IRC-Galleria

niin totisen tottaMaanantai 05.04.2010 03:11

All you need is love?
Sitä huudetaan lauluissa, näet sen kirjoitettuna ehkä katumainoksiin, kuulet sitä elokuvissa, kuulet sitä muiden huulilta, tunnet sen sisälläsi, näet sitä päivittäin ympärilläsi. Ihmisiä, jotka kävelevät käsi kädessä, suutelevat kadunkulmissa ja lämmittävät toisiaan kylminä päivinä. Näet ehkä niitä, jotka haikailevat rakkauden perään kirjoittaen sanoja ikuisesta rakkaudesta ruttuiselle paperille, myös niitä, jotka ovat ihastuneet ja täyttävät vihkojensa sivut nimelläsi ja sydämillä.
Rakkaus on kaikki mitä tarvitset, eri muodoissa, eri kielillä, kaiken näköisiltä huulilta tai teksteiltä. Jokainen ihminen on varmaan kerran elämänsä aikana sanonut rakastavansa jota kuta tai ainakin tulee sanomaan sen. ”Rakastan sinua.” Onko se todellakin niin hankalaa sanoa? Se on kuitenkin asia, jota et voi sanoa kenelle tahansa, asia, joka on teidän välistä. Se on asia, joka kaikkien on kerran elämänsä aikana kuultava. Kenelläkään muulla ei voi olla kanssasi mitään yhtä ainutlaatuista, kuin teillä on. Kukaan ei voi koskaan päästä sille tasolle kanssanne. ”Rakkautta on se, että voi luottaa toiseen ja uskaltaa muodostaa tulevaisuutta ja unelmia hänen kanssaan.” Teidän yhteisiä unelmia et voi toteuttaa kenenkään muun kanssa, koska ne ovat vain teidän. Kukaan muu ei voi kuulua teidän tarinaanne. Ne eivät tiedä teistä mitään. Rakkaus kestää niinkin kuuluisan ajanjakson, kuin ikuisuuden. Koskaan et voi lakata rakastamasta, jos kerran rakastit todella.
Onko pakko ilmaista rakkauttaan? Ei, se ei ole lainkaan pakollista,
mutta se on monesti niin näkyvää, että sitä on lähes mahdotonta peittää. Mustasukkaisuus tuntuu kammottavalta pistolta, josta haluaisi välittömästi päästä eroon. Sinuun sattuu, haluaisit itse olla sen rakastamasi henkilön kanssa, sen toisen tilalla. Itse olen erittäin mustasukkainen ja tuntuu, että tiedän ehkä liiankin hyvin miltä se tuntuu. Jokaiselta suudelmalta kykenin maistamaan turvallisuuden ja hyvänolon tunteen. Se sai sisälleni valtavan meren, joka kuohusi sisälläni myrskyisästi, kuohun, joka vain tarkoitti; ”Tyttö, olet rakastunut.”
Ensisuudelma. Ensimmäinen suudelma sinun ja hänen välillä. Se on ensimmäinen niistä kaikista suudelmista, joita sinulla tulee olemaan tai on ollut. Se on pieni taianomainen hetki, josta et haluaisi koskaan liikkua eteenpäin. Se tuntuu maailmaa mullistavalta, vaikka onkin vain kahden huuliparin kosketus toisiinsa. Se on voi olla pieni ja hellä, se voi olla intohimoinen ja pitkä, kaikilla se on kuitenkin omanlainen, omalla tavallaan ainutlaatuinen ja tärkeä. Ensisuudelma on pieni hetki täydellisyyttä. Pian sen jälkeen opitte toistenne tavan suudella ja pitää kiinni. Kaikki onkin sitten sitä tuttua ja turvallista, josta et koskaan haluaisi luopua.
Ero on rakkauden kivuliain osuus. Kun rakastettusi sanoo,
ettei enää halua olla kanssasi. Kaikki se hyvä on yht’äkkiä muuttunutkin pahaksi ja inhottavaksi. Sinuun sattuu, syöminen ja nukkuminen hankaloituvat. Rakkaus on kaikki mitä me tarvitsemme. Hän on sinun tukenasi, Hän on sinun kanssasi aina kun tarvitset häntä, Hän on sinun turvasi. Hän on se, joka lausuu sinulle sanoja ikuisesta rakkaudesta ja se, joka suutelee sinua sateessa tai liukuportaissa.
Jos et kopioi tätä alle minuutissa, menetät sen ketä rakastat !

yyyöökTiistai 24.11.2009 20:25

saa mut oksentamaaaan

e e eMaanantai 16.11.2009 23:34

SYKSY 2009
> Kenen kanssa vietit eniten aikaa ? » tytyjen ja teemun
> Tapasitko uusia ihmisiä ? » tapasin
> Petyitkö ihmisiin ? » petyin
> Kävitkö usein uimassa ? » no paljussa
> Olitko mökillä ? » en tainnu ol
> Olitko usein humalassa ? » olin mä, aika montaki
TÄNÄÄN
> Mistä heräsit ? » omasta pedistäni
> Millainen olo on ollut ? » ok, maha kipee vähä
> Millainen sää on ollut ? » kostee ja synkkä ja mun tukka kihartus
> Oletko ollut tänään autossa ? » bussissa ja autossa joo
> Kenen kanssa olet puhunut tänään puhelimessa ? » teemun äitin ja iidan. nii ja tommin
MENNYT VIIKKO
> Mikä on ollut parasta ? » ei tässä oikee oo ollu parasta, kai se ku olin yks päivä nii onnelline et itkuki pääs=D
> Mikä on ollut ikävintä ? » koulu ja ilmasto
> Oletko käyttänyt paljon rahaa ? » en oikeeestaa
> Mihin olet käyttänyt rahaa ? » ruokaan.....
> Kenen kanssa olet viettänyt eniten aikaa ? » teemun tai iidan
TÄLLÄ HETKELLÄ
> Mikä biisi soi ? » jordin sparks - s.o.s.
> Onko ikävä, ketä ? » labaaaaaa
> Mitä haluaisit nyt ? » sitä mitä kaikki, rahaa
> Mitä sinulla on päälläsi ? » tukioppilas paita ja alushousu sekä tossut
> Onko meikkiä ? » ei oo
> Miten hiuksesi ovat ? » auki ja puoli kiharat
IHMISET
> Kenelle viimeksi kerroit salaisuuden ? » teemulle, tai emmä tiiä
> Kenen kanssa puhuit viimeksi mesessä ? » ei muista
> Kenen kanssa syntyy aina hyvää juttua ? » iidan ja laupin:D
> Kenen kanssa haluaisit olla juuri nyt ? » en kenenkäää
MILLOIN VIIMEKSI
... Ärsyynnyit jostakin ? » tänään, koulussa, niinko aina!!!
... Söit ruokaa ? » puol tuntii taaksepäi
... Joit jotakin ? » ^^
KUMPI
... Jäätelö vai mehujää ? » mehujää
... Suklaa vai salmiakki ? » suklaa
... Päärynä vai banaani ? » banaani, tai päärynä jätski
... Jogurtti vai rahka ? » rahka, siis joku marjarahka
... Kissa vai koira ? » koira
... Musta vai valkoinen ? » valkone
... Kevät vai syksy ? » kevät
... Kinkku vai kalkkuna ? » kinkku
... Tekstiviesti vai puhelinsoitto ? » puhelu
... Taru Sormusten Herrasta vai Harry Potter ? » hp
OLETKO
... Lakannut joskus täysin luottamasta johonkin ihmiseen ? » joo
... Auttavainen ? » joskus täytyyy
... Eläinrakas ? » kyl mä niist tykkää
... Pelokas ? » joo iltasi ku on pimeeet
... Ihastunut? » mmjep
... Tylsistynyt? » ee, ei jaks tehä vaa mitää

leiposin vähä kaakkuu:)Tiistai 06.10.2009 23:36

[Ei aihetta]Perjantai 25.09.2009 22:25

Milloin viimeksi joku tuntematon ihminen hymyili sinulle?
- eile

Jos kuuntelet nyt musiikkia niin mitä?
- Black Eyed Peas

Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla?
- isä tänää

Tietääkö kukaan muu salasanaasi?
- teemu ja lauppi mut mahtaakoha muistaa:D

Milloin viimeksi olit jonkun kaverisi kanssa? Missä olitte ja mitä teitte?
- tänää tavallaa, keittiös ympäri raumaa

Mikä on viimeisin ostamasi asia?
- suklaapatukka

Missä olit viimeksi ennenkun tulit kotiin?
- nanun keittiös

Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
- emmä tiiä joku 7-8 eikä meinattu millää noust sänkyst

Vihaatko paikkakuntaa missä asut?
- välillä melkee ain

Minkä väriset piilolinssit ottaisit?
- siniset

Tyhmin syy miksi olet joutunut jälki-istuntoon?
- no mä ole vaa kerra ollu(Y)

Kerrotko ikinä vapaaehtoisesti muille noloja asioita itsestäsi?
- kavereil, ja teemul

Oletko varastanut kiviä toisten pihalta?
- eeen

Oletko lyönyt tietokonettasi?
- tota näyttöö vähä heilutellu rajust

Kirjoitatko asioita ylös, jotta muistaisit ne myöhemmin?
- känykän kalenterii

Onko hiihtäminen kivaa?
- ei

Mistä sukusi on kotoisin?
- ahvenamaalt ja karjalast jaja emmä tiä

Käytkö yksin shoppailemassa?
- harvemmi, kaupungis jos ei oo muut tekemist ni sit

Biisi, joka saa tipan linssiin?
- http://www.youtube.com/watch?v=9EHAo6rEuas&feature=quicklist tää ainaki

Paras ja huonoin koenumerosi?
- no 5 (amikse numerois) ja 4½ sillo yläasteel

Kuinka pitkään nukut viikonloppuisin ja lomilla?
- pitkään, joku 12

Mikä/kuka inspiroi tyyliäsi?
- ei oikee mikkää

Mitä kirjaa luet tällä hetkellä?
- ennmittää

Elokuva, joka itketti?
- ekan tuli mielee ps. rakastan sinua mut melkee kaik sellase draama romanttiikka leffat itkuttaa

Syötkö jotain tällä hetkellä?
- en

Nyt soi?
- tuo bryan adamsi

Onko sinulla ihmistä, jota ilman olisi vaikea elää?
- onn:)

Oletko kuullut Sean Paulin Give it to Me?
- juuu

Oletko tyhmä?
- vähäse

Minkä värinen mesesi on?
- vaaleepunane:)))

Hesburger vai McDonald's?
- hese, ja ny sit tekeeki miel

Oletko kuullut sanan "maskulismi" ?
- juu mut ei tietoo mitä merkkaa

Minkä maalaiset miehet sytyttävät?
- suomalaise:D

Kestävätkö nuorena aloitetut seurustelusuhteet?
- kyl ne jos toimii, toivotaa ainaki:D

Katsoitko American Idolin?
- en

Käytätkö lyjytäytekynää vai lyijykynää?
- lyijytäyte

Mikä sinulla on tällä hetkellä puhelimesi soittoäänenä?
- emmä tiö joku kännykä

Tiesitkö Lady Gagasta mitään ennen Poker Face - biisiä?
- no tuliha sitl just dance enne sitä ja on seki hitti tai oli

Miksi juuri lukio?
- noku ei lukio

Kirjoita lause biisistä, jota kuuntelet tällä hetkellä.
- please forgive

Mikä on mielentilasi juuri nyt?
- kipee ja olisi halunnu teemul tänää mut se on ilmesest poikie kaaaa...:(

Oletko sekoillut alkoholin kanssa?
- joo, emmä enää ku oon rauhottun

Mitä söit/joit viimeksi? Oliko hyvää?
- leipäjuustoo söin ja hyvää ol

Loukkaannutko/loukkaantuisitko pahasti, jos joku lukisi päiväkirjaasi?
- no niit vanhoi! tai emmä lähimmist ystävist ku ne tietää muutenki must kaike mut jos teemu ni joo! ja kuolisi häpeäänki:DD

Onko lompakossasi tällä hetkellä yhtään seteliä?
- ei oo, 20 cnt ehkä just

Onko kukaan koskaan huutanut sinulle kurkku suorana? Oliko se mukavaa?
- on, ja ei se mukavaa oikee oo. jos teemu huutaa ni sillo pelkää:D:D

Mikä päivä tänään on?
- perjantai, ja mä istu koton yksinäni nyyh

Oletko tällä hetkellä kotona?
- joo

Kuinka monta nimeä sinulla on puhelimen luettelossa?
- emma tieta

Oletko käynyt rippikoulun?
- joo leirin

Kuka on lempi hahmosi muumeista?
- muumipeikko

Pidätkö chihuahuoista? Onko sinulla sellainen? Haluaisitko?
- on nne lutui mut haluun ison koira

Puhutko Suomen lisäksi jotain kieltä/kieliä? Mitä?
- englanti ruotti

Minkälaisessa talossa asut?
- omakotitalos vähä tiilt ja puut ja iiiso piha, ja mettä keskel ja aamul ol hirvi meijä pelloreunas!!!

Koetko olevasi hyvin läheinen jollekulle, jos perheenjäseniä, poikaystävää
ja muita sukulaisia ei lasketa?
- emmä tiä ehkä

Onko sinulle jäänyt mistään ikuisia arpia?
- on kaatumisist ja haavoist

:pLauantai 15.08.2009 14:04

tänää laivalle!!

miiitäTiistai 07.07.2009 21:03

ihme MJ (micael jackson) haamui liikkuu jossai siel kartanos mukamas?
ja se haudataa tänää... ILMA AIVOI?
kyl on kumma:D

ja muute, mul on paras poikaystävä<sydän>
mut haluun olla blondi!!

[Ei aihetta]Lauantai 20.06.2009 00:03

moi ollla<aan levobja heiheiu

[Ei aihetta]Perjantai 19.06.2009 23:53

mul alko hikka!!
ja muut laulaa karaokeeeeeeeee=) paskate mut kummini:)