Kun musta valko tv muuttu väriks, niin kai mulle kävi.
Sä olit jotain mitä venasin koko elämäni.
Mä en ansaitsis tätä hetkeä kun saan ees katsella sun kasvoja,
en malta nukkua.
Kun mä kosken sua, sä annat mulle virtaa,
mun sydän hakkaa mun verisuonten kanssa kilpaa.
Läppä on naivii, niinku elämä on laiffii.
Mut rakastuneet höpöttää kun ne ois syöny levyn xanorii.
Päivät sun kanssa on kun pala taivasta,
kun katsoisit aurinkoon, kun haluut aivastaa.
Kun sä nukut, mä mietin missä sun sielu on,
tää kelvoton ei sinne pääse, tää yö on uneton.
En haluu antaa pois näitä arvokkaita hetkiä,
haudas ehtii nukkua ja jutut luojan kanssa setviä.