taskuja. mitäs niitä
turhia

'Elämä on sitä miksi me sen teemme, ja
maailma on sellainen kuin miksi sen
teemme. Iloisen ja melankolisen ihmisen
silmät kohdistuvat samaan luomakuntaan;
mutta se näyttää heille kovin erilaiset puolet.'
- Albert Pike

Arvaamaton syksyn tulo
Kylvää siemeniään kesän pesiin
Porttien takana keskiyö venyttelee
Aurinkon suostumuksella
Ylitämme sydämemme
Avaamalla silmämme alapuolella olevien olentojen tuskalle
Kutsuhuuto vierailta huulillta
Herättää minut

Noidan kehässä
Tanssahtelen Kuoleman käsivarsilla
Ei ruusuja jalkojen alla
Vaan lasinsirpaleita
Ikuisen sitoumuksen julma huvi
Kateellisten ämmien valituksia
Halu nähdä elämän peilistä oma kuvansa
Tunnen lausumaatomat sanat
Käsivarsiini viilletyt

Kudottu liekkimeri sydämen suojana
Ei revitty sitä hajalle
Kiiltävä hopea astia, tikari punajuovainen
Odottamaton kunnia
Hänen taholtansa

Lupaus lupauksessa
Rispaantunut pitsi korsetissa
Luulimme ongelman
Näyttäytyvän meille oikeassa valossa
Mutta juovat tiikerin turkissa olivatkin oikeita
Lumihankeen kotini teen
Jäätyneet kyyneleet lohtunani
Uskon tämän hetken kauneuteen
Maailmojen luotujen huomaan
Annan vahvuuteni symbolin

Ja pyhän yön kylmissä väreissä
Näen tuulien muuttavan suuntaansa
Elävien lehtien väri haalistuu
Kietoudun pakkasen syleilyyn
Rikottu aika pyörteilee
Silmät leiskuvat tulta
Ja painajainen on unta
Viimeinen vaipuu polvilleen
Anteeksi pyytäen
Armoa anelee heidän verensä
Hikiset kädet helmaani hamuavat
Naurahdan ja käännän heille selkäni

On vain epätodennäköisyyksiä
jotka saattavat sattua
kohdalle.

opiskelijan elämä..rankkaa...

Se, joka ei pidä
vauhdista
ja pienestä
jännityksestä ei voi sanoa
elävänsä
normaalia elämää!