IRC-Galleria

...Lauantai 29.03.2008 19:10

Joo, tuli sitten etteen taas tuo hiusten värjääminen. Ruppee niin hirvittävä tyvikasvu olemaan, ettei tosikaan. Ja näyttää sitä vähän siistimmältä ku on tasasen värinen piä ;)

Värikin vaihtuu hieman edellisestä, hieman enemmän liilan sävynen, mutta eiköhän tuokin mene ihan hyvästi. Jottain uutta pittää aina silloin tällöin kokkeilla :) Ja muistin mie melkein Pokallekkin kertoa asiasta *nauraa* Nooh, näkkee sitten kun tänne tullee, jos ees huomaa mittään eroa edelliseen. Ku nuista miehistä ikinä tiijä.

Värinä tällä kertaa Schwarzkopf Live color xxl ja red night. Merkki muuttunu mikskään (mitä turhia sitä lähteä muuttamaan kun tarttuu ja käypi hyvästi) mutta sävy kylläkin (niin kuin jo muistin mainita ylempänä *tok tok*)


~Kiitos ja hei, tiskirätti~

Kuvaukseni!!Keskiviikko 26.03.2008 20:49

[Hattivatit ovat] eräänlaisia pieniä haltijoita, selitti Muumimamma. Enimmäkseen heitä ei näy. Joskus he asustavat ihmisten lattioiden alla, ja iltaisin, kun on hiljaista, heidän kuulee tassuttelevan siellä. Mutta yleensä he vaeltavat ympäri maailmaa, eivät pysähdy mihinkään eivätkä välitä mistään. Hattivateista ei ikinä näe, ovatko he iloisia vai vihaisia, surullisia vai hämmästyksissään. En usko, että heillä on tunteita laisinkaan.

:)Keskiviikko 26.03.2008 09:29

No ni. Nyt on sitten tuki side nilkassa paikoillaan ja melkein valmiina lähtemään kouluun ja harjoittelemaan patukan ja rautojen käyttöä. On se niin mukavaa olla lyömässä luokkalaisia ja olla vastaan ottamassa iskuja. Niin, ehkä tuota pientä maskokistimäisyyttä löytyy ;)

Mutta eihän tuota opi muuten. Ensimmäinen päivä salissa oli eilen ja nyt jo lihakset ja nivelet hieman hellinä. Mutta tietääpähän ainakin, että on elossa ;)

Hmm.. Mitäköhän lukkoja tännään harjotellaan *miettii* Oli se kiva ku ope eilen miun kädellä näytti yhdelle oppilaalle mitenkäs yksi hallinta liike tehtiin, niin tottakai sitä piti sitten kipu kohteesta painaa. Eikä parempi puolisko onneks oo niitä jo painellu ;)

Mutta täytyy tulla taasen raapustamaan kun on tämä päivä ohi. Jos ennään sormet liikkuu niin paljoa ;)

~Kiitos ja hei, kissanminttu~

Dolly Parton - JoleneTiistai 25.03.2008 22:31

Jolene, jolene, jolene, jolene
Im begging of you please dont take my man
Jolene, jolene, jolene, jolene
Please dont take him just because you can
Your beauty is beyond compare
With flaming locks of auburn hair
With ivory skin and eyes of emerald green
Your smile is like a breath of spring
Your voice is soft like summer rain
And I cannot compete with you, jolene

He talks about you in his sleep
Theres nothing I can do to keep
From crying when he calls your name, jolene

And I can easily understand
How you could easily take my man
But you dont know what he means to me, jolene

Jolene, jolene, jolene, jolene
Im begging of you please dont take my man
Jolene, jolene, jolene, jolene
Please dont take him just because you can

You could have your choice of men
But I could never love again
Hes the only one for me, jolene

I had to have this talk with you
My happiness depends on you
And whatever you decide to do, jolene

Jolene, jolene, jolene, jolene
Im begging of you please dont take my man
Jolene, jolene, jolene, jolene
Please dont take him even though you can
Jolene, jolene

Pepe Willberg - AamuMaanantai 24.03.2008 23:03

Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin
Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin
siihen mä jään
Sä tuot niin hiljaa kätes kädeillein
Sanot kultasein, mä näin tahdon olla vain

Mun huuliani etsien sä harot hiuksiain ja sulat suudelmaan
Vain hyvänolon hiipivän mä tunnen suonissain odotan vaan
Sä viet mun hiljaa niin kuin varoen
Ja mä myötäilen ja näin tahdon olla vain

En saa tätä tunnelmaa kuin vain aamuisin
Näin aloittaa mä päiväni tahdonkin
Ja syttyä sun kanssasi näin
Syttyä sun kanssasi näin päivääni päin hiljalleen

Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin
Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin
Siihen mä jään
Sä tuot niin hiljaa kätes kädeillein
Sanot kultasein mä näin tahdon olla

Rednex - Wish you were hereMaanantai 24.03.2008 20:40

Wish you were here
Me, oh my countryman
Wish you were here

Wish you were here
Don't you know the stove is getting colder
And I miss you like Hell
And I'm feeling blue


I got feelings for you, babe
Do you still feel the same
From the first time I laid my eyes on you
I felt joy of living, I saw Heaven in your eyes
In your eyes

Wish you were here

Me, oh my countryman
Wish you were here (I wish you were here)

Wish you were here
Don't you know the stove is getting colder
And I miss you like Hell
And I'm feeling blue

I miss your laugh, I miss your smile
I miss everything about you
Every second's like a minute
Every minute's like a day
When you're far away

Wish you were here
The stove is getting colder, baby
I wish you were here

Wish you were here
A battlefield of love and fear
And I wish you were here

I got feelings for you, babe
From the first time I laid my eyes on you

Wish you were here
Me, oh my countryman
Wish you were here (I wish you were here)

Wish you were here
Don't you know the stove is getting colder
And I miss you like Hell
And I'm feeling blue

Jee jee!!Sunnuntai 23.03.2008 14:15

Tässä sitten pitäs ruveta Kaj Stenvallin ankka palapeliä tekemään.. Saapi sen sitten tauluks tuonne seinälle ja vähän väriä tähän kämppään :)

Paloja ois vaan sen 1000, että hetki taitaa mennä siinäkin.. Varsinkin kun kissat on mukana auttamassa ;)


~Jokainen elämä kysyy luontoa~

Joo'oSunnuntai 23.03.2008 00:16

Mitäköhän tästäkin illasta tullee.. Pokan kanssa rekalla buariin lähössä piliksen kautta. Tuossa tunteroinen sitten vaunun kanssa oltiin ceivin parkissa ja oli jo ohi menevillä autoilla pikkasen kahtomista, että hetkinen.. Nyt sitten ollaan molemmat buari kunnossa ja vihdoin ja viimein ihan kunnolla sisälle ;)

Saa taas tämä kylä puhheen aihetta ku tämä tyttö liikenteessä *nauraa*

joo jooTorstai 20.03.2008 18:54

PERUSJUTUT
Nimi : Hanna
Lävistyksiä : Rustossa ja kielessä (navassa oli, mutta eipä ole enään)
Pituus : 173
Kengännumero : 41-42
Hiustenväri: Sellaiset liilan punaset
Sisarukset: 2 inhottavan ihanaa pikkuveljeä

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka ostit? Lasketaanko Alias sarjat??
...Kappale, jonka kuuntelit? Ayumi Hamasaki - Marionette
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? Ee voi muistaa
...CD, jonka ostit? Öööö....
...Henkilö, jolle soitit? *kuikkaa puhelimesta* luokka kaveri ;)
...Henkilö, joka soitti sinulle? Pokka
...TV-show, jonka katsoit? Hmm.. Siinäpä vasta 10e kysymys
...Henkilö, jota ajattelit? Pokka

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: Joillekkin käy, joillekkin ei
Itsemurha: Vastaan
Ihmisten tappaminen: Vastaan
Teinitupakointi: Vastaan
Rattijuopumus: Vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: Puolesta
Saippuasarjat: Puolesta, niitä on kiva joskus katella ja naureskella näyttelijöille

MITÄ...
...Shampoota käytät? Jaksa kävellä tarkistamaan nimeä
...Kenkiä käytät? Maiharit
...Pelkäät? Jotakin aina silloin tällöin

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut? oikeasti rakastunut? Sitä ei kaikille kerrotakkaan.. Ainakaan näin julkisesti
...Kertaa sydämesi on särkynyt? ....
...Sydäntä olet särkenyt? Ei oo kukkaan tullu sanomaan, että vaikea mennä sanomaan mittään näin äkkiseltään
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? 1
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? Enpäs tiedä kun lue lehtiä, siis sanomalehtiä
...Arpea on kehossasi? Ei niitä nyt voi laskea..

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? En, mutta jotkut kyllä niin väittävät
...Hauska? Ilman muuta..
...Kiihkeä? Sopivasti sopivissa paikoissa ;)
...Ystävällinen? Jos sinä olet, niin olen minäkin (ellet ole wecu)
...Rakastettava? Errare Humanum Est ;)
...Huolehtiva? Lapsista aina
...Suloinen? Katso soma kohtaa

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma? Tupla valkovenäläinen
...Karkki ? Salmiakki ja valkoinen suklaa
...Sarjakuva / piirroselokuva ? Hopeanuoli
...Purukumi? Pure jenkkiä
...Väri? musta ja tumman liila
...Kynsilakan väri? En käytä
...Viikonpäivä? Eiköhän se tuo perjantai ole
...Inhokkipäiväsi? Maanantai
...Kukka? Musta ja valkoinen ruusu
...Koru? Kielikoru
... Kesä / talvi? Kesä
... Norja / Ruotsi? Täytyykö tätä edes kysyä?!?!? Näistä ilman muuta NORJA
... Trampoliini vai uima-allas? Uima-allas

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi? Pokka
...Näki sinun itkevän? Ööö, hmmm...
...Sai sinut itkemään? Katso ylempi
...Oli kanssasi elokuvissa? Janne
...Lähetti sinulle sähköpostia? Sussun kasvattaja

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä? Kyllä
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? In your dreams
...Pitänyt jonkun salaisuuden? Koko aika
...Itkenyt elokuvan aikana? Kyllä
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? No osittain joo...
...Ollut esiintymislavalla? Monestikkin
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? No enpä oikeastaan, kun muutenkin ymmärtää tuota ukkojen ajatusmaailmaa ;)

Paljonko kello on? 16.48
Omenat vai banaanit? "..pistetään, pistetään banaania poskeen.."
Sininen vai punainen? Sininen
Kevät vai syksy? Syksy
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? Jatkan potterin lukemista
Minkä aterian söit viimeksi? Mikä on ateria??
Oletko tylsistynyt? Ai juuri nyt vai??
Minkä äänen kuulit viimeksi? Kun meseen tuli viesti
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? Taitaapi olla tuo salaatti, tai Sussun tuhnut

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? Kaikki on niin suhteellista
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? Tahdon, 1-3 riippuu hermoista ja ukosta ;)
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? Luotettavuus ja rehellisyys

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? Ei ainakaan sellaista mikä haittaisi opiskeluja
Mitä kieliä osaat? Suomi, Englanti, Savo...
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi? Oma sänky ja tietokone.. Ja pittäähän tähän heittää vielä että Pokka (aina silloin ku se nokkaansa täällä näyttää) ;)
Ketä rakastat? Sen näkee sitten
Ketä kaipaat? Tila loppuu melkein kesken jos ruppee kaikki tähän laittamaan.. No ei ny sentään.. ;)
Lempinimet? Lupu, Babydoll, Horatsu, Hanski, Hullu, Sekopiä....
Nimesi alkukirjaimet? H.K.T mieti itse mitä niistä saat ;)
Kuinka vanhalta näytät? Riippuu katsojasta ja mistä roikkuu
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? Sopivasti
Silmälasit / piilolinssit? Käytän
Onko sinulla lemmikkejä? 3 simskua, 3 käärmettä ja ukko
Mikä saa sinut onnelliseksi? elukat kun käyttäytyvät, humala ja ukko
Mikä huolestuttaa sinua? Niitä vasta riittääkin... Joten jätetään kertomatta

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet? Kyllä
...Halunnut karata? Karata mistä??
...Kokeillut huumeita? Mikä lasketaan huumeeksi??
...Pinnannut koulusta? Kyllä kait tuota jokkainen on joskus.. Eiks joo??

[Ei aihetta]Perjantai 14.03.2008 16:53

People who belong to Siamese cats must make up their minds to do a good deal of waiting upon them.
-Compton Mackenzie-