IRC-Galleria

laulaja

laulaja

energiahoitoja ja intialaista päähierontaa

mikä sitten on mitäkin?Sunnuntai 02.12.2007 22:30

Pojan kirje

Isä poikkesi poikansa huoneessa ja totesi sängyn olevan nätisti
pedattu ja kaikkialla oli siistiä.

Sitten hän huomasi kirjekuoren pojan tyynyllä. Siinä lukipäällä
"isälle".
Pahalla ennakkoaavistuksella hän avasi kuoren ja luki tekstiä
vapisevin käsin:

Rakas isä,

Kirjoitan tätä suurella katumuksella ja surulla. Jouduin
karkaamaannaimisiin uuden tyttöystäväni kanssa välttääkseni
suurenmurhenäytelmän sinun ja äidin kanssa.

Jaana on suuri intohimoni ja hän on aivan ihana. Tiedän että te
ette olisi hyväksyneet häntä kaikkien hänen lävistysten,
tatuointien,hänen tiukkojen prätkävaatteiden takia ja koska hän
on niin paljon vanhempi kuin minä, mutta tätä ei tapahtunut
ainoastaanintohimon vuoksi vaan myös siksi että hän on raskaana.

Jaana sanoo, että meistä tulee tosi onnellisia. Hänellä on pieni
asuntovaunu metsässä ja läjäpäin polttopuita, tarpeeksi koko
talveksi.

Meillä on yhteinen unelma saada vielä paljon lisää lapsia.
Jaana on avannut silmäni kohdatakseni sen todellisuuden, että marihuana
ei todellakaan satuta ketään. Me kasvatamme sitä ja käytämme sitä
kauppatavarana saadaksemme muilta kommuunimme ihmisiltä niin
paljon kokaiinia ja ekstaasia kuin haluamme.

Tällä välin rukoilemme että tiede löytäisi lääkkeen AIDSiin,
jotta Jaana voisi parantua. Hän on ansainnut sen.

Älä huolehdi isä, minä olen nyt jo 15-vuotias ja tiedänkyllä
miten huolehtia itsestäni. Tietysti tulen joskus takaisin
vierailemaan luonanne jotta opitte tuntemaan kaikki lapsenlapsenne.

Poikasi,Pekka

Ps. Isä, mikään ylläolevasta ei ole totta. Olen Tommin luona.
Halusin vain muistuttaa, että elämässä on pahempiakin asioita kuin
koulutodistus, joka on kirjoituspöytäni laatikossa.

Rakastan sinua. Ilmoittele milloin minun on taas turvallista tulla
kotiin.

kopioitu PinkipankiltaLauantai 01.12.2007 17:15

Ihmeellinen Nainen

Siinä vaiheessa, kun Jumala oli luomassa naista,
hänellä oli menossa ylitöiksi jo kuudetta päivää.
Paikalle ilmestyi
enkeli ja kysyi: Miksi sinä kulutat niin paljon aikaa juuri tähän
tehtävään?
Jumala vastasi: Olet kai nähnyt naisen rakennemääräykset?
Hänen on oltava täysin pesunkestävä, mutta ei muovinen; hänessä on
oltava 200 liikkuvaa osaa, joista kaikki uusiutuvia; hänen on pysyttävä
käynnissä mustalla kahvilla ja ruuantähteillä; hänellä on oltava syli,
johon mahtuu kaksi lasta kerrallaan, mutta vatsan on kadottava naisen
noustessa seisomaan; hänen suudelmansa on parannettava kaikki vaivat
polven naarmusta särkyneeseen sydämeen, ja hänellä on oltava kuusi
paria käsiä.

Enkeli hämmästeli tämän luotavan yksilön vaatimusten
määrää:
Kuusi paria käsiä! Ei kai sentään! enkeli huudahti.
Jumala
vastasi: Voi, eivät ne kädet ole mikään ongelma.
Mutta kun äideillä
pitää olla kolme silmäparia.
Ja puhumme nyt siis koko ajan ihan
standardimallista? enkeli tiedusteli.
Jumala nyökkäsi myöntävästi. Jep.
Yksi silmäpari on tarkoitettu näkemään suljetun oven läpi samalla, kun
äiti kysyy lapsiltaan, mitä he ovat tekemässä, vaikka hän tietää sen
kysymättäkin.
Toinen pari on niskassa, jotta hän tietäisi, mitä hänen
täytyy tietää, vaikka kukaan ei usko hänen tietävän.
Ja kolmas
silmäpari on kasvoissa.
Niiden tarkoitus on katsoa hairahtunutta lasta
ja kertoa sanaakaan sanomatta, että äiti ymmärtää ja rakastaa häntä.

Enkeli yritti keskeyttää Jumalan touhut.
Tässä on kyllä liikaa töitä
yhdeksi päiväksi. Tee loput huomenna.
Mutta kun minä en voi! Jumala
vastusteli.
Olen ihan juuri saamaisillani päätökseen tämän luomistyön,
joka on niin lähellä omaa sydäntäni.
Nainen pystyy jo parantamaan
itsensä ollessaan sairas ja ruokkimaan perheensä.

Enkeli hivuttautui
lähemmäs ja kosketti naista.
Oletpa sinä tehnyt hänestä pehmeän, Herra.
Pehmeä hän kyllä on Jumala myönsi, mutta olen minä tehnyt hänestä
kovankin.
Et voi kuvitellakaan, mihin hän pystyy.
Pystyykö hän
ajattelemaan? enkeli tiedusteli.
Jumala vastasi: Ei ainoastaan
ajattelemaan - hän pystyy myös järkeilemään ja neuvottelemaan. Silloin
enkeli huomasi jotain, ojensi kätensä ja kosketti naisen poskea.
Hupsista. Mallissasi näyttää olevan jokin vuotokohta.
Sanoinhan minä
sinulle, että yritit saada liikaa juttuja mahtumaan tähän yhteen
kappaleeseen.
Ei se ole vuoto, Jumala kiisti, se on kyynel!
Mikä
tarkoitus kyyneleellä on? enkeli kyseli.
Jumala vastasi: Kyynel on
naisen tapa ilmaista iloa, surua, tuskaa, pettymystä, yksinäisyyttä,
murhetta ja ylpeyttä.

Enkeli oli vaikuttunut. Sinä olet nero, Herra.
Olet ottanut kaiken huomioon, sillä naiset toden totta ovat
ihmeellisiä.
Naisilla on voimia, jotka saavat miehet ällistymään.
He
kantavat lapsia, he kantavat taakkoja, he kamppailevat vastoinkäymisten
kanssa, mutta säilyttävät silti onnen, rakkauden ja ilon. He hymyilevät
silloin, kun haluaisivat huutaa. He laulavat silloin, kun haluaisivat
itkeä.
He itkevät ollessaan onnellisia ja nauravat ollessaan
hermostuneita. He taistelevat sen puolesta, mihin uskovat.
He
vastustavat epäoikeudenmukaisuutta. He eivät suostu luovuttamaan
silloin, kun uskovat, että asiaan on olemassa ratkaisu. He jättävät
ostamatta uudet kengät itselleen, jotta heidän lapsensa saisivat
kengät. He menevät lääkäriin pelkäävän ystävän seuraksi.
He rakastavat
ehdoitta. He itkevät ilosta, kun heidän lapsensa kunnostautuvat; he
riemuitsevat, kun heidän ystävänsä saavat palkintoja.
Heidän sydämensä
murtuu ystävän kuollessa. He surevat perheenjäsenen menetystä, mutta
ovat vahvoja vielä silloinkin, kun luulevat kaikkien voimiensa jo
loppuneen. He tietävät, että halaus ja suukko voivat parantaa särkyneen
sydämen.

OpetusTorstai 29.11.2007 18:27

REHTORIN PUHE

Menin 26 vuotta sitten opettajaksi ensimmäiseen
kouluuni. Lukuvuoden ensimmäisen koulupäivän
alkaessa kokoonnuimme kaikki koulun saliin,
mutta yhteinen aamunavaus ei tahtonut onnistua,
koska kirkkoherra oli sairastunut. Koulumme
rehtori siirtyi aloittamaan kouluvuoden ja kertoi
tarinan, jonka muistan edelleen:

"Kun laiva tulee avomereltä ja lähestyy rannikkoa,
laivaan tulee luotsi, joka opastaa laivan turvallisesti
satamaan. Eräässä laivassa komentosillalla oli
poikkeuksellisesti muutama vierailija seuraamassa
toimintaa ja samalla myös luotsin työtä.

Kun laiva oli ohjattu satamaan, eräs vieraista
sanoi luotsille, että teidän täytyy olla mahdottoman
hyvämuistinen mies, kun muistatte kaikki karit
koko matkan varrelta.

Luotsi sanoi, ettei hän muista läheskään kaikkia
kareja saati sitten että hän edes tietäisi niitä kaikkia.
Vieras ihmetteli, että miten ihmeessä työnne sitten
onnistuu? Luotsi vastasi, että hän tietää ainoastaan
oikean väylän, eikä kaikkia kareja onneksi tarvitse
tietääkään. Elämässäkään ei tarvitse kokeilla
kaikkia karikkoja, vaan jokainen itse tietää, mitkä
asiat ovat oikeita ja mitkä vääriä."

TV2 klo 19.20 Keskiviikko 21.11.2007 13:12


Tänään tulee Suomi Express -ohjelma ja siinä tulee nyt ohjelmatietojen mukaan sitten se juttu isästäni, erakosta ja hänen tuulivoimalastaan
Kun sais sen jotenkin nauhalle :o/

laulaja: Tuija MäkiTorstai 08.11.2007 16:37

JOKI

Joki nauhana laaksossa virtaa
monet mutkat on rakkaita sen
niin on rannalla vietetty juhlaa
joskus seisty siell´itkien

kesäpäivät olivat kauniit
pienten lapsosten leikkeihin
jokitörmälle riemuiten mentiin
surullisin seurauksin


Ja vesi mustaa oli
niin mustaa oli
se vei kukkasen pois

vesi mustaa oli
niin mustaa oli
se surua, surua
surua, surua toi


Nuori liekki veteen sammui
hauras elämä hiipui pois
tuuli hiljaa lohtua antoi
jossain joutsenen laulu soi

kuka tuntisi luonnon kielen
joki julma omansa sai
otti huomaansa ihmisen pienen
silloin oli sunnuntai


Ja vesi mustaa oli
niin mustaa oli
se vei kukkasen pois

vesi mustaa oli
niin mustaa oli
se surua, surua
surua, surua toi.

no niinKeskiviikko 07.11.2007 16:44

yli tunnin jonotin päivystyksessä. Sinä aikana ei yhtään potilasta otettu sisälle. Oli varmaan joku hätätapaus menossa. Seitsemän potilasta ennen mua odotti lääkärille pääsyä.
Soitin yksityiselle lääkäriasemalle ja sain ajan korvalääkärille. Kiva setä, joka sanoi, että kun just oon syönyt kuurin, niin uutta antibioottia ei tule, että pitää punkteerata :o auts!
No, hyvin puudutti, niin ei se sattunut. Ilkee rusaus kyllä, kun se paksu neula työnnetään ruston läpi. No, sai se sieltä saalista, eli oli ihan aiheellinen toimenpide.
Sitten Duactia, joka auttaa pitään noi röörit auki ja kortisonia muutaman päivän kuuri, että saadaan räkä kuivumaan onteloista ja keuhkoista.

Mukava kokemus verrattuna kahteen edelliseen punkteeraukseen. Ekaan tuntu, että kuolen, toinen vähän helpompi ja tää ihan ok.

No, siitä, että joku osaa tehdä jotain, saa myös maksaa. Toimistokuluineen tuo käynti 120 eur :o/ + reilu 30 eur lääkkeet. Edelliset yskänlääkkeet ja antibiootit on maksanu jo kans varmaan viiskymppiä ainakin ja yksityisellä kävin viime viikollakin, tosin yleislääkärillä. Ei oo halpaa sairastaa, mutta hermo ei kestä noita odotteluja tuolla jonoissa ja omalääkärille ei toivoakaan saada aikaa.

Toivotaan, että nyt alkaa paraneminen

lääkäriinKeskiviikko 07.11.2007 13:20

Kohta pitää lähtee jonottaan päivystykseen. Poskiin sattuu ja tuntuu, että hampaat putoo suusta --> varmaan poskiontelotulehdus :o(

Sais jo loppua tää tauti. Kohta kaks viikkoo kestänyt ja yks antibioottikuuri jo takana ja pullokaupalla yskänlääkettä ja kaikkia muita troppeja

tautiTiistai 06.11.2007 21:18

Tää saamarin tauti ei tokene :o(
Tänään hain jo toista lääkärin määräämää yskänlääkettä. Maistuu sitten ihan raa'alle viinalle, yäk! Pullossa lukeekin, että jos ottaa kolme kertaa päivässä, niin veren alkoholipitoisuus saattaa nousta tasolle, ettei oo auton rattiin menemistä.
Edellinen teki pään muuten sekavaks. Melkosia myrkkyjä, muttei ne tautia paranna.

Taas on kurkku kipee (uudelleen) ja yskä ja nuha vaivaa koko ajan. Kuinka ihmisessä voi olla niin paljon keltasta, paksua räkää?

Kyllä tää nyt jo riittäis tätä sairastamista, kun toista viikkoo mennään hyvän matkaa

isä telkkarissaTiistai 06.11.2007 21:15

No niin....huomenna on se päivä, jolloin luultavasti isä on sitten telkussa. TV2 klo 19.20, Suomi Express. Aiheena on hänen kohdallaan tuulivoima ;o)

Isä telkkarissaKeskiviikko 31.10.2007 20:07

Ens keskiviikkona, 7.11. klo 19.20 TV2, Suomi Express -ohjelmassa on isästäni ohjelmaa. Ymmärsin, että ohjelmassa on monia pieniä pätkiä, mutta isästä kertova on se, missä kerrotaan ja on kuvattu hänen rakentamaansa tuulivoimalaa. Kuvaus on tehty Kyröskosken Isossasaaressa, jossa hän asuu ja joka on myös mun syntymäkotini.

Mitenkähän ton sais nauhalle, kun ei oo itellä semmosia pelittimiä :o/