IRC-Galleria

maikkukoo

maikkukoo

Carpe diem ♥ ♥♫

Näin se ilmenee:

Päätän pestä autoni. Lähtiessäni kohti autotallia huomaan postia eteisen pöydällä.
Päätän selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa.

Tarkistan myös puhelimen vieressä olevat postiin menevät kutsukortit.

Laitan autonavaimet pöydälle ja rypistän roskapostin >roskakoriin, joka on pöydän alla.

Silloin huomaan roskakorin olevan täynnä. Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle
ja käydä tyhjentämässä roskakorin.

Mutta sitten tajusinkin, että kun kerran olen viemässä roskia ulos ja roskalaatikko
sattuu olemaan lähellä postilaatikkoa, voin aivan hyvin laittaa kutsuihin ensin
postimerkit ja viedä ne samalla laatikkoon.

Otan postimerkkikuoren esiin ja huomaan, että jäljellä on vain yksi postimerkki.
Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa työhuoneessani, joten lähden kohti työpöytääni,
jonka päällä huomaan kokistölkin,
jota olin ollut juomassa. Jotta en merkkejä etsiessäni kaataisi kokista pitkin pöytää,
siirrän sitä hieman syrjään. Huomaan, että kokis on alkanut hieman lämmetä ja päätän
viedä sen jääkaappiin.

Matkalla jääkapille huomaan ikkunalla kukan, joka kaipaa pikaista kastelua.

Lasken kokiksen ikkunalaudalle ja huomaan lukulasini, joita olen etsinyt koko aamun.
Ajattelen, että on varminta viedä lasit työpöydälleni heti sen jälkeen kun olen kastellut kukan.

Lasken lasit takaisin ikkunalaudalle ja menen täyttämään kastelukannua, kun siinä
samassa huomaan TV:n kaukosäätimen. Joku on jättänyt sen keittiön pöydälle.

Tajuan, että illalla katsellessani telkkaria tarvitsen kaukosäädintä, mutta todennäköisesti
en muista, että se on keittiön pöydällä, joten päätän viedä sen oikealle paikalleen kunhan
vain ensin kastelen kukat.

Kaadan vähän vettä kukalle, mutta suurin osa läiskyy lattialle. Joten laitan kaukosäätimen
takaisin keittiön pöydälle ja haen pyyhkeitä, joilla kuivaan läikyttämäni veden. Matkalla
liinavaatekaapille yritän muistaa mitä olin tekemässä.

Päivän lopuksi: autoa ei ole pesty, kutsuja ei ole postitettu, roskista ei ole tyhjennetty,
lämmin kokis on edelleen ikkunalaudalla, kukkia ei ole kasteltu, postimerkkejä on edelleen
vain yksi, en löydä television kaukosäädintä saatikka lasejani, enkä muista minne olen
laittanut autonavaimet.

Miettiessäni, miksi mitään hommaa ei ole hoidettu tänään, olen todella hämmentynyt, sillä
olen ollut kiireinen koko päivän ja olen todella väsynyt. Ymmärrän, että tämä on vakava
ongelma ja aion hankkia apua, mutta päätän ensin tarkastan sähköpostini.....

Jos et vielä tunnistanut tästä itseäsi niin voit olla varma, että sekin päivä tulee....
ehkä nopeammin kuin arvaatkaan!

VANHENEMINEN ON PAKOLLISTA, AIKUISTUMINEN ON VAPAAEHTOISTA,
ITSELLEEN NAURAMINEN ON TERAPEUTTISTA!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.