Kahteen sanaan mahtuu kokonainen maailma; tuhoava mahti ja kokoon saava voima. Jotain, jolla murretaan muureja ja lauletaan tuhansin kielin. Jotain, millä manataan sieluja alimpaan helvettiin, ammutaan reikiä rintaan sarjatulella ja valutetaan ihmisiä kuiviin elämän vedestä. Miten kahdella sanalla voikaan riisua toisen kaikista aseista ja antaa itsestään kaiken? Myös kaiken sen, millä toinen pahiten voi sinua satuttaa. Miten kukaan täysjärkinen edes harkitsee aseistaan, turvastaan luopumista? Kysymys lienee hyvä esittää niille miljoonille, jotka niiden katkeransuloisten sanojen pauloihin ovat langenneet.
Ainakin omalla kohdallani koko kombinaatio on kokenut inflaation, lähes menettänyt merkityksensä. Miten sellainen, mihin on lähes mahdoton uskoa, voisi merkitä mitään?
On kiusallisen houkuttelevaa omistaa jotain, mitä kukaan ei voi sinulta varastaa. Ja samalla pahinta, mitä koskaan voi kuvitella. Se tunne ei katoa suudelmiin muttei myöskään tahdonvoimalla silloin, kun se kaikki tekee liian kipeää. On kaameaa, miten elämääsi hallitsee vääjäämättä ajatus, joka saa sinut jaksamaan, mutta joka myös helpoiten saa sinut luopumaan kaikesta tai luovuttamaan.
Eikä sillä ole edes merkitystä, miten suhtaudut siihen kaaokseen, jonka ääneen lausuttuna se lause tuo mukanaan. Sillä se hallitsee aina kaikkea kaikesta huolimatta, hyvässä ja pahassa. Vaikka jättäisit koko kauheuden sanomatta, ei se pois pyyhi traagisia vaikutuksia. Jokainen normaali ihminen toivoo ainakin kerran elämässään olevansa tunnevammainen ja normaaleihin tunnetiloihin sekä päävammoihin kykenemätön. Miten paljolta silloin säästyisikään. Tuskin niiltä sanoilta, mutta edes niiden aikaansaamilta tilanteilta.
Vaikka joutuisin itkemään itseni hengiltä, haluan vielä joskus olla sen riskin arvoinen.
Koko sen kahden sanan mitan verran, jolla kaadetaan ihmiskuntia; joiden vuoksi ihminen
kauppaa sieluaan, surmaa tovereitaan, varastaa ja valehtelee. Mutta ennen kaikkea tuntee ja kokee jotain ainutlaatuista. Koko maailman täyttävien kyynelten ja hymyjen verran,
”Rakastan sinua.”