IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Blogimerkintä

« Uudempi -

Onni on matka.Perjantai 11.05.2007 03:17

Uskottelemme itsellemme, että onnellinen elämä alkaa sitten kun pääsemme naimisiin, saamme lapsen, toisen lapsen.

Sitten turhaannumme, koska lapsemme eivät ole kyllin vanhoja.
Elämä alkaa, kun he ovat kasvaneet hiukan.

Sitten turhaannumme, kun he saavuttavat murrosiän.
Varmasti onnelinen elämä alkaa, kun he ovat selvinneet teinivuosistaan.

Uskottelemme itsellemme, että elämä on parempaa, kun puolisomme muuttuu, kun hankimme hienomman auton, voimme lähteä lomamatkalle, jäämme viimein eläkkeelle.

Totuus on, ettei ole parempaa aikaa olla onnellinen kuin juuri nyt.
Jos ei nyt, niin milloin?
Elämä on jatkuvasti täynnä haasteita. Myönnä se ja tee päätös: « Olen onnellinen siitä huolimatta. »

Pitkään näytti siltä, että elämä oli juuri alkamaisillaan.
Onnellinen Elämä.
Mutta aina ilmestyi jokin este, vastoinkäyminen josta oli selvittävä, työ joka oli tehtävä, lasku joka oli maksettava.
Sitten elämä alkaisi.
Lopulta ymmärsin, että juuri nuo esteet olivat elämää.

Se auttoi minua huomaamaan, ettei onneen ole tietä.
Onni on tie.

Joten nauti joka hetkestä.
Älä odota koulun päättymistä, kouluun paluuta, laihtumista, lihomista, työelämän alkua, avioliittoa, perjantai-iltaa, sunnuntaiaamua, uutta autoa, asuntolainan viimeistä erää, kevättä, kesää, syksyä, talvea, kuun ensimmäistä tai 15. päivää, kuolemaa, uudelleensyntymistä...
ennen kuin päätät olla onnellinen.

Onnellisuus on matka, ei määränpää.

Ei ole parempaa aikaa olla onnellinen kuin...
NYT!
Elä ja nauti hetkestä.

-Tuntematon-

Mieti ja yritä vastata seuraaviin kysymyksiin:
1 – Nimeä viisi maailman rikkainta ihmistä.2 – Nimeä viisi viimeisintä Miss Universum –voittajaa.
3 – Nimeä kymmenen viimeisintä Nobel-palkinnon saajaa.
4 – Nimeä 10 viimeisintä pääosa-Oscarin voittajaa.

Etkö pysty? Melko vaikeaa, eikö totta?
Älä huoli, kukaan ei muista heitä.

Aplodit vaimenevat!
Pokaalit pölyyntyvät!
Voittajat unohdetaan pian.

Nyt vastaa näihin kysymyksiin:
1 – Nimeä kolme opettajaasi, jotka tekivät sinuun vaikutuksen.
2 – Nimeä kolme ystävääsi, jotka auttoivat sinua hädän hetkellä.
3 – Ajattele ihmisiä, jotka saivat sinut tuntemaan itsesi erityiseksi.4 – Nimeä viisi ihmistä, joiden kanssa haluaisit viettää aikaa.

Onnistuuko paremmin? Tämä on helpompaa, eikö totta?
Elämäsi tärkeät ihmiset eivät ole rikkaita, eivät voita palkintoja…
He välittävät sinusta, pitävät sinusta huolta, ovat läsnä kaikesta huolimatta.

Ajattele sitä hetkinen.
Elämä on lyhyt!
Mihin listaan itse kuulut? Tiedätkö?

Anna kun autan.
Et ole kuuluisien joukossa, mutta kuulut niihin, joille minä lähetän tämän viestin…

Jokin aika sitten Seattlen olympialaisissa yhdeksän urheilijaa, kaikki fyysisesti tai psyykkisesti vammaisia, seisoivat lähtöviivalla valmiina 100 metrin juoksuun. Lähtölaukaus kajahti ja kisa alkoi. Kaikki eivät juosseet, mutta kaikki halusivat osallistua ja voittaa.

Heidän juostessaan yksi heistä kaatui, teki muutaman kuperkeikan ja alkoi itkeä.
Kahdeksan muuta kuulivat hänen itkunsa.
He hidastivat ja katsoivat taakseen.
He pysähtyivät ja palasivat kaatuneen luokse… Kaikki kahdeksan…

Tyttö, joka kärsi Downin syndroomasta, istui kaatuneen viereen, halasi häntä ja kysyi: ”Tuntuuko nyt yhtään paremmalta?”
Sitten kaikki yhdeksän kävelivät rinta rinnan maaliviivan yli.

Yleisö nousi seisomaan ja osoitti suosiotaan.
Ja suosionosoitukset kestivät pitkään…

Ihmiset, jotka olivat todistamassa tapahtumaa puhuvat siitä edelleen. Miksi?

Koska syvällä sisimmässämme tiedämme, ettei voittaminen ole tärkeintä elämässämme.

Tärkeintä elämässä on auttaa toisia voittamaan. Myös silloin, kun se tarkoittaa omien voitonmahdollisuuksien menettämistä.

Lainattu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.