IRC-Galleria

laura_sfa

laura_sfa

Eihän galtsua osaa enää käyttääkään, selkeästi liian kauan aikaa poissa täältä.

opintorutistusPerjantai 09.01.2009 21:00

Löysin porukoitten koneelta pulukuvia, joita isä oli kuvannu mulle joskus kesällä venäjällä :P

Oon taas alkanut vähän opiskella, sain tänään hiellä ja tuskalla kirjoitettua viimein kieliharjoitteluraportin ja tein yhtä käännöstehtävää..

Jotenkin lomalla muuttui ihan lahnaksi, ei niinku kiinnosta mikään sitäkään vähää kuin vielä ehkä marraskuussa. Tai no ei silloinkaan tainnut kiinnostaa.
Loma meni enemmän tai vähemmän pelaillessa pleikkaria. Tehtiin siis kyllä paljon muutakin, mutta ainakin buzz-tietovisaa ja aina yhtä legendaarista crash team racingia (ps1) tuli vähän hakattua tossa. Ja leffoja katoin enemmän kun viime kevättalvella yhteensä.


Jimin piti tulla harjoitteluun Tampereen vapikselle pariksi kuukaudeksi, mutta se homma peruuntui viime metreillä sairastapauksen vuoksi :( niin että ei sitten vieläkään asuta samalla paikkakunnalla. Pöh. Mutta uskon, että Jumalalla on tällekin tarkoituksensa ja hän voi käyttää Jimiä paremmin jossain muualla. Johkin pikkuruiseen seurakuntaan Jimii oli pyydetty jo, en nyt ees muista mihin, mutta aika kaukana se kai oli.

Mut kohta ollaan naimisissa ja sit meitä ei erota mikään <3
paitsi ekat pari kuukautta edelleen se parisataa kilometriä.. mut enivei.

Irina kävi läpikulkumatkalla Tampereella, niin heiluttiin pari tuntia koskarissa.

Mut nyt vois tehdä ruokaa. Hiukoo vähän.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.