IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 29.12.2011 16:44

Vuosi päättyy pian, lihavoi kohdat jotka pitävät paikkaansa tässä vaiheessa vuotta 2011

x saanut uusia ystäviä.
x nukkunut 10 tuntia putkeen.
x polttanut tupakkaa.
x valvonut koko yön.
x matkustellut.
x ollut kipeä.
x saanut lävistyksiä.
x mennyt pummilla junalla.
x puhunut tunnin puhelimessa.
x maannut keskellä tietä.
x polttanut sikaria.
x juonut kahvia.
x...alkoholia
x viettänyt synttärisi.
x ottanut tatuoinnin.
x ihastunut.
x saanut jonkun puhelinnumeron.
x saanut uuden puhelimen.
x menettänyt läheisen.
x halannut vastakkaista sukupuolta.
x matkustanut junalla.
x seonnut johonkin artistiin.
x shoppaillut yli satasella.
x ollut baarissa.
x ollut hammaslääkärissä.
x vihannut jotakuta.
x itkenyt jonkun takia.
x nukkunut vastakkaista sukupuolta olevan vieressä.
x kuunnellut musiikkia
x katsellut elokuvan.
x tehnyt jotain mitä et ole ennen tehnyt.
x katsellut jalkapallomatsin.
x jääkiekkomatsin.
x ollut koneella koko yön.
x valehdellut vanhemmillesi.
x ollut kaverilla yötä.
x ollut kaverilla monta yötä peräkkäin.
x ollut maauimalassa.
x tilannut lehteä.
x katsellut k-18 leffan.
x tehnyt jotain vanhemmiltasi salaa.
x rakastunut.
x ollut erittäin iloinen.
x tanssinut vastakkaisen sukupuolen kanssa.
x pelännyt henkesi edestä.
x mesettänyt.
x laittanut jollekin sivustolle kuvia.
x rekisteröitynyt jollekin nettisivulle.
x matkustanut bussilla.
x..lentokoneella.
x..autolla.
x..junalla.
x ..laivalla.
x ollut ulkomailla.
x soittanut pilapuheluita.
x tilannut netistä jotakin.
x ladannut netistä jotakin.
x käynyt leffassa.
x seurannut jotakin TV-sarjaa.
x syönyt kakkua.
x ollut riparilla.
x käynyt hesessä.
x ..mäkissä.
x ..muussa pikaruokalassa.
x .. ruokakaupassa.
x ..vaatekaupassa.
x ..jossain muussa kaupassa.
x nähnyt onnettomuuden.
x kompastunut.
x liukastunut.
x murtanut jotain ruumiistani.
x oppinut jotakin uutta.
x nolannut itseni.
x..monta kertaa.
x tylsistynyt.
x nauranut.
x..itsekseen.
x..huonolle jutulle.
x itkenyt.
x..muiden nähden.
x vihannut.
x pelännyt.
x tappanut.
x yrittänyt tappaa jonkun.
x kuristanut.
x puukottanut.
x raiskannut.
x muuttanut kotoa pois.
x nukahtanut tunnille koulussa.
x riidellyt kaverini kanssa.
x Katkaissut välini johonkin kaveriin.
x..sukulaiseen
x pilannut jotakin.
x rikkonut jotakin.
x odottanut joulua.
x odottanut uutta vuotta.
x toivonut, että tämä vuosi olisi jo ohi

jjjjjöööKeskiviikko 28.12.2011 17:33

Kun halaat toista ihmistä, kiinnitätkö huomiota hänen tuoksuunsa?
- yleeensä :D

Kuunteletko musiikkia iltaisin ennen nukahtamistasi? Miksi?
- joo,saapi unta paremmi

Missä tanssit viimeksi pitempään kuin yhden kappaleen ajan?
- ööö en muista

Pidätkö äänestämistä kansalaisten velvollisuutena?
- entiiä:D

Mikä takaa sinulle hyvät yöunet?
- ettei oo liikaa asioita mietittävänä ja kuha oon tarpeeks väsyny

Mitä annoit viimeksi jollekin lahjaksi?
- koirille herkkuja:)

Ostatko hyvännäköiset kengät, vaikka ne tuntuvat epämukavilta jaloissa?
- voipi olla..:D

Kuinka monta junamatkaa teet vuodessa?
- en välttämättä yhtäkää. :D

Käytkö saunassa yksin, kaverien tai perheen kanssa vai etkö sauno ollenkaan?
- yksin tai kavereitten,riippuu iha

Jos näet suutelevan pariskunnan, jäätkö katsomaan heitä?
- joo meen iha siihen viereen tuijottamaan

Omistatko yhtään Muumimukia? Jos, millaisia?
- jepppp,en jaksa luetella tai ees muistella

Milloin viimeksi puhuit tuntemattoman ihmisen kanssa? Missä?
- eile,kaupungillaXD huhhuh..

Ovatko läheisesi huolissaan alkoholinkäytöstäsi?
- tuskimpa,tai eipähä nuo oo mittää sanonu :D

Mitä kirjaa et halua lukea uudelleen? Miksi?
- en lue kirjoja nii ei tuu ees mieleen:D

Näkeekö sinut useammin kumisaappaat vai luistimet jalassa?
- ei kummatkaa:D:D

Mitä täytteitä et halua pitsaasi?
- homejuustooooo!

Oletko koskaan löytänyt jotain kirpputorilta? Jos olet, mitä?
- en mitäää erikoista,paitsi kerran yhen ihanan vyön jonka vilma sit rikko:Dd

Haluatko tulevaisuudessa ensin perheen vai työpaikan? Miksi?
- työpaikan:D

Montako valokuvaa näet, jos katsot nyt ympärillesi?
- 2 ainakii

Kulkeeko suvussasi joku sairaus, joka on periytynyt sinulle?
- ei tietääkseni

Oletko koskaan ollut tv-sarjassa avustajana? Jos olet, missä?
- en mutta oon ollu hetkisessä:D:D:! ja tuttiritarissa..

Mitä lajia olisit kaivannut ala- tai yläasteesi liikuntatunneille?
- ei kiitos mitää:D tai tanssii ehkäpä

Mihin laitteeseen voisit huvipuistossa mennä yhä uudestaan?
- ukko!:DD

Kenet julkisuudenhenkilön näit viimeksi?
- olikoha mg :D

Mihin ravintolaan veisit kumppanisi/ihastuksesi syömään? Miksi?
- johonki hyväään:p

Mistä otat vaikutteita pukeutumiseesi?
- en mistää:D kaikki mikä näyttää kivalta käy

Luetko usein netistä uutisia?
- ihajoo

Jos olet ihastunut, lähestytkö ihastustasi vai ihailetko häntä kauempaa?
- XD

Mitä mieltä olet Nelosen tupakanvastaisista jatkuu-mainoksista?
- en oo nähny mut ei pahemmi liikutakkaa

Mitä murretta puhut?
- mie&sie

Mitä teet ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi?
- en mitää

Onko parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa? Miksi?
- yksin tietenki.

:dMaanantai 26.12.2011 19:45

Jos edes aloitit lukemaan tätä, uusi vuosi menee pilalle jos et tee tätä:

Varattu vai sinkku ? - sinkku
Miksi? - nojaaa:D
Viimeisin mokailusi ? - eilen...
Onko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä ? - eii taida:o?
Ketä ajattelit ensimmäiseksi aamulla- en muista:D
Kadutko mitään elämässäsi ? - parii asiaa
Rakastatko / Vihaatko ketään ? - molempia.
Missä asut ? - liperi hooods
Mikä sinusta tulee isona ? - iso:):):))
Oletko onnellinen ? - iihajoo
Monelta menit eilen nukkumaan ? - en muistaXD
Joudutko usein perumaan sanomisiasi ? - enn
Viihdytkö koulussasi ? - jjjoo
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan - moniakiii!
Vittuiletko ? - riippuu iha

Myönnä, mitä näistä oletkaan tehnyt:
[x] oksentanut humalatilassa
[x] polttanut tupakan
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] liftannut tuntemattoman kyytiin
[x] kiusannut vakavissasi
[x] huutanut jollekkin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee

Mitä näistä teet joka päivä:
[x] laulat
[ ] pidät hauskaa
[x] tapaat ystäviäsi
[ ] opiskelet
[ ] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[x] katsot televisiota
[x] laittaudut peilin edessä
[ ] tanssahtelet
[x] kiukkuat
[ ] käyttäydyt hyvin
[ ] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[] luet
[x] käyt galleriassa
[x] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet

Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:
[x] kostonhaluinen
[ ] ilkeä
[ ] siisti
[ ] itsekäs
[ ] kaunis/komea
[ ] terve
[x] sohvaperuna
[ ] kiltti
[ ] epätoivoinen
[ ] yksinäinen
[ ] erilainen
[ ] ahkera
[ ] auttavainen

Mitä seuraavista haluaisit:
[½] päästä BB-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] halata jotakuta
[x] matkustaa maailman ympäri
[x] kiittää jotakuta
[ ] syödä puuroa
[ ] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[x] juoda pääsi täyteen
[ ] syödä mustikoita

KUVAILE
Päivittäisiä korujasi: playboy tai m- kaulakoru,korvikset,kielikoru,nenäkoru
Kännykkääsi: nokia
Mitä on nyt päälläsi: legginsit,toppi,pitkähihanen

MUUTA
Mitä teet tämän jälkeen?: vois leffaa kattoo
Lempielokuviasi?:kauhut ja jotkut komediat ja sit twilightit :D
Mitä pelkäät kuollaksesi?: varmaa menettämistä
Pidätkö veren mausta?: en
Uskotko rakkauteen?: joo
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: en oikeestaan
Miljoona euroa lahjoitetaan sinulle! Yksi asia, minkä ostaisit?: oma kämppä
Oletko ujo ihastuksesi lähettyvillä?: en
Pelkäätkö hammaslääkäriä?:en
Pidätkö sateesta?: en!!
Minkä väriset sukat sinulla on nyt?: mustat
Mitä ensimmäisessä tekstiviestissäsi, saapuneet kansiossa lukee?: en jaksa kattoo
Tomaatti vai paprika?: tomaatti
Mikä kappale soi nyt päässäsi?: ei mikkää
Paljonko kello on?: 17:42
Onko huoneesi siisti?: iha
Osaatko paistaa lettuja?: osaaan
Minkä nimen antaisit pojallesi?: en tiiä:D
Pidätkö moottoripyöristä?: e
Oletko kateellinen jollekin?: en oikeestaan
Minne matkustaisit, jos lähtisit huomenna?: johonki lämpimää
Itkettääkö?: ei
Omistatko niittivyön?: en
Onko sinulla parasta ystävää?: on
Nauratko enemmän kuin itket?: juu
Kuinka paljon olet koneella päivässä?: riippuu
Miten hiuksesi ovat nyt?: sekasin
Pesetkö aamulla hampaat?: pesen
Monelta heräsit tänään?: 1
Kelle näytit viimeksi keskisormea?: en muista:D
Oletko koskaan kalastanut?: oon
Onko sinulla mielikuvitusystävää?: ei
Minkä muotoiset makaronit ovat kivoja?: ihansama:D:D
Oletko ollut tänään ulkona?: oon
Mikä on viimeisin lause jonka sanoit?: eiku nää on miun
Onko tylsää juuri nyt?: vähä
Seurusteletko jonkun kanssa?: enn

'Perjantai 23.12.2011 22:36

TEE TÄMÄ NIIN SINULLA MENEE UUTENAVUOTENA HYVIN

Tunnetko tyttöä, joka tietää lähes kaiken sinusta? - tunnen
Oletko sanonut kenellekään rakastavasi häntä tänään? - oon:)
Mitä teit viime yönä?- nukuin
Ihastutko helposti? - en itseasiassa
Mikä biisi nyt soi, jos soi? - ei mikään

NYKYHETKI:
Avonaiset msn keskustelusi? - en käy enää mesessä
Oletko onnellinen? - oon
Surullinen? - en
Masentunut? -en
Tylsistynyt? - joo'o
Missä kännykkäsi on? - tuossahan se pöydällä
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? -kahvikuppi

ONKO:
joku ihastunut sinuun? - ei tietääkseni
joku ystäväsi pettänyt sut? - on..
sulla paljon kavereita? - riittävästi:)
kivaa? - tosi

MILLAISET:
sukat sulla on? - mustat
hiukset sulla on? - iha vaa mustat pitkät
laulutaito sulla on? - ikkunat särkyy jos rupeen laulamaan:D
kielitaito sulla on? - ihajees
ripset sulla on? - luonnostaan mustat ja iha sopivan pituset :D

OLETKO:
koskaan vaatinut keneltäkään anteeksipyyntöä? - oon
koskaan hävennyt ketään kaveriasi? - joo:D
kipeä nyt? - en
särkenyt jonkun sydämen? - oon
katunut jotain tekoa viikkoja? - ai että oonko..
Oletko itsevarma? - sopivasti

VIIMEISIN HENKILÖ:
Joka nukkui sängyssäsi? - ite
Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - jonna&laura
Jonka auton kyydissä olit - vilman ja merin
Pitääkö kukaan sinusta? - nojoo?
Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - en
Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? -ei mikkää
Millä sivuilla surffaat eniten? - fb

XDPerjantai 23.12.2011 16:05

SINUSTA
Oletko kenties mies vai nainen? - mies
Oliko kiva kysymys? - parhain kaikista.
Tykkäsitkö? - joo
Ärsyttääkö nyt? - itseasiassa ei enää
Haluaisitko kuolla? - en
Lähteä tästä vitun maailmasta? - en
Mikä on kaunis nimesi? - masa
Onpa ruma nimi. - itelläs on
Löytyykö sinulta autopolitiikkaosamäärää? - nii mitä:D?
No eihän se vittu edes tarkota mitään! - sitä mieki:D
Haluatko siirtyä seuraavaan aiheeseen? - jöö

JOTAIN
Onko asuinalueellasi palovaroitus nyt? - ei?
Omistatko läppärin? - en
Sepä hienoa. - nii on.
Paljon sinulla on rahaa tällä hetkellä? - liian vähän
Oletko kenties lissu? - no totta helvetissä oon
Ja vihaat tätä testiä? - rakastan
Minkä ikäinen olet? - 16
Oletko blondi? - noe
Sitten olet selvä lissu et vain uskalla tunnustaa sitä. - plaaplaa:D

MUSIIKKI
Kuunteletko heviä? -en
Haista paska. - selevä
Entä hiphoppia? - jooo
Oletko ollut klubilla? - oon
Onko Iivari mukava nimi? - aivan ihana
Mukavaa että tuo kysymys eksyi musiikkiin. - totta
No tunnetko ketään Iivaria? - en
Sepä hienoa. - oha se:D

TYYLI
Meikkaatko? - joo
Poltatko? - joo
Juotko? - joo
Siis vettä? - joo
Entä maitoa? - joo
Siis huumeita? - ei
Haluaisitko? - e
Käytätkö minihameita? - noe!
Farkkuja? - joo
Lökäreitä? - joskus harvoin
T-paitoja? - en yleesä
Olet selvä lissu. - niinniiiolin
Vai oletko? - XD ihan helvetinmoinen

KOTI
Asutko yksin? - toivottavasti mahollisimman pian:D
Lol. - trololoo
Ketä perheeseesi kuuluu? -äiti,2veljee,sisko,isäpuoli ja muutama koira:D
Onko sinulla parisänky? - ei
Entä joku soitin? - eei
Missä asut? - lipericity
Väärä vastaus. - niijuu
Moikka. - heihei♥

.Sunnuntai 18.12.2011 21:19

YLEISESTI
1. Kuka oli sinulle merkittävin henkilö vuonna 2011? - ehottomasti vilima ja meri ♥
2. Löysitkö vihamiehen? - tällee loppuvuodesta joo.
3. Mitä numerot 11 tuovat sinulle mieleen? - 2011 :D?
4. Kuinka vanha oikein olet? - 16
5. Mikä oli mieleenpainuvin muisto tältä vuodelta? - ooivoi,iha liikaa !
6. Entä negatiivisesti mieleenpainuvin? - itseasiassa en ees tiiä:o
7. Linkitä yksi tätä koko vuotta kuvaava biisi? - en jaksa linkittää mut varmaa reggearekka ku se soi aina ku ollaa juomassa:D
8. Mikä sanonta kuvaa tätä vuotta? - tätä vuotta ei ees sanonnat riitä kuvaamaan:D
9. Kauhein teko mitä teit tänä vuonna? - no en kyllä tähän kirjota:D
10. Kouluarvosana (4-10) tälle vuodelle? - 10 !!

POJISTA
11. Suutelin poikaa (x)
12. Vietin jonkun pojan kanssa aikaa kahdestaan (x)
13. Erosin pojan kanssa ( )
14. Tappelin fyysisesti pojan kanssa (x)
15. Poika satutti minua henkisesti tänä vuonna (x)
16. Ihastuin ensisilmäyksellä (x)
17. Ikävöin poikaa (x)
18. Paljastin tunteeni pojalle (x)
19. Pyysin poikaa treffeille ( )
20. Pidin pojasta jonka nimi alkaa kirjaimella E tai M ()

TEOISTA
21. Olitko tekemisissä poliisin kanssa? - jooo
22. Tuhositko mitään kaupungin omaisuutta? - nojooo
23. Varastitko kaupasta mitään? - en
24. Uhkailitko/kiusasitko itseääsi heikompaa tahallisesti? - voi olla:o
25. Potkasitko poikaa munille tänä vuonna ja miksi? - jooo ja en muista miks:D
26. Teitkö mitään peruuttamatonta tai jotain mitä kadut todella paljon? - tein!
27. Koskitko huumeisiin? - en
28. Joitko alaikäisenä? - join
29. Ajoitko humalassa? - joo:s
30. Ostitko alaikäisille tupakkaa/alkoholia? - en

MUISTOISTA
31. Suutelin jotain henkilöä (x)
32. Pussasin ystävää (x)
33. Tunsin edes kerran oloni rakastetuksi/tärkeäksi/kuolevaisen onnelliseksi? (x)
34. Tunsin edes kerran oloni niin pahaksi että olisin voinut tappaa tai jopa itse kuolla? (x)
35. Saanut jotain mitä olen aina halunnut? (x)
36. Menettänyt jotain liian tärkeää? (x)
37. Viettänyt elämäni mukavimmat hetket? (x)
38. Juoksin alasti julkisella paikalla? ( )
40. Potkit jonkun hautaa? ( )

KAVEREISTA
41. Ketä ystävääsi viimeksi halasit ja miksi? - jassuu kai
42. Ketä ystävääsi haukuit tai löit ja miksi? - lauraa ja jonnaa
43. Kenet ystävistäsi menetit viimeksi? - yhen paskaisen
45. Millainen on mielestäsi hyvä ystävä? - jonka kanssa voi olla omaittesä,luotettava ym.
46. Onko sinulla paljon ystäviä? - on
47. Onko sinulla enemmän poika-, vai tyttöpuolisia ystäviä? -tyttöjä taitaa olla
48. Rikoitko joidenkin kahden henkilön välisen ystävyyden? - entiiä?
49. Sanoit ystävällesi rakastavasi häntä ja todella tarkoitit sitä? -joo
50. Hankit uusia ystäviä? - joo(:!

MUSIIKISTA
51. Löysitkö uuden lempibiisin, minkä? - muutamia
52. Missä biisissä on mielestäsi upeat sanat? - monessaki
53. Entä upea biitti/komppi/rytmi etc? - öö:D
54. Entä laulaja? - moniamonia
55. Milloin viimeksi tanssit oikein kunnolla jonkun biisin tahtiin? Ja minkä biisin? - timanttiklubilla ja vähä kaikenlaisten:D
56. Mitä biisiä inhoat yli kaiken? - ei oo sellasta
57. Sano ainakin kaksi tänä vuonna ilmestynyttä biisiä. - en jaksa nyt miettii tällästä
58. Linkitä biisi jota kuuntelet nyt/jonka viimeksi kuulit. - first of the year ja en jaksa linkitellä
59. Mikä laulu soi viimeksi päässäsi? - ei mikkää
60. Mitä laulua yritit laulaa? - en mittää
61. Millä luokalla olet? - 11f
62. Miltä Helmesi/Wilmasi näyttää? - voisha se näyttää paremmaltaki mut tuota nii
63. Oletko lintsannut paljoa? - en oikeestaa
64. Millainen luokka sinulla on? - huippu !
65. Luettele jokaisen luokkalaisesi etunimet? - laura,jonna,emma,jassu,jassu,roosa,eve,aapo,krisu,jp,isa
66. Millainen koulusi on? - sellane perus
67. Kuka on lempiopettajasi koulussasi? - tarja
68. Kuka on luokanvalvojasi koulussasi? - tarja
69. Jos olet yläasteella, oletko tukioppilas/olitko tukioppilas ollessasi siellä? - en ole yläasteella:D
70. Oletko kiusannut pienempiäsi? - joskus

PUKEUTUMISESTA
71. Voisitko lähteä julkiselle paikalle leveälahkeisissa farkuissa ja oudon värisessä t-paidassa? - e
72. Käytätkö sormuksia? - joo
73. Entä kaulakoruja? - joo
74. Entä rannekoruja? - joo
75. Mikä on lempiasusi? - legginsit,topit,neule
76. Entä lempivaateliikkeesi? - gina,h&m jne
77. Kuvastaako pukeutumisesi sinua? - kai se jollain lailla?
78. Onko sinulla oma vaatehuone? - vaatekaappi on
79. Monta paria korkokenkiä omistat? - yhet,en käytä:D
80. Oletko kadehtinut usein ihmisten pukeutumista tai vaatteita? - joskus

PERHEESTÄ
81. Minulla on veli (x)
82. Minulla on sisko (x)
83. Olen perheen kuopus ( )
84. Olen syntynyt keisarileikkauksessa ( )
85. Perheemme asuu...
omakotitalossa (x)
kerrostalossa ( )
rivitalossa ( )
paritalossa (/ vähäniinku)
jossain muussa ( )
86. Perheemme on iso (x) pieni ()
87. Vanhempani ovat rentoja (x) tiukkoja ()
88. Minulla on oma huone (siskon kaa sama)
89. Minulla on oma lemmikki (xx)
90. Viihdyn perheessäni (x)

AIKATAULUSTA
91. Mitä teet ensimmäiseksi kun heräät arkisin? - puen
92. Jos sinulla on yhdeksältä koulu, monelta heräät? - 7:30
93. Oletko kiireinen? - jotenki
94. Pidätkö rutiineista? - riippuu
95. Käytätkö kalenteria? - e oikeestaa
96. Unohteletko välillä mikä päivä on? - monestikki:D
97. Tunnetko olevasi välillä aivan uupunut työnteosta/opiskelusta? -jep!
98. Onko sinulla aikaa paljonkin kavereillesi tai perheelle? - on:)
99. Onko kännykässäsi tällä hetkellä herätyksiä tai muistutuksia? - on
100. Mitä sana aikataulu tuo mieleesi? - kiireen:D

HARRASTUKSISTA
101. Mitä harrastat? - en mitää:D
102. Mitä olet harrastanut? - painii:D::DD: ja tanssii
103. Mikä on unelmaharrastuksesi? - tanssi
104. Onko harrastuksesi kallis? - no en harrasta just nytte mitää
105. Onko sinulla paljon tavaroita jotka liittyvät harrastukseesi? - jotaki
106. Fanitatko jotain harrastukseesi liittyvää julkkista? - e
107. Ketä on esikuvasi harrastuksessasi? - eikukaa
108. Pidätkö mielelläsi työn ja harrastukset erillään? - aldafkfpådxlådxp
109. Käytkö harjoituksissa? Monelta ja milloin (minä viikonpäivinä?) - enennene
110. Voiko harrastustasi harrastaa kesällä vai talvella vai molemmilla?

IÄSTÄSI
111. Tunnen olevani useita ikäisiäni fiksumpi ( )
112. Tai tyhmempi (x)
113. Yritän välillä esittää vanhempaa kuin olen ( )
114. Neuvon mielelläni nuorempiani (x)
115. En ole ikärasisti ( )
116. Yleistän ihmisiä heidän syntymävuotensa perusteella (xjoskus)
117. Olen syntynyt vuonna 95-00 (x)
118. Olet usein hävennyt olevasi käpy nuorempiisi verrattuna ( )
119. Tunnet kasvavasi liian lujaa vauhtia ( )
120. Olet käyttänyt ikääsi hyödyksi jotenkin (x)

VIIKONLOPUISTASI
121. Vietän viikonloput koneen ääressä ( )
122. Kavereiden kanssa (x)
123. Perheen kanssa ( )
124. Teen läksyt lauantaina ( ) , sunnuntaina ( ) , perjantaina ( )
125. Koen sunnuntai-masennusta (/)
126. Viikonloput menevät liian nopeasti (xx)
127. Käyn edes kerran kuussa viikonloppuna juomassa (xx)
128. Käyn joka viikonloppu kavereillani (xx)
129. Vietän viikonloppuisin enemmän aikaa ulkona kuin sisällä säästä riippumatta (/)
130. Kulutat yli 30 euroa per viikonloppu (/)

INTERNETIN KÄYTÖSTÄSI
131. Kauanko olet päivässä tietokoneella? - riippuu jos o aikaa ni enemmä ja joskus vähemmä
132. Minkä merkkinen kone sinulla on? - packard vai mikä onkaa
133. Miten kuvailisit nettiäsi? - iha meedium
134. Miten kuvailisit tietokonettasi? - iha meeedium
135. Onko tietokoneessasi Windows 7? - on
136. Onko tietokoneesi läppäri vai pöytäkone? - pöytä
137. Mitä edes yleensä teet tietokoneella? - fb,galleria,kuvake ym
139. Oletko koskaan saanut viruksia? - joo..:D
140. Mikä on pahin pelkosi mitä tietokoneella voisi käydä? - no jos se on totta että fbssä leviäis yksityiskeskustelut nii se :DDD

LUONTEESTASI
142. Rakastan kavereitani (x)
143. Ja uskallan myöntää sen (x)
144. Olen tunteellinen (/)
145. Itken helposti ( )
146. Suutun helposti (/)
147. En ole menevä ( )
148. En kiroile, polta tai juo ( )
149. En viihdy suuressa porukassa ( )
150. Olen kärsivällinen ( )

-Lauantai 17.12.2011 19:37

# Eilinen:
Mitä oli suunnitelmissa? - kouluuu ja ryyppäämistä.
Mitä teit? - olin koulussa,olin pikkujouluissa ja ajelemassa:D
Millainen sää ulkona? - lpaska.
Mitkä fiilikset? - iha hauskaa vissii oli:D
Monelta heräsit? -en muista
Mitä söit? - mäkkärin ruokaaa::D
Mitkä vaatteet valitsit yllesi? -legginsit,topit,neule
Meikkasitko tai laittaiduitko muuten? - sillee ku normaalisti:D ellei jotai parii irtoripsee lasketa
Kävitkö suihkussa? - jep
Tuliko riitaa jonkun kanssa? - itseasiassa tuli:D
Tutustuitko uusiin ihmisiin? - jep:)
Oliko koulua? Monesta moneen? - 8-14


# Tämä päivä:
Mitä odotat? - että äiti tuleeee kotiin ja pääsen vahtimaa lapsia naapurriin:D
Missä haluaisit olla nyt? - tässänäin
Ikävöitkö ketään? -jepoo
Oletko ihastunut/rakastunut? - en
Mitkä fiilikset? - väsyny ja tylsistyny olo:D
Paljonko kello? - 17:15
Mitä tekee mieli? - eipä mittää:D
Kuunteletko jotain? Mitä? - en nyt just mitää
Missä olet? - olkkarissa
Oletko yksin? - en


♀ Sinä:
Kuinka vanha olet? - tässä muutaman kuukauden päästä 17 :D
Kerro 3 hyvää puolta itsessäsi. paskaapaskaapaskaa
Kerro 2 huonoa puolta. - oon joskus vittumainen ja ärsyttävä,puhun päälle:D
Kerro 1 hyvä saavutuksesi. - pääsin hotralle:D
Kerro asia jossa olet hyvä. - öööm:D en ees tiiä
Keitä perheeseesi kuuluu? - äiti,isäpuoli,2veljee,sisko ja 4 koiraaa♥
Ovatko välit hyvät? - jepp
Kuinka monta hyvää ystävää omistat? - monta !
Oletko hyvä koulussa? - no ainaki kuulin toissapäivänä olevani loisto-oppilas mut en tiiä sit et oliko se sarkasmii. :D
Viime todistuksesi keskiarvo? - 6,8 muistaakseni
Mitä toivot/mistä haaveilet? - toivon että tää koulu loppus jo ja että saisin oman kämpän jo tässä kohta
Lempiruoka ja -juomasi? - kaikki menee:D njooo,emt
Lempiväri? - vaaleenpunanen,pinkki,musta,valkee
Kappale? - moniaa
Elokuva? - en tiiä:o
Kokemus? - ripari,summer up,vilman ja merin kanssa tekemät reissut ym
Tunne? - se ku kaikki asiat on hyvin ja ei tarvii huolehtii mistään


♥ Henkilö joka tulee ensimmäisenä mieleen:
Kauan olette tunteneet? - sellaset päälle 10vuotta.
Missä/miten tutustuitte? - eskarissa
Mikä yhdistää teitä? - ollaan ihan samanlaisia
Kuvaile häntä kolmella sanalla. - hauska,mukava,luotettava
Mikä biisi muistuttaa hänestä? - ekana tuli mieleen the next episode
Milloin näette seuraavan kerran? - en tiiä,huomenna?
Mitä lukee häneltä saapuneessa ensimmäisessä viestissä? - en jaksa hakee puhelinta laturista
Hauskoin tapahtuma/muisto häneen liittyen? - liikaaa. :D
Mitä teette yhdessä? - ihan kaikkee mitä ikinä tulee mieleen :D
Mitä mieltä hän on sinusta? - varmaa samaa ku mie siitä?


♫ Musiikki:
Mikä kappale tuo mieleen eniten muistoja? - love the way you lie
Kappale jota voisit kuunnella lakkaamatta? - ei oo oikeestaan sellasta:o
Kappale joka saa sinut itkemään? - ei oo semmosta mikä ois saanu :o
Biisi joka soi päässäsi juuri nyt? - got2 love you
Soitin jota osaat/haluaisit osata soittaa? - kitara varmaa
Biisi jonka sanat osaat parhaiten ulkoa? - hmm aika monien osaan ni en jaksa yhtä sanoo:D
Biisi jota kuunnellessa tanssit jonkun kanssa viimeksi? - we found love :D
Biisi joka saa sinut nauramaan/iloiseksi? - karibia vai mikä onkaa:D


► Elokuvat:
Paras elokuva? - twilighteista tykkään ainaki,tai sit tuli vaa ekana mielee:D ja step upit
Lempinäyttelijäsi? - eioo
Paras elokuvantekijä? - tietäsinki sellasia. :D
Elokuva jonka katsoit viimeksi? - äske katoin jotai minkä nimee en ees muista
Elokuva jonka katsoit viimeksi jonkun pojan kainalossa? -en muista sen nimee mut joku enkeli piru hommeli:D?
Elokuva joka kosketti eniten? - ÄÄÄ mikä sen nimi on! se koiraelokuva
Elokuva joka nauratti eniten? - joku komedia mut en senkää nimee muista..
Mikä on parasta leffaherkkua? - karkit:d
Mikä on paras elokuvakokemuksesi? - summer upin jälkee tennispalatsii kattomaaaaan epäilysXD


(Y) Urheilu ja liikunta:
Miten paljon urheilet/liikut viikossa? - vähän:D
Seuraatko urheilua tv:stä tai käytkö katsomassa kisoja? - en
Mitä mieltä olet suomen mm-kullasta jääkiekossa? - jeaa
Onko sinulla hyvä kunto? - eipä taida:D
Mikä on oma ennätyksesi urheilussa? - pääsin joskus korkeushypyssä metri kymmene?
Onko liikunta ja terveellinen elämäntapa yliarvostettua? - on:D:D
Noudatatko ylipäätään mitään terveyssuosituksia? - empä oikee usko
Oletko loukannut itseäsi tai kokenut terveyshaittoja urheillessa? - oon
Oletko usein kipeänä? - en oikeestaan
Oletko väsynyt? - vähäse,mut pitäs vissii koko yö jaksaa:D
Onko mikään lihas kipeänä juuri nyt? - ei mikkäää
Milloin urheilet seuraavan kerran? - kuha kävelen jääkaapille kohta
Mitä aiot tehdä? - vahtii lapsosia:)

'Torstai 15.12.2011 17:57

Mitä asioita olet tehnyt, tai kokenut? Rastita
(x) Tehnyt tai saanut fritsun.
(x) Oksentanut.
(x) Ollut rakastunut.
() Käyttänyt huumeita.
(x) Tehnyt lävistyksiä itse.
(x) Haukkunut toista ihmistä.
(x) Saanut turpaan.
(x) lyönyt itse
( ) Olen ollut koulukiusattu.
(x :DD) Pukeutunut kuin idolisi.


Vastaa rehellisesti!
• Kuka on sinulle tärkein ihminen koko maailmassa? - äiti:)
• Voisitko tappaa toista ihmistä? - en
• Pop vai Rock? - pop varmaa
• Oletko ollut koskaan masentunut ? - en?
• Mitä musiikkia kuuntelet? - vähä kaikenlaista:)
• Mitä tekisit, jos saisit tietää, että sinulla olisi vain viikko enää elinaikaa? - näkisin kaikkia kavereita,matkustelisin ja tekisin kaikkee mitä en oo ennen uskaltanu :D
• Pelkäätkö maailmaa? - en
• Jaksatko vielä vastata? - hikisee
• Mitä haluaisit sanoa sinun ihastuksellesi? - en omista semmosta
• Onko ihastuksesi IRC galleriassa? - ^
• Mikä sinua pelottaa eniten maailmassa? - vaikee kysymys,en tiiä.
• Paras katsomasi elokuva? - apua:o no rakastan twilighteja ainaki. =D
Kumpi?
◘ Mansikka vai banaani? - mansikka
◘ Koulu vai mielisairaala? - mielisairaala♥
◘ Emo vai pissis? - emo:D
◘ Kissa vai koira? - kooooooooira
◘ Huulikoru vai kielikoru? - kieli:D

Valitse jokin ystävistäsi
○ Miksi juuri hän? - koska se on paras.
○ Onko hän sinulle tärkeä? - on !♥
○ Missä hän asuu? - roukalahti hoooods.
○ Mitä jos hän ilmoittaisi tappavansa itsensä ? - eipä se tappas:)

Muutama vielä, koita kestää
► Mitä tyyliä edustat? - en vissii mitää :D?
► Jos saisit muuttaa itsessäsi ihan mitä vain, mitä muuttaisit? - no niitähä olis mut en jaksa pikkuasoista välittää:D
► Paras asia sinussa on? - hmm, en osaa ite sanooo.
► Kuka on pahin vihollisesi? - en tiiä onko mulla ees sellasta:D
► Kuinka monta kertaa olet muuttanut? - 2

turhaa:DKeskiviikko 14.12.2011 22:48

your look
Kuinka pitkä olet? : 164 vissii :D
Minkälaiset hiukset sinulla on? : mustat normit
Minkä väriset silmät? : ruskeeetha nää
Pesetkö suihkussa ensiksi hiukset vai vartalon? : hiukset
Käytätkö kynsilakkaa? : joo,just kuivattelen tässä samalla :D
Käytätkö hiuksiin hoitoainetta tai hiusnaamiota? : jep
Mitä meikkejä käytät? : meikkivoide,puuteri,aurinkopuuteri,kulmakynä,eyeliner,kajaali,luomiväri,huulikiilto..:D
Näytätkö kauniimmalta meikattuna? : no en tiiä,moni sanoo että parempi ku vähemmän meikkii mut ite oon eri mieltä:D
Käytätkö talvisin pipoa? : joo joskus
Onko ulkonäköäsi kehuttu? : on
Mitä hajuvesiä käytät? : kaikkee mikä tuoksuu hyvälle:D

relations
Seurusteletko vai oletko sinkku? : sinkku
Mikä on tärkeää seurustelusuhteessa? : luottamus,rehellisyys ainaki:)
Onko ikä vaan numeroita, vai vaikuttaako se suhteeseen? : numeroita
Haluaisitko joskus naimisiin, tai oletko naimisissa? : en haluu
Haluatko joskus lapsia, tai onko sinulla lapsia? : en haluuu niitäkää
Oletko hetero, bi, homo, lesbo : honppeli
Onko tunteillasi leikitty? : on

friends
Onko sinulla oma kaveriporukka? : tavallaa on
Onko sinulla parasta ystävää? : on,montaki :)
Mitä yleensä teet heidän kanssaan? : KAIKKEE ! :D
Onko sinua sanottu hyväksi ystäväksi? : on
Entä huonoksi? : öööei
Mikä on tärkeintä ystävyyssuhteessa? : luottamus !
Oletko satuttanut joskus jotakin ystävääsi? : oon varmaa
Onko sinulla kavereita töissä tai koulussa? : on

drugs
Poltatko? : poltan
Juotko? Jos juot, mitä juot? : juon,jos alkoholista puhutaa nii mieluiten kaljaa. :D
Oletko koskaan ollut niin humalassa ettet muista mitään ?: oon
Kaatunut humalassa? : sitäkin
Kokeillut huumeita? : en,enkä meinannu
Mikä on lempialkoholijuomasi? : no kalja:D
Tykkäätkö tanssia tai laulaa humalassa? : haha kukapa ei ?:D
Tietävätkö vanhempasi että juot ja/tai poltat? : no tietää :D:D
Oletko joutunut tekemisiin poliisien kanssa humalassa? : haha,että oonko:D

.Sunnuntai 11.12.2011 21:43

Vuosi päättyy pian, tummenna kohdat jotka pitävät paikkaansa tässä vaiheessa vuotta 2011.

x saanut uusia ystäviä
x nukkunut 10 tuntia putkeen
x polttanut tupakkaa
x valvonut koko yön
x matkustellut ( suomessa )
x matkustellut ( ulkomaille )
x ollut kipeä
x saanut lävistyksiä
x polttanut sikaria
x puhunut tunnin puhelimessa
x maannut keskellä tietä
x juonut kahvia
x ...alkoholia
x viettänyt synttärisi
x ottanut tatuoinnin
x ihastunut
x saanut jonkun puhelinnumeron
x saanut uuden puhelimen
x menettänyt läheisen
x halannut vastakkaista sukupuolta
x matkustanut junalla
x shoppaillut yli satasella
x ollut baarissa.
x ollut hammaslääkärissä
x vihannut jotakuta
x itkenyt jonkun takia
x nukkunut vastakkaista sukupuolta olevan vieressä
x kuunnellut musiikkia
x katsellut elokuvan
x tehnyt jotain mitä et ole ennen tehnyt
x katsellut jalkapallomatsin
x jääkiekkomatsin
x ollut koneella koko yön
x valehdellut vanhemmillesi
x ollut kaverilla yötä
x ollut maauimalassa
x tilannut lehteä
x katsellut k-18 leffan
x tehnyt jotain vanhemmiltasi salaa
x rakastunut
x ollut erittäin iloinen
x tanssinut vastakkaisen sukupuolen kanssa
x pelännyt henkesi edestä
x mesettänyt
x laittanut jollekin sivustolle kuvia
x rekisteröitynyt jollekin nettisivulle
x matkustanut bussilla
x ..lentokoneella
x ..autolla
x ..junalla
x ..laivalla
x ..lautalla
x ollut ulkomailla
x soittanut pilapuheluita
x tilannut netistä jotakin
x ladannut netistä jotakin
x käynyt leffassa
x seurannut jotakin TV-sarjaa
x syönyt kakkua
x ollut riparilla
x käynyt hesessä
x ..mäkissä
x ..muussa pikaruokalassa
x ..ruokakaupassa
x ..vaatekaupassa
x ..jossain muussa kaupassa
x nähnyt onnettomuuden
x kompastunut
x liukastunut
x murtanut jotain ruumiistani
x oppinut jotakin uutta
x nolannut itseni
x ...monta kertaa!
x tylsistynyt
x nauranut
x ...itsekseen
x ...huonolle jutulle
x itkenyt
x ...muiden nähden
x vihannut
x pelännyt
x tappanut
x yrittänyt tappaa jonkin
x kuristanut
x puukottanut
x raiskannut
x muuttanut kotoa pois
x nukahtanut tunnille koulussa
x riidellyt kaverin kanssa
x katkaissut välini johonkin kaveriin
x..sukulaiseen
x pilannut jotakin
x rikkonut jotakin
x odottanut joulua
x odottanut uutta vuotta
x toivonut, että tämä vuosi olisi jo ohi