IRC-Galleria

Kiitos, IF.Maanantai 27.10.2008 20:57

Katsoivat sitten aiheelliseksi nostaa auton vakuutusmaksuja 300e/v siitä hyvästä että olen vaihtanut auton yhtä vuosimallia uudempaan, joskin samanmalliseen ja samankokoisella moottorilla varustettuun. Kaipa heidän laskuoppinsa mukaan vuosimallin 2003 Mondeo on sitten huomattavasti riskialtiimpi auto kuin 2002. Mistähän kummasta mulle nyt iski kipinä lähteä kyselemään tarjouksia muista vakuutusyhtiöistä...

Bensa vai diesel?Lauantai 11.10.2008 23:46

Välillä tulee taas mietittyä hölmöjä asioita. Kun moni sitä epäröi, kannattaako nykyään enää dieselillä ajella, kun dieselikin alkaa olla jo aika hyvin hinnoissaan, piti nyt sitten tehdä hiukan laskelmia. Onhan se totta, että käytettyä autoa hankittaessa saattaa bensa-auton hankintahinnassa tulla merkittävä etu verrattuna vastaavaan diesel-autoon kohtuullisilla kilometreillä. Mutta, kuinka paljon halvemmalla se bensa-auto sitten pitäisi saada, että hankintahinnan ero kompensoisi polttoainekulujen eron näillä ajomäärillä?

Nykyisillä hinnoilla ja ajomäärillä tuolla Mondeolla tulee polttoainekuluiksi kilometriä kohti noin 8,5 senttiä, ja pääomakulujen osuus on noin 5 senttiä kilometriä kohti. Eli noin äkikseltään kun laskee, semmoiset 9 litraa sadalle kilometrille kuluttavalla bensa-autolla polttoainekulut olisivat jotakuinkin saman verran mitä tuolla Mondeolla polttoainekulut ja pääomakulut yhteensä (13,5c). Kun suurehko osa ajosta kuitenkin on kaupunkipyöritystä pääkaupunkiseudulla, niin harva vastaavan kokoluokan bensa-auto (semmoinen joka oikeasti liikkuukin) mahtaisi ihan noihin lukemiin päästä. Ja lisäksihän tuo edellyttäisi että siitä autosta ei sitten olisi pääomakuluja lainkaan, eli se autohan pitäisi silloin omistaa velattomana, eikä sen arvo saisi laskea omistusaikana. Taitaa olla jotakuinkin mahdoton yhtälö. Eli kyllä se dieseli sitten kuitenkin näillä ajomäärillä tulee aika paljon edullisemmaksi...

"toim. huom." tokihan autosta tulee paljon muitakin kuluja kuin polttoaine- ja pääomakulut, mutta niitä ei ole tässä vertailussa otettu mukaan, koska lähtökohtaisesti voitaneen olettaa, että esim. vakuutusmaksut ja huoltokulut ovat molemmissa jotakuinkin yhtäsuuret.

Opiskelijabileet...Torstai 09.10.2008 08:52

Statuksessa oli talo täynnä opiskelijoita. Musiikkia tarjoiltiin levylautasilta enimmäkseen nuorekkaalla rnb/suomirap/dance/house-skaalalla, ja ihan kiitettävästi porukka jaksoi bailata valomerkkiin asti. Ensi keskiviikkona taas uusiksi; kaikki mukaan...! :)

Laitehankintoja ...Sunnuntai 05.10.2008 20:00

Elikä tänään tuli sitten täydennystä kalustoon Denon DN-2600F soittimen verran. Eli tarkoittaisi sitten sitä, että vanha "klassikko" DN-2500F olisi sitten myytävänä; tarjouksia kehiin...

http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=88471100

Kierrätys kunniaan...Tiistai 30.09.2008 18:59

Joo.

Mun piti käydä Ikeasta ostamassa ruokapöytä. Poikkesin matkalla Kierrätyskeskukseen, ja kävikin sitten niin, että ei tarvinnut sinne Ikeaan asti enää mennäkään. Että näin meillä tänään...
Nyt on sitten valkokangas paikoillaan ja videoprojektorin paikka mitoitettu. Olikin aika lujatekoinen seinä, mutta kunnon iskuporakoneella terä uppoaa sinne kuin veitsi voihin. Seuraavaksi olisi sitten projektina pinota laitteet räkkiin ja kytkeä ne, niin sitten on taas oma elokuvateatteri toiminnassa...

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.09.2008 18:19

Eilen sitten taas soitettiin bändin kanssa yhdet hääjuhlat Kirkkonummella Majvikissa. Loppusyksylle ei nyt tällä erää enää ole hääkeikkoja tiedossa, mutta voihan olla että sieltä vielä joitain viime hetken tilauksia jostainpäin tulee...

[Ei aihetta]Maanantai 08.09.2008 13:05

Nyt on mk1 Focus 1,6 bensakoneella sijaisautona, kun Mondeo on huollossa. Olipa hiukan hämmentävä tunne tankata ysivitosta 1,439 litrahinnalla, kun ei siitä ole pitkäkään aika kun dieselin hinta huiteli samoissa lukemissa. Piti ihan kahteen kertaan katsoa, että eihän tää nyt vaan sitten kuitenkin ollut se letku mistä dieseliä tulee. :)

Kotona taas...Sunnuntai 07.09.2008 19:15

Tämänvuotinen Ford-Club Weekend on nyt sitten vietetty. Tapahtuma oli jälleen kerran varsin onnistunut, joskin tietysti olisi odotettu että jäsenistöä olisi ollut paikalla enemmänkin. No, josko ensi vuonna sitten paremmin. Keskustelua on käyty, millä puolen Suomea tapahtuma ensi vuonna tultaisiin järjestämään. Etelä-Suomea on kierretty, ja tuntuu aina vaan tulevan paikalle sama vakioporukka, oltiinpa sitten siellä taikka täällä. Mahdollista on sekin, että ensi vuonna lähdetään jonnekin pohjoisemmaksi, kun sielläkinpäin sitä jäsenistöä on, ja kynnys osallistua tapahtumaan voi heille olla ehkä matalampikin, kun sielläpäin pitkät välimatkat ovat sikäli arkipäivää, ettei mikään parinsadan kilometrin matka ole kynnyskysymys osallistumiselle. "Etelän herroille" pitäisi kai aina kaikki tuoda kotiovelle asti (tämä nyt vähän näin kärjistetysti ilmaistuna; älkää nyt kukaan ottako tätä henkilökohtaisesti)...

[Ei aihetta]Perjantai 05.09.2008 01:40

Huomenna alkaa sitten Ford-Club Weekend, ja tämä on yksi niitä harvoja viikonloppuja, jolloin en ole töissä. No, toki musiikin parissa sielläkin tulee touhuiltua, mutta kun kyseessä on kuitenkin non-profit homma, joka tehdään ihan harrastusmielessä omasta tahdosta ilman mitään velvoitteita, ehkei sitä silloin voitane työksi laskea.