IRC-Galleria

joku viisas on joskus sanonut: "Usein vasta kun on päässyt perille, huomaa, että tärkeintä oli sittenkin matka".

Kulunut viikko on ollut hyvin mieleenpainuva monella tapaa.
Yksi elämän etappi on saavutettu, kun vuoden raamattukoulu loppui. Piti hyvästellä paljon ihmisiä, osa vain kesäksi, mutta osa ties kuinka pitkäksi aikaa. Ainakin on varmaa, ettei samaan ole enää paluuta, tämä vuosi on ollut kyllä ainutlaatuinen. Kevätjuhlassa sain juuri ja juuri pidäteltyä itkua puheosuuteni ajan, murruin, kun pääsin takaisin penkkiin. Oli vähän samanlainen olo kuin silloin 2008 Tverissä, kun pakollinen jakso loppui ja suurin osa lähti kotiin. Silloinkin itketti kovasti.

Onneksi maailma on pieni ja meillä on netti, niin voi melko helposti olla yhteydessä ihmisiin.

Musikaalin kaksi viimeistä näytöstä oli aika huippuja. Tuli vähän tyhjä olo, kun sekin rupeama loppui kuin seinään - tai no ei aivan, kyllähän mulla on vielä editointia ja dvd:n tekoa edessä.

Yliopistollakin kävin tekemässä viimein kypsyyskokeen. Kesäkuun aikana valmistun hum. kandiksi ja sitten sekin homma on ohi. Taidan silti jäädä vielä roikkuun listoille poissaolevaksi, eihän sitä koskaan tiiä, jos tarttis vielä tehä joku kurssi.

Tampereella kävellessä tapahtui jännä juttu, kun törmäsin lukiokaveriin, jota en ole nähnyt moneen vuoteen. Juteltiin yli tunti kaikesta mahdollisesta tapahtuneesta. Se oli hienoa. Muutenkin oon nyt tavannut kaikkia vanhoja ystäviä, joille on myös joskus joutunut jollain tapaa sanomaan hyvästit.


Parasta on kuitenkin se, että kun sanoo hyvästit jollekulle Jeesukseen uskovalle, niin tietää, etteivät jäähyväiset ole lopulliset, vaan saamme sitten taivaassa olla yhdessä ikuisesti.

Siihen luottaen, Lauranne