Kun musta valko tv muuttu väriks, niin kai mulle kävi.
Sä oot jotain mitä venasin koko elämäni.
Komee, vaikee, vittumainen kilipää.
Silti on pakko sua sun nukkuessa silittää.
Sä nukut, mä en voi, kun mä katselen sun levollisii kasvoja.
Ne ei sillon valehtele,
enkä edes välitä vaikka rikkoisit sun lupaukset.
Jos ees viittit lupaa jotain, se on mulle tarpeeks.
Mä en ansaitsis tätä hetkeä kun saan ees katsella sun kasvoja,
en malta nukkua.
Kun mä kosken sua, sä annat mulle virtaa,
mun sydän hakkaa mun verisuonten kanssa kilpaa.
Läppä on naivii, niinku elämä on laiffii.
Mut rakastuneet höpöttää kun ne ois syöny levyn xanorii.
Päivät sun kanssa on kun pala taivasta,
kun katsoisit aurinkoon, kun haluut aivastaa.
En haluu antaa pois näitä arvokkaita hetkiä,
haudas ehtii nukkua ja jutut luojan kanssa setviä.
Mut nyt sä oot väsynyt, annan sun nukkua.
Sun kaltaset on suunniteltu taivaas.
Rakastuneet ei nuku, ne ei malta.
Pelko toisen menettämisestä tuntuu murskaavalta.
Ne juttelee ja rakastelee, imee voimaa toisistaan.
Sydän hakkaa niin, et sielu pelais sillä korista.
Veri alkaa kohista, kun uskallan kelaa sua.
Mä, joka ei uskonu ees osaavansa rakastua.
Miten tällästä voi tälle reppanalle tapahtua?
Kuuntele maailma, nyt on pakko avautua.
Huutaa onnea, halata vastaantulijoita.
panna vitun siirappiset rakkauslaulut soimaan.
Tanssii pari senttii maan pinnan yläpuolella,
ikävöidä kun näkee toisen vasta huomenna.