IRC-Galleria

Nyt en ehi luultavasti kirjottaa kovin pitkästi. Varotan heti alkuun mut katotaanpas nyt silti miten onnistuu.

En tajuu miten voin nukkuu yheksään? Näin kuitenki tein ja sit tuli hieman kiire kouluun. Muistin kuitenki ottaa mukaan loistavat ystävänpäivälahjani eli kaksi suolapähkinän puolikasta (ihan eri juttu ku yks kokonainen!) joiden kohtalo oli lopulta kuitenki aika karu.

Halipassisydämeen tuli kyllä nimiä huomattavasti enemmän ku koskaan aikasemmin, yli sata ainakin, mut jossain määrin jäätiin viime vuodesta. Sillon löysin sydämestäni nimittäin Riian, Kiian, Mian, Pian ja kaksi Tiiaa. Tänä vuonna vain Riian, Kiian ja Mian. Surullista!

Enkä mä muuta sit ookaan tänään tehny?

Oli toivekonsertti joo jee ja Simis soitti meille kaikille taas perushumppaiskelmää. So sad että se oli kuitenki kai meijän viimenen toivekonsertti täällä? Vai onks vappuna tai joskus vielä, en osaa sanoa? Kai nyt kuitenki. No mutta, viimesiä kuukausia vedellään täällä nyt kuitenki. Se on aika kaksipiippuinen juttu ja kaksiteräinen miekka koko asia, mut kai se loppujen lopuks on kuitenki hyvä päästä elämässä eteenpäin. Mitä ikinä se sitte tuokaan tullessaan.

Mua ärsyttää ku oon yrittäny pari päivää enkä pääse miinaharavan expert-tasoa läpi. Ennätys on et jäi 3 miinaa ja tuli fiftyfifty-tilanne ja luonnollisesti laitoin väärin. On se kumma. Tänään paras tulos on 11. Vielä mä joskus onnistun! Kyllähän mä omaan sentään kaikki ennätykset ehkä meijän koneella. MUN koneella, tästä mä en tiedä.

Todella saamaton päivä. Ulos piti lähtee mut sit just piti ruveta selittämään äidelle jotain enkä sit enää muistanukaan, enkä mä nyt enää viitti. Ties vaikka kaikki Pihlis-cityn kylähullut kokoontuis ja hyökkäis kimppuun syrjäisillä kujilla!

Ei mut eihän täällä oo sellasia.

Eikä meijän omat kylähullut tee pahaa kärpäsellekään. Törmäsin tänään kylähulluun numero kaksi, johon olenkin tutustunut itse henkilökohtaisesti vasta aivan viime päivinä. Mummo. Sitä ei kuulemma voi ohittaa jäämättä juttelemaan, näin on ainakin joidenkin kohdalla. Pihliskin on niin laaja kaupunkialue ettei tää mummo ilmeisesti paljon liiku meillä päin, koska en oo törmänny ainakaan tietääkseni siihen aikasemmin. Tai siis että todennäkösesti olen, mut en tunne niin henkilökohtasesti että oisin joutunu kommunikoimaan mitenkään. Tänään tosin jouduin Satun kanssa vaihtamaan toiselle puolelle tietä ja jatkamaan keskustelua vielä tavallistakin pidempään odotellessamme että Mummo könkkäisee ohitsemme ja Satu pääsee turvallisesti kotiin sekä säästyy kertaamasta edesmenneen Miina-koiran tempauksia.

Edellisen lauseen kieliopinmukaisuus hieman epäilyttää mua. Kertokaa jos osaatte oikaista, en itse nyt jaksa edes yrittää.

Mä en ymmärrä kyllä mikä siinä on että mä onnistun aina sähläämään kaiken helpoimman. Se on jokapäiväistä, ainaista ja ilmeisesti ikuistakin. Englanninkoetta tutkiessani tossa iltapäivällä aloin jälleen kerran miettimään sitä, kun olin tyystin jättänyt jotain sanoja lauseiden välistä tai kirjottanut ajattelematta yhtään täysin väärän sanan. Etsiä=find selkeästi. Luon jälleen aivan uuden kielen. Normaalin Uksi-kielen lisäksi on nyt olemassa myös Uksi-englantia. Ja onhan toki olemassa myös Uksi-saksaa, IdaUksi-ruotsia sekä Uksi-ranskaa jota en varmasti ymmärrä itsekään. Kustantamoilla on paljon työtä jos aikovat julkasta kattavat sanakirjat arkifraaseineen näistä kaikista!

Uksi-saksassa on poikkeuksellista esim. se, että artikkeli vaihtelee täysin mielialan mukaan. Myöskin adjektiivin taivutus luetaan samaan, ja verbien paikat ja määrät riippuvat täysin siitä kuinka monta asiaan liittyvää verbiä satut muistamaan ja mihin väliin muistat ne sanoa. Sanojen alkuperä itsessäänkin on kovin arveluttava seikka, sillä sanojen osia ja kokonaisuuksiakin voi poimia täysin tai osittain ja kieleen mukautuen toisista kielistä tai vaikka omista mielen sopukoistaan. Mä oon aika liberaali, huomaattekos?

Muut kielet jatkavat myöskin melko samalla radalla. Missään kielessä ei ole kovinkaan tärkeää se, ovatko kaikki sanat kohdallaan tai edes olemassa, vaan se että vastapuoli ymmärtää mitä yrität sanoa. Voi olla että tämä normaali Uksi-kieli onkin juuri yhdistelmä niitä kaikkia; how to make alla att verstehen. Pourquoiye. Uksi-ranskassa taas tärkeintä on mahdollisimman kaunis ääntäminen sekä kuten edeltäneessä sanassa, peräkkäisten vokaalien mahdollisimman suuri yhteenlaskettu lukumäärä. Oui, c'est la rentrée et sèche-cheveux est manifique! VII, SE LA RAANTRÖÖ E SÖSSHEVÖÖ E MANIFIK. Nyt on kenenkään kielitajuisemman ihan turha tulla itkemään mitään, tää on aivan oma kielensä nimittäin tämä. Älkääkä mielellään miettikö lauseen merkitystä koska sitä ei ole olemassa.

Olenpas sittenkin ehtinyt kirjoittaa melkoisen pitkän pätkän. En tiedä mitä kanssaolijani ovat siitä mieltä, mutta välitänkös? Tottakai välitän.

Mistä lähtien. Huomisesta? Ehkäpä.

Mutta joka tapauksessa, näin ystävänpäivän kunniaksi haluan kiittää vielä kaikkia lukijoitani sekä etenkin ystäviäni. Vaikka joka päivähän on ystävänpäivä, mutta katsoisitteko hyvällä jos kulkisin joka päivä käytävillä halaillen vähintään joka toista vastaantulijaa? Vaikka mitä teidän katsomisista. Tärkeintä, että olette olemassa ja just sellasia kun olette, just siinä missä olette ja mulle just sitä mitä olette. Kiitos!

Hempeää. :D Mutta saa kai sitä joskus. Jos kukaan jakso lukea noiden joutavien jorinoiden ohitse tänne asti, niin kiitokset ovat varmasti siinäkin mielessä jo ihan paikallaan.

Päivänjatkot.

5 54 56 57 112

Niin eli olinpas parin viikon hermoloman jälkeen teoriatunnilla tänään, uskokaa tai älkää. Toivoin loppuun asti että bussi ei tulis tai tunti olis peruttu tai jäisin vaik auton alle ja katkasisin jalkani mut mitään ei käyny ja huomasin istuvani kiltisti siellä pöytäni takana. Opettajan sekavuustila oli vielä tavallistakin korkeampi ja se alko kesken kaiken höpistä jotain aivan merkillistä, ymmärsin sen niin että mä olen niin tyhmä että mun täytyy käydä 2/3 uudestaan. Kieriskelin Ikean liilassa penkissäni raivosta mahdollisesti hukkaan menneen lähes vuoden pituisen kidutuksen takia ja turhauduin kirjoittamaan muistiinpanoja harmonisen molliasteikon vitosen septimin kadensseista. Tunnin lopussa sitte menin kysymään että pitääkö se mua oikeasti niin vajaaälyisenä, olin miettiny jo valmiiks kaikki maholliset haukkumasanat ja todisteet älystäni (viime viikosta kun se ei tiedä mitään!) ja näytinki varmasti just siltä. Se siinä änkytti sitten että eihän se toki sitä tarkottanut, hienoa jos olen kiitettävästi suorittanu kakkosen ja pärjään varmasti oikein hyvin jatkossakin tässä. Pyyteli vielä anteeks sekaannustaan mut mä en vieläkään käsitä mitä se on voinu sekottaa? Siis eihän mua voi sekottaa keneenkään toiseen? Ei kai se tosissaan muistanu et mä oon vähä-älyisempi ku olinkaan ku osasinki tänään tunnilla melkein kaiken?

Koulussakin alkoi uusi jakso ja alkoikin letkeästi ranskantunnilla. Maikka vaikutti olevan sama höppänä kun ennenkin ("hei ope miten tää kolmostehtävä tehään?" "kattokaas ku tuolla sataa lunta!") ja ranskan kieli yhtä kummallista ku aina. Kesken tunnin piti tosin lähteä kuuntelemaan Unicefin vapaaehtoistätien kertomuksia Beninin köyhistä lapsista. Symppistä.

Sitten aloittelimme kevyesti etiikan projektiamme ja valitsimmekin aiheeksemme suppeasti rakkauden. Ussantunneista tulee varmasti mukavia ja meidän työskentelystä äärimmäisen mielenkiintosta. Odotan innolla, tytöt!

Mantsantunnilla Vähä-Beltit ja Mälarenit aiheuttivat mulle suunnattoman kovaa päänsärkyä joka jatkui senkin jälkeen vielä monta tuntia. Kiitos Saarinen, kiitos, olenkin aina kovin pitänyt karttatehtävistä.

Jatkoin ystävänpäiväkorttien tekoa ja keksin niihin maailmankaikkeuden typerimmän idean mutta toteutin sen silti koska olen itsekin niin kovin typerä. Kesken ne tosin ovat vieläkin mutta ehkä mä vielä väkerrän ne valmiiksi. Materiaalit loppu vähän kesken, joten ihan kaikki eivät saa korttia, anteeksi. Onhan se varmasti kovin kamalaa jos ei saa mun söherryksiä. Aika moni kuitenki saa olla onnellinen kun saa. Tai en mä tiedä, onko se sitte enempi kuitenki jonkinlainen rangaistus.

Matikankoe ei menny ihan putkeen, tai oikeestaan Mattila on selkeesti nyt käärmeissään mulle jostakin ja korjaa kaikki mun kokeet ilkeän tarkasti. Häijyä suorastaan! Ysi todistukseen. No, ehkä sen kanssa eletään. Kun eihän sillä mitään väliä ole oikeasti edelleenkään.

Rauha maassa kotona noin viidentoista tunnin ajan. Tosin kohta se rauha on ohi. Ouhts.

Huomenna onkin sitten ystävänpäivä. Onneks mulla ei tällä kertaa oo 39 astetta kuumetta niin et pitäis vääntäytyy kouluun puolkuolleena vaan oon lähes kaikissa voimissani. Yäk muutenkin vuoden takainen aika. Tosin oon mä nytki sairas näiden päänsärkyjeni ja pahoinvointieni kanssa mut se on ehkä hieman eri juttu. Vitsi kahen viikon yhtäjaksonen päänsärky olis muuten hirveetä. Jotain aivan kamalaa ku päänsärky itsessään on jo jotain niin vihattavaa. Tosin mitenkään kipeenä ei ois varmaan kivaa olla mitään kahta viikkoo. Ehkä mullakin on muuten nyt sit painetta päässäni niinku Satun isosiskolla kuulemma. Naurakaa vaan ku oon stressaantunu ja ahdistunu ja kovien julkisuuspaineiden alla!

Hei mun on pakko ehtii tehä viel muutaki.

6 55 57 58 113

Tehtävänanto: Paljastan 5 omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Ennen nukkumaanmenoa on pakko käydä päivän tapahtumat läpi ja etenki lukea päivän aikana saadut tekstarit läpi. Tai jos niitä on tullu hyvinki paljon niin ainaki miettiä mistä puhuttiin.

2. Bussissa pitää mennä aina istumaan sellaseen penkkiin, jota edeltävässä penkissä on se sellanen putki missä on STOP-nappula. Tiättekst.

3. Aina ku lähen ulos ni täytyy ottaa purkka suuhun, paitsi jos meen juosten lenkille.

4. Kauhein paljastus ehkä ikinä, näytän kuulemma aivan samalta ku Helsinki-Espoo-Kauniainen (vai mikä se on?) joukkoliikenneaikataulukirjan kannessa oleva henkilö. Tai se näyttää samalta ku minä vuonna -94, näin olen kuullut. On seki kai tapa näyttää joltakin.

5. Luen Anna-lehteä. Äksdee. Kerroin tosin jo aikasemmin mut silti.

Haastan teidät tähän :

idaliini
[WickedOmen]
Hepatin
[Simis]
yellu

Tänään oonki tosiaan keskittyny olemaan tekemättä yhtään mitään. Tai tottakai oon kuitenki jotain joutunu tekemään, tai no "joutua" on ehkä väärä sana koska olis äärettömän tylsää olla tekemättä yhtään mitään. Kävinhän mä mummoa moikkaamassa mut tällä kertaa en teekään syväanalyysiä eläkeläisten elämänlaadusta, jos sopii.

Hehah tosta tuli muuten mieleen Sallin hieno novelli tomaattikeitosta ja kuolinilmotuksista sillon joskus kasilla LUOVAN KIRJOTTAMISEN kurssilla. En oo vieläkään tosin antanu anteeks sitä mun numeroa. Mymmeli joutuu viemään tän jutun hautaan mukanaan ilmeisesti.

Tein ystävänpäiväkortteja. Suosittelen lämpimästi muillekin että teette! Leikin sit taas joulupukkia yksinäni jos kukaan ei ryhdy edes tontuks. TYLSÄT.

Sit oon soitellu ja dataillu ja soitellu ja dataillu vähän lisää. Eli ette välttämättä ihmettele ku en saa tännekään kirjoteltua oikeen nyt mitään ku en oo tehny mitään. Joskus kannattaa vaan yrittää olla miettimättä ja tekemättä yhtään mitään ku sitte ehtii kuitenki aina myöhemminki huolehtia maailmanrauhasta ja tasa-arvosta ja muusta.

Enkä väitä että menettäisin yöuniani Sambian köyhyyden takia.

Muhun iski tänään kumma mökkihöperyys. Voisinki muuttaa jonneki Peräseinäjoen taakse hirsimökkiin yksinäni kalastelemaan viime viikon jälkeen, mut toistaseks mulle riitti se et kaivelin esiin lankoja ja puikkoja ja aloin neulomaan. Kuvitelkaa. Teen kaulahuivia hei. Saa vaan arvata, jaksanko tehä sitä kaks vai kolme kertaa.

Sit mun alko tehä hirveesti mieli lähtee hiihtämään. Ei mitään järkee? Oon hiihtäny viimeks joskus kaks tai kolme vuotta sitte, en oo koskaan tykänny siitä erityisemmin enkä varmaan edes omista sopivia monoja.

Ei kyl tee enää. Se oli joku ihme sekoaminen, vaik toisaalta voisin oikeesti vaik hiihdellä sinne Peräseinäjoelle asti ja asua vaik bambumajassa kunnes jäädyn tai kuolen havunneulasten aiheuttamaan mahakatarriin. Tottakai siellä päin kasvaa bambuja, vähintään yhtä paljo ku mun päässä tummia hiuksia.

Ei sillä et Peräseinäjoessa ois mitään vikaa. Tai miten niin olis? Oon muistaakseni jopa käyny siellä ja monet rakkaat sukulaiseni asuvat siellä lähellä.

Mä tiedän!

Muutan Perhoon!

Tulkaa sit 2008 (vai 2018?) kesällä moikkaamaan mua sinne. Jooko. Musta on tullu riil lehmityttö, kyllä ruukkaa olemaan kolokosti itikoita. Tai jättäkää tulematta jos ette haluukaan jostain kumman syystä tulla.

Lopettaisinko?

7 56 58 59 114

On lauantai ja heräsin kello 7.00 lähteäkseni kouluun. Naapurin setä pirauttaa luultavimmin pian Lapinlahden nuortenosastolle koska tällä kertaa lähdin lauantaiaamuna reppu selässä kello 8.17. Ks. viikko aikaisemmin jos et jostain kumman syystä muista.

Ekan tunnin edustin Innan ja Simiksen kanssa, toisin sanottuna istuin ja juttelin ja puhuin keskimäärin seittemän sanaa vanhemmille jotka kokivat velvollisuudekseen kuunnella aikaansaannoksistamme. Simiksen aika näytti kuluvan rupatellessa koulun johtokunnan bigbossin, tai mikä ikinä onkin, kanssa kahvikupin ääressä. Tokalla tunnilla istuskelin sitte tukareita edustamassa toisella puolella aulaa, kävin jopa opastamassa yhden äänensä menettäneen äidin lapsensa luokkaan. Sain myös teippiä päähäni ja naamaani, pojat yltyivät kovin väkivaltaisiksi ja puheenjohtajammekin näytti vielä poikkeuksellisen huonoa esimerkkiä käymällä kiinni viattoman tukioppilaan kurkkuun Kimin säestäessä nyrkein. Kuulostipas julmalta. :D

Kolmannen tunnin tsunamivalokuvanäyttelyn jälkeen ois pitäny viel lähteä ulos pelaamaan tossulätkää, se ei mitenkään suuremmin innostanu joten siirryin tekemään lopultakin sitä kuvistyötä. On se vieläkin kesken vaikka tällä viikolla piti saada valmiiks, mutta ehkä mä taas löydän jonku sopivan saksantunnin sitä varten.

Kotona oliki suhteellisen inhottava projekti oottamassa; kylppärin remonttia varten pitäs siivota yläkerran vessa silleen et suihkua pystyy käyttämään, suomen kielellä tyhjentää kaapillinen mun elintärkeitä tarvikkeita kuten n. 15 pulloa lakkaa/muotovaahtoa ja älyttömät määrät meikkejä. Mistä niitä oliki kerääntyny niin paljon? Kaikkia puolilleen käytettyjä juttuja, jotka oon jättäny odottamaan "jos joskus sattuu tarvitsemaan". Myös meijän yhteisestä kaapista löyty kaikkea jännää, kuten 9 vuotta sitten viimesen käyttöpäivänsä nähneitä lääkkeitä ja kuitutaitoksia vuodelta 1998 sekä mukavanlainen kokoelma erivärisiä hammasharjoja joilla en enää pesis edes lattiaa. Löysin myös n. 10 vuotta sitten hajonneen sähköhammasharjan niitä hammasharjateriä ja paljon 8 vuotta sitten kotoa pois muuttaneen veljeni hiusharjoja ja partavaahtoja. Voittekin sitten vaan miettiä, miltä näyttää 8 vuotta kaapissa pölyttynyt hiusharja.

Mun varpaankynsi lähti irti. Aivan yllättäen. Toivottavasti kaikki on just raahannu isot kasat ruokaa siihen tietokoneen ääreen kun luette tätä. Sattu pikkusen mut ei läheskään yhtä paljon ku sillon ku armas Riikka hyppeli siihen päälle kenkineen. Nyt tuntuu siltä ku palanen mua olisi joutunut roskikseen. Älkää siis ihmetelkö jos en tunnu olevan oma itseni, tai että jotain puuttuu. Sille on täysin järkevä selitys.

Oli vihdoinkin aikaa vaan olla. Istuin huoneessani, kuuntelin musiikkia ja pelasin miinaharavaa modernilla koneellani. En oo vieläkään kirjottanu yhtään päiväkirjaa sieltä, mut ku se netti on niin vajaa etten vaan jaksa. Kai se pitäs järkätä kuntoon, ehkä. Sitten musta tulee megadatis ja ostan sellasen vesilinnun ja hankin kroonisen päänsäryn kieltäytymällä lähtemästä ystävieni kanssa mihinkään kun on parempaakin tekemistä. Enhän vihjaa mitään.

Nukun ens yönä varmaan joku 18 tuntia jos kukaan ei vaan herätä. Koko viime viikon oon nukkunu niin vähän et on oikeesti pakko, ellen haluu koko ens viikkoaki kärsiä kauheesta päänsärystä ja sekaisuudesta joka päivä. Se ei ollu kivaa ja sit ku mut laitetaan viel sellasena johonki teeveeseen nolaamaan itteni. Ou mai gööd mutta se on mennyttä elämää, jooko kaverit.

Tiedän ettei oo.

Mut toivoa on aina. Ja nytpä tuli muuten jopa tohon perjantaiden sarjaan poikkeus; kirjotin eilen. Se on saavutus sekin mut silti on jo helmikuussaki yks ihan tyhjä päivä.

Äide on innostunu kokkailemaan. Se on keksiny ihan uuden reseptin, en ihan ymmärrä ideaa mut jotenki se liittyy pullaan ja puolukoihin. Odotan sitäkin innolla, äiden kokkauksista kun ei koskaan tiedä. Tänään tosin koin jotain ihan uutta; söin oikeesti HYVÄÄ hernekeittoa. Äiti oli panostanu tai sitte vaan huiskauttanu taikasauvallaan kattilan kylkeä. Kuulostipas idioottimaiselta. Mut millonkas mä en.

Mut miettikääs. Palaan tähän nyt ainaki kerran vielä. Aikasemmin oon kulkenu koulussa semmonen näkymätön HIKKE-leima otsassani, nyt se on pyyhkiytyny viimestäänki pois ja tilalla lukee VAJAA. Teoriat on ollu ihan hyvä alku sille jo. Ylihuomenna pitäs taas sinnekin mennä, veikkaan että ymmärrän noin 23% kaikesta siellä puhuttavasta tällä kertaa. Sen näemme sitten, en haluu edes ajatella.

Tää onki tämmönen kiva viikonloppu ku en tee yhtään mitään. Koulu lauantaina ehkä aiheuttaa sen et sunnuntaina pitää sit vaan olla. Miettikää jos meilläki ois aina lauantaisin koulua niinku joskus lihapullavuosina. Tai älkää miettikö. Tai miettikää, tää on tää ovelaakin ovelampi käänteistekniikka jolloin ymmärrämme tämänhetkisen tilanteen paremmuuden ja oikeudenmukaisuuden.

Voi vehnänalkio. Moikka.

8 57 59 60 115

Meil on aivan omat totuudet. Mut päästiin tavotteeseen, HÄVITTIIN vaik saatiin viel numeeeeerisistaki tänään parit pisteet, salee tiedetään kaikki strutseista ja postimerkeistä mut ei mitään sellasta mitä normaalit ihmiset.

Koko viikko on menny kyl aika nätisti tähän juttuun. Boxi mtv3 klo 15, älkää vaan kukaan ikinä kattoko. Päästiin kyllä täysin nolaamaan ittemme sinne aina mut ei se mitään. KYL MÄ KESTÄN. On ainaki just nyt niin idiootti olo enkä ala selittelemään mitään. Mun olotila oli kyllä tänäänki aika kyseenalanen studiosaunomisen jälkeen varsinki mut yhtä kaikki; tyhmä olen. NYT NAURAKAA JA HAUKKUKAA NIIN PALJO KU IKINÄ JAKSATTE.

Aika vaihtelevaa on ollu. Älyttömän hauskaa aina ennen ja jälkeen lähetysten, henkailemassa ja syömässä siellä täällä. Ja esimerkiks siivoomassa Pleksin huonetta joka oli kahen päivän jälkeen vähintään saman näkönen ku aikasemminki.

Onnea voittajille silti, Tuuli ja Simis ootte loistavia! :D Kiitokset teille, Team Yellow koko viikosta ja samoin Team Red; Ida ja Pleksi sekä tottakai oman läppätiimini Team Bluen Koponen. Oli kivaa varsinki ottaen huomioon ohjelman nolouden ja muutenki.

Nyt tuntuis jokseenkin olevan langat käsissä ja aivot järjestyksessä. Koulu on menny kyllä puoliks ohi ja LOISTAVIA koetuloksia myöskin. Ei mitään kovin vakavaa silti. Soittotuntiakaan ei ollu, ei sen puoleen et oisin ehtiny treenaamaankaan melkeen ollenkaan. Kyl mä siihen oon koskenu tän viikon aikana ainaki.

Mikä päivä mä oon kirjottanu viimeks kunnolla? Kiva ku en muista yhtää. Ois varmaan pitäny kirjottaa jossai vaihees ylös kaikki mitä pitää selittää tänne, nyt ku en muista enää yhtään mitään. Aikauhee. En muista yhtään. Tyhmä maikkari ja sen nolous on nyt täyttäny mun mielen. Täytyy myöntää että aika reilusti hävettää koko ohjelma edelleen, olinhan jo alkuun sitä mieltä että se on turhuus ja kamaluus koko juttu.

Okei en puhu enää siitä?

Huomen on koulua. LAUANTAINA. Yäk? Mut vaan kaks varsinaista tuntia ja nekin mulla sujuu mukavasti EDUSTUSTEHTÄVISSÄ. Mut silti. Herätys seittemältä ja kouluun lauantaiaamuna. Sitte viikko koulua, including ystävänpäivä ja sitten ah so, hiihtoloma. Tai mikä ketun talviloma sekin on nykyään. Kumma kun mikään ei ole enää kuten ennen vanhaan!

Muutenki.

Vois tehä melkeinpä ystävänpäiväkorttejaki tässä joskus. Ois kiva väkertää mut ei mulla oo ees tarvikkeita? Kyllä mä osaan.

Kuvia on aivan älyttömästi tältä viikolta. Pitää ny vähän kattoa että mitkä pääsee julkisuuteen, mut eiköhän tänne aika paljon tule. Jos saan muokattua.

Mua naurattaa nyt äärettömästi yksi juttu jota EN KERRO TEILLE! Muaha. Perusminä.

Voisin kertoa teille peruspihlishiippareista. Numero uuno on bussimies. Kaikki täälläpäin asuvat tuntee bussimiehen? Sen naama on aina ku Hangon keksi (lisää näitä! Pääsen taas analysoimaan) ja se moikkailee joka ikistä vastaantulijaa, oikein rempsein elein eikä tunnu edes huomaavan ihmisten kauhunsekaisia kummastuksia. Joskus se tulee bussiin, näyttää korttia sille kuljettajalle ja juoksee äkkiä bussin takaosaan. Kun kuski alkaa huudella sille ja kysyä lippua, se huutaa että "kyllä se on voimassa, kyllä varmasti on voimassa". Jos kuski ei usko, se hyppää ulos bussista.

Tota ei ehkä kykene ymmärtämään ennen ku näkee. Ida ja Koponen, jos sattu kuuntelemaan eikä nukkumaan ja toivomaan ettei tuntisi meitä, se oli se tämän päiväinen bussimies josta vinkuilin jotain. Tänään se taisi tosin ihan asiallisesti tulla bussiin? En muistanu seurata. Mutta kuitenkin, se asuu ilmeisesti tossa ihan meijän lähellä, siinä on huumevierotusjuttu ja vanhainkoti ja oisko sitten joku mielenterveydellisesti sairaidenkin hoitopaikka. Pihlis on kyllä paras paikka.

Tästä ei voi kiistellä. Tänäänkään ei olla kiistelty aiheesta YHTÄÄN KENENKÄÄN kanssa!

Mut nyt rupeen sählää noiden kuvien kaa ennen ku kukaan ehtii tulla meseen.

9 58 60 61 116

Jos luet tätä,
jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli,
ole kiltti ja kirjoita kommentti,
jossa on muisto sinusta ja minusta,
vaikka emme edes puhuisi usein.
Se voi olla ihan mitä tahansa haluat.
Kun olet tehnyt tämän,
laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä,
mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

Vineys. Vineys himassa. Sori rakkaat sukulaiset, mä oon tosi pahoillani.

Kettu mun pää. Mun täytyy jättää tänäänki väliin tää... Mä kirjotan joskus jos en oo räjähtäny tai kuollu tai mitään.

Se on mun oma asia mitä mä teen. teiniteiniteiniteinikivaa.

Hei nyt en taas ehi.

Kiva päivä.

Moi.

Ihan ku ehtisin?


Sit joskus ehin ja sit kirjotan. Ah kuinka odotankaan.