IRC-Galleria

l`ande

l`ande

We'll make them so jealous~.<3

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Tänään uskon horoskooppeihinKeskiviikko 16.04.2008 20:06

Kännissä:

OINAS puhuu lujaan ääneen, vertailee kehon arpiaan muiden kanssa, pullistelee hauistaan ja flirttailee.

HÄRKÄ muistelee menneitä, kertoo tarinoita, ei tanssi.

KAKSONEN hilluu päättömästi ympäriinsä, kertoo vitsejä, flirttaa, juttelee kaikkien kanssa, yrittää iskeä kaikkia.

RAPU jutustelee mukavia, itkee, muistelee haikeana, nauraa ja sammuu.

LEIJONA kertoo itsestään, kertoo vitsejä, esiintyy, flirttaa ja tanssii.

<3NEITSYT keskustelee henkeviä, väittelee ja jutustelee.

VAAKA tutustuu vieraisiin, flirttaa, tanssii ja laskee leikkiä.

SKORPIONI väittelee, muuttuu hiljaiseksi, pohtii ja juttelee henkeviä.

JOUSIMIES örveltää, tanssii, hilluu ja flirttaa.

KAURIS puhuu töistä, kertoo ongelmistaan ja muuttuu hiljaiseksi tai vaihtoehtoisesti hyvin riehakkaaksi.

VESIMIES muuttuu rohkeammaksi, juttelee paljon, nauraa ja oksentaa, tanssii ja flirttaa.

KALAT unelmoi, vetää överit, juoruilee, kaatuilee, itkee/nauraa ja antaa neuvoja.


Nää on niin ihania<3Keskiviikko 16.04.2008 16:41



Oinas
Pyyhältää baariin niin lujaa vauhtia ettei ovimies tajua edes mikä hänen ohitseen viuhahti. Oinas suuntaa suoraan baaritiskille, tilaa kymmenen vodka snapsia jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin. Kyytipojaksi hän kaataa kannullisen sangriaa ja muutaman oluen ja sytyttää savukkeen; pakko saada toimintaa aikaiseksi.

Härkä
Saapuu autolla. Hän kävelee rauhallisesti baaritiskille, tilaa Irish coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän jossa nautiskelee pehmeästä nojatuolista, sisuksia lämmittävästä juomasta ja sikarista; Muut tanssikoon.

Kaksonen
Saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin ovimiehen kanssa, viilettää sitten vessaan, törmää tuttuihin, ja löytää myöhemmin tiensä baaritiskille. Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin ja ryntää ketkuttamaan tanssilattialle; kukapa nyt paikallaan pysyisi?

Rapu
Ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä oli niin ihanaa sohva nurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään verryttelyhousuissaan varovasti pälyillen. Hän toivoo törmäävänsä johonkin tuttavaan jotta tulisi kotoisan turvallinen olo. Tiskiltä rapu tilaa oluen.

Leijona
Saapuu sisään suuri elkeisesti kimaltelevassa asussaan. Toivottavasti kaikki huomaavat. Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen tiskille. Leijona tilaa kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille mairea hymy naamallaan jotta kaikki huomaavat hänet.

Väliaikatiedotus: Oinas on haastanut riitaa ja kolmen henkilön kanssa. Kaksonen on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta ravintolan henkilökuntaa ja jokaista asiakasta. Rapu jutustelee 85- vuotiaan sedän kanssa pula ajasta. Härkä nauttii olostaan nurkka pöydässä.

Neitsyt
Saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa rietastelijoiden kanssa ravintolassa. Mielummin hän olisi siivonnut kotiaan ja järjestellyt postimerkki kokoelmaansa. Neitsyt siirtyy huomaamatta tiskille ja tilaa tuoremehua; soittaisivat edes jotain klassista musiikkia.

Vaaka
Saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen. Hän flirttaa ovimiehelle leveästi hymyillen. Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa jonkun nätin, makean ja seksikkään juoman. Vaaka huomaa toisella puolellaan neitsyen; miten kukaan voi pukeutua noin tavallisesti?

Skorpioni
Saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä parkkiin ja astelee sisään nahka-asussaan. Tänä iltana täytyy saada seksiä ja rokkenrollia, hän ajattelee. Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua ja paukun jonka nimi on Terrible death. Skorpioni iskee silmää vaa`alle joka poistuu paikalta liukkaasti.

Väliaikatiedotus: Oinas on heitetty jo kertaalleen pihalle haastettuaan riitaa ovimiehen kanssa (luikkinut salaa sisään uudestaan). Kaksonen katosi wc:hen kahden miehen ja naisen kanssa. Rapu itkee ikävästä äitinsä helmoihin. Leijona kertoo ihailija joukolleen tarinoita itsestään. Neitsyt murjottaa. Vaaka tanssii kuumaa tangoa ihanan adoniksen kanssa. Härkä juo edelleen samaa Irish coffeeta.

Jousimies
Saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa tiskiltä Long island ice teen ja ryntää tanssimaan 80-luvun disco hittiä. Tanssilattia ei riitä, hän hyppää tanssimaan myös pöydälle.

Kauris
Tulee yksin. Hänellä on masennus kausi menossa, ja töistäkään ei olisi huvittanut lähteä.. Hän ottaa kossu colan ja menee yksin pöytään. Samallahan kun humaltuu voi suunitella uusia työasioita.

Vesimies
Saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa tiskiltä siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta. (poliitikasta? yäk!)

Kalat
Saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat kotona ja onkin hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään. Kalat tilaa äkkiä juoman tiskiltä kun vielä saa ja Menee tanssi lattialle huojumaan yksinään viimeisten hitaiden tahdissa haaveillen että olisi joku jonka kanssa tanssia

HehähöTiistai 15.04.2008 16:47

1. kuinka monta vuotta olet? Oon juridisesti täysikänen ihmiset

2. oletko tyttö vai poika ? Useimmiten tyttö jepjep

3. mikä on kaikkein kaunein kappale, mitä olet koko elämäsi aikana kuullut ? Awwie. En tiiä. Jotkut on tosi sulosia.

4. oletko alkanut itkeä jonkun omasta mielestäsi herkän biisin soidessa? En herkän mut sellasen fiilispohjalta sopivan niin kyl

5. kumpi: musta vai valkoinen? Musta on rok

6. kumpi: aamu vai ilta? Ilta, aamu jos on nukkunu

7. miksi? Illalla on pirteempi

8. kuinka paljon välität omasta ulkonäöstäsi? Riippuu. Välillä paljon ja välillä ihan sama.

9. oletko koskaan ollut masentunut? Haha tokitoki

10. sano rehellisesti: mitä mieltä olet itsemurhasta? jos jonkun mielestä elämässä ei ole mitään elettävän arvoista niin ehkä se haluu semmosen tehä, ymmärrän niitä lapsia tavallaan. Tosin aina voi tapahtua jotain hienoa. Stam1na tietää

Vaikka heräisit vieraasta talosta
Vaikka laulaisit kuurojen seurassa
Vaikka silpoisit jälkikasvusi tai
Vaikka kärsisit elinkautista

Vaikka syntyisit maahanmuuttajana,
Tai vihaisit uutta tatuointia
Vaikka hengittäisit hermokaasua
Vaikka kaivat itsellesi hautaa

Vaikka uhkailet tyhjällä aseella,
Tai rakastat vain kasvoja peilikuvassa
Tai odotat lopunajan petoa,
Tai elät ikuisessa surussa


AIVAN NÄINÄ PÄIVINÄ
KAIKKI KÄÄNTYY VIELÄ PARHAIN PÄIN

11. ketä ihmistä rakastat ylitse muiden maailmassa? Yli kaiken? Moniamonia.

12. haluaisitko, että sinut huomataan ja tunnetaan koko maailmassa? No en.

13. onko sinua pahoinpidelty? Oon joutunu väkivaltaisten käytöksien kohteeks mut en nyt sanois et pahoinpidelty.

14. ovatko vanhempasi koskaan rankaisseet sinua väkivaltaisin keinoin, jos olet tehnyt jotakin väärin? Pienenä ehkä vähän joo, ei varsinaisesti kauheesti.

15. oletko koskaan itkenyt itseäsi uneen? varmaan joo

16. onko joku kaverisi alkanut itkeä edessäsi jonkun sinuun liittyvän asian takia? Ei nyt ainakaan tuu mieleen

17. värjäätkö koskaan kynsiäsi mustiksi? Lyijärillä jos tunneilla on tylsää :'D

18. kuka on sinusta kaikkein kaunein ihminen maailmassa? Paha mennä sanoo, persoonallisuus on kaunista ja eri tavoilla yleensä jos kerta on persoonallinen hah, tyhmä kysymys.

19. onko sinusta ihminen eläin? ITSE ASIASSA radio sano et kaikki toiminta mitä ihminen tekee on aivot päättäny ennen sitä joten se on periaatteessa vaisto jolloin ihminen ei eroais eläimestä oikeestaan millään tavalla joten en osaa sanoo. Uskonnon perusteella ei olis mut mun mielestä ihmisellä ei ole mitään oikeutta leikkiä olevansa luonnon yläpuolella.

20. onko sinusta koskaan vuotanut verta niin, että itse olet sen aiheuttanut? Aiheuttanu millä tavalla? XD Vaaarmaan jepjepjep

21. oletko koskaan kuunnellut gin( =hopeanuoli ) -piirrettyjen musiikkia? jos olet, niin mitä mieltä niistä olet..? Hopeanuoli apua näin joitain jaksoja kaheksanvuotiaana tai jotain ja ne oli ahdistaviaaa XDDD

22. pidätkö japanilaisten julkimomiesten ulkonäöstä? Mun mielestä ne katuihmiset on siellä melko ihanan näkösii mut en oikeestaan tiiä miltä ne julkimomiehet näyttää jos niit musaheppui ei lasketa mut on ne rokkarit ihan hienoja.

23. oletko koskaan viillellyt itseäsi ollessasi suihkussa ja katsonut, kun veri virtaa hissuksiin alas viemäristä..? LOL no en

24. onko joku ruumiinosasi tällä hetkellä kipeä? Jeps

25. onko sinun vaatekaapissasi yhtäkään ruutuhametta? Tavallaan, paitsi et se ei nyt ole vaatekaapissa. MUT SIIN ON RUUTUJA, ei vaan skottiruutuja.

26. käytätkö joskus säärystimiä? Jepjep

27. pidätkö japanilaisten silmiä kauniina? Silmät on kauniita.

28. kuunteletko tällä hetkellä musiikkia? Toki.

29. oletko ollut lähiaikoina räkätaudissa? En oikeestaan, vähän ollu kurkku kipee kiitos kysymästä.

30. kummassa olet uinut enempi; meressä vai järvessä? JÄRVET<333

31. minkä väriset ovat huoneesi tapetit ( jos sinulla on oma huone/seinillä tapetit )? Valkoset i think

32. paljonko kello on? 13.35

33. mitä olet syönyt tänään ( jos olet syönyt mitään )? Leipää ja jugurttimaitosekotusta ja SATSUMAN<3 jotka on siis erejä ku klementiinit, tietäkää se.

35. oletko koskaan värjännyt hiuksiasi? Vähän.

36. mikä on alkuperäinen hiustesi väri? Epämääränen.

37. minkä väriset silmät sinulla on? Siniävät.

38. mikä on pahin haukkumasana, jolla sinua on haukuttu ( jos on )? Mä en tosiaan tiiä.

39. kirjoitatko netissä kirjakieltä? En yleensä harrasta moista

40. mitä ajattelet runoilevista ihmisistä? AWWWW

41. onko maailma paha paikka? Hell yeah, ihmisten vika, kuollaan kaikki pois.

42. asutko kaupungissa vai maalla? Kaupungissa.

43. oletko syönyt saippuaa? JEP ei ollu hyvää

44. oletko suomalainen? Puooliks

45. kissa vai koira? MÖLLI

46. tahtoisitko muuttaa maapallon toiselle puolelle? Neääh, en pysyvästi. Paitsi jos tuntisin kulttuurin ja kielen kunnolla.

47. muna vai munakas? Munakas yleensä.

48. oletko herkkä taiteilijasielu? No en.

49. oletko koskaan larpannut? MINÄ? Kuinka KEHTAAT kysyä.
..ehkä vähän XD Se on heeelvetin hauskaa.

50. oletko koskaan pelannut nettiroolipelejä? Sen oon missannu angst, en osaa.

51. mikä on lempi- hymyilevä -hymiösi? Emmätiiä. Eniten käytän varmaan äksdeetä

52. mikä on lempi- surullinen -hymiösi? ;_______;

53. naksahtelevatko luusi? HYI ei pahasti yleensä

54. mitä yleensä sanot, jos jokin asia menee joltakulta pieleen? HÄHÄÄ no en tiiä riippuu.

55. mitä haistat siellä missä olet? En mitään. Takin.

56. kuuntele hetken aikaa ihan hiljaa.. kuuletko mitään? Sigur Ros<3

57. minkä väriset sukat sinulla on jaloissasi ( jos edes on )? jotkut homoruskeet

58. kuu vai aurinko? Nyt on ihana aurinkomo mut sit öisin kuut on ihania, kummatki

59. lumihiutaleet vai auringonpaiste? RIIPPUU kummatki

60. roikkuuko katosta mitään? Ei itseasiassa

61. onko sinulla kylmä..? Lämmin, takin vois ottaa pois pikkuhiljaa

62. ..tai kuuma? Lämmin.

63. onko sinulla vatsassa pieni pömppis? En oo tutkinu, salee on.

64. pidätkö itsestäsi sellaisena, kuin olet? Harvemmin täysin, pystyn elämään asian kanssa silti.

65. rock vai punk? Haha molemmat.

66. onko sinun elämäsi ruusuilla tanssimista? NE PIIKIT ON VITUN PISTÄVIÄ

67. puretko tikkareita? Yleensä jos niis on salmiakkia sisällä naaaaaaammmh tai jos kyllästyn.

68. lässytätkö syödessäsi? örgh? En kai.

69. onko sinulla paita, jossa on nro 69? No ei.

70. tykkäätkö vesimeloneista? NAAAAAAAAM voisin elää sellasella päivän, pidempään en paljoo paitsi juomana mut kunnon ruoka olis ollu siin randomkuurilla IHAN KIVAA

71. mikä on kaikkein puistattavin laulunpätkä, jota joku vastakkaisen sukupuolen edustaja sinulle on laulanut ( jos on )? paha mennä nyt sanomaan lol

72. mitä vuosimallia olet? Parasta. 1989.

73. tilaatko/tilataanko sinun nimelläsi mitään lehtiä? Jep

74. tuntuuko sinusta joskus, että avaruusoliot ovat yön aikana käyneet ryöstämässä aivosi? Jatkuvasti. Tai jotkut muut, toki

75. ovatko muumit pelottavia? JOSKUS JEP muumimamma on AHDISTAVA ja se mörkö oairjgiosughsuiodhg MUT onneks pikkumyyllä on hyvä asenne<3

76. mikä on suurin haaveesi? Punanen tupa ja perunamaa lol. En tiiä, semmonen perushyvä fiilis ilman mitään pahoja ahdistuksia rästitöistä tai muusta roskasta.

77. oletko juonut suolaista vettä? Yh, syy miks en yleensä harrasta meriä. Plus haavat ei tykkää suolavedestä.

78. mikä on elämän tarkoitus? 42

79. onko sinulla korvikset korvissa? Ei

80. onko sinua koskaan haukuttu juntiksi? Ei

81. onko serkkusi antanut sinulle pusun poskelle? Varmaan ku se on keskieurooppalainen. Mut en oo nähny sitä piiiiiitkään aikaan.

82. pelkäätkö tulevaisuutta? Aika usein. Mut toisaalta, ei sinne saakka välttis elä joten kandee elää tätä päivää.

83. osaatko soittaa pianolla ukko nooan? Tokitoki

84. oletko koskaan pyörtynyt? Kerran, se oli hiton hämmentävä kokemus. "Mitä mä teen tääl lattial äiti?"

85. oletko oksentanut syömättömyyden/syömisen takia? YH jep >_____<

86. yö vai päivä? Yö. Päivätki on tosin kivoja.

87. pureskeletko kynsiäsi? En pysty, ne on liika vahvoja mun hampaille XD

88. oletko rehellinen itsellesi? Haarvemmin

89. hedelmämehu vai sokerilitku? hedelmämehu

90. oletko koskaan tippunut katolta? Hypänny. Ei oommä tippunuki

91. tykkäätkö piirtää/maalata? Jep

92. lueskeletko joidenkin muiden ikäistesi piirtämää sarjakuvaa netistä? Joskus harrastin, en vähään aikaan oo seurannu angst, vaihtelevasti.

93. hampurilainen vai hot dog? Oih, en oo pitkään aikaan syöny hodareita.

94. teetkö useinkin itse pizzaa? Nakitan jackin siihen ku se osaa

95. naurattaako sinua tällä hetkellä? Inte.

96. käytätkö mekkoja? Välillä.

97. omistatko webbikameraa? No en.

98. ovatko kasvosi kalpeat? En usko

99. paljonko kello on tällä hetkellä? 13.47

100. no, onkos ollut hauska päivä tänään? Nyt ku pääs skolesta niin ehk selviin paremmin.


Aneeminen loppu angst

Outo.Maanantai 14.04.2008 15:28

Mitkä asiat naurattavat sinua?
- kaikki typerät.

Onko jääkaapissasi Coca-colaa?
- Yhyy ei

Onko kotonasi soittimia?
- LIIKAAAAAAAAAAAAaaaaaaaaaaaaaaaa

Oletko väkivaltainen?
- Mitä, minä?

Oletko käynyt Mikkelissä?
- EI TARVII TUNNUSTAA XDD oon, se on kiva kaupunki ^______^

Paras vuodenaika?
- Kaikki on kivoja mut kesällä on LOMAA

Mitä teit vappuna?
- Jaa niinku vuos sitte? PAHA MENNÄ SANOO

Onko pakasteessanne jäätelöä?
- Ei ;__;

Nauratko paljon?
- Tokitoki

Onko teillä dvd-soitin?
- EI kai

Montako kertaa olet tänään aivastanut?
- Ehk kaks kertaa. Tai sit se oli eilen. En tiiä.

Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
- Angst en tiiä XD

Mitä ajattelet juuri nyt?
- Milloinkohan sain jonku lahjan O____o

Kenen kanssa viimeksi puhuit?
- Bussikuskin<3

Mihin meni viimeksi hermot?
- Maanantaihin

Tavallinen vai valkosuklaa?
- Valkosuklaa pieninä määrinä on nam, mut tavallisest suklaasta ei tuu niin paha olo

Juotko paljon vettä?
- Vaihtelevasti.

Jos käyt koulua mitä ainetta sulla on maanantain ekalla tunnilla?
- Äikkä kasi -____-

Ikäsi?
- 18

Tupakoitko?
- En harrasta

Juotko kahvia?
- Sillointällöin sosiaalisten paineiden tai väsymyksen takia

Käytätkö meikkiä?
- Yleensä


Jos juot, millainen olet humalassa?
- En harrasta humalatiloja vaan semmosta epämääräistä hiprakkaa jos on pakko juoda. Pystyssä pysyminen on ihan rok. Luultavasti kännissä olisin ärsyttävä potenssiin sata normaaliin verrattuna.

Lenkkeiletkö?
- Hyi en. Juoksen järvien ympäri, nuuksiometsämestat on nam

Onko sinulla mottoa?
- Ei mitään järkevää

Ärsyttääkö pissaliisat?
- Pissapojat on ne mist tulee paha haju ku laittaa lasinpyyhkijöihin sitä saippuajuttuu, onko? Ei ne erikoisemin jos niitten kaa ei tarvii olla pahemmin tekemisissä.

Millaisen kanssa et mistään hinnasta voisi seurustella?
- Paha mennä sanomaan. Oletettavasti en tutustuis semmoseen tyyppiin missään vaiheessa joten ei voi sanoa. Sellasen oikeesti oikeesti pahan ihmisen kanssa joka tappaa ja kiduttaa ihmisiä huvin vuoks? Tosin sellaset voi olla joskus kivoja koska yleensä niil on jotain mielialahäiriöjuttuja ja muita jonka takia ne hallitsee muitten ihmisten kanssa olemisen. Narsistisia paskoja nam. Hei voisin tehä tästä jonku esitelmän kohta ku tää selitys on niin pitkä. Lyhyesti sanottuna, en tiedä eikä koskaan kandee sanoo ei koskaan.

Millainen olet aamuisin?
- Riippuu aamusta. Yleensä melkolailla sama ku muulloinki.

Oletko kehittyneempi kuin yleensä ikätoverisi?
- No en varmasti.

Ketkä pärjäävät parhaiten elämässä?
- Sosiaalisesti älykkäät, ahkerat yleensä jos ne tekee "oikeet" valinnat. HEI mitä oikeesti pidetään elämässä pärjäämisenä? Kosk joku metsässä asuva tyyppi voi olla sitä mieltä et se pärjää hyvin elämässä ku sillä ei oo mitään työrajotteita tai mitään ja se pärjää yksin, toinen voi olla elämässä oikeesti ihan rikki vaik se on joku fakin toimistonjohtaja ja saa kivasti rahaa joka kuukaus. Oon syvällisellä päällä taas vaihteeks, huomaako sen tai jotain?

Uskotko Karman Lakiin?
- No jos sä vittuilet kaikille niin oletettavasti ne vittuilee takasin.

Oletko rasisti?
- Yritän vältellä.

Kyllä vai ei?
- Riippuu mitä ehdotetaan.

Tutustut baarissa mukavan tuntuiseen mieheen ja tämä heittää sinut kotiin, vaikka asut aika kaukana. Kiittäisitkö häntä suihinotolla?
- Random. No enpä usko välttämättä mitä hittoa XD

Tänään juomaan?
- Nooooooup

Oletko outo muiden mielestä?
- Sellasta jotkut viel kummallisemmat saattaa välillä väittää, en usko niitä.

Teetkö parhaimmat päätöksesi sydämellä vai järjellä?
- En harrasta järkeä välillä, mikä on pikkasen huono juttu. Mut se jättää pelkän sydämen ja seki voi olla välillä väärässä. Sad.

Vois nukkua.Maanantai 14.04.2008 14:17

1. Kirjoita nimesi siten, että painat nimesi kirjaimien oikealla puolella olevia kirjainnäppäimiä
- smms? o__O Ei tossakaa kyl mitää järkee ollu ettei sen puoleen.

2. Katso suoraan jalkojesi juureen. Mitä näet?
- Pöydän joka on tiellä, jalat ja johtoja, sukat.

3. Mitä teet neljän päivän päästä?
- Perjantai. Oletettavasti katu-uskottovasti ompelen ja kiroon omituisia ideoita ja lupauksia mitä oon tehny.

4. Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä viides. Kirjoita se tähän.
- Miks kaikki stalkkerit haluu nähä ain viestei.
"Hahah XD "mä haluun mummo kans sellaista viherhaltiahiuskastikett!" " okei mummo laittaa :)" tulis varmaa hitimpi ku saarioisesta XD"

7. Viimeisin sana, jonka sanoit.
- Ittekseni rääyin jotain paskaa jostain biisistä ai think.

8. Jotain, mitä sinulla on kolme:
- Oletettavasti sukkia joita pitäis olla neljä, suoritettua yhteiskuntaopin kurssia ja jotain randomia. Emmä tiiä.

9. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
- systeemi. TOI OLI VAIKEE KYSYMYS XD

10. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- Nyt tulee Musen Invincible

11. Montako Messenger kaveria sinulla on?
- Ystävissä on 16 näköjään, mistä näkee sen kokonaismäärän, mulla ei oo laskinta ja pitkän matikan lukijat ei osaa laskea ilman laskinta.

12.Viime kesän paras muisto?
- Nuuksio? XDD Emmä tiä, se oli hilpee kesä. Työtki oli hiton hauskoi. Ja "Hei mä teen sulle synttärilahjaks lettui Neljältä Yöllä" random leirikeskuksessa. Jepjep, kesät on kivoi.

13. Omistatko mopoa?
- En mut veli omistaa LOL

15. Lempisuklaa?ä
- Rusinapähkinäsuklaa <3 En kyl tiiä myydäänkö sitä missään mut sillee jotain fazerin sinistä tai pähkinäsuklaata ja siihen miksaa itekseen rusinii nam

16. Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
- Mariaa, Peksuu, MAIREE, Ilonaa. Muunmuassa

17. Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
- Kirosin kaheksanaamua ja laitoin a. torkun ja b. radion päälle

18. Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- Kuuntelin pätkän uutisia. NE OLI VASTA KESKIYÖN UUTISET kyl se unirytmi viel joskus löytyy

19. Mitä tahtoisit syödä nyt?
- Mansikoita, vois tosiaan pistää ne sulamaan.

20. Onko sinulla pakkomielle?
- No ei nyt oikeestaan, kaikkii satunnaisii pakkoideoidentoteuttamista tai jotain ehkä. "MÄ HYPPÄÄN TOHON VESILÄTÄKKÖÖN" *pläts*

21. Jos olisit itse saanut valita nimesi, mikä se olisi?
- Kyl tääki on ihan kiva. Tai sit voisin olla voldemort jos se oikeesti on laillinen ihmisen nimi.

22. Paras lautapeli?
- hmmhmm. Jotain halusin jossain vaihees pelaa mut en sit saanu aikaseks järkättyy mitään. Hotel on aika rok vaik se on pikkuhiljaa aika kärsiny.

23. Mikä sinua ärsyttää?
- et asiat ei hoidu ittestään vaan pitäs oikeesti tehäki jotain.

24. Milloin viimeksi pesit kätesi?
- Puol tuntii sitte?

25. Osaatko keittää riisiä?
- Teoriassa jep, käytännössä voi välillä olla ongelmii jos teen muutaki. Ja riippuu riisistä, niit sushirandomriisijuttui on vaikee tehä ilman et polttaa mitään pohjaan.

26. Mitä odotat eniten?
- Lööbailua hyvällä omallatunnolla

27. Oletko kapinallinen?
- ANARKIA VALTAA totta helvetissä.

28. Oletko syönyt nikotiinipurukumia?
- No hyi en, ei oo tarvetta.

29. Jos saisit olla yhden päivän ajan joku muu, niin kuka olisit?
- Jumala? Ehk on ihan hyvä näinki.

30. Mikä haju tulee ensimmäisenä mieleesi?
- Mansikka

31. Onko sinulla hamsteria?
- aww, sen nimi oli mölli XD

32. Minkä ikäinen tahtoisit olla?
- 11? Tääki on ihan ok kuitenki.

33. Oletko menettänyt läheistä?
- En ihan läheistä, tai siis kuolemalle ainakaan. Kauempia sukulaisia tai muuten vaan ei niin läheisiä kyllä.

34. Mikä on kännykkäsi taustakuvana?
- KELLO

35. Seuraatko jotakin tv-sarjaa?
- EN.

36.Oletko yhden miehen nainen/naisen mies?
- MITÄ ENEMMÄN SEN PAREMPI XDD Joo oon.

37. Jos saisit muuttaa jotakin lakia, mikä se olisi?
- Mistä sais muuttaa lakia? Voisin heittää sen fakin kuolemantuomion noilt muilt mailta ja sit täältä lähinnä joko laskee julkisilla pummilla kulkemisen maksua tai nostaa parkkisakkoja.

38. Oletko onnellinen?
- Enimmäkseen.

39. Saatko viikkorahaa?
- En

40. Missä uit mieluiten?
- Järvissä<3

41. Puhutko englantia?
- jeesjees, no en todellakaan.

42. Kuinka vanha mummosi on?
- 70 se vissiin täytti tänä vuonna. O__O

43. Aiotko hankkia lapsia? Montako?
- Mä en tosiaan tiiä, näkee sit joskus ku löydän ittelleni aivot.

44. Syötkö näkkileipää?
- Välillä, en nyt

45. Onko sinulla terveelliset elämäntavat?
- No ei todellakaan.

46. Millaiset alushousut on päälläsi?
- XD vaaleensiniset? Randomkysymyksiä aww

47. Onko sinulla ollut täitä?
- Ei mut kerran jouduin sellaselle täikuurille ku joku jolla oli oli nukkunu mun tyynyllä ja sit mäki olin nukkunu sil tyynyllä ja sit yhyy angst ne harjat oli ikävän tuntusia

48. Laulu joka saa sinut itkemään?
- Se eminemin yks biisi onnistu siinä joskus :D Se oli sopiva siihen hetkeen. RIIPPUU TILANTEESTA

49. Mitä mieltä olet Turusta?
- HALPAA KEBABIA XD Eli ihan kiva

50. Oletko asunut ulkomailla tai tahtoisitko?
- En nyt välttis, väliaikasesti ok mut kyl suomi on ihan nam

51. Mitä aiot syödä seuraavaksi?
- MÄ EN TIIÄ koht tulee nälkä, vois hankkii safkaa

52. Entä juoda?
- Vettä oletusarvosesti

53. Lempipirtelö?
- Ite tehty, banaani tai vadelma tai mansikka

54. Millainen kattolamppu huoneessasi on?
- Siit tulee outoja valoilmiöitä.

55. Sattuuko sinua nyt johonkin?
- Selkää vähän, mut ei erikoisemmin pahasti.

56. Uskotko yliluonnolliseen?
- Määrittele yliluonnollinen. Uskon asioihin mihin kaikki muut ei usko. Mut kelaa esmes joku rakkaus ja viha ja muut tunteet, eihän nekään oo mitenkään varsinaisesti määriteltävissä joten neki vois laskee yliluonnolliseen.

57. Moneltako olet herännyt tänä aamuna?
- 06.30 -____________________________________________-

58. Onko sinulla kielikoru? Tahtoisitko?
- eips, miks ei mut en usko et hankin.

59. Onko sinulla tatuointia? Tahtoisitko?
- Inte, mut tatuoinnit on oikeesti siistei

60. Onko televisio kiinni vai päällä?
- En omaa. Eli kiinni.

[Ei aihetta]Torstai 10.04.2008 15:38



1. Huomenta, nukuitko hyvin?
- Itseasiassa en kovin hyvin, aamulla heräilin, kiitos kysymästä.
2. Monelta menit nukkumaan?
- Kahdelta about, plusmiinus
3. Entä monelta heräsit?
- yhdeksältä
4. Asiasta toiseen, pidätkö jotain nettipäiväkirjaa, blogia?
- tavallaan joo :'D
5. Miksi halusit tehdä juuri tämä gallupin ?
- Koska se oli siinä
6. Ajattelitko tehdä tämän gallupin ihan loppuun asti?
- eiku puoliväliin
7. Now playing?
- Äsken oli jotain musee, nyt ei mitään
8. Osaatko puhua englantia sujuvasti?
- Nou vei, se kuulostaa hirveeltä XD
9. Entä ruotsia?
- Sitä vielä vähemmän
10. Onko Ruotsi kamala maa, onko siellä kamalia ihmisiä?
- Ruotsi voittaa suomen melkein kaikessa, niinku jossain lehes sanottiin et jos Ruotsi ja Suomi yhdiestettäis niin Ruotsi vaan häviäis siin hommassa
11. Oliko Ruotsin biisi hyvä euroviisuissa?
- Se ark? Jep, se olis voinu mun puolest voittaa
12. Oliko euroviisujen voittaja väärä?
- Ruotsi ei voittanu joten vissiin, kuka sen ikinä voittikaan
13. Jos oli, niin kuka olisi ollut oikea voittaja?
- Jumalauta lue ylhäältä
14. Uskotko edes jumalaan?
- Toki
15. Oletko rasisti?
- yritän vältellä, en ulkomaalaisia kohtaan mut ehk vähän jotain teiniliikkeitä kohtaan
16. Mitä pahaa on ulkomaalaisissa?
- Ihmisiä ne on siinä missä meki helvetti.
17. Omistatko mp3-soittimen?
- Toki
18. Entä kännykkää? Mikä malli?
- Nokia joku random halpis
19.Haluaisitko malliksi?
- No en
20. Miksi?
- Ei kiinnosta. Musta tulee espanjalainen boheemi katuhuora tai jotain joka soittelee banjoa tasakatolla auringossa.
21. Kuunteletko Cascadaa tai Nelly Furtadoa?
- No en varsinaisesti
22. Mikä niissä viehättää?
- Varmaan se on se perseenheilutus, emmä tiiä.
23. Tykkäätkö käyttää hameita?
- Ne on kivoja varsinki kesäsin
24. Käytätkö talvella pitkiä kalsareita tai sukkahousuja?
- No en.
25. Soitatko jotain soitinta?
- Toki
26. Jos soitat niin mitä?
- Haitaria klaraa ja suutani
27. Omistatko lemmikkiä?
- inte
28. Onko huoneessasi pehmoleluja?
- Jep<3
29. Haluisitko olla emo?
- Äiti vai? :'D oon emossa mut emolapseks en itteeni tunnusta
30. Oletko hevari?
- En varsinaisesti vaik bodom ja stam1na hyvii onki
31. Tahdotko lapsia joskus?
- Ehkä joskus
32. Jos sinulle tulisi kaksi poikaa, mitkä olisivat nimet?
- Albus Severus ja Scorpius
33. Skeittaatko?
- EN angst ois siistii osaa
34. Ovatko sellaiset 3-6 vuotiaat lapset mielestäsi ihania?
- AWWWWW<3
35. No mikä niissä nyt on niin ihanaa?
- Ne on sellasii pienii ja sulosii ja Helposti Käsiteltäviä (jos itkemistä ei lasketa mukaan) joten niistä ei oo hirveesti harmia plus niitten kaa on kiva leikkiä
36. Lempibändisi?
Paaaaaljoon
37. Lempibiisi?
- No älä hitossa kysy, riippuu fiiliksestä
38. minkä väriset hiukset sinulla on?
- Tummanvaaleetvaaleentummat
39. Oletko vielä ala-asteella?
- TOTTAKAI
40. Jos olet, vituttaako se?
- Ala-aste oli ihanaa ;__;
41. Pidätkö sateesta ja ukkosmyrskyistä?
- UKKONEN ON NAM
42. Onko teillä kotipuhelinta?
- Eips ellei lasketa kännykkää joka on aina kiinni laturissa :'D
43. Onko huoneesi seinällä kelloa?
- Inte
44. Jos on, minkälainen se on?
-
45. Vihaatko paikkakuntaa missä asut?
- En toki vaik viherissä onki hitosti spurguja
46. Miksi?
- Koska espoo on hieno kokoomuskaupunki -_____-
47. Kuinka monta levykauppaa siellä on (divareita, anttilaa, sokosta tms ei lasketa)?
- Ei mitään hajua
48. Onko sinulla joku 'oma tyyli' vai onko tyylisi ihan tavallinen?
- Oon massalapsi moi
49. Oliko Ari oikea idols-voittaja?
- Aivan sama
50. Jos ei ollut niin kuka sitten?
- Tiiätkö mua ei paskaakaan kiinnosta
51. Oletko koskaan ihastunut tuntemattomaan poikaan?
- SE RANDOMHUILISTI awww :'DDD
52. Jos olet, kerrotko miltä se tuntuu?
- Se oli jokseenki outoo mut ei voi ketään
53. Mikä fiilis nyt?
- Hämärä
54. Itketkö usein?
- En
55. Oletko ollut masentunut?
- Ahaha tavallaan :'DDD
56. Jos olet, tahdotko kertoa miksi?
- Koska kaikki kunnia kaustislaisille mut se mesta oli helvetin perseestä plus oulainen oli aika homo mesta vaikka miesten kannattaaki toki sheivaa kainalot.
57. Oletko kannettavalla tietokoneella vai pöytätietokoneella?
- Pöytä
58. Seurusteletko?
- Toki
59. Menetkö kesällä festareille?
- Kattoo nyt
60. Oliko siellä kivaa?
- Thääh?
61. Millaisessa talossa asut?
- Epämääräisessä omakotitalossa
62. Mitä kuuntelet nyt?
- En mitään
63. Mitä mieltä olet bändistä nimeltä Sturm und Drang?
- Teinilapsia aww vaikka musiikin kanssa sillä nyt ei paljoo tekemistä ole
64. Onko Idols-Kristiina kaunis?
- En tiiä, kuka se on
65. Oletko nähnyt häntä koskaan livenä?
- Noups i think
66. Tai kuullut hänen ääntään livenä?
- En usko, en tiiä
67. Oletko juonut vettä 3l tunnin sisällä?
- jepjepjep
68. Tiesitkö, että jos juo yli 5l päivässä, se on jo vaarallista?
- Riippuu liikkuuko kuinka paljon
69. Jos katsot vaatekaappiisi, minkä värisiä vaatteita näät?
- Monenvärisiä
70. Onko sinulla ollut keuhkokuume?
- en usko
71. Tahdotko mennä armeijaan?
- Oon harkinnu vakavasti mut nyt en kyl usko
72. Miksi?
- Tasa-arvon vuoks, en väittäs et on tasa-arvosta sukupuolen perusteella pakottaa osa ihmisistä vuodeks larppaamaan.
73. Millaista musiikkia kuuntelet?
- Kaikkee paskaa emosta heviin ja räppiin ja danceen
74. Onko sinulla hyvät välit vanhempiesi kanssa?
- Toki
75. Onko sinulla sisaruksia?
- Jep<3
76. Mikä nyt on pop?
- yh joulukalenteri
77. Pitää olla pikkasen pläski, eiks jea?
- JOS SÄ OOT LIIAN LAIHA NIIN SIT SUA PALELTAA AINA
78. Millaiset kengät omistat?
- Kivat
79. Juotko usein appelsiinimehua?
- Jos sitä on
80. Tykkäätkö pähkinöistä?
- Joistain välillä, en aina
81. Onko sinulla joku tietty karkkipäivä?
- Ei
82. Saatko viikkorahaa?
- En usko
83. Paljonko?
- Ei hajua
84. Oletko mielestäsi kaunis/nätti?
- En aina oksenna ku nään peilin
85. Vai eikö sinussa ole mitään hyvää?
- Oon täydellinen, not
86. Missä käyt ostamassa vaatteesi?
- Kirppareilta yleensä
87. Onko tiettyjä kauppoja, josta et koskaan ostaisi mitään?
- Neääh, rahakysymys lähinnä
86. Missä on Onnela?
- En tiiä mut voin kysyy kaverilta XD
87. Vihaatko rap-musiikkia?
- Eminem Dr Dre ja 2Pac<3
88. Miksi?
- Ne osaa dissaa ihmisii ihanasti :'D
89. Rastita bändit ja artistit joista pidät:
[ ] Uniklubi
[ ] Apulanta
[x] System of a down
[ ] Ari koivunen
[ ] Anna Abreu
[x] Mika
[/] The Ark
[ ] Sturm und Drang
[ ] Teleks
[/] Pink
[ ] Shakira
[ ] Stone Sour
[x] 30 Seconds To Mars

90. Jos noista ei mikään iske, niin mikäs muu sitten?
- On niit parempiiki ja huonompiiki
91. Kuunteletko J-rokkia?
- En mut tiiän ne isoimmat jotenki
92. Pidätkö naislaulajista?
- Joistaki
93. Pelkäätkö kuolemaa?
- Toki
94. Miten haluaisit kuolla?
- Tyylikkäästi
95. Pelkäätkö pimeää?
- Vaihtelevasti
96. Millaisista elokuvista pidät?
- monenlaisista.
97. Tahtoisitko olla joku supersankari?
- No en nyt varsinaisesti, yöunet on ihan kivat silloin tällöin
98. Kuka?
- Jos joku niin ööh äh mitä niitä on emmä tiiä TOTORO XD
99. Valehteletko usein?
- valkosia valheita saattaa välillä tulla, sori -___- Välttelen mahdollisuuksien mukaan
100. Tykkäätkö laulaa?
- jepjepjep :'DD

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.04.2008 16:24

MITÄ LÖYTYY?
1. Farkkujen taskuista: känny ja paperisotkua
2. Koulun kaapista: Ei ole angst
3. Penaalista: Kaikkee paskaa. Kynät, kumit, paperit, viivotin, sotkua.
4. Jostain omasta laatikosta: lol
5. Takin taskusta: Ei mitään
6. Laukusta/repusta: Kaikkee paskaa
8. Roskiksesta: Ööh, roskia?
9. Sängyn alta: Johtoja, kaikkee epämääräistä (siivoon joskus) ja varmaan joku lehti, ja pölyä

MILLOIN VIIMEKSI:
1. siivosit huoneesi: Viimeviikol
2. söit purkkaa: Eilen
3. pelasit tietokonepeliä: Pokemon<3 Eilen :'D
4. nauroit: Just äskön.
5. itkit surusta: siitä nyt on jo aikaa...
6. lauloit joululauluja: Joulu joka päivä
7. laskit matikkaa: Eww. Joskus.
8. harjasit hiuksesi: Ei mitään hajua XD Toissapäivänä?
9. katsoit peiliin: Eilen illalla tai tänä aamuna
12. huusit opettajalle: En oo harrastanu

VOISITKO KOSKAAN:
1. nauraa henkilölle joka kaatuu: Heeeeell yeah, varsinki jos se on tuttu
2. luntata kokeessa: Mitä, minä? *viaton* Tottakai
3. juosta 10 kilsaa: Yh. Jos on pakko, mieluummin pyörällä tai dösällä. Tai kävellen.
4. polttaa tupakkaa: Hyi ei kiitos
5. varastaa suklaapatukan kaupasta: No en usko
6. lintsata koulusta: VAIKKA HETI
7. nukkua paljaalla lattialla: Tottakai, maton päällä oon sitä harrastanuki

LEMPI (tällä hetkellä) :
1. eläin: pölypallot
2. väri: kaikki
3. vaatekappale: yöpuku
4. biisi: äh niit on paljon
5. aine: kuvis tai musa VITTU SE ESITELMÄ
7. fontti: Ihan sama
8. peli: Noppapelit XD Ei hajua aivan sama
9. harrastus: nukkuminen
10. soitin: äh soittoläksyt. Haitari

TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. ärsytyksen kohde: Pitäis soittaa ku tunti on kahen tunnin kuluttuu
2. sinulla on päällä: Verkkarit paita alusvaatteet sukat
3. hiukset: päässä
4. olet (missä): Himas
5. ajattelet: VITTU
6. mitä teet: Tätä

MUITA KYSYMYKSIÄ:
2. minkä väriset seinät huoneessasi on?: Valkeaiset
3. mitä lemmikkielukoita sulla on?: Ingen mut veljet kyl lojuu huonees sen verran ahkerasti et laskisin ne
4. mikä laulu soi just nyt?: Jack tappaa selloonsa tuol seinän takana
5. nauratko idioottimaisesti?: käkätän, kyllä
6. pinni vai ponnari?: Ponnari
7. keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itsestäsi parhaiten kuvaavaa adjektiiviä: Ankea antiahkera asdfg
8. oletko Nalle Puh, Tiikeri, Nasu vai Ihaa?: Tiikeri<3
9. mikä on horoskooppimerkkisi?: Neitsyt

OLETKO:
1. koskaan surullinen?: Tavallaan jokainen on surullinen aww se on söpö biisi
2. leikannu päätä kaljuksi?: TOISTASEKS kokematta XD
3. syönyt karhun lihaa?: Whou vois olla mielenkiintosta
4. kävellyt talvella ulkona ilman kenkiä?: Toki
5. tehnyt jotain noloa yleisön edessä?: JEPJEPJEP
6. pettänyt kaveriasi?: Äh kai periaatteessa, sori -___-;
7. rikkonut gallerian sääntöjä?: No enpä usko
8. salakuvannut ihmisiä?: Toki
9. rakastunut samaa sukupuolta olevaan henkilöön?: haha toki

MUUTA:
1. Hammasharjasi väri?: sinivalkoinen
2. Sukkiesi tyypillisin väri?: epämääränen
3. Montako kuppia tällä hetkellä on pöydällä sinun syystä?: ei yhtään, mansikka-astia kylläki
4. Miltä kätesi tuoksuvat tällä hetkellä?: käsille
5. Mitä hajustetta laitoit tänään?: En mitään
6. Rakkain pehmolelusi?: Tii-tii<3
7. Montako tyynyä on sängyssäsi?: yks plus päivätyyny
8. Entä minkäväriset lakanat?: Mustavalkoset, ne on söpöt vaikka ei perhanat pidä valoa poissa
9. Ovatko ikkunasi kaihtimet avoinna / suljettuna?: En omaa kaihtimia angst
10. Tietokonepöytäsi väri?: Valko
11. Onko huoneessasi valot päällä?: En usko
12. Mitä äitisi sanoi sinulle viimeksi?: SOITA SOITTOLÄKSYT lol
13. Väsyttääkö?: Toki
14. Maistuisiko kupillinen maitokaakaota?: Kylmänä, kyllä kiitos
15. Mitä ruokaa mielesi tekee tällä hetkellä eniten?: Vois tehä pizzaa
16. Oliko kyseinen mielihalusi kotiruokaa vaiko roskaruokaa?: Roska XD
17. Peilaatko itseäsi WC:ssä käydessäsi?: Tokitoki
18. Millainen mieliala tällä hetkellä?: Sekava kuten aina
19. Minkäväriset silmät sinulla on?: Siniset
20. Minkäväriset niiden todellisuudessa haluaisit olevan?: Noon kivat noin mut ihan vihreet ois hemmetin näyttävät

AJATUSTEN VIRTAA (SATUNNAISIA TÄRKEITÄ KYSYMYKSIÄ):
21. Lempi automerkkisi?: Mitä bussit on?
22. Lempivärisi?: Kaikki
23. Lempi autonväri?: Kemppisten putti on ihana X'D
24. Kaunein puu?: Metsä
25. Kaunein lehti?: Metsä
26. Kaunein vuodenaika?: Ne on kaikki jollain tavalla kauniita
27. Romanttisin vuodenaika?: hmm. Syksy? :'D
28. Miten päin vessapaperirulla kuuluu telineeseen?: Voin tulla näyttään hani
29. Missä asennossa yleensä nukut?: selälleen tai kyljelleen. Tai istualleen koulussabussissa
30. Minkä lemmikin haluaisit KOLMANNEKSI mieluiten?: WHOOOT? XDD Ei MITÄÄN hajua
31. Mitä suosittua lemmikkieläintä et missään nimessä haluaisi?: fisuja
32. Oletko lihansyöjä vai kasvissyöjä?: Sekameteli
33. Oletko nyt aivan varma?: Toki
34. Oletko luotettava?: Toivottavasti, ainaki yleensä
35. Mitä mielessä?: --lol
36. Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua?: Tavallaan
37. Mikä tekisi sinut nyt iloiseksi?: Velvollisuudet huis vittuun
38. Pidätkö shoppailusta?: En oikeestaan
39. Millaiset vaatteet ovat mielestäsi tyylikkäitä tytöillä?: Eri tyylit on kivoja
40. Entäs millaiset pojilla?: ^
41. Paljonko rahaa varaat mukaan, jos shoppailet?: En varaa enkä shoppaile vaan vahinkokäyn kaupoissa. Riippuu
42. Tuntuuko yleensä, että valinnanvaraa on liian vähän?: Toki
43. Mieluisin julkinen kulkuneuvo?: Juna
44. Luotatko siihen mitä lääkärit sanovat?:Yleensä
45. Ovatko vanhemmat mielestäsi liian tiukkoja?: No en ain ihan tajuu niitten logiiggaa
46. Miltä nyt tuntuu?: Plöts
47. Väsyttääkö jo?: Toki

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.04.2008 16:07

- aloitusaika: 12:53
- nimi: Anna
- jos olisit skittles karkki, niin minkä värinen olisit: Minkävärisiä ne on? Onko vaik öö sinisii? Se ois kiva ehkä
- kiinalainen horoskooppi: Käärme
- horoskooppi: Neitsyt
- hiusten väri: Vaaleentumma tai tummanvaalee
- silmien väri: Sini
- pituus: 161
- lempiväri: Onne kaikki ihan rokrok
- omistatko silmälasit: Toki
- entä hammasraudat: Toki
- lävistyksiä/tatuointeja: Ei ole mut tatuoinnit on aikas rok
- syntymäpaikka: En oo ihan varma hups. Oisko se mikäsenmestanniminytolikaan Kerava

oletko koskaan

- leikannut omia hiuksiasi?: Tottakai
- oletko tehnyt jotain viimeisen kuukauden aikana ja kadut sitä nyt?: Neääh no en mitään pahempaa
- oletko benji-hypännyt?: Hui en
- oletko voittanut mitään?: Tokitoki
- oletko ollut hautajaisissa?: Jep -__- Se tyyppi kuoli ehdottomasti liian aikasin
- oletko käyttänyt sytkäriä?: YRITTÄNY

suosikki

- vuodenaika?: Kaikki on ihan kivoi mut kesä on lomaaaaa<3
- ruoka?: Kuhan ei oo maksaa niin kyl menee
- jäätelö?: Pappagallon salmiakki<3
- henkilö: <3
- numero?: Numerot on ihan sama
- kirja?: On paljon aika hyvii
- leffa?: Aww se Little Miss Sunshine oli aika söpö. Mut on niitäki paljon kivoja
- biisi?: Emmää vaan tierä. Song for a friend?
- paikkakunta?: Kotiinpäin pitää vetää, porvarikaupungit on aina rok.
- urheilulaji mitä katson tv:stä?: Eww. No jotain taitoluisteluu on jopa kiva kattoo.
- bändi/artisti?: Niit on ehdottomasti liikaa
- pikaruokala?: Nääh jos on nälkä niin mikä vaan menee
- tv-kanava?: Sub? sielttuleebrittiperjantai
- nimi pojalle?: Albus Severus
- nimi tytölle?: Joku kuolleen sukulaisen nimi
- suklaa vai vanilija?: Suklaa
- koira vai kissa?: Kummatki
- komedia vai kauhu leffa?: komedia
- lyhyet vai pitkät hiukset?: Aivan sama.

ensimmäinen asia mitä tulee mieleen

- meksiko: Sombrerot
- koulu: Eww
- ruoho: Vihree, kesä<3
- kanada: Vaahtera, jäkis, ranska ja se superiso larppi
- lehmä: Maito XD
- hiiri: rotat
- käsi: Kynnet pitäis leikkaa

viimeisen 48 tunnin aikana olen...

- katsonut leffan?: Inte
- puhunut puhelimessa?: Jep
- itkenyt?: En
- oksentanut?: en
- juonut lasin vettä?: juu
- käyttänyt huumeita?: en
- lukenut kirjaa tai lehteä?: Toki
- katsonut tv:tä?: OON O__O ..voicee
- katsonut peiliin?: juu
- ollut suihkussa?: toki
- ottanut kuvan?: En
- kuunnellut musiikkia?: hell yeah
- lopetusaika?: 13.07


[Ei aihetta]Tiistai 08.04.2008 22:27

Käytätkö...

...pillihousuja? - en
...huppareita? - jeep
...tunikoita? - No e
...sukkahousuja? - joskus
...toppeja? - kesäsin
...hameita? - joskus

Aluksi, kuinka vanha rehellisesti tunnet olevasi henkisesti?
- Riippuu hitosti tilanteesta, osaan sopeutua tilanteisiin.

Mikä on yllättävä piirre sinussa?
- No se nyt riippuu. Varmaan eri tyypit tuntee eri persoonan hiukan

Onko sinulla lämpimät välit mummoosi?
- Love them<3 tosin isän äiti ei oo ihan niin läheinen ku perse en osaa puolaa ja se asuu siellä ja on huono englannissa.

Hävettääkö sinua aivastaa ihmisten edessä?
- Mitä hittoa O__o No ei.

Oletko tyytyväinen elämääsi?
- Ainahan vois mennä paremmin mut myös hitosti huonommin.

Valitatko jatkuvasti? Eikö mikään riitä sinulle?
- Valitan mut en yleensä tosissani :D

Oletko taiteilijasielu?
- Boheemi joka ei tajuu ajatella tulevaisuutta? JEPJEPJEP

Nimi, jota haluaisit muiden käyttävän sinusta?
- Anna Ande tai mitä hyvänsä melkein, ei mielellään vasurimurkkua XD

Harrastus, jota et halua myöntää harrastavasi/harrastaneesi?
- KEPPIJUMPPA XD

Oletko harrastanut jotain vain vanhempiesi vuoksi? (Salkkareiden Niko-Ami-tapaus.)
- No e.

Suurin haaveesi tämänhetkiseen harrastukseesi liittyen?
- Et siit vois tulla ammatti, ois rok.

Onko sinulla monta lempiartistia?
- Toki

Mikä on hulluin teko jota olet tehnyt faniuden nimissä?
- cosplay. Uskoisin.

Mikä on suurin huomionosoitus julkimolta sinulle?
- No enpä niitä ny niin seuraa.

Onko sinulla tiettyjä tunnebiisejä?
- Toki

Onko sinulla päällä punainen paita?
- Eips

Etkö ylipäätään pidä punaisia paitoja?
- Pidän toki.

Onko teillä keittiön kaapissa popcornia?
- En usko mut kaikkea ei voi tietää

Hävettääkö sinua?
- Välillä XD

Lempisukkasi ja miksi?
- NÄÄ MUSTAHOPEARAIDAT lol no mitä väliä sukilla on

Saatko mielihyvää muiden ihmisten tuskasta?
- WHOOOOT XD No enpä nyt varsinaisesti

Mitä pidät maanantaiaamuista?
- Yyyyyyh

Paras piirretty ikinä?
- heeeeentai. No emminä tiedä, Aladdin

Kasvaako sinusta KOSKAAN aikuista?
- No en usko

"Elämä on" vai onko se?
- Saattaa olla. Tai sit ei. Päätä ite.

Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
- 161

Omistatko asetta?
- JEPJEPJEP vaik sen yhen söin XD Pari puukkoa ja epämäärästä teräasetta ja leikkipyssyjä<3

Mitä juot mieluiten heti aamusta?
- vettä

Pidätkö sateesta?
- Enimmäkseen

Onko sinulla ADHD?
- No ei varsinaisesti mut välillä käyttäydyn ehk ku ois.

Mihin aikaan heräsit tänään?
- kolmelta aamulla, yheksältä ja kymmeneltä ja vissiin viel yheltätoista.

Osaatko tavuttaa?
- Eh-kä

Minne haluaisit mennä?
- vaikka minne

Omistatko läpsykkäät/sandaalit?
- Jep

Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
- Kaikkea tyhmää. Katon kelloa. Tai jotain tyhmää. Tai hyväkskäytän kännykkää.

Ryhtyisitkö merirosvoksi?
- AWW jos silloin saa siistit vaatteet ja hienon laivan niin hell yeah

Milloin puhelimesi soi viimeksi?
- Tos neljän maissa kai

Mitä laulua laulat suihkussa?
- Mikä nyt silloin sattuu päässä toimimaan

Mitä on taskuissasi juuri nyt?
- Kännykkä ja dösäkortti.

Viimeisin asia jolle nauroit?
- Jolleki tyhmälle

Parhaat lakanat jotka lapsena omistit?
- Varmaa jotkut heppatapaukset tai oisko mul ollu pokemonsellasii

Monta TV:tä talossasi on?
- Ei yhtään

Kovaäänisin ystäväsi?
- Kai ne kaikki saa kovaa ääntä aikaan

Viimeisin laulu jonka kuulit?
- FAKIN KANSANMUSIIKKIA

Mitä teit keskiyöllä?
- Varmaa pelasin pokemonia :'D

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- "Tää uni oli jollain tavalla helvetin kieroutunu"

Onko sinulla tällä hetkellä laastaria?
- Ei. Eikä ees vuotavaa haavaa

Onko kädessäsi sormusta?
- No ei

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- Little Miss Sunshine aww se oli symppisleffa, sil emolapsel ja sen sedäl oli salee suhde XD

Minkä eläimen näit viimeksi?
- Hauvan

Mitä sanoit viimeksi?
- Jotain paskaa

Milloin viimeksi suutuit?
- Mutta siitähän on jo aikaa - -- Ehk veljelle hermostuin ku se ei suostunu häipyy mun huoneest

Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
- En mitään

Omistatko laskimen?
- MUN PARAS YSTÄVÄ<3

Monestikko päivässä peset hampaat?
- 2

Kuusi vai mänty?
- kuusi

Juna vai laiva?
- Juna. TAI JUNALAIVA se oli eri outo uni

Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?
- Muutama

Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?
- Enimmäkseen toki<3

Mitä teit koulussa eilen?
- Kävin sotkemassa paperia ja läpäsin yhteiskuntaopinkurssin

Mitä kanavaa katsoit viimeksi televisiosta?
- Ei mitään hajua.

Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
- Valkoset

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
- jotain hiton järkevää varmasti

Millä tuulella olet nyt?
- Iha kohtalaisella

Paras kesämuistosi?
- Epämääräiset sekoilut i think

Monetko kengät omistat?
- Muutamat

Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla!
- epämääräinen

Onko sinulla ajokortti?
- Ah seki pitäis hankkii

Nukutko valot päällä?
- No en todellakaam

Suututko helposti?
- En usko

Mitä koulua käyt?
- Tapiolan lukioo viel syksyyn angst vaik melkein kaikki muut häipy sielt ;___;

Uskotko rakkauteen?
- Jepjepjep<3

Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?
- No en todellakaan

Kuinka usein kiroilet?
- Liika usein

Googleta hakusanoilla: "Nimesi on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 haluamaasi tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään

1
Ande on itse pulassa saadessaan selville, että menstruaatiotapaustyttöystävä Matilda (Malla Malmivaara) onkin hänen pomonsa tytär.
2
Ande on ollut aktiivisena näyttelijänä vuodesta 1961 alkaen.
3
Ande on perustanut uuden kylän (MITÄ HITTOA)
4
Ande on mun ainoo, Bill vaan sen kaveri!
5
Ande on todellakin postmoderni jumala
6
ande: on varmaan isin tytöllä käynyt joulupukki (GOUISDFHGOUIFSHG)
7
Ande on epävarma nuori hevonen, joka ei hevillä luota ihmisiin (jepjepjep)
8
Ande on säpsy ja helposti kuumuva tapaus. (*reps*)
9
Ande on iha vitu sekasi
10
Ande on oriksi kiltti, joskus ihan unohtaa että se on ori.