IRC-Galleria

<3Maanantai 09.08.2010 21:47

Pojista tietoa:
- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.
- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.
Faktoja:
- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.
- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.
Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys

>KAIKKI WastaaTorstai 29.07.2010 23:14

Mitä minä merkitsen sinulle? 1. Et mitään.. 2. Nojooet paljoo 3. Sellanen koulukaveri 4. Kaveri 5.Ystävä:) 6. Ollaan melkeen bestiksii =) 7. Bestiss <33 8. Ihastus :)9. Seurustelukumppani♥ 10. Rakkain ♥ 11.Serkku♥ 12. Lapsuuden ystävä ja paras <!3 Vastaa tähän ja kopioi itsellesti sen jälkeen. =).

Brittipoppari ;DSunnuntai 25.07.2010 04:51

Perushevari
1. [ ] Kuuntelen lähes pelkästään Radio Rockia.
2. [ ] \,,/
3. [ ] SOITTAKAA PARANOID!
4. [ ] Hevillä ei hävitä!
5. [ ] Kuuntelen vanhempaa heviä.
6. [ ] Mm. Iron Maiden, Black Sabbath, Deep Purple, AC/DC, Metallica...
7. [ ] Suomalaisista Kotiteollisuus ja Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus...
8. [ ] Mutta Lordi ja Ari Koivunenkin menee.
9. [ ] Pukeudun pitkälti mustaan ja mustiin bändipaitoihin.
10. [ ] Jone Nikula ja Jouni Hynynen ovat ÄIJIÄ!
11. [ ] Äänestän aina Idols ym. kisoissa heviä esittäviä tyyppejä!
12. [ ] Minulla on maastohousut.
13. [ ] Näytän hevimerkkiä joka paikassa.
Total: 0/ 13
True-hevari
1. [ ] Vaadimme metallia!
2. [ ] Minulla on mustat pitkät hiukset.
3. [ ] Olen kävelevä rautakauppa.
4. [ ] Minulla on maiharit.
5. [ ] Minulla on mustat nahkahousut.
6. [ ] Ja pitkä musta nahkatakki.
7. [ ] Minulla on maastohousut
8. [ ] Pidän karjumisesta.
9. [ ] Pukeudun vain mustaan.
10. [ ] Kuuntelen pitkälti vain heavy metallia
11. [ ] ... ja black metallia
12. [ ] sekä death metallia
13. [ ] Olen käynyt Tuska-festareilla.
Total: 0 / 13
Sankarihevari
1. [ ] Kuuntelen Teräsbetonia,
2. [ ] Turmion Kätilöitä,
3. [ ] Turisasta,
4. [ ] Lordia,
5. [ ] Nightwishia,
6. [ ] Stratovariusta
7. [ ] ja kaikenlaista sukkahousuheviä.
8. [ ] Taivas lyö tulta!
9. [ ] Battle Metall! Battle Metall!
10. [ ] Pidän eeppisestä hevi/metall-musiikista.
11. [ ] Pidän tilutuksesta.
12. [ ] Vaadimme metallia!
13. [ ] Verta ja hevosia!
Total: 0 / 13
Punkkari
1. [ ] Keikoilla pitää pogota!
2. [ ] Niittejä löytyy vaatteista
3. [ ] .. ja myös naamasta
4. [ ] Systeemi kusee!
5. [ ] Kuuntelen mm. Sex Pistolsia, Clashia, Ramonesia, Problemsia
6. [ ] Käytän pitkälti vain tennareita.
7. [ ] Revin vaatteitani.
8. [ ] Tiedän kuka oli Sid Vicious.
9. [ ] Anarchy in the UK!
10. [ ] Olen lukenut Please Kill Me:n.
11. [ ] Olen ollut Sex Pistolsin keikalla.
12. [ ] Kittaan kaljaa.
13. [ ] Suomalaisista bändeistä hyviä ovat Problems?, Pelle Miljoona N.U.S., Ratsia, Rattus, Korroosio, Briard, Eput ja Pelle...
Total: 0 / 13
Hippi
1. [ ] Minulla on ainakin yksi batiikki-värjätty tekstiilikappale.
2. [ ] Back to the 60´s!
3. [x] Peace & Love!
4. [ ] Tiedän mikä on Woodstock.
5. [ ] Tiedän kuka oli Pekka Streng.
6. [ ] Tiedän mitä on budi.
7. [ ] On kivaa istua ringissä nuotion ääressä, laulaa ja soittaa kitaraa yhdessä.
8. [ ] Minulla on pitkät hiukset.
9. [ ] Beatles <3
10. [ ]Kupla-volkkarit ja hippipakut <3
11. [ ] Make Love not War!
12. [ ] Halailen puita.
13. [x] Näytän peace-merkkiä usein.
Total: 2 / 13
Ernu/Japani-fani
1. [ ] Olen erilainen nuori!
2. [x] Minulla on tennarit
3. [ ] Piirrän mangaa/animea.
4. [ ] Manga ja anime ovat eri asia!
5. [x] Näytän peace-merkkiä.
6. [ ] Kawaii!
7. [ ] ^______^
8. [ ] Osaan ainakin muutaman sanan japania.
9. [ ] Kuuntelen j-rockia.
10. [ ] Haluaisin muuttaa Japaniin.
11. [ ] Olen käynyt Japanissa.
12. [ ] Minulle tulee Anime-lehti.
13. [ ] Olen käynyt Blippossa Helsingissä.
Total: 2/ 13
Tedi
1. [ ] Fleda stailataan vahalla.
2. [ ] Minulla on kampa aina mukana.
3. [ ] Olen nähnyt Rumblen.
4. [ ] Pidän vanhoista Amerikan raudoista.
5. [ ] Käännän farkkujen punttien vaalean puolen ylöspäin.
6. [ ] Rotsista en luovu!
7. [ ] Omistan Etelävaltioiden lipun.
8. [ ] Tiedän missä Garageland on Helsingissä.
9. [ ] Rotsiini ei kosketa!
10. [ ] Minulla on läskärit
11. [ ] Minulla on spittarit.
12. [ ] Käytän pitkälti vain kauluspaitoja.
13. [ ] Omistan vanhan Amerikan raudan.
Total: 0 / 13
Emo
1. [½] Minulla on mustiksi värjätyt hiukset.
2. [ ] Olen kovin tunteellinen.
3. [x] Minua ei ymmärretä.
4. [ ] Itken usein.
5. [x] Minulla on sivullekammattu etutukka.
6. [ ] Kuuntelen Lapkoa.
7. [ ] Kirjoitan runoja.
8. [ ] Tunnen itseni yksinäiseksi.
9. [ ] Olen itse leikannut hiuksiani.
10. [ ] Olen masentunut.
11. [ ] Kuuntelen Disco Ensembleä.
12. [ ] Minulla on Converset.
13. [x] Minulla on pillifarkut.
Total: 4½ / 13
Pissis
1. [ ] Juon vain siideriä.
2. [ ] Omistan stringit.
3. [ ] Humallun parista siideristä.
4. [½] Liikun isolla porukalla kaupungilla.
5. [x] Puhun kovaäänisesti.
6. [ ] Minulla on suhiseva ässä.
7. [x] Kuuntelen mm. Rihannaa, Pussycat Dolssia, Darinia...
8. [ ] Puhun julkisilla paikoilla kovaäänisesti kännykkään.
9. [x] Minulla on minihame.
10.[joskus jos en jaksa kirjottaa] Minua sanotaan pissikseksi.
11.[ ] Käytän kirjoittaessani ks-kirjainyhdistelmän korvaamisexi x:ää.
12. [x] Käytän paljon teini-sanoja kuten ihq, niinq, raxu, salee, siis daa jne...
13. [ ] Olen vähän pissis ja ylpeä siitä!
Total: 4 ½/ 13
Roku
1. [½] Pidän vanhasta rock 'n' roll -musiikista.
2. [ ] Minulla on nahkarotsi.
3. [ ] Minulla on buutsit.
4. [ ] Olen nähnyt Pidä huivista kiinni Tatjana -elokuvan.
5. [ ] Rokuna oleminen ei ole helppoa nykypäivänä.
6. [ ] Näytän Mato Valtoselta tai Matti Pellonpäältä Pidä huivista kiinni Tatjana -elokuvassa.
7. [ ] Kuuntelen mm. The Strangersia, The Soundsia, The Renegadesia, Hurriganesia...
8. [ ] Minulla on vanha auto.
9. [ ] Pidän lähes pelkästään sinisiä farkkuja.
10. [ ] Kyllä kunnon roku aina pari tediä tai rockabillya päihittää!
11. [ ] Pidän rautalankamusiikista.
12. [ ] Dick Dale ja The Ventures <3
13. [ ] "Hiljaa, rokut soittaa!"
Total: ½ / 13
HC-punkkari
1. [ ] Biisi ei saa kestää yli kahta minuuttia.
2. [½] Mitä nopeammin soitettu ja laulettu, sen parempi.
3. [ ] Terveet Kädet!!!
4. [ ] Lapsi on CMX:n paras biisi!
5. [ ] Olen kuunnellut Armageddon Clockia.
6. [ ] Tiedän kuka on Läjä.
7. [ ] Tehtaan vahtimestarit -biisi on aika esi hc-punkkia.
8. [ ] AAAAA!!! Kevät on tullut Tornioon! AAAAA!
9. [ ] Hardcore-punkilla ja punkilla on eroa!
10. [ ] Tiedän että thrash metall on kehittynyt hc-punkista
11. [ ] KAKKAHÄTÄ-77!!!
12. [ ] Olen nähnyt Terveet Kädet livenä.
13. [ ] Mihin tarvitset naista, kun sulla on TERVEET KÄDET!
Total: ½ / 13
Brittipoppari
1. [ ] Kuuntelen Beatlesia.
2. [x] Pidän Englannista ja englannista.
3. [x] Olen käynyt Englannissa.
4. [ ] Omistan pienilierisen lierihatun.
5. [ ] Pete Doherty on kova jätkä!
6. [x] Suurin osa kuuntelemistani artisteista/bändeistä on brittiläisiä.
7. [x] London Calling!
8. [ ] Kuuntelen Arctic Monkeysia.
9. [ ]...ja Libertinesia, Babyshamblesia, Dirty Pretty Thingsia ja kaikkea mitä Doherty tekee.
10. [ ] Olen ollut Glastonbury-festareilla.
11. [x] Pidän brittiaksentista
12. [ ] Kuuntelen brittipoppia laidasta laitaan 1960-2000-luvulta.
13. [ ] Luen NME:tä.
Total: 5 / 13
Suomirokkari
1. [ ] Kuuntelen pitkälti Radio SuomiPoppia.
2. [ ] Poko Rekords ja Love Records!
3. [ ] Olen nähnyt Saimaa-ilmiön.
4. [ ] Kuuntelen mm. Eppu Normaalia, Juicea, Popedaa, Leevi and the Leavingsia, Ismo Alankoa...
5. [ ] Calamari Unionissa on hyvät näyttelijät!
6. [ ] Suomirokkia kynttilän valossa, suomirokkia suurella tunteella, suomirokkia painiotteella.
7. [ ] Kuuntelemistani bändeistä/artisteista suurin osa on suomalaisia
8. [ ] Juice oli nero!
9. [ ] Omistan ainakin yhden Suomirokkia-kokoelmalevyn.
10. [ ] Olen nähnyt Eput, Popedan, Ismo Alangon, Tuomari Nurmion tai Hectorin livenä.
11. [ ] Minulla on vähintään viisi Poko Rekordsin tai Love Recordsin levyä.
12. [ ] Tiedän miten Matti Pellonpää liittyy suomirockiin.
13. [ ] Tiedän kuka on Appo Hurula.
Total: 0 / 13
Fiftari
1. [ ] 50s!
2. [ ] Happy Days on maailman parhaimpia sarjoja!
3. [ ] Elvis Lives!
4. [½] Vanhat autot <3
5. [ ] Kellohameet <3
6. [ ] Kuuntelen twistiä, surf rockia, rockabillya, vanhaa rock 'n' rollia, rautalankaa...
7. [ ] Beatles on jo liian uutta musaa.
8. [ ] Minulla on Amerikan rauta.
9. [ ] Pukeudun kuin Fonzie.
10. [ x] Ihannoin Amerikkaa.
11. [ ] Olen tilannut Atomiaika.comista jotain
12. [ ] Olen käynyt syömässä American Dinerissa tai Classic Dinerissa.
13. [ ] Pidän kaikesta -50-lukuun liittyvästä.
Total: 1½ / 13
Modi
1. [ ] Pitkätukat hirteen!
2. [ ] ...tai vähintään parturiin!
3. [ ] Hipit vittuun!
4. [ ] Samoin tedit!
5. [ ] Minulla on hyvin lyhyet hiukset.
6. [ ] Olen leikannut pitkätukkaiselta hiukset pois.
7. [ ] Kuuntelen The Whota.
8. [ ] Minulla on vespa.
9. [ ] ...jossa on paljon peilejä/sumutorvia tai molempia.
10. [ ] Tiedän kuka oli Keith Moon.
11. [ ] Olen nähnyt Quadrophenian.
12. [ ] Ihannoin vauhdikasta elämäntapaa.
13. [ ] Nyrkit puhuvat!
Total: 0 / 13

;'CCCTiistai 15.06.2010 20:16

Jos tykkäät ihmisestä ketä et voi saada, lisää tämä päiväkirjaasi.

oon oikeesti läski feikki testi xDSunnuntai 13.06.2010 17:29

LÄSKI-TESTI
jos saat 12 tai yli, olet läski.
[x] jos näät jollain kaverillas karkkia, menet pyytämään sitä häneltä
[ ] puhut usein ruoasta
[x] pidät syömisestä
[ ] katsot ruokaan liittyvät mainokset tarkemmin
[ ] käytät suurimman osan rahoistasi herkkuihin
[x] haluat joululahjaksi suklaata/muuta karkkia
[ ] syöt tällä hetkellä jotain
[ ] katsot usein ruokaohjelmia tv:stä
[ ] viihdyt kaupan karkkiosastolla yleensä yli 5min
[ ] kun näet läskin, tunnet olevasi hänen hengenheimolaisensa
[ ] hese/mäkkäri on paras paikka
[ ] arnoldsin donitsit ovat hyviä
[ ] piirrät/kirjoitat usein jotain ruokaan liittyvää
[ ] matkit usein läskiä
[ ] sinusta laihat ihmiset ovat sairaita
[ ] liikunta on perseestä
[ ] sinulla on melkein aina lämmin
[ ] ajattelet tällä hetkellä ruokaa
[ ] ruokailu on koulupäivän paras hetki
[x] hedelmäkarkit ovat hyviä
[ ] lisäät kahviisi ainakin 5 lusikallista sokeria
[ ] pidät kotitaloudesta koulussa
[ ] tunnet olosi ahtaaksi busseissa
[x] olet leppoisa ihminen
[ ] saat itsellesi 4 kaksoisleukaa
[ ] jos et keksi puheenaihetta, aloitat yleensä ruoasta
[x] pidät loikoilusta
= 6

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.06.2010 17:25

OLET LELLITELTY JOS SAAT 10 TAI YLI !
SINULLA ON OMA...
[1] huone
[ ] kamera
[2] lemmikki
[3] kännykkä
[4] iso sänky
[5] play station 2 tai 3
[6] ja pelejä niille
[7] luistimet
[8] tietokone
[ ] videokamera
[9] mp3
[ ]ipod
[ ] skeittilauta
[ ] lumilauta
[ ] pankkikortti jota voit käyttää
[10] merkki vaatteita
[11] jotain wesc-merkkistä
[12 ] paljon rahaa
[ 13] ärsyttävä sisko / veli

koilaTorstai 10.06.2010 00:32

__________________$$$$__________$$$$
________________$$__________________$$$$
______________$$________________________$$$$
____________$$______________________________$$
___________$__________________________________$$
___________$$___________________________________$$
__________$$__$$______________________$$__________$$
________$$__$$___$$$$_________$$$$____$$__________$$$$
______$$___$$__$$$$__$$_____$$$$__$$_$$_____________$$$
______$$___$$____$$$$_________$$$$___$$_______________$$
______$$___$$________________________$$_______________$$
______$$____$$_______________________$$_____________$$
________$$__$$____$$$$$$_____________$$___________$$$
________$$__$$__$$______$$___________$$_________$$
________$$__$$__$$______$$___________$$_______$$
__________$$$$____$$$$$$_____________$$$$____$$$$
__________$$$$_____________________$$__$$____$$$
___________$$_$$$$$$$$$$$$_____$$$$______$$$$_$$
_____________$$___$$______$$$$$_______________$$
_____________$$_____$$$$$$$____________________$$
_____________$$________________________________$$
____________$$_________________________________$$
____________$$_________________________________$$
____________$$____________///////________________$$
____________$$___________________________________$$
__________$$_________________________$$___________$
__________$$__________$$___________$$_____________$$
________$$__$$________$$_________$$_______________$$
______$$____$$__________$$_______$$_______________$$
______$$____$$____________$$___$$_________________$$
____$$______$$_____________$$_$$_______$$_________$$
____$$______$$________$$____$$$________$$_________$$
____$$______$$________$$____$$$_______$$__________$$
____$$______$$________$$_______________$$__________$$
____$$______$$________$$_______________$$____________$
_$$$$_______$$________$$_______________$$____________$$
$___$$______$$________$$$$___________$$$$____________$$
$___$$______$$________$$__$$_______$$__$$____________$$
_$$$$$______$$________$$____$$___$$_____$$___________$$
____$$______$$________$$______$$_______$$___________$$
____$$______$$________$$_____$$________$$___________$$
__$$________$$________$$$$$$$$___$$$$$$__$$_________$$
__$$________$$________$$______$$$______$$$$_________$$
$$________$$__________$$_________$$$$$$__$$__________$
$$______$$__________$$$$$$$$$$$$$$$______$$__________$
$$_$$_$$$__________$$_____________$$$$$$$__$$_________$
_$$$$$$$___________$$______________________$$________$$
_____$$__$$__$$__$$_$______________________$$__________$$
______$$$$__$___$__$$______________________$$____________$
_______$$___$___$__$________________________$$_$__$$__$$__$
_________$$$$$$$$$$__________________________$$_$_$$__$$_$

[Ei aihetta]Perjantai 04.06.2010 22:11

KESÄSI MENEE PIELEEN, JOS ET JAKSA TEHDÄ TÄTÄ.
1. Mitä kuuluu? – ihan ok
2. Olitko tänään koulussa/töissä? - kyllää
3. Kuinka pitkä olet? – 168 cm ? o;
4. Millaisessa talossa asut? - omakotitalo
5. Onko sinulla lemmikkejä? – joo♥
6. Mikä on lempihymiösi? - ;DD
7. Millainen sää on? - sateinen DD;
8. Haluaisitko muuttaa Suomesta pois? Minne? - Amerikkaan
9. Onko sinulla hyvät välit isovanhempiisi? – on
10. Kuinka vanha on sinun vanhin serkkusi? -25 v.
11. Odotatko jo kesää? – OOTAN
12. Onko sinulla ollut jo hiihtoloma? – on
13. Oletko ikinä ollut laivalla? - oon
14. Entä lentokoneessa? - oon
15. Mikä on sinun lempibändi? – paljoo
16. Mikä on sinun lempibiisi? – paljoo
17. Onko sinulla oma digikamera? – Eiiii DD:
18. Omistatko 3D-lasit? – e
20. Mikä on paras alkoholiton juoma? – ED
21. Poltatko tupakkaa? – en
22. Paljonko saat viikko/kuukausirahaa? - riippuu
23. Monetko kengät omistat? – sori en jaksa laskeeD::
24. Käytätkö korkokenkiä? – enpä oikeestaa
25. Mikä on paras näkemäsi elokuva? - titanic♥
27. Käytkö usein elokuvissa? – joskus
28. Onko sinulla paras kaveri? - on kaksi♥
29. Oletko koskaan soittanut hätänumeroon? Miksi? - oon ku joku bussissa pyörty ja oksensi vanha nainen siis
30. Oletko koskaan ollut ambulanssissa? – een
31. Oletko koskaan pyörtynyt? – oon
32. Oletko omasta mielestäsi pitkä vai lyhyt? - pitkä? :oo
33. Kuinka pitkä siis olet? - VITTU 168 cm.
34. Onko sinulla sisaruksia? – on
35. Pidätkö enemmän isästäsi vai äidistäsi? - isästä
36. Jos saisit kissan/koiran, minkä antaisit sille nimeksi? - Ruufus
37. Onko sinulla mp3/Ipod? – on
38. Kuunteletko musiikkia päivittäin? – joo :)
39. Oletko koneella päivittäin? – juu :DD
40. Millä sivuilla käyt yleensä, kun olet koneella – irc youtube
41. Kymmenes saapunut viesti kännykässäsi? – voikko laittaa sen siistin tissi vyön huomen kouluu
43. Missä muualla sinulla tunnuksia? – monissa
44. Onko sinulla lävistyksiä? – on
45. Oletko käynyt rippikoulun? – en vielä
46. Onko sinulla mopokortti? – ei
47. Haluaisitko mielummin mopon vai skootterin? Vai mopoauton? - mopo
48. Kymmenes lähetetty viesti kännykässäsi? - ei ku se on kakeli
49. Oletko hyvä matematiikassa? - iha
50. Missä kouluaineessa olet/olit hyvä? - enkku
51. Missä koulussa olet tällä hetkellä (jos olet)? –steiner
52. Mihin ammattiin haluaisit tulevaisuudessa? - laulaja
53. Mitä sanot poliisin ammatista? – kiva ammatti
54. Entä palomiehen? - emt
55. Kumpi olisit itse, poliisi vai palomies? – poliisi
56. Pidätkö lumesta? - jotenki
57. Onko teillä paljon lunta tällä hetkellä? - EI
58. Minkä väriset hiukset sinulla on? – mustat
59. Oletko joskus värjänyt hiuksesi? - joo
60. Onko sinulla suorat vai kiharat hiukset? – vähä laineita
61. Omistatko kihartimen? Millaisen? – monenlaisia
62. Onko sinulla oma huone? – on (::
63. Onko seinilläsi julisteita? – on
64. Oletko nyt pöytäkoneella vai läppärillä? - pöytä
65. Onko sinulla oma tietokone? – on
66. Onko sinulla oma TV? – ei
67. Pidätkö matkustamisesta? – todellaki
69. Oletko asunut ulkomailla? – en
70. Onko sukusi Suomesta vai jostain muualta? - intia amerikka englanti banladhes
71. Mitä kieliä puhut sujuvasti? - suomee enkkuu
72. Mitä kieliä puhut ei niin sujuvasti? – intia saksa
73. Tuoksuuko vai haiseeko bensa? – tuoksuu
74. Käytätkö hajuvettä? Mitä merkkiä? –harajukuloverbaby
75. Mikä on paras tuoksu koko maailmassa? – jennin yks hyvä:)
76. Onko sinulla silmälasit? - ei
77. Jos tarvitsisit silmälasit, käyttäisitkö laseja vai piilolinssejä? - molempia
78. Mitä tekisit, jos sinulta jouduttaisiin amputoimaan toinen jalka? - emt huutaisin
79. Oletko murtanut luitasi? – en olee
80. Milloin viimeksi olit sairaalassa?- kuukaus sitte
81. Onko sinulta leikattu kita/nielurisat? – ei
82. Oletko nyt terve? – joo
83. Milloin viimeksi oksensit? - joksus uusivuosi 09
84. Vuotaako sinulta usein verta nenästä? – ei
85. Mikä on paras vuodenaika? – kesä ♥
86. Pidätkö vesisateesta? – enpä oikeestaa
88. Oletko ikinä nähnyt kiiltomatoa? – oon
89. Onko sateenkaari sinusta kaunis? - on
90. Oletko ikinä kalastanut? – joo
91. Oletko ollut sienessä? – oon
92. Mistä marjasta pidät eniten? - mustikka
93. Mitä ohjelmia seuraat TV:stä: - salkkarit muita ?
94. Mitä radiokanavaa kuuntelet yleensä? - nrj & voice
95. Katsoitko Oscar-gaalan? – en
96. Kuka on lempinäyttelijäsi? – monii
97. Minkä elokuvan aiot mennä katsomaan seuraavaksi elokuvateatteriin? – entiä
98. Mikä on lempiherkkuasi? - jätski
99. Mitä juot päivittäin? – ainaki vettä
100. Syötkö aamupalan? - jos muistan et on nälkä :)

;DDDDDKeskiviikko 02.06.2010 00:42

Tee tämä heti tai menetät kaikki ystävästi.
tyttö ja poika jotka tulevat ensimmäisenä mieleesi.
POIKA;
Oletko itkenyt hänen takiaan? : oon ;D
Entä oletko itkenyt niin että hän näkee?: oon ;D
Oletko nähnyt hänet humalassa?: ei seö juo
Tietääkö hän sinusta henkilökohtaisia asioita?:njoo
Kuinka hyvin tunnette toisenne?: hyvin tunnetaan
Oletteko nukkuneet samassa sängyssä?: eei oolla
Oletko halannut häntä?: oon ;D
TYTTÖ;
Onko hän nuorempi vai vanhempi kuin sinä?:nuoprempi
Oletko joskus ollut ihastunut häneen?: en totellakaan
Onko hän joskus pussannut sinua?: poskelle ystävänä
Tiedätkö hänen sukunimensä?: joo
Voitko kertoa hänelle salaisuuksiasi?: jooo
Pidätkö hänen musiikkimaustaan?:joo
Oletko nähnyt hänen vanhempansa?: oon
Oletko itkenyt hänen takia?: oon
Entä oletko itkenyt niin että hän näkee?:oon
Oletko matkustellut hänen kanssaan?: oon
Kuinka kauan olette tunteneet?: kuus vuotta
Oletko nähnyt hänet humalassa?: ei juo
Tietääkö hän sinusta henkilökohtaisia asioita?:tietää
Onko hän joskus ostanut sinulle jotain? :on jooo
Kuinka hyvin tunnette toisenne?: tosi hyvin
Onko hän pitempi kuin sinä?: ei totellakaan
Oletteko nukkuneet samassa sängyssä?:ollaan
Oletko joskus ollut mustasukkainen hänestä?: öö oon ku se on noiin ihanan sopivasti laiha Mää en :(
Entäpä hän sinusta?: tuskin
Oletko halannut häntä?: ooon

fefePerjantai 28.05.2010 00:35

Teen tämän:
Hyvästä ystävästäni [x]
sisaruksestani [ ]
tyttö/poikaystävästäni [ ]
. Missä hän asuu? - kosikelassa
. Miten kuvailisit häntä? - nätti ,notkee ja paras
. Mikä hänet saa yleensä itkemään? - ei mikään
. Onko hänen vaatekaappinsa siisti? - on se
. Rakastaako hän ketään tällä hetkellä? - ei kait mut ihastunu se on
. Milloin näet hänet seuraavan kerran? - huomenna
. Osaako hän tehdä ruokaa? - osaa
. Mitä teette yleensä? - jutellaan, sekoillaan, nauretaan, soitetaan Esalle ehehe
. Oletteko riidelleet kertaakaan? - eii
. Tietääkö hän kaiken sinusta? - joo
. Entä voitko kertoa hänelle asioita joita et voi muille kertoa? - jep
. Kuka on hänen paraskaveri? - minä ja Oona
. Minkä maan kulttuurista hän pitää erityisen paljon? - Suomen
1. Kuka hän on? - Roosa V.
2. Mikä on hänen kengännumeronsa? - 36-37
3. Onko hän pitkä? - ei kovin
4. Hänen silmiensä väri? - sinivihreet
5. onko hänellä sisaruksia?- on
6. Hänen lempivärinsä? - Lime
7. Millainen hänen musiikkimakunsa on? - melekeen sama ku mulla :D
8. Milloin viimeksi näit hänet? - 27.5.2010 kello 14.37?
9. Seurusteleeko hän? - ei
10. Parasta hänessä? - kaikki
11. Mitä hän vihaa? -paskanpuhujia, Koulua , matikkaa jne.
12. Mitä hän rakastaa? - marsujaja kavereita...
13. Sano joku häntä kuvaava lause: siisti kakkeli ukkeli
14. Oletko nukkunut hänen vieressään koskaan? - oon
15. syökö hän mitä tahansa? -ei
16. Mikä on hänen lempiharrastuksensa? - ei harrasta mitään
17. Osaako hän laulaa? - en oo kuullu ku ei se suostu laulaan
18. Mitä lehtiä hän tilaa? - joskus tilas karvista
19. Mikä saa hänet raivostumaan? - ku härnää ja ja...
20. Omistaako hän puhelinta? - kyllä
21. Onko hänellä lemmikkejä? - kyllä
22. Millainen hän on humalassa? - eipä oo ollu
23. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua? - jooo
24. voisiko hän lyödä sinua? - on jo vahingos ehehe
25. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi? - kyllä varmaan
26.Mikä on hulluin muistosi joka liittyy häneen? - no ku kiivettiin naapurin katolle hakemaan jää puikkoja
27.Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä? - ei
28. Oletko ikinä ollut hänen kans samalla luokalla? - kyllä
29. Mitä mieltä hän sinusta on? - en tiiä ihan :D
30. Millainen hän on humalassa? - ei oo ollu
31. Mikä on hänen lempi ohjelmansa tv:ssä? -salkkarit
32. Miksi hän pitää sinusta? - en tiiä, siksi.
33. Osaatko hänen numeronsa ja osotteensa ulkoa? -joo
34. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä? - ollaan :D
35. Mikä on hänen lempiasentonsa sängyssä? - en tiiä
36. Mikä on hänen mielestä tärkeintä seurustelukumppanissa? - luonne ehkä
37. Missä ulkomailla hän on käynyt? -kanarialla ja karibian merellä
38. onko hänellä lapsia ? -ei